lauantai 14. huhtikuuta 2012

Titanic (90-luvulla, nyt ja aina)

"If you jump, I jump."

Minulle yhdeksänkymmentälukua ei ole olemassa ilman Titanicia.



Valitettavasti en monien luokkakavereideni tapaan koskaan käynyt katsomassa vuoden 1997 lopulla ensi-iltaansa saanutta Titanicia elokuvateatterissa. Joskin nyt tämäkin on korjattu, kun James Cameron päätti marssittaa mestariteoksensa teattereihin 3D-versiona Titanicin haaksirikon satavuotispäivän kunniaksi. Katsoin kuitenkin Titanicia nuoruudessani videolta uudelleen... ja uudelleen... ja uudelleen. Ja aikanaan hankin elokuvan myös neljän levyn erikoisdvd:nä. Tietysti. Eräänä päivänä joskus vuonna 1999, luullakseni, katsoin Titanicin yhden päivän aikana kaksi kertaa. En todellakaan tiedä, montako kertaa olen tämän elokuvan nähnyt yhteensä, ehkä 20 kertaa, ehkä enemmän. Viime vuosina paljon harvemmin kuin joskus 90-luvun lopulla. Mutta kyllästy en siihen milloinkaan.

Elokuvan juonta tuskin tarvitsee erikseen kertoa, joten teen sen mitä lyhimmin: rikas onneton tyttö ja köyhä taitelijapoika tapaavat Titanicilla, rakastuvat ja sitten laiva uppoaa. Elokuva voitti 11 Oscar-patsasta, muun muassa parhaasta elokuvasta, joten on turhaa luulla Titanicia vain teinityttöjen rakastamaksi pätkäksi (kuinka monta Oscaria Twilight muka on saanut?). Kyse oli paljon muustakin kuin ihanan Leonardo DiCaprion ikimuistoisesta roolista Jack Dawsonina. Minusta Titanic on edelleen erittäin hyvä elokuva: se on taiten tehty, ja sen tarina on oikeastaan ikiaikainen. Traaginen rakkaustarina, taistelua elämästä ja kuolemasta, tarina epäoikeudenmukaisuudesta ja yhteiskuntaluokkien suhteesta toisiinsa, se pääosin tositapahtumiin perustuva, vaikuttava historiallinen draama. Ja kaiken taustalla tarina, joka ei voi olla koskettamatta ja mietityttämättä: uppoamattomaksi luultu maailman suurin laiva (joka on vielä nimetty suuruudenhullusti ja omaa tuhoaan ennustavasti Titaniciksi) kohtaa loppunsa upotessaan hitaasti hyiseen Atlanttiin, ja kokoajan on selvää laivan matkustajien käyvän kohti varmaa tuhoa, on aivan varmaa, että suurin osa ihmisistä tulee kuolemaan. En tiedä onko oma isäni vieläkään nähnyt Titanicia, sillä vielä 90-luvulla hän kauhisteli sitä, että aikuiset miehetkin tulivat leffateatterista itkien pois.





Itse en koskaan pitänyt kovinkaan paljon elokuvan aarteenmetsästys-teemasta, tarina olisi voinut toimia ihan ilman sitäkin. Ja jottei kaikki mene pelkäksi Leonardoksi, sanonpa vain, että Kate Winslet oli Rosena niin kaunis ja ihana (muttei mielestäni lainkaan 17-vuotias), Billy Zane juuri niin limainen kuin pitikin olla ja Danny Nucci Fabriziona suloinen (muistan hänet myös millenniumin taitteen Eliittietsivät-tv-sarjasta). Ja onhan Titanicissa yksi suomalainen näyttelijä! Hän esittää sitä ruotsalaista miestä, Sveniä, joka saa kaveriltaan turpaansa hävittyään Titanic-liput korttipelissä. Hänen onnensa, tietysti.

"Promise me that you'll never give up... No matter how hopeless."
"I promise."

Titanic näkyi ja kuului aikanaan kaikkialla, erityisesti monissa nuorille suunnatuissa julkaisuissa ja medioissa. Esimerkki: Suosikin numerossa 4/98 on mukana Leonardo kannessa, Titanic-taskupokkari, Leonardo-juliste, Leonardon kuva sivulla 7, still-kuva Titanic-elokuvasta sivulla 10 jossa kerrotaan Titanicin soundtrackin olevan listaykkösenä Englannissa ja Euroopassa, Titanic-soundtrackin kansikuva sivulla 11 jossa kerrottiin sen olevan listaykkösenä Suomessa (ja vieressä on Celine Dionin kuva, koska hänen soololevynsä oli listakakkosena), sivulla 12 on KAKSI still-kuvaa elokuvasta, ja siinä kerrotaan My heart will go on -hitin olleen listaykkönen USA:ssa, Titanicin olleen Suomen kuukauden katsotuin elokuva ja että Titanicin soundtrack on Billboardin ykkösenä. Sivulla 13 on neljännessivun kuva Leonardosta Jackina. Lisäksi lehden Piccadilly Circus -palstalla on juoruja Leonardosta, sivuilla 65 ja 73 on jälleen hänen kuvansa, Idolipörssissä hän on viidentenä. Ihan esimerkkinä vain mainitakseni! Itse kokosin Titanic-jutuista leikekirjaa, erityisesti siis itse risteilijää ja onnettomuutta koskevista jutuista, ja niitä kertyi paljon, mm. sanomalehdistä sekä Seurasta ja Apu-lehdestä.  Esimerkiksi eri suomalaismatkustajien kohtalosta oli paljon juttuja.

Titanic-taskupokkaria.

Itse sisustin huoneeni Titanic- ja Leonardo DiCaprio -julisteilla ja rakastin tuota elokuvaa. Minulla  oli lukuisia Titanic-tarroja sekä toki Titanic-penaali ja kaksi Titanic-kansiota (kuvia tulossa myöhemmin). Myös Titanic-t-paita. Jostain syystä katastrofielokuvat ovat aina olleet lähellä sydäntä, ja kiinnostavinta elokuvassa mun mielestä onkin viimeinen kolmannes, osa jäävuoreen törmäämisestä laivan viimeiseen pihaukseen. Ja, ehkä hiukan yllättävää, kiinnostuin Titanicista. Ei siis elokuvasta, vaan itse siitä oikeasta risteilyaluksesta. Sain syntymäpäivälahjaksi Titanic-kirjan, jonka mukana tuli itse rakennettava pienoismalli. Se on tietysti edelleen tallella. Aloin haalia itselleni muitakin Titanic-tietokirjoja ja luin sellaisia kirjoja kuin Titanicin kohtalonyö (Walter Lord) sekä Nostakaa Titanic! (Clive Cussler). Muistan edelleen, mikä on Titanicin uppoama, vaikka enhän sillä tiedolla mitään tee. Titanic-maniani huippu oli kaiketi se, kun kesällä 2003 pääsin Lontooseen ja siellä Natural Science Museumin Titanic-näyttelyyn, jossa oli paikalla ihan aitoja, Titanicilta pelastettuja tavaroita, kuten kenkiä, taskukelloja ja astioita.

Ja voin sanoa, että Titanic on edelleen yksi lempielokuvistani ja Leonardo DiCaprio yksi lempinäyttelijöistäni. Elokuvassa on tietysti nostalgia-arvoa, mutta tuskin yksin se saisi minut aina uudelleen ja uudelleen tarttumaan tähän yli kolmituntiseen. Kyllästymisen merkkejä ei nimittäin vieläkään ole. Samalla tuntuu, että löydän Titanicista edelleen joka katsomalla jotain uutta - aina osaa kiinnittää huomiota johonkin uuteen asiaan. Kiinnostukseni Titaniciin historiallisena tapahtumana ja ilmiönä ja legendana voi ja elää hyvin sekin. Mulla ei ole mitään sitä vastaan, jos voisin jonain tulevaisuuden päivänä tutkia Titanicia esimerkiksi oman aikansa suuruudenhulluna fantasiana tai Titanicin matkustajien erilaisia kohtaloita suhtautettuna heidän sosiaalisiin asemiinsa. Sellaista. Vaikka onhan niitä jo tutkittukin.


* * *

14. ja 15. huhtikuuta 2012 välisenä yönä sen oikean Titanic-risteilijän uppoamisesta tulee kuluneeksi tasan sata vuotta. Titanic törmäsi jäävuoreen klo 23:40 ja upposi Pohjois-Atlantilla 15. huhtikuuta vuonna 1912 klo 02:20. Noin 1500 ihmistä menetti henkensä, vain 700 pelastui. Hylky löydettiin vasta vuonna 1985.



Taskupokkaria ja elokuvajulistetta lukuunottamatta kuvat ovat elokuvasta Titanic (1997).


7 kommenttia:

  1. ja minä kävin katsomassa sen ISÄNI kanssa. Ilmeisesti en olisi päässyt ilman isääni koko teatteriin sisään, koska joku ikärajakin elokuvassa on/oli ja minä olin tuolloin 9-vuotias :D

    VastaaPoista
  2. Oi, mahtavaa!
    Kysyin asiaa, ja oma vanhempani on kuulemma jo tämän elokuvan nähnyt. Itkikö, sitä en tiedä :)

    VastaaPoista
  3. Moi!

    Kävin katsomassa 3D:n tänään ja ihan sama fiilis, että ei se ois ehkä tarvinnu sitä kehyskertomusta 1900-luvun loppuun ja aarteenmetsästyskuviota. Mutta sitte toisaalta mietin, että se toisaalta tarvittiin, että pystyttiin esittämään, ettei Rose luovuttanut vaan EMANSIPOITUI.

    Ja pakko sanoa, että mä tunsin outoa myötätuntoa sitä Rosen kihlattua kohtaan. Se oli sen ajan mies, joka oli tottunut siihen et nainen omistetaan. Miehen häpeä oli aivan käsin kosketeltava! Ja myös se, ettei se ajatusmalli modernisoituvassa maailmassa voinut enää pitkään toimia.

    Eniten mua kyllä kosketti sen laivan arkkitehdin suru työnsä toimimattomuudesta ja Ismayn hiljainen syyllisyydentunto, kun hän istui pelastusveneeseen naisten ja lasten paikalle.

    Huh huh, isoja fiiliksiä!

    VastaaPoista
  4. Isoja, valtavia! :)
    Mä itsekin tunnen kyllä sympatiaa sitä Rosen kihlattua Caledonia kohtaan. Sillä eihän siihen aikaan nyt kerta kaikkiaan tulevat vaimot voineet riekkua yötä myöten vieraiden miesten kanssa ja vielä yhteiskunnallisesti ihan vääränlaisten ihmisten kanssa. Ymmärrän siis raivon etenkin Jackia ja Rosea kohtaan. Kuten Caledon sanookin Roselle, niin hänhän olisi vain halunnut, että Rose olisi rakastanut häntä :( "En kieltäisi sinulta mitään, jollet sinä kieltäisi minua." Olen miettinyt, että paljonkohan Rosen touhuista Jackin kanssa oli myös "vain" nuoruuden uhmaa ja sellaista rajojen kokeilua, koska hahmohan on vasta 17-vuotias. En usko, että Rose ja Jack lopultakaan olisivat eläneet loppuelämäänsä yhdessä, mutta tietysti sitä nyt voidaan jossitella, kun eivät kuitenkaan saaneet toisiaan.
    Loistavia roolihahmoja ja maailmankuvia. En osaa sanoa, että kuinka moni oikeasti vuonna 1912 elänyt yläluokan 17-vuotias nuori nainen olisi alkanut hengaamaan selkeästi alempaa yhteiskuntaluokkaa edustavan miehen kanssa, vaikka se ois kuinka ollut ihana ja taiteilija. Koska eihän niin vaan voinut tehdä.
    Paljon mietteitä...

    Ja Ismay on minusta myös todella inhimillinen teossaan. Varmasti moni muukin meistä olisi oikeasti hypännyt, tai ainakin halunnut uskaltaa hypätä siihen veneeseen, vaikka sosiaalisesti se ei ollutkaan hyväksyttävää.

    VastaaPoista
  5. Ja vielä piti sanoa tuohon "oli siellä yksi suomalainenkin" -kohtaan että piti olla kaksi.

    http://www.iltasanomat.fi/elokuvat/nayttelija-paljastaa-tony-halmeella-oli-rooli-titanicissa/art-1288461167804.html

    Rauha hänenkin muistollens.

    VastaaPoista
  6. Titanic oli KAIKKIALLA. Isäni kävi katsomassa leffan teatterissa ja meille ostettiin leffa kahdella videolla, siltä varulta että toinen kuluu puhki. Soundtrack hankittiin ja musavideo nauhoitettiin moneen kertaan. Titanic oli aiheena myös koulun joulujuhlassa (vink,vink. sen lauloi poika, josta tuli aikuisena idols-finalisti). En saanut katsoa leffaa ihan kokonaan, kun laiva alkoi todella upota, vanhemmat käskivät laittaa silmät kiinni. Myöskään ihmisten kuolemista veteen ei näytetty, onneksi sentään Jackin ja Rosen valojen vannomiskohtaus näytettiin.

    Titanic on edelleen lempileffani. Tarina on yksinkertainen, näyttelijät hyviä, musiikki kaunista. Leffa on melkeinpä täydellinen, vaikkei se ole täysin todenmukainen. Itsekin kiinnostuin kovasti oikeasta laivasta, ja olenkin lukenut kirjoja aiheesta ja nähnyt muita samankaltaisia sarjoja.

    VastaaPoista
  7. Ihanaa, An Pa, että Titanic on vaikuttanut näin suuresti muihinkin! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, muru! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.