Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2014.

Muistoja ekaluokalta: keltaisia lippiksiä ja Valion luurankoja

Kuva
Itse aloitin ensimmäisen luokkani syksyllä 1995. Tuolloin koulu tarjosi oppilailleen vihkoja, koulukirjoja, kynät, kumit, terottimet ja niin edelleen.
Vain hieman myöhemmin, ainakin syksyllä 1997, uudet ekaluokkalaiset saivat pahviset salkut, jotka sisälsivät jonkun verran pientä tavaraa: ainakin pieniä muropaketteja sekä Valion luurankokampanjan tuotteita. Itse muistan tuon salkun perin hatarasti, mutta jotain mielikuvia kuitenkin on, sillä siskoni sai sellaisen.
Pian uudet ekat saivat keltaiset lippikset markkeeraamaan omaa ekaluokkalaisuuttaan, niitä oli liikenteessä ainakin vuonna 1999.
Lukijani Keksin ja tein mainitsi asiasta eräässä kommentissaan, muuten aihe ei olisi varmasti tullut mieleeni. Haluaisinkin tietää, muistavatko muut näitä laatikoita, vai olitko sinä jo keltaisten lippiksien ekaluokkaa? Muistettiinko sinun luokkaasi jotenkin aloittaessasi ekaluokan?

101 joululahjaideaa vuodelta 1997 (2/2)

Kuva
Toissapäivänä jaoin teille Katso!-lehden joululahjavinkit vuodelta 1997. Tässä listan toinen puolisko, silvuplee. Ysärejä viboja ei voi estää.


51. Hanson: Snowed in -cd. Amerikan teini-ihmeet joulutunnelmissa.

52. Nalle Puhin joulu -video.

53. Raija Oranen: Pitkät hiukset

54. Cure: Galore - The Singles 1987-1997 -cd. Oivallinen lahjaidea suvun synkkikselle.

55. Spice Girls -polaroidkamera. Maustemimmien mukaan nimetty polaroidkamera ei varmastikaan tee kenestäkään vielä muotikuvaajaa, mutta ainakin se on pirtsakan värinen. Ja voi olla, että kamera kestää käytössä pidempään kuin bändi konsanaan.

56. Tuula Kallioniemi: Reuhurinteen ala-aste.

57. John Lennon: Lennon Legend -cd

58. Raila Kinnunen: Elämäni Eskona

59. NHL '98 -peli. Viime vuosien tiukimman lätkäpelin viilattu 98-versio tuo jouluun reilua ryskettä, vaikka pukki olisikin unohtanut luistimet Korvatunturille.

60. Martti Kainulainen: Taiteen takapihalta

61. Hopeaharja-video. Nelosella seikkaileva uljas ori Hopeaharja on pääs…

101 joululahjaideaa vuodelta 1997 (1/2)

Kuva
"Joululla on paha tapa tulla joka vuosi turhan äkkiä. Kokosimme suhteellisen kattavan lahjavinkkilistan kiireisten avuksi." ~Katso 50/1997 ~
Seuraavat ehdotukset joululahjoiksi löytyivät Katso-televisio-ohjelmaoppaasta joulukuun puolivälistä 1997. Miltei jokainen kohta on hauskaa ajankuvaa, varsinkin tekniikan osalta.




1. Paljon videonauhaa. Tänä jouluna kannattaa nauhoittaa loistavat elokuvat vaikka välipäivien katsottavaksi, jotta jouluaattona ei tarvitse aterioida television edessä.

2. Iltalypsyn Rosa-lehmä.

3. Smurffit: Tanssihitit vol 3 -cd. Musiikin riemujuhlaa täydentää Smurffien joululevy.

4. Televisio-video-yhdistelmä. Kodin 14-tuumainen kakkosruutu on vielä kätevämpi, jos siihen lisätään videonauhuri. Nyt ei jää Kauniit ja rohkeat enää koskaan näkemättä.

5. Aku Ankan Juhlasarjat 7 -sarjakuvakirja.

6. Best of Sting & Police -cd

7. Mr. Beanin parhaat palat -video.

8. Sony Playstation. Viime joulun yllätyshitti petraa menestystään tänä jouluna. Luvassa loistavia p…

Kyselyiden tuloksia

Kuva
Pienten galluppien teko tuohon sivupalkkiin on hauskaa - kun vain keksii sellaiselle aiheen!

Valitettavasti olen laiminlyönyt teitä, enkä ole jakanut kaikkia tuloksia. Tässä olisi useampi kerralla.


1990-luvun paras kotimainen tv-sarja (Kevät 2014)

1. Blondi tuli taloon, 67 ääntä
2. Metsolat, 65
3. Ruusun aika, 53
4. Puhtaat valkeat lakanat, 47
5. Ihmeidentekijät 46
6. Sydän toivoa täynnä, 19
7. Samaa sukua, eri maata, 12
8. "Jokin muu", 8
9. Parhaat vuodet, 5
10. Samppanjaa ja vaahtokarkkeja, 4

Tämä äänestys oli perin jännä, ja parhaat erottautuivat selkeästi. Voisi kai sanoa Blondin ja Metsoloiden olleen miltei yhtä suosittuja.



1990 luvun paras Disneyn piirretty (Kesä 2014)

1. Leijonakuningas, 62
2. Kaunotar ja hirviö, 50
3. Aladdin, 44
4. Pieni merenneito, 37
5. Pocahontas, 27
6. Mulan, 19
7. Notre Damen kellonsoittaja, 17
8. Kaikki hyvät Disneyt tehtiin ennen 90-lukua, 12
9. Hercules, 9
10. Bernard ja Bianca Australiassa, 5
11. Tarzan, 4
12. Kaikki hyvät Disneyt on tehty …

Tuggles - talutettavia leluja

Kuva
Tosielämässä kuten myös Moderni perhe -tv-sarjassa joskus tulee eteen miete siitä, onko oikein pukea lapsensa valjaisiin.
Se minulle ensimmäisenä tuli mieleen tästä vuoden 1998 lelusta. Kyseessä on Baby Tuggles, pehmeä vauvanukke, joka konttaa, kun sitä vetää - talutushihnasta. Hihna on tässä nimetty vauvaliinaksi, mutta hei, puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä!



Kyseinen lelu ei ole minulle tuttu, enkä muista nähneeni tuollaista kuin tämän lelukirjan sivuilla. Lelua on kuitenkin mainostettu televisiossakin, joten tämä lienee löytynyt ainakin jonkun lelulaatikosta. Halusin kuitenkin jakaa tämän kanssanne, sillä katsoin mainosta pari kertaa, mutta taisin kuitenkin lukea sen oikein jo ensimmäisellä vilkaisulla.
Nätit lakerikengät ja pitkäsukat tytöllä muuten.
Ja no niin. Pääosin nämä Tuggles-lelut olivat kylläkin talutettavia eläimiä:


Toisin kuin jotkut vastaavat koiralelut, näissä ei ollut pattereita, mutta niitä talutettiin yhtälailla. Vauva-Tuggles oli siis vain yksi osa tätä s…

Limsaa lasipulloista

Kuva
1990-luvun alussa limonadit myytiin, kuten muutkin juomat vichysta olueen, lasipulloissa. Koot vaihtelivat yleisimmin 0,33 litrasta yhteen litraan. Tilanne muuttui 90-luvun kuluessa: vuosikymmenen lopulla peruskoko taisi jo olla se 1,5 litran muovipullo.

Toisin kuin useimmissa nykyisissä pulloissa, etiketit tuolloin olivat vielä paperia. Isän kanssa (tai siis: iskä enkä minä) lillutimme hienoimpia limsapulloja vedessä saadaksemme (=saadakseni) etiketit talteen. Voi sitä hetkeä, kun etiketti on tarpeeksi vettynyt ja se lähtee hyvin irtoamaan ja lähtee matkaan ilman repeilyä! Talteen tuli muun muassa Muumi-, Hugo-, Simpson- ja Disneyn hahmojen kuvioimia etikettejä. Niitä on nähty pyörähtelemässä Nuoruusdiskonkin lattialla.
Seuraavia etikettejä ei omista leikevihoistani löydy, mutta kirppikseltä on tullut vastaan näitä tyylikkäitä lasipulloja.
Frisco-appelsiini ja Appelsiini Aurinko Jaffa, klassikkoja, joita ei valitettavasti enää kaupoista löydy!

Appelsiini-Jaffaa, etikettiä kuvittaa A…

Jokerit ja TPS, Jokrut ja Tepsi

Kuva
Meillä ala-asteella kaikki kannattivat joko Jokereita tai Tepsiä, mitä suomalaiseen jääkiekkoon tuli. Taustalla oli tottakai se, ettei kotikaupungistamme tullut liigajoukkuetta, kuten sekin, että kaupunkimme Salo sattuu sijaitsemaan kivasti Turun ja Helsingin välissä. Mutta yhtälailla oli helppoa olla hyvien puolella, ja 1990-luvulla jääkiekossa kaksi joukkuetta oli ylitse muiden. Jokerit ja TPS.


Tiivistetysti voimme katsoa, että näin ne sijat menivät. Ensin siis kausi, sen jälkeen runkosarjan voittaja ja sen perään finaalisarjassa pelanneet joukkueet. Suomen mestari on tummennettu.
1989-1990
Runkosarjan voittaja: TPS, finaali TPS-Ilves

1990-1991
Runkosarja: TPS, finaali KalPa-TPS

1991-1992
Runkosarja: JYP HT, finaali Jokerit-JYP

1992-1993
Runkosarja: TPS, finaali TPS-HPK

1993-1994
Runkosarja: TPS, finaali: Jokerit-TPS

1994-1995
Runkosarja: Jokerit, finaali: Jokerit-TPS

1995-1996
Runkosarja: Jokerit, finaali: Jokerit-TPS

1996-1997
Runkosarja: Jokerit, finaali: Jokerit-TPS

1997-1998
R…

Tik Tak ja Barbiet - Yllättävän samanlaisia

Kuva
Jo vuosituhannen vaihteessa kiinnitin huomiota yhteen jännään asiaan. Miten ihmeessä julkisuuteen pongahtaneet Tiktak -bändin tytöt ja Generation Girl -sarjan kuusi barbia pukeutuivat aivan samoihin vaatteisiin?

Tässä Tiktakin kuusi tyttöä -Noora, Tuuli, Mimmu, Petra, Nea ja Emppu- ensimmäisen sinkkunsa kannessa. Se julkaistiin kesällä 1999.


Tässä taas kuvia Barbie Generation Girl -sarjan mainoksesta.




Tiktak nousi julkisuuteen kesällä 1999 singlellään Sekoitat mun maailman. Sen musiikkivideossa oli niinikään samana vuonna julkisuuteen Saku Salinina ampaissut Jasper Pääkkönen. Samat vaatteet bändin jäsenillä on muuten myös tässä videossa, ja videon alussa Pääkkönen saa narunvedosta itselleen barbien. Ehkä tässä on suurempi tarina takana. Lienenköhän ainoa, joka on huomannut yllättäviä yhtäläisyyksiä.



Loppuvuonna 1999 Tiktakilta julkaistiin sinkku Lopeta. Näitä meillä ala-asteella kuunneltiin paljon, ja jopa "esitettiin" Tiktakia. Bändin ura jatkui vuosien ajan vielä 2000-lu…