"Susanna Rahkamo ja Petri Kokko olivat 90-luvulla jäätanssiareenoilla
varsinaisia kauhukakaroita. He rakensivat aivan uuden tyylin, joka
rikkoi käsityksiä siitä, mitä jäätanssin sopii olla ja mitä ei.
Määrätietoisella työllä pari saavutti jäätanssin Euroopan mestaruuden
vuonna 1995."
1990-luvulla suomalaiseen urheilumenestykseen mahtui monenlaista. Olivat hiihtäjäkarpaasit Jari Isometsä ja Mika Myllylä, kävelijä Sari Essayah, mäkihyppääjä Toni Nieminen, uimarit Jani Sievinen ja Antti Kasvio, jääkiekkoilijat Teemu Selänne ja Saku Koivu. Oli Mika Häkkisen kaksi formulamestaruutta ja suomen jääkiekkomaajoukkueen maailmanmestaruus.
Ja olivat jäätanssijat Susanna Rahkamo ja Petri Kokko.
Vuonna 1990 Rahkamo ja Kokko olivat ensimmäisen kerran top 10:ssa niin Euroopan kuin maailmankin tasolla. Vuonna 1992 he sijoittuivat talviolympialaisissa kuudensiksi. 1993 EM-pronssia, 1994 nelossijojen lisäksi myös MM-pronssia. Arvokisojen osalta heidän uransa huipentui vuoteen 1995: Rahkamo ja Kokko voittivat vuonna 1995 jäätanssin MM-hopeaa sekä EM-kultaa. 1990-luvun loput vuodet he tanssivat ammattilaisina lopettaen uransa vuonna 2000.
Tämän tekstin aloittavasta lainauksesta käy jo ilmi, etteivät Rahkamo ja Kokko olleet ihan keitä tahansa jäätanssijoita. He kehittelivät jatkuvasti kaikenlaista uutta, ja heillä oli monenlaisia "tanssijaminää", jos näin voi sanoa. He eivät olleet vain lumihiutalen kepeitä keijuja tai kylmiä teknisiä osaajia, eivät vain hassuttelijoitakaan. He kehittelivät uusia tyylejä, olivat herkkiä, patrioottisia, hassuja, moderneja ja kaikkea muutakin. Tuomaristot eivät aina arvostaneet kaikkia yrityksiä, mutta ura sai silti kruunansa yllämainittujen mitalien muodossa. Rahkamo ja Kokko olivat päättäneet olla jäätanssin maailmassa jotain erilaista verrattuna vielä 1980-luvulla hallitsemaan neuvostoliittolaiseen täydelliseen balettijäätanssiin. Omassa projektissaan he tukeutuivat tietysti myös muiden huippuosaamiseen. Heillä oli tiimissään ulkomaiset valmentajat ja psykologit, toisaalta myös Jorma Uotinen. Vaikutteita haettiin esimerkiksi teatterin ja kirjallisuuden maailmasta.
Jotain alkoi tapahtua vuonna 1989 EM-kisoissa. Parin lopullinen sijoitus oli 12:s, mutta kisaesiintymisen merkitys piili jossain muualla. Kalevan olympiajutussa kirjoitetaan:
"Tuntematon suomalaispari sijoittui 12:nneksi, mutta kun 10 000
katsojaa ja kanssakilpailijat osoittivat seisaallaan suosiota, Rahkamo
ja Kokko ymmärsivät tunteen, ilmaisun ja yleisön vuorovaikutuksen
voiman.
Tapahtumalla oli toinenkin seuraus. Kummallisen suomalaisparin
suosiosta tuli uhka Neuvostoliiton jäätanssijoille ja maan mahdille
lajin kulisseissa, ja neuvostoliittolaiset tuomarit alkoivat antaa
Rahkamolle ja Kokolle systemaattisesti vähemmän pisteitä kuin muut.
Kolmas seuraus oli oivallus siitä, mikä voisi kääntää tuomarien päät
ja muuttaa järjestelmän: seisaallaan suosiota osoittava yleisö."
Yksi versio Rahkamoa ja Kokkoa on esimerkiksi tämä lapinasuissa tanssittu Säkkijärven polkka Albertvillen olympialaisissa vuonna 1992:
Näitä vuoden '92 olympialaisia seuraavana vuonna pidetyt EM-kotikisat Helsingissä olivat hienoinen pettymys, tuloksena "vain" pronssimitalit. Olympiamitaleista taisteltiin myös vuonna 1994, tällä kertaa Lillehammerissa. Kalevan sivuilla on ansiokas kuvaus Rahkamon ja Kokon urasta ja näistä kisoista.
Tuolloin maailmassa oli neljä superhyvää jäätanssiparia, mutta mitaleja luonnollisesti ja Kalevan sanoin vain kolmelle. Rahkamon ja Kokon tavoitteena oli totta kai mitali, mutta lehden arvion mukaan mitalistit oli "ajan hengen mukaan" päätetty jo etukäteen, eikä suomalaispari mitaleilla yltänyt. Kaleva kirjoittaa:
"Mutta Rahkamo ja Kokkoeivät olisi olleet Rahkamo ja
Kokko, jos he olisivat taipuneet viilattujen sääntöjen
tanssillisuudelle ja hillityille asuille, rakentaneet ohjelmansa varman
päälle, kuten taitoluistelussa olympiakaudella tavataan tehdä.
Edellisellä kaudella hurmanneen Jean Sibeliuksen Valse Tristen jälkeen he tekivät Nino Rotan
Fellinin kulkuritarinaan säveltämän La Stradan ja ilmestyivät rääsyissä
Kööpenhaminan EM-jäälle tammikuussa 1994, kuukautta ennen
olympialaisia. Skandaali!
Tuomaristo nuhteli suomalaisia asuvalinnasta ja sijoitti heidät
neljänneksi. Torvill ja Dean voittivat Euroopan mestaruuden, Grištšuk ja
Platov hopeaa, Uzova ja Zhulin pronssia.
”Puku oli vain se tarvittava syy. Emme olleet enää naiiveja”, Susanna Rahkamo sanoo.
”Nyt sen voi jo sanoa julkisesti. Jos sen olisi sanonut ääneen silloin, meitä olisi vain syytetty epäurheilijamaisuudesta.”"
Sibeliuksen Valse Triste vuoden 1993 EM-kisoissa. Pronssisija.
Tuli kuitenkin vuosi 1995, jolloin taivaat aukenivat. Tuloksena EM-kultaa ja MM-hopeaa.
Ja se MM-hopea.
Kisoissa he tanssivat lyhytohjelmaan ihanan quickstepin. Se oli jotain kovin uutta jäätanssin saralla. Vuonna 2008 se sai oman virallisen nimen: Finnstep. Tämä jää-quickstep on luultavasti heidän tunnetuin tanssinsa, jota he esittivät näytöksissä vielä mitalikilpailujen jälkeenkin.
Alla on heidän MM-kisojen vapaaohjelmansa. Video kannattaa katsoa ihan kokonaan, sillä siinä piirtyy hurja draaman kaari. Rahkamon ja Kokon ohjelma menee täysin nappiin. Samalla on sanottava, että vuoden 1995 esitykset ovat hienoisia kompromisseja: ei rumankaunista tanssia, ei erikoisia pukuja. Se tepsii. Ohjelman päättyessä Eurosportin selostaja ja kommentaattori ovat täysin sanattomia, ja kunhan he jotain sanovat, he hehkuttavat esitystä maasta taivaisiin. Yleisö nousee seisomaan ja osoittamaan suosiotaan tälle parille. Selostaja kertoo, kuinka suosittu tämä pari on yleisön keskuudessa. Rahkamo ja Kokko menevät valmentajineen odottamaan pisteitä. Kestää hetken. Lopulta pisteet tulevat.
Eivätkä ne riitä johtopaikalle. Pisteet vaihtelevat 5.6:sta 5.8:aan (korkein määrä on 6.0) eikä yksikään tuomareista ole asettanut Rahkamoa ja Kokkoa ykkössijalle. Yleisö buuaa ja huutaa, suorastaan mylvii. Rahkamoa ja Kokkoa miltei naurattaa, he hymähtelevät. Pettymys on varmasti valtaisa, vaikka samalle he ovat tottuneet jo urallaan siihen, että yleisö rakastaa heitä, tuomarit eivät.
Ehkäpä Susanna Rahkamo ja Petri Kokko ovat näiden kisojen moraaliset, sydänten voittajat.
Hienoja esityksiä! Muutama vuosi sitten venäläinen taitoluistelija Jevgeni Plushenko tanssi Euroviisuissa Venäjän edustajan Dima Bilanin taustalla (ja sillä irtosi viisuvoittokin). 1990-luvulla Rahkamo ja Kokko kilpailivat ja esiintyivät paljon. Yksi esiintymisistä oli Enigman musiikkivideossa Beyond the Invisible.
Itse en ole ollut koskaan suuri jäätanssin seuraaja (saati harrastaja), mutta olen sitä seurannut toisinaan siinä kuin joitain muitakin talvilajeja. Omat muistoni Rahkamosta ja Kokosta tiivistyvät oikeastaan yhteen kohtaukseen jossain heidän esityksessään: Esityksen loppu on traaginen, sillä Susanna Rahkamolla on kädessään verenpunainen huulipuna, jolla hän esityksen lopuksi maalaa niin leukansa kuin rintansakin.
Olette varmaankin jo huomanneet, että TV2:lla alkoi pari viikkoa sitten pyöriä heidän itsensä tämän syksyn tapaukseksi mainostama musiikkiohjelma We want more. Sen ideana on tuoda yhteen viisi jo uransa päättänyttä bändiä, ja ohjelma huipentuu paluukeikkaan ensi marraskuussa. Ei tästä nyt ihan Vain elämää -ohjelman kilpailijaa olla saatu, vaikka ei katsojan silmin toteutuksessa olekaan vikaa. Alkusyksystä paljastettiin paluun tekevät yhtyeet, ja nuo viisi ovat Miljoonasade, Don Huonot, Neon 2, Mascara ja Kwan. Yllätyksiä ja odotettuja nimiä. Siitä voi tietysti olla montaa mieltä, onko kansa tässä varsinaisesti huutanut Mascaralle tai Kwanille we want morea viime vuosina, mutta samalla bändien edustamien genrejen monipuolisuus on hyvä asia.
Ja hyvä asia se on 1990-luvunkin kannalta. Kwan breikkasi vuonna 2001, mutta nuo muut ovat osaltaan myös ysäribändejä - Mascara ja Neon 2 kokonaan, Miljoonasade ja Don Huonot suurimmalta osin. Ohjelmassa on tähän mennessä nähty jaksot Neon 2:sta ja Don Huonoista - jaksoissa on kuvattu bändien jäsenten jälleennäkemistä sekä kerrattu yhtyeiden historiaa. Nimenomaan nuo menneisyyteen menevät historiikit ovat kiinnostavia, hyvin tehtyjä ja täynnä sitä ysäriä. Samalla muusikot avaavat tapahtumien taustoja. Näiden kahden bändin kohdalla draamaakin näyttää riittäneen paljon!
Kuva: Ylen We want more -ohjelman sivu.
Jaksoja nähdään tv2:n lauantai-illoissa ja lisäksi muusikoiden haastatteluja tulee Radio Suomessa. Eilen kuuntelin (vahingossa, en tiennyt sellaisen olevan tulossa) Mascaran haastattelun. En ole ollut näistä yhdenkään bändin fani 1990-luvulla tai muulloinkaan, mutta esimerkiksi Erittäin hyvä (ellei täydellinen), Riidankylväjä ja Tässä talossa ovat kuitenkin omankin nuoruuteni soundtrackia, enkä pidä näistä mitään biisiä huonona. Mascarallekin on paikkansa ja Erittäin hyvän intro on ihan harvinaisen nerokas ja tarttuva!
Oletteko katsoneet ohjelmaa? Omalta osaltani suosittelen jaksoja, Areenasta ne tottakai löytyvät ja vielä ehtii mukaan. Omanlaisiaan 90-luvun pienoisdokumentteja nämä :)
Yle Areenassa on koottu yhteen näihin viiteen bändiin liittyviä videoita.
Estonian tyhjä pelastusvene turmapaikalla. Kuva: Wikipedia.
Viikon lopulla tulee kuluneeksi 20 vuotta Estonia-aluksen uppoamisesta. Merkkivuosi on näkynyt monissa medioissa, ja esimerkiksi niin Iltasanomat kuin Iltalehtikin on julkaissut tapahtuneesta teemalehden.
Estonia-niminen autolautta, matkustajalaiva upposi syyskuun lopulla, 27. ja 28. päivän välisenä yönä saaristomerellä laivan ollessa matkalla Tallinnasta Tukholmaan. Laivassa oli 989 ihmistä, joista 137 pelastui. Mukana oli etupäässä virolaisia ja ruotsalaisia. Suomalaisia laivalla oli kymmenkunta.
Onnettomuusyönä Itämerellä oli todella kova syysmyrsky. Kovan merenkäynnin (mutta varmasti myös rakenteellisempien ja ehkä inhimillistenkin syiden) aiheuttamana Estonia keulavisiiri irtosi, jolloin laivaan pääsi vyörymään täysin estoitta tonneittain vettä. Aluksen täyttyessä vedestä se alkoi myös kallistua niin, että lopulta ennen uppoamistaan se oli kääntynyt väärinpäin. Keulan irtoaminen tapahtui noin kello 1.15 yöllä ja ennen yökahta alus oli jo kokonaan uponnut. Onnettomuus tapahtui siis melko nopeasti, mikä yhdessä laivan pahenevan kallistuman ja vuorokaudenajan kanssa aiheutti sen, että vain pieni osa ihmisistä pelastui.
Onnettomuus oli Euroopan pahin merionnettomuus sitten toisen maailmansodan.
Ketä onnettomuus kiinnostaa tarkemmin, siitä saa paremman kuvan alla olevista videoista.
Vuonna 1994 MTV3:n aamutelevisio Huomenta Suomi oli Suomen ainoa aamutelevisio, ja niinpä sillä oli miltei "yksinoikeus" seurata ja uutisoita edellisen yön turmasta. MTV:n sivuilla kerrotaan: "Kun Huomenta Suomen työntekijät tulivat onnettomuusyönä töihin kello
3.30, toimitukseen oli tullut vasta lyhyt sähke, jossa kerrottiin
aluksen olleen merihädässä. Sähkeessä ei kuitenkaan kerrottu, että
kyseessä oli matkustajalaiva. Pian tuli kuitenkin toinen sähke ja koko
karmea tilanne alkoi hahmottua. Toimittajat alkoivat soitella ympäriinsä
lisätietojen saamiseksi." MTV:n sivuilta voi katsoa videoita aamun televisiolähetyksistä, kas tässä. Aikamoiselta tuntuu, että toimittaja Lauri Karhuvaara pääsi suorassa lähetyksessä haastattelemaan jopa Viron silloista presidenttiä Lennart Merta.
Iltauutisissa kaiken huomion vei tietysti Estonian uppoaminen. Alkoi olla selvää, ettei eloonjääneitä enää löydy, joten huomio kiinnittyi pelastuneiden haastatteluihin sekä onnettomuuden syiden tutkintaan.
Alla Mainostelevision kello seitsemän iltauutiset 28.9.1994.
Ja tässä Ylen illan pääuutislähetys samalta päivältä. Mukana olevan pelastuneen suomalaismiehen haastattelu on ainakin minulle ihan sydäntäraastava, joten katselu omalla vastuulla.
Vaikka Estonialla oli melko vähän suomalaisia, oli se silti valtavan huomion ja itkujen kohteena, ja se mielletään vahvasti osaksi Suomen 1990-luvun historiaa. Onnettomuudesta pelastuneita kuljetettiin ensisijaisesti Suomeen, muun muassa Tammisaareen ja Turkuun, koska ne olivat turmapaikkaa lähimmät maa-alueet. Itse laiva oli lukuisille suomalaisille tuttu, sillä se liikennöi pitkään Turun ja Tukholman väliä Viking Linen risteilijänä nimellä Viking Sally. Onnettomuuden jälkeen monia varmasti pelotti astua risteilijöille ja saattoipa entisille risteilijöille tulla mieleen ajatus, kuinka sama olisi teoriassa voinut tapahtua silloin, kun itse laivaili Viking Sallylla.
Oma suhteeni Estonian uppoamiseen on vähäinen, joskaan ei olematon. Omalla tavallaan tällaiset katastrofit kiehtovat minua kuten niin monia muitakin ihmisiä. Onnettomuuden tapahtuessa olin 7-vuotias ja juuri aloittanut ala-asteen, enkä muista siitä mitään uutisia, puheita tai reaktioita, joita eittämättä ilmassa oli. Jotain siitä kuitenkin tiesin ja olin kuullut, sillä leikeissäni isä-Hapsiainen luki aina sanomalehdestä "Estonia on uponnut".
"Teeny Weeny Families ystävämme ovat pienen pieniä eläinhahmoja, jotka rakentavat kotinsa pois heitettyihin tavaroihin. He ahertavat kylässään aina yhtä iloisina."
Riemuset lelukirja 1999
Teeny Weenyt olivat pieniä eläinhahmoja, jotka asuivat taloissaan. Talot eivät kuitenkaan olleet mitä tahansa rakennuksia, vaan esimerkiksi kenkä ja kahvipannu, tarinan mukaan nämä ukkelit siis muuttivat poisheitettyihin esineisiin. Ne toimivat esimerkiksi kahvilana, kouluna ja putiikkina.Yhden TW-harrastajan kokoamille nettisivuille pääset tästä, ne pursuavat tietoa näistä leluista. Myös yhdet suomalaiset TW-sivut netistä löytyvät.
Teeny Weenyt tulivat Suomeen vuonna 1996.
Itseasiassa pidän näitä leluja yllättävän halpoina: yhden esineen asukkeineen ja muutamine tavaroineen saattoi saada 45 markalla samalla, kun Barbie oli reippaasti yli sadan markan arvoinen. Hintaeroja eri Teeny Weenyjen välillä oli, mutta niin oli tietysti niiden esimerkki-barbienkin.
Kori toimi kauppana (engl. mini market), jossa asuvat Brownit eli ruskeat karhut.
Silitysrauta toimii kirkkona, jossa vietetään häitä. Silitysraudan mukana tuli siis häätarvikkeita sekä hääpari. Hääparina ovat vihreät sammakot :)
Teekannussa asuvat puput, ja kannu toimii kahvilana.
Kenkä oli koulu. Sen opettaja oli tottakai pöllö.
Ompelukoneessa asuivat ankat, ompelukone oli tottakai ompelimo. (engl. Waddle's boutique)
Teeny Weenyja julkaistiin kolme eri sarjaa, ja Suomessa niitä myytiin osittain sekaisin.
Itse muistan kuvan teepannun vaaleanpunaisena. Se punainen kannu oli ilmeisesti hyvin paljon yleisempi, ja tätä keltaista on valmistettu luultavasti paljon pienempi "painos".
Edellä mainittuun ensimmäiseen sarjaan kuului myös tämä vuoden 1998 lelukirjasta bongattu kello, joka oli hotellina. Tuo kamera taas on jo kolmossarjaa.
Tuulimyllyssä toimi leipomo, kamera oli niinsanotusti "muotishowkeskus". Näistä kuvista puuttuu muutamia Teeny Weeny -leluja, kuten keinuhevonen. En osaa sanoa, myytiinkö niitä Suomessa ollenkaan, eli ovatko tässä kaikki myynnissä olleet lelut.
Sinänsä on kiinnostavaa, että ainakaan tuon lukemani sivuston mukaan tässä yllä olevassa kuvassa keskellä möllöttävä tanssistudio ei kuulu mihinkään Teeny Weeny -sarjaan. Se on toisaalta 225 markan hinnalla jo aika eri luokassa muutenkin vaikkapa siihen teekannuun verrattuna.
Myös tässä alla olevassa vuoden 1999 Riemuset-lelukuvaston kuvassa on sekaisin toisen ja kolmannen sarjan leluja. Esimerkiksi tuo suuri tuulimylly on kakkosta, colatölkki taas kolmosta. Kakkossarjaan kuuluu myös tuo herätyskello.
Alarivin tuotteet ovat kolmossarjan leluja, ja omasta mielestäni ne eivät ole enää niin söpöjä kuin nuo ensimmäiset, kengät ja teekannut. Mutta makunsa varmasti kullakin.
Itselläni ei koskaan ollut Teeny Weeny -leluja, mutta joillain tutuilla ja sukulaisilla kylläkin. Kovin söpöjä ovat!
Viime aikoina olen omistanut vapaa-aikaani oikeastaan kolmelle asialle, joiden painotukset ovat hieman vaihdelleet. Tämä vahva trio on ollut seuraava: 1. Nukkuminen, 2. Kirjojen lukeminen, 3. Tohtori tuli kaupunkiin -sarjan katselu. Ja vaikka toivoisin tämän olevan se tärkeys- ja ajankäyttöjärjestys näiden kohdalla, niin ei se ihan niin auvoisesti välttämättä aina ole mennyt. Minulla on nyt siis pää täynnä ajatuksia ja sanottavaa Tohtori-sarjasta, joten täältä pesee. Saanen siis esitellä yhden 1990-luvun parhaista televisiosarjoista:
Dr. Quinn, Medicine woman, eli suomennettuna Tohtori tuli kaupunkiin!
Tohtori tuli kaupunkiin (saanen lyhentää sarjan nimen tässä postauksessa tästä lähin muodoon Dr. Quinn, koska se nyt vaan on aika paljon kätevämpää) on amerikkalainen televisiosarja, jota tehtiin 150 jakson verran vuosina 1993-1998. Näiden jälkeen sarjaan tehtiin vielä kaksi televisioelokuvaa, 1999 ja 2001. Sarja sai myös palkintoja, kuten Emmyn ja Golden Globen, joten sen hyvyys ei ole aivan tuulesta temmattua.
Esittelen ensin hieman sarjaa siltä varalta, että kaikki eivät sitä ysärillä katsoneet tai eivät muista. Lyhyesti sanottuna Dr. Quinn kertoo pieneen amerikkalaiskaupunkiin muuttavasta naislääkäristä 1860-1870-lukujen Yhdysvalloissa. Hän saa hoidettavakseen kolme orvoksi jäänyttä lasta. Sarjan aikana tämä naislääkäri hoitaa kylän sairaita, rakastuu erääseen kyläläiseen ja eletään niin tavanomaista kuin jännittävääkin elämää.
Kysyin äidiltäni, mitä hänelle tästä sarjasta tulee mieleen, sillä hän sitä 90-luvulla kuitenkin katsoi. Vastaus oli:
"Komea mies, kaunis nainen, kiva koira. Aika ennalta-arvattava."
No koira ei ole koira vaan susi, mutta muutoin olen kaiken tämän katselumaratonini keskellä kovin samaa mieltä.
Nyt pieni varoituksen sana: tästä eteenpäin kirjoitukseni tulee sisältämään melko runsaasti juonipaljastuksia, vaikkei nyt mitään äärimmäisen yksityiskohtaista. Jos kuitenkin mieluummin haluat säilyttää salaisuudet ja juonenkäänteet yllätyksinä, kannattanee lopettaa tähän :)
Dr Quinnin päähenkilöt: Sully, Dr Mike, Colleen, Matthew ja Brian.
Sarjan päähenkilöt:
Dr Mike ja Sully
Sarjan päähenkilö on naislääkäri Michaela Quinn, jota kutsutaan yleisesti nimellä Dr Mike. Hän on kotoisin Bostonista ja hän kouluttautui lääkäriksi isänsä esimerkin johdolla. Sarjan pilottijaksossa hänen isänsä kuolee, eikä hänellä ole kunnollisia mahdollisuuksia jatkaa lääkärintyötään Bostonissa. Hän vastaa lehti-ilmoitukseen, jossa pieneen Coloradossa sijaitsevaan kylään (tai ehkä sarjan nimen perusteella kaupunkiin) haetaan lääkäriä. Hän saa paikan ja muuttaa Colorado Springsiin. Hän sattuu saamaan myös heti sarjan alussa itselleen hoidettavaksi kolme lasta, sillä lapset jäävät orvoiksi näiden äidin kuoltua käärmeen puremaan.
Dr Mike (Jane Seymour) on paitsi kaunis, myös vahva ja erittäin oikeudentuntoinen nainen, joka menetti sulhasensa sisällissodassa. Elämä uudessa kotikaupungissa ei ala kovinkaan hyvin, sillä kyläläiset kammoksuvat naislääkäriä (siis siksi, että tämä on nainen) ja aluksi hän on hivenen hienohelmainen, ennen kuin hän oppii ratsastamaan hevosella ja muutenkin elämään pikkukaupungin tyyliin.
Jo heti sarjan alussa mukaan tulee myös Sully (Joe Lando), kylässä asuva komea (hänen komeaksi kutsuminen on kyllä mielestäni pahemman luokan vähättelyä) leskeksi jäänyt mies, jonka entiseen taloon Dr Mike adoptiolapsineen asettuu. He löytävät yhteisen sävelen jotakuinkin heti. Sully saattaa osittain olla yhteisössään arvostettukin, mutta toisaalta häntä katsotaan myös alta kulmain, sillä hän kulkee niinsanotuissa "intiaanivaatteissa", hengailee intiaanien kanssa, asuu metsässä ja on muutenkin epäilyttävästi aina heikompien puolella. Tässä mielessä Dr Mikelle ja Sullylla on jo lähtökohtaisestikin paljon yhteistä, sillä asioihin puuttuvana naislääkärinä ei Dr Mikellakaan heti ole helppoa.
Matthew, Colleen ja Brian
Dr Miken huollettaviksi tulevat "uudet lapset" ovat pian täysi-ikäistyvä Matthew (Chad Allen), teini-ikäinen Colleen (Erika Flores kausilla 1-2, Jessica Blowman kausilla 3-6) sekä suunnilleen ekaluokkalaisen ikäinen Brian (Shawn Toovey). Matthew heilastelee ruotsalaistaustaisen Ingridin kanssa jo ensimmäiseltä kaudelta lähtien ja valmistautuu tulevaan itsenäiseen elämäänsä. Colleen auttaa Dr Mikea tämän lääkärinvastaanotolla ja rakastaa kirjoja. Brian taas rakastaa ylitse kaiken karkkia, on reilu ja rehellinen ja todella suloinen lapsi.
Sarjaan sopien kaikki nämä lapset ovat oikeastaan ihan hirvittävän ihania ja kilttejä ja söpöjä, aivan erityisesti Brian suurine etuhampaineen. He tottakai alussa kaipaavat kovasti juuri kuollutta äitiään ja uusi tilanne tuottaa vähän ongelmia, mutta eipä aikaakaan kun Brian jo kysyy, saako kutsua Dr Mikea äidikseen. Ja kohta niin tekevät jo kaksi muutakin. Sully alkaa viettää aikaa Dr Miken perheen luona vähän väliä ja tämän lemmikkisusi (mielikuvituksekkaasti nimeltään Wolf) seuraa perässä niin tui-tui-söpönä että ai että. Dr Mike ja Sully vaihtavat niin intensiivisiä katseita, ettei paljon tarvitse arvailla, kuinka tulee käymään.
Kaikki on siis ihanaa ja romanttista ja söpöä. Paitsi että....
Dr Mike ja Sully keskustelevat syvällisiä
ennen kuin rakkaudentunnustuksia on tehty.
"Pientä" flirttiä ilmassa jossain toisen tuotantokauden alussa.
...ei nyt ehkä ihan niin autuasta kuitenkaan.
Tohtori tuli kaupunkiin historiasarjana: Kauheuksia ja itsestäänselvyyksiä
Dr Quinn kuvaa Yhdysvaltain 1800-luvun historiaa kiinnostavalla tavalla. Ihmisyyteen ja tasa-arvoon liittyvät kysymykset ovat tapetilla sarjassa miltei jatkuvasti, minkä tietysti mahdollistaa se, ettei päähenkilö Dr Mike ole ihan kuka tahansa. Hän on nimittäin aina valmis puolustamaan heikompiaan ja sarjassa kuullaankin monta hänen puhettaan kaupunkilaisille aina silloin, kun nämä kollektiivisessa idiotismissaan (mutta toisaalta: ihan tavallisina oman aikansa ihmisiä) ovat tekemässä jotain, minkä tohtorisnainen katsoo kertakaikkiaan vääräksi.
Dr Mike on tottakai myös aikansa feministi, aina sitä mieltä, ettei sukupuoli tee hänestä ketään miestä huonompaa. Pienen kyläyhteisön kuvauksessa keskiöön nousee niin sanotusti valkoisten amerikkalaisten (miesten) ylemmyydentunto ja rasismi muita ryhmiä kohtaan. Alueelle asettuneet ovat aikoinaan vallanneet nämä alueet itselleen, ja niinpä alueella ennen asuneet chayenne-intiaanit on ängetty kylän lähellä olevaan reservaattiin. Suurin osa kyläläisistä ei pane pahakseen armeijan hyökkäyksiä intiaaneja vastaan, sillä heille kuollut intiaani on parempi kuin elävä. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun herra Bray tai joku muu valkoinen kyläläinen toteaa, että intiaanit ovat raakalaisia ja villejä, eivät oikeastaan ihmisiä ollenkaan. Toisinaan tämä Yhdysvaltojen laajentuminen yhä syvemmälle erämaahan, intiaanien alueille, kuvataan sarjassa jopa puistattavasti.
Samalla kuvaus on tietysti myös aika alleviivaavaa; en keksi, miten kukaan katsoja oikeastaan voisi olla näiden uudisraivaajahahmojen kanssa samaa mieltä, sen verran yksioikoisesti heidän mielipiteensä on sarjassa kuvattu. Toisaalta en ole kovinkaan perehtynyt Yhdysvaltain 1800-luvun historiaan, joten en tiedä, mitä se tavallinen kansa aiheesta oikeasti ajatteli. Ehkä juuri niin kuin sarja kuvaa.
Intiaanien kohtelu on erilaisista ryhmistä sarjassa eniten framilla, tämä tietysti siksikin, koska Sully viettää paljon aikaa intiaanien kanssa kutsuen intiaani Tanssivaa Pilveä jopa veljekseen. Sully on oppinut intiaaneilta tuntemaan luontoa, kuuntelemaan sitä sekä kaikenlaisia viisauksia, joita Sully sitten viljelee ympärilleen. Dr Mike on tottakai myös hyvis ja oikeastaan aina intiaanien puolella. Hän käy säännöllisesti reservaatissa hoitamassa sairaita. Mike saa myös arvostusta intiaaneilta pelastettuaan sarjan alussa heidän johtajansa. Näin Dr Mike saa intiaaneilta oman nimen kunnianosoituksena: Poppanainen, Medicine woman.
Ku Klux Klan tekee historiaa.
Hierarkkinen yhteiskunta, ennakkoluulot ja rasismi
Kyläläisten ennakkoluulot eivät kuitenkaan rajoitu vain intiaaneihin. Kylässä asuvat muutamat tummaihoiset ovat yhtälailla rasismin kohteina, vaikkeivat aivan niin päivänselvästi kuin intiaanit. Sarjan keskeisimpiin hahmoihin kuuluu kaksi tummaihoista, Robert E. sekä hänen mielitiettynsä Grace.
Robert E. ja Grace
Amerikan sisällissota (käytiin 1861-1865, sen tuloksena orjuus lopetettiin) on sarjassa takana ja mustat ovat siis vapautuneet orjuudesta, ja näennäisesti Robert E. ja Grace saavat elää kylässä rauhaisaa elämää. Seppänä toimiva Robert E. palvelee kyläläisiä kuten myös kahvilanpidon aloittava Grace, mutta nimenomaan siinä sanassa, palvella, lienee se ydin. Tummaihoiset joutuvat kokoontumaan omassa kirkossaan (joka osoittautuu kyllä enemmin ladon nurkaksi kuin taloksi), eikä heitä päästetä saluunaan eikä mustien lapsia kouluun. Tosin Dr Miken ja Sullyn hyväntahtoisella suostuttelussa kylän pastori suostuu lopulta vihkimään Robert E:n ja Gracen "valkoisten kirkossa".
Kenties järkyttävimpiä aiheeseen liittyviä jaksoja on se, jossa kylään saapuva pankinjohtaja haluaa kaikki kylän valkoiset miehet mukaan "miesten kerhoonsa". Sen nimi sattuu olemaan KKK, Ku Klux Klan. Se, että Robert E. haluaa ostaa perheelleen uuden kotitalon läheltä keskustaa, aiheuttaa sen, että kieltämättä hieman yksinkertaisina heppuina mukaan huijatut miehet turmelevat mustan pariskunnan uuden kotitalon sekä pahoinpitelevät Robert E:n ja Gracen. Väkivaltaisen hiustenleikkuun uhriksi joutunut itkevä Grace sai kyllä myös tämän katsojan kyyneleisiin. Sarjan kuluessa käy ilmi, että Robert E. on entinen orja, ja muutenkin näiden kahden hahmon kautta myös mustien asioita käsitellään sarjassa. Sattumoisin Dr Mike ja Sully ovat Robert E:n ja Gracen hyviä ystäviä ja näitä aina puolustamassa.
Ehkä mielenkiintoisin ennakkoluulojen ja rasismin kohde ovat kuitenkin kylässä niinikään asuvat "siirtolaiset". Sarjassa ainakin osa heistä on ruotsalaisia, vaikka tätä ryhmää ei kuvata kovinkaan paljoa. Myös heitä kohtaan olla vihamielisiä, eikä heitäkään oikein haluttaisi päästää päättämään omista asioistaan, asumaan kunnon taloihin ja niin edelleen. Näiden siirtolaisten oloihin tutustutaan etupäässä Matthewin morsiamen, Ingridin kautta. Kylän johtohahmoille ei tietenkään tule mieleen, että eivät he itsekään ole alueella ainiaan asuneet, vaan alueet on vallattu intiaaneilta. Tähän voi tietysti soveltaa monia kulttuurientutkimuksen teorioita siitä, kuinka kaikki entuudestaan alueella asuvat ovat aina "alkuperäisempiä" kuin vastatulleet - vaikka intiaaneihin tämä ei ajan rotuteorioiden maailmassa pädekään.
Dr Mike - poikkeusyksilö
Eräässä jaksossa joku ihmettelee, miksi Dr Mike on niin erilainen kuin muut. Hänhän on tosiaan aina puhumassa oikeudenmukaisuuden puolesta - katsojan kannalta miltei rasittavuuteen saakka. Hän vastaa, että hänen isänsä oli abolitionisti, eli orjuuden vastustaja. Sen enempää asiaa ei selitellä. Osasyyn voi varmasti löytää siitä, että Dr Mike on korkeasti koulutettu nainen suurkaupungista. Asetelma on kuitenkin kiinnostava, ja miten muutenkaan sarjaan luotaisiin jatkuvaa vastakkainasettelua? Samalla Dr Miken halu olla kaikkia kohtaan hyvä on kuitenkin niin itsestäänselvää, että sarjan käänteitä on turhan helppo arvata etukäteen.
Välillä sarjassa mennään kyllä myös uskottavuuden rajoilla. Näin tapahtuu mielestäni esimerkiksi eräässä jaksossa, jossa naiset onnistuvat saamaan kylässä äänioikeuden. Siis noin vuonna 1870 - pidän sitä vähän erikoisena, vaikka tietysti 1800-luku oli emansipaation ja kansalaisyhteiskunnan synnyn aikaa ja muutamissa Yhdysvaltain osavaltioissa naiset kyllä saivat näihin aikoihin jo äänioikeuden paikallistason vaaleissa. Ja juu, eihän sitä Colorado Springsissä olisi tapahtunut ilman Dr Quinnia, tietenkään. Hänhän se muutokset saa aikaan.
Muut keskeiset hahmot
Sarjassa on noin 15 keskeisintä hahmoa, päähenkilöitä Dr Miken ja Sullyn ohella tietysti Miken adoptiolapset. Muut ovat kylässä jo pitkään asuneita aikuisia, jotka jakautuvat omalla tavallaan hyviksiin ja pahiksiin. Samalla voi tietysti sanoa, etteivät kaikki hahmot kuitenkaan ole kovinkaan yksioikoisia. Erityisesti niin sanotut "pahikset" osoittautuvat monissa jaksoissa lopulta ihmisiksi, joilla on myös sydän ja omatunto sekä taustalla omat traumansa, jotka ovat heistä tehneet vihaisia tai katkeria.
Loren ja Dorothy
Robert E:n (Henry G. Sanders) ja Gracen (Jonelle Allen) esittelinkin jo. Muita keskeisiä hahmoja ovat esimerkiksi kauppias Loren Bray (Orson Bean), vanha leskeksi jäävä mies, joka oli Sullyn menehtyneen vaimon isä. Konservatiivinen, ärhentelevä ja aika ajoin kyllä ihan yltiörasistinen Loren on toisaalla myös mukava, ja hänelle tuntuu synkkaavan erityisesti jatkuvilla karkkiostoksilla käyvän Brianin kanssa.
Toisen kauden alussa hänen taloonsa muuttaa hänen nuoruudenrakkautensa Dorothy (Barbara Babrock), joka viimein pääsee eroon väkivaltaisesta aviomiehestään. Dorothy alkaa julkaista Colorado Springsin sanomalehteä ja nähdäänpä hänet myös koulussa opettajana. Dorothy ja Dr Mike tulevat hyviksi ystäviksi. Dorothy on tavallaan arvaamaton hahmo, sillä vaikka hän lehtinaisen vainulla haluaakin tuoda esiin epäkohtia ja hänellä on varmasti lämmin sydän, on hän silti aika ajoin myös armeijan väkivallan tai milloin minkäkin kannalla. Se tekee Dorothysta omalla tavallaan kiinnostavan ja hyvin inhimillisen hahmon.
Hank, Myra ja Horace
Keskustassa saluunaa pitävä Hank (William Shockley) on mainio hahmo, vaikkei se kaikkein rakastettavin. Viinaa vetävä ja ketjussa polttava Hank on sarjan kovanaama, joka saluunan ohella ylläpitää myös ilotaloa, ja kokee omistavansa kaikki siellä työskentelevät prostituoidut. Hank ja tytöt liihottelevat siellä täällä, eikä Hank varmasti epäile lähteä kostoretkelle tai ampua varoituslaukauksia ilmaan. Samalla Hankissa on jotain aika vetoavaa, sillä omissa mielipiteissään hän on kuitenkin aika rehellinen, eikä ulkonäössäkään naiskatsojan kannalta ole mitään vikaa. Ehkä hän tarvitsisi vähän rakkautta ollakseen vähän iloisempi.
Siellä Hankin ilotalossa työskentelee sarjan parilla ensimmäisellä kaudella myös Myra (Helene Udy), lempeä ja hyväsydäminen nainen, joka on osittain pakon edessä joutunut ilotaloon töihin. Vaikka Myra on kaunis ja mukava hahmo, tuntuu silti, että hänestä on vaikea kertoa mitään ihmeellisempää.
Myra rakastuu Horaceen (Frank Collison), joka jo tätä ennen on iskenyt silmänsä Myraan. Horace on hauska ja äärimmäisen hyväsydäminen mies, joka toimii Colorado Springsin postikonttorissa sähköttäjänä ja postimiehenä. Työnsä puolesta Horace saa usein tietää asioista ennen muita, vaikka hänellä tietysti onkin salassapitovelvollisuus. Horace on ehkä hieman reppanan oloinen ja naisasioissa kokematon, ja sellaisena monet muutkin kyläläiset häntä pitävät, vaikka toisaalta tuskin kellään voi olla mitään häntä vastaankaan. Horacen rehellisyyteen voi aina luottaa, ja kenties turvaa ja tasaisuutta Myra nimenomaan Horacesta haluaakin.
Jake ja Timothy
Kylän ennakkoluuloisten ja siten aika ärsyttävien miesten joukkoon lukeutuu myös Jake Slicker (Jim Knobeloch). Jake on kylän parturi, joka ennen Dr Miken saapumista on toiminut myös "lääkärinä". Jake on jännä hahmo. Toisaalta hän on aika ahne ja rasistinen, mutta toisaalta hänet on kuitenkin helppoa saada taivuteltua auttamaan Dr Mikea leikkauksissa ja hän osaa näyttää myös lempeämmän puolensa. Jake on aika yksinäinen ilman rakkautta, ehkä juuri se tekee hänestä sellaisen kuin hän on. Sovinisti ja rasisti kyllä, mutta katsoja haluaa silti uskoa, että sen kuoren alla on paljon enemmänkin.
Viimeisimpänä muttei varmasti vähäisimpänä keskeisenä kyläläisenä sarjassa esiintyy pastori Timothy Johnson (Geoffrey Lower). Hänellä on aina sydän paikallaan, ja hän on myös toisinaan aika rakastunut Dr Mikeen. Hänen voimansa on tietysti hänen uskossaan. Hän on aina valmis auttamaan ja tekemään asioista myös lain harmaalla alueella, jos vain uskoo toimensa moraalisesti oikeaksi. Toisaalta ennakkoluuloisten kyläläisten edessä hän on hieman arka toteuttamaan kaikkea sitä, mitä hän ehkä itse haluaisi. Hänkin tuntuu sarjan myötä kuitenkin rohkaistuvan, ehkä Dr Miken esimerkin voimalla. Pastorina hänellä on toki myös enemmän vaikutusvaltaa kyläläisiin kuin naislääkärillä.
Tanssiva Pilvi
Ja vielä yksi on mainittava. Colorado Springsin lähellä intiaanireservaatissa asuva intiaani Tanssiva Pilvi (Larry Sellers) on myös monessa jaksossa keskeisessä roolissa. Hän Sullyn paras ystävä, viisas mies, jonka kautta konkretisoidaan tietysti intiaaneja ryhmänä. Muita pysyviä, keskeisiä intiaanihahmoja sarjassa ei ole. Luonnehtisin Tanssivaa Pilveä nimenomaan viisaaksi. Ehkä hänen elämänohjeillaan ja intiaaniviisauksillaan halutaan myös alleviivata intiaanien hyvyyttä, mutta ei mikään silti estä katsojaa uskomasta, etteikö Tanssiva Pilvi olisi kaikessa aivan oikeassa. Puolustaessaan Tanssivaa Pilveä Sully joutuu usein kaikenlaisiin pinteisiin, kappas. Tanssiva Pilvi opettaa myös Dr Mikea käyttämään luonnonyrttejä lääkkeinä, ja heruupa Dr Mikelle tietysti myös ajattomia viisauksia sekä tietoa siitä, mitä henget nyt tällä kertaa ovat Tanssivalle Pilvelle kertoneet.
Sarjan tähdet
Dr Quinn on täynnä hyviä hahmoja ja näyttelijöitä, ja se marssittaa ruutuihin vielä monenkirjavan joukon sivuosien näyttelijöitä, jotka ovat ensisijaisesti tuttuja aivan muista kuvioista. Jaksoista voi bongailla vaikkapa sittemmin esimerkiksi Kolmas kivi auringosta -sarjassa ja (500) days of Summer -elokuvassa söpöilleen Joseph Gordon-Levittin, Twin Peaksissa Laura Palmeria esittäneen Sheryl Leen - ja itsensä Johnny Cashin sekä June Carter Cashin! Kauniista ja rohkeista tuttu Alley Mills on yksi Dr Miken Bostonissa elävistä siskoista, Eric Balfour koulu oppilas, Kristin Davis yksi kyläläinen ja niin edelleen.
Sarjan näyttelijöille suurimmalle osalle nimenomaan Dr Quinn on uran kuuluisin ja pitkäaikaisin työllistäjä. Monet ovat toki tehneet myös sarjan jälkeen monenlaista tv-sarjoja ja elokuvia. Yhtenä hauskana anekdoottina voi pitää esimerkiksi Jake Slickerin näyttelijän Jim Knobelochin esiintymistä suomalaisessa Iron Skyssa yhtenä natsiupseerina.
Kiinnostavia yksityiskohtia kulissien takaa
Pari muuta anekdoottia: Jane Seymour on Joe Landoa yli kymmenen vuotta vanhempi, mitä ei sarjasta kyllä huomaa. Nykyään Seymour on yli 60-vuotias, mutta ei ole vanhentunut milliäkään sitten 1990-luvun. Hän osallistui muutama vuosi sitten USA:n Tanssii tähtien kanssa -kilpaan, ja näyttelee edelleen, mutta Dr Quinn on yhä hänen uransa merkittävin ja ainakin kuuluisin työnsä.
Jännittävää on myös se, että viidennen tuotantokauden aikana Sullyn näyttelijä Joe Lando ei ollut ollenkaan tyytyväinen siihen, mihin suuntaan Sullyn hahmoa kuljetettiin. Niinpä hän uhkasi lähteä pois koko sarjasta. Pitkään olikin epätietoisuutta siitä, lähteekö hän pois vai ei. Niinpä 5. kausi päättyy jännittävästi tilanteeseen, josta ei voida tietää, selviääkö Sully elossa vai ei. Pitkään aikaan kukaan ei sitä tiennytkään, kunnes vasta 6. kauden kuvauksien aikana Lando päätti, että kyllä Sully vielä voisi olla sarjassa mukana. Sen vuoksi hän on 6. kauden jaksoissa osittain aika vähän läsnä.
Ainoa suuri näyttelijämuutos on se, että Colleenin näyttelijä vaihtuu 3. tuotantokauden alussa Erika Floresista Jessica Blowmaniin. Tämä tapahtui, kun Flores ei halunnut enää jatkaa sarjassa mukana. Sarjan fanit tottakai raivostuivat, mutta käsikirjoittajat halusivat kuitenkin pitää Colleenin mukana sarjassa. Niinpä näyttelijä vaihtui, eikä Colleenin hahmoa kirjoitettu pois sarjasta. 2010-luvulla olisi luultavasti käynyt toisin.
Mielipiteeni sarjasta: Hyvät ja huonot hetket
Ehkä mielipiteitäni leimaa se, että elän kuitenkin 2010-lukua, ja televisio ja netti ovat täynnä uskomattoman hienoja (ja tietysti niiden ohella uskomattoman paskoja) televisiosarjoja, joihin muun muassa HBO:n johdolla maailma on totutettu. Elämmehän jonkinlaista television kulta-aikaa hienojen sarjojen keskellä.
Dr Quinn on asetelmaltaan todella erinomainen sarja ja se kuvaa historiallisia tapahtumia ja mennyttä aikaa näin historioitsijan näkökulmasta uskottavasti ja hyvin. Siinä on koko joukko kiinnostavia hahmoja ja hyviä näyttelijöitä. Sarja on sekä romanttinen että jännittävä. Lisäksi mielestäni on aivan upeaa, että se nostaa esiin ihmisoikeuksia, tasa-arvoon, hyvyyteen, eriarvoisuuteen ja muuhun sellaiseen liittyviä kysymyksiä. Sellaisia ei voi koskaan käsitellä liikaa.
Mutta niin, se ennalta-arvattavuus. On nimittäin niin, että jokaisen jakson lopputuloksen voi arvata jo ennen kuin tunnusmusiikkikaan pärähtää ruutuun. Esimerkiksi yksi jakso alkaa siten, että kylän vieressä toimivan hopeakaivoksen työntekijät ovat menneet lakkoon huonojen työolojen vuoksi, kaivos kun ei ole turvallinen. Samaan aikaan kaivoksen omistaja yrittää värvätä rikkureita työhön, sillä kyllähän rahan ja työn luulisi aina kelpaavan. Lopputulos on se, että muutamia kyläläisiä, kuten Matthew, värväytyvät kaivokseen töihin, mutta kovin jännästi siellä sitten tapahtuu romahdus, ihmisiä loukkaantuu ja Matthew saadaan pelastettua (pelastajina tietysti Dr Mike ja Sully) viimeisellä mahdollisella hetkellä. Dr Mike hoitaa loukkaantuneita. Hän pitää palopuheen turvatonta kaivosta vastaan ja sen omistaja joutuu perääntymään. Siis tuli niin puskista tämä!
Samaa voi sanoa tietysti yleisemminkin sarjasta, sillä tottakai kyläläiset pikku hiljaa alkavat hyväksyä Dr Miken vaikka tämä onkin nainen, tietysti Dr Miken ja Sullyn välille kehittyy romantiikkaa ja rakkautta. Hahmojen mielipiteet ja niitä seuraavat teot voi oikeastaan aina lukea heidän ilmeistään jo heti kättelyssä. Samalla on tietysti selvää, että vaikka sarjan keskeisillekin hahmoille tapahtuu vakavia onnettomuuksia, niin kyllä he niistä aina Dr Miken hoidossa selviävät, vaikka edessä olisi kuinka kinkkinen leikkaus hyvänsä. Toisinhan se on monissa nykyisissä sarjoissa, joissa myös päähenkilöille voi käydä mitä tahansa, juonet ovat arvaamattomia, hahmot todella monitahoisia ja niin edelleen. (En ole vieläkään toipunut siitä, että Boardwalk Empiren Jimmy kuoli ekan kauden päätteeksi. Kostoksi en enää seuraa sarjaa. Niisk.)
Jos Dr Quinn tehtäisiin nyt, jos sen tuottaisi joku huippuyhtiö, niin sarja voisi kasvaa vielä askeleen verran suuremmaksi ja kuolemattomammaksi. Tällaisenaan Dr Quinn on todella hyvä sarja, se ei järkytä ketään liikaa vaan tarjoaa kepeää viihdettä samalla, kun se puhuu tärkeistä asioista, kuten jo mainitsin. Ihmisyys on pop. Samalla se on tietysti myös ajankuvaa 1990-luvusta. Ja kaikesta huolimatta minä pidän siitä erittäin paljon.
