tiistai 20. kesäkuuta 2017

Ysärin poliittisia pelejä

Viime aikoina ei varmastikaan ole voinut välttiä kotimaisen politiikan kiemuroilta, jos vain sattuu vähääkään seuraamaan uutisia. Perussuomalaisten puheenjohtajavaihdos ja siitä seurannut hallituskriisi, perussuomalaisten eduskuntaryhmän hajoaminen ja hallituskriisin peruminen (ja mitä kaikkea vielä tästä seuraakaan!) ovat kieltämättä kiinnostavia ja näyttäviä teemoja yhteiskunnan ja politiikan seuraajille.

Siitä inspiroituneena, tai no "inspiroituneena", ajattelin hieman paneutua 1990-luvun politiikkaan. Tähän pätee aika sama juttu kuin aikaisempaan Balkanin ja Jugoslavian hajoamissotiin liittyvä postauksenikin, eli monet nimet tai kuvat saattavat olla meille ysärilapsille -ja nuorille tuttuja, mutta silti voi olla hyvin epäselvää, mitä tuolloin oikeastaan tapahtui.

En nyt käy läpi kaikkea 90-luvun suomalaista politiikkaa, enkä edes suurta osaa siitä, vaan ainoastaan muutamat vaalit ja hieman muuta.

*****

Laman leikkauksia ja Euroopan yhdentymistä


Politiikan areenoilla pari teemaa tuntui olleen 1990-luvulla ylitse muiden. Suomi ajautui lamaan, ja sen myötä erityisesti vuosikymmenen alkua hallitsi puhe lamasta sekä keskustelu siitä, mitä asialle pitäisi tehdä. Vuosien 1991-1995 Esko Ahon hallitus teki paljon leikkauksia valtion menoihin, mikä tietysti aiheutti kritiikkiä, mielenosoituksia ja toisaalta se sai paikoin kannatustakin. Siitä, leikattiinko laman aikana liikaa, keskustellaan edelleen. Vaikka 90-luvun lopulla talous jo kasvoi, moniin sosiaaliturvan muotoihin ei tehty korotuksia, ja keskusteluissa olikin vahvasti läsnä se, oltiinko hyvinvointivaltiota ajamassa alas.

Toinen teema oli luonnollisesti Euroopan yhdentyminen, eli konkreettisesti EU-jäsenyys. Suomessa tarkkailtiin kovasti, mitä Ruotsissa asian suhteen tehtiin, ja kun Ruotsin päätös hakea jäsenyyttä vaikutti myös Suomeen. Syksyllä 1994 eduskunnassa käytiin todella kiivaita keskusteluja mahdollisesta jäsenyydestä, lokakuussa 1994 pidetyssä kansanäänestyksessä kuitenkin äänestettiin melko selkeästi jäsenyyden puolesta (noin 56 % kannatti jäsenyyttä). Jäsenyys huolestutti erityisesti maanviljelijöitä. Jäsenyydestä päätettiin lopullisesti eduskunnassa marraskuussa, jolloin nähtiin myös jopa neljä vuorokautta kestänyt istunto, jossa pidettiin lukuisia tunnin ja pidempiäkin puheita, joilla oli vain tarkoitus viivyttää päätöksentekoa.

Vuoden 1991 eduskuntavaalit: verenseisauksia, Esko Aho ja porvarihallitus


Vuonna 1991 Suomessa käytiin eduskuntavaalit samaan tapaan kuin niitä edelleen neljän vuoden välein käydään. Vaalit käytiin uudessa yhteiskunnallisessa tilanteessa, sillä Suomi oli alkanut syöksyä lamaan edellisenä syksynä. 1980-luvun talouskasvu oli auttamattomasti taakse jäänyttä elämää, ja poliitikoilta kysyttiin ennemmin, miten he voisivat saada Suomen kurssia käännettyä.

Vaalissa nähtiin niin sanottu "veret seisauttava vaalivoitto", sanonta johon viitataan edelleen. Käsitettä käytti ensin keskustalainen Seppo Kääriäinen, ja kyseessähän oli nimenomaan keskustan vaalivoitto. Keskusta sai 55 paikkaa, mikä oli jopa 15 paikkaa enemmän kuin edellisissä vaaleissa. Näin se nousi oppositiosta hallitukseen suurimmaksi puolueeksi. Pääministeriksi tuli vasta 36-vuotias Esko Aho, ja hän muodosti hallituksen yhdessä Kokoomuksen, RKP:n ja kristillisten kanssa. Porvarihallitus jatkoi vuoteen 1995 saakka.


Demarivoittoinen 90-luvun jälkipuolisko


Vuoden 1995 eduskuntavaaleissa Keskusta koki tappion ja menetti niin suurimman puolueen aseman kuin myös 11 edustajapaikkaa. Vaalit voitti SDP, joka lisäsi kansanedustajiensa määrää 15:llä. Nykyiseen verrattuna SDP:n kannatus oli hurjaa, yli 28 %, kun nykyään suurimmat puolueet kiikkuvat 20 % tuntumassa.

SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipposesta tuli pääministeri ja hän muodositi hallituksen yhdessä kokoomuksen, RKP:n, vasemmistoliiton ja vihreiden kanssa. Tämän hallituksen ministereitä olivat esimerkiksi Tarja Halonen (ulkoministeri, SDP), Sauli Niinistö (oikeusministeri ja myöhemmin valtiovarainministeri, kok.) ja Pekka Haavisto (ympäristöministeri, vih.). Voisi siis kai ajatella, että aika moni 2000-luvun presidenttipeleistä tuttu naama hankki kannuksia juuri tuolloin.


Seuraavissa ek-vaaleissa vuonna 1999 SDP voitti jälleen. Se menetti 12 paikkaa, mutta oli silti suurin puolue. Tuolloin vaaleissa nähtiin ensimmäisen kerran myös Timo Soinin johtama perussuomalaiset. Se sai noin 1 % kannatuksen ja yhden kansanedustajan. Tätä ennenhän mukana oli ollut Suomen maaseudun puolue (SMP), joka ajautui konkurssiin keväällä 1995, ja sen tilalle perustettiin perussuomalaiset. Nimenomaan SMP:hen viitataan usein puhuttaessa perussuomalaisesta puolueesta ja Timo Soinin taustasta.

Vuoden 1999 Lipposen II hallituksessa olivat mukana samat puolueet kuin aiemminkin. Hallituksen ulkoministerinä toiminut Tarja Halonen valittiin tosin talvella 2000 tasavallan presidentiksi, ja hänen tilalleen tuli Erkki Tuomioja. Sauli Niinistö oli myös tämän hallituksen valtiovarainministeri.


maanantai 5. kesäkuuta 2017

Lastenkirjoja aikuisen silmin - Vilman koiraklubi

Taannoin kirjoitin Suvi Kinos -kirjasta, jonka olin lukenut uudelleen näin aikuisiällä. Jo silloin suunnittelin, että aiheesta voisi tehdä eräänlaisen sarjan, eli että tekisin vielä toisen ja kolmannenkin samantyylisen postauksen - ysärin kirjojen uudelleenluentaa siis. Nyt luetaan taas!

Päivi Romppaisen Vilman koiraklubi -sarja alkoi vuonna 1996 kirjalla Vilman koiraklubi. Takakannessa luvattiin, että kyseessä on "ensimmäinen osa uudesta koiranystävien sarjasta, johon mahtuu koirien ja koiratiedon lisäksi huumoria, seikkailua ja vähän romantiikkaakin". Eläinteeman kautta kirja nivoutuu tavallaan yhteeen Jalojen heppatyttökirjojen kanssa, mutta näissä kirjoissa on paljon muutakin kuin koiria.

Jostain syystä en lukenut näitä kirjoja itse 90-luvulla, enkä itseasiassa tainnut edes tietää Vilman koiraklubeista. Koska kävin kirjastossa paljon ja luin paljon, ihmettelen asiaa vähän, mutta minulla ei kuitenkaan ollut kirjasta mitään omakohtaista havaintoa omasta lapsuudesta. Nyt olen kuitenkin törmännyt Vilman koiraklubiin useampaan kertaan tämän blogin tiimoilta.



Kirjassa Vilma perustaa kahden kaverinsa, Lauran ja Jonnan, kanssa kesätyöksi koiraklubin, eli koiranhoitopalvelun. Tytöillä on ideana hoitaa ja lenkkeilyttää koiria, sillä kukaan ei ole saanut muuta kesätyötä. Pian tytöt pääsevät hoitamaan Sylvin kahta koiraa. Tapauksessa tuntuu kuitenkin olevan jotain outoa - ovatko koirat todella Sylvin vai ovatko ne kenties varastettuja? Tytöt lähtevät selvittämään asiaa.

Kirja kiinnittyy kiinnostavasti koe-eläinten käyttöön, eli ollaan 90-luvun puhuttujen aiheiden parissa. Eläinoikeusliike löi näyttävästi läpi nimenomaan 1990-luvulla, esimerkiksi Oikeutta eläimille -järjestö perustettiin vuonna 1995. Muistatte varmasti myös, miten 90-luvulla puhuttiin paljon turkistarhauksesta, sillä ensin vuonna 1995 ja sittemmin vielä tulevina vuosina tehtiin turkistarhaiskuja, joista uutisoitiin näyttävästi, ja aktivisteista alettiin puhua kettutyttöinä. Oikeastaan kyseessä on siis myös eläinoikeusromaani!

Kirjassa on mukana tietysti 90-luvun ajankuvaa siinä, miten etsitään kolikkopuhelimia, jotta voidaan soittaa, vietetään aikaa kirjastossa, mutta Internetistä kukaan ei vielä tiedä mitään. Hivenen ehkä kauhistuin, kun kirjassa myös käytettiin n-sanaa: kesäloman vieton yhteydessä tytöt puhuvat "rantaneekereistä". Vielä vuonna 1996! Tosin kyllähän 90-luvulla n-sanaa käytettiin yleisesti muutenkin kuin se olisi ollut kovinkin hauskaa, esimerkiksi joissain komediallisissa tv-ohjelmissa ja puheessa muutenkin. Aika paljon on muuttunut 20 vuodessa.

Kun tällaista lukee aikuisena, niin ei tätäkään kirjaa nyt kovin hyvänä voi pitää. Hahmot ovat karikatyyