90-luvun vaatteita: Printtipaidat

Ysärimuodista riittäisi - ja riittääkin - hyvin paljon asiaa. Sopii siis keskittyä aiheeseen kerrallaan. 1990-luvun puolivälissä ja loppupuolella ei kai voinut elää joutumatta kokemaan jotain hienoa: printtikuvioisia kauluspaitoja. Kuviot olivat pääosin geometrisiä. Mitä monivärisempi ja pienempi- ja monikuvioisempi, sen parempi. Tai näin ainakin pitänee tulkita ajan logiikkaa.

Ainakin Sitruunapippuri-tyttöbändin jäseniltä näitä löytyi levynkantta myöten:

Sitruunapippurin ainoaksi jääneen levyn kansi vuodelta 1997.

Parastahan näissä oli tietysti vieläpä se materiaali: sataprosenttista polyesteria. Sehän on siis just kivan pehmeää iholla, ei juurikaan rypisty ja on joustavaa. Omasta mielestäni näissä on paljon samaa kuin uimapukukankaassa. Kyllä, oikeasti. 1990-luvulla oli hieno juttu laittaa vain pari ylänappia kiinni, niin että napa näkyy. Kuten tässä:

Muoti+kauneus-lehti 5/1996, Muotikoulu-juttu

Tässä ylläolevassa kuvassa yhdistyvät monet sellaiset asiat, jotka itse miellän mitä stereotyyppisimmäksi ysärimuodiksi: kuviollinen napitettava printtipaita, joka on jätetty vain parilla napilla kiinni siten, että napa näkyy. Housut ovat alaspäin levenevät (ollaanhan jo tulossa kohti 90-luvun loppua) ja niiden kuviointi on psykedeelinen ja tietysti erilainen kuin paidan. Ja sitten vielä isot, kolhot mustat kengät.

Ylläesitetyn Sitruunapippurin paitojen kuviot ovat oikeastaan aika leimejä sikäli, että väriskaala ei ole kovinkaan laaja, kuten ei myöskään tuossa Muoti+kauneus-lehden jutussa.. Aikakoneen jäsenet osasivat tämän homman paremmin:

Aikakone

Onpas hersyvän kutkuttavia kuvioita! Oikein kesäisiä! Tässä mielessä sopivat siis yhteen yhtyeen Keltainen-hitin kanssa. Onhan siinä loppukevään odotuksen tuntua, jos tuollaisen pukee ylleen keskellä marraskuuta. Sanin ja Veran paidat näyttävät myös tyylikkäästi heijastavan valoa. Pirtsakkaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pikaopas: 90-luvun teemabileet

Ysäri-tietovisa

Kaupan kylmähyllyllä - Valion 1990-luvun tuotteita

Suosituinta musiikkia elokuussa 1997

Anttilan syysmuotia vuodelta 1993

90-luvun korut: papukaijat, tarrakorvikset ja kaulapannat

Ruokahistoriaa: Kun einekset ja mausteet alkoivat rynniä keittiöihin

90-luvun muistoja haussa!