Sarjaa on esitetty Suomessakin. Lonkalta heittäisin, että sitä tuli televisiosta torstaisin klo 21-22, mutta saattoihan se olla myös tiistaisin kahdeksalta. Koko sarja on julkaistu dvd:lla.
Millaisia muistoja teillä on Tohtori tuli kaupunkiin -sarjasta?
Keksit, nuo suolaiset ja makeat juhlan peruspurtavat ja kahvihetkien sokeripalat, tässä muutamia keksimainoksia etupäässä 1990-luvun alkupuolelta.
Suurimmassa osassa näistä mainoksista ei ole mitään ihmeellistä. Ysäreimpänä keksinä pitäisin Carneval-keksejä (joista tottakai piti ensi nuolla pois se värillinen kuorrute ja sitten ehkä syödä se jäljelle jäänyt niljakas vehnäleipä), mutta niistä ei valitettavasti tässä nyt ole kuvaa.
Ensimmäinen on yksityiskohta suuremmasta eri keksimerkkien yhteisestä kilpailulomakkeesta. Mukana Fazer Muro, Fazer Muro Täyte, McVities Hob-nobs, Jyväshyvä Rusina-Cookie ja Fazer Domino.
Fazerin Dominette-keksit vuodelta 1990:
Fazerin (Mini) Dominoja niinikään vuodelta 1990. Onpas pirteää! Mutta ei se mitään, sillä pienet kiusaukset sallitaan!
PS. Aika ysäri jumppari.
Fazerilla jatketaan. Miten olisi Kauranen?
Myös Kantolan keksejä olisi tarjolla:
"Tiedotus kaikille niille, jotka ovat joskus olleet lapsia. Muistatko, kuinka lapsena herkuteltiin? Kuinka täytekeksi avattiin ja sisus syötiin ensimmäisenä? Sadepäiväkin muuttui aurinkoiseksi.
Kantolan Marie-täytekekseissä on runsas, maistuva sisus. Pirteää sitruunaa, valkoista vaniljaa ja täyteläistä kaakaota kahden Marien välissä."
Hyvään iltahetkeen taas sopivat Carr's-keksit. Hienostuneesti punaviinin, juustojen, viinirypäleiden ja ysärikiivin kanssa.
Mutta melko huvittavana pidän tätä viimeistä mainosta. Siinä mainostetaan niin Kultamokka-merkkistä kahvia kuin myös Eldorado-merkin digestive-keksejäkin. Itse en ole koskaan pitänyt digestivejä mitenkään hienoina kekseinä, mutta ehkä olenkin ollut ihan väärässä. Vai oliko kyseessä merkittävä 1990-luvun alun uutuus?
Digestive-keksi on niin kätevä, sen voi syödä katkarapusalaatilla, juustolla ja marmeladilla tai toisaalta sellaisenaan.
"Uusi Eldorado Digestive-keksi ja pehmeäpaahtoinen Kulta Mokka T-kaupasta. Kekseliäisiin kahvihetkiin."
T-liikkeen kaupat toimivat 1990-luvun alkuun asti. Itseasiassa kuvassa oleva vuosiluku on väärä, sillä mainos on luultavasti vuodelta 1993. T-kaupat nimittäin muuttuivat Spar-kaupoiksi vuoden 93 lopusta lähtien T-liikkeen jouduttua taloudellisiin vaikeuksiin. Eldorado oli tämän ketjun myymä pohjoismainen merkki.
Tässä postauksessa mukana niin uusia kuin vanhojakin kuvia suolaisista herkuista. Olen siis laittanut mukaan kuvia, joita jo kertaalleen olen postannut. Uusiakin kuvia tietysti mukana.
Taffelin Juustosnacksien (eli juustosuikeroiden) pakkaus taisi muuttua itseasiassa vasta tänä vuonna. Nykyään niissä on sellainen 2d-henkinen suikero. Punainen ja keltainen väri sekä tuo juustoukkeli ovat kuitenkin edelleen tallella. Taffelin nykyiset pakkaukset löytyvät tästä.
Estrella on ruotsalainen yritys, joka alkoi toimittaa tuotteitaan Suomeen vuonna 1987. Yksi Estrellan tuotteista on myös ysärisipsi Kickers, joka teki paluun tuotantoon viime vuonna. Taffel taas kuuluu nykyään norjalaiseen konserniin.
Ysärituotteista puhuttaessa, ja erityisesti laittaessani näitä kuvia, hauskimpia juttuja ovat tietysti tuotteet, joiden pakkaus on täysin muuttunut sekä tottakai kuvat tuotteista, joita ei enää edes myydä. Valitettavasti tässä postauksessa sellaisia on harmillisen vähän. Sen sijaan myös oivallinen ja hauska mainos nostaa hymyn huulille, tuo ysärin mieleen ja veden kielelle. Hauskoihin mainoksiin lasken erityisesti nämä Teemu Selänteen ja Jari Litmasen tähdittämät Taffelin mainokset.
Teemu Tanssii tähtien kanssa -kisaan 2015?
Jarilla kädessään samanlainen pussi kuin postauksen ylimmässäkin kuvassa. Kovin vähän on muuttunut sitten tuon hetken, mutta Litti mainoksessa on aina hyvä asia. Ketkä nykyurheilijat voisivat poseerata näissä sipsimainoksissa? Vaikka epäterveellisyytensä vuoksi perunalastut ehkä eivät sovi kaikkien atleettien pirtaan. Taffel on viime vuosina sponsoroinut ainakin Tanja Poutiaista. Taffelin (valitettavasti melko epäinformatiivisilta) nettisivulta ei irtoa oikein mitään.
Tämä mustavalkoinen kuva on 1990-luvun lopulta, ehkä 1998. En ole koskaan ymmärtänyt näitä popcorneja, ostaako joku niitä todella? Ei niiden valmistus kotonakaan vaikeaa ole.
Nämä Estrellat ovat markka-ajan lopulta, vuodelta 2000 tai 2001. Kuva on Spar-kaupan (jota sitäkään ei kyllä Suomessa enää ole) mainoksesta. Oli muuten hassua törmätä viime kesänä Virossa Estrellan Manhattan-pussiin, joka oli aivan samannäköinen kuin tuo alarivissä keskellä oleva. Suomessa kuosi on muuttunut jo aikoja sitten!
Loppuu vielä pari Estrellan mainosta vuodelta 1996. Ensin dippejä, sitten suolapähkinöitä. Dippimauista löytyy eroavaisuuksia nykypäivään. Tässä tarjolla ovat siis Blue Cheese, Holiday, American, Italian, Salsa ja Taco. Onko esimerkiksi jonkun nimi muuttunut vuosien varrella, vai ovatko esim. Holiday ja Salsa kokonaan kadonneet valikoimasta? En ole mikään suuri dippiasiantuntija.
1990-luvulla kaikkien pakkauksien ei vielä tarvinnut olla megaa, jättiä tai superia. Kaipa siihen suuntaan kuitenkin vuosikymmenen mittaan kuljettiin. Ottakaamme suolapähkinämainos sellaisena.
Kaipaatko jotain 90-luvun (tai muiden menneiden aikojen) snackia takaisin kauppoihin?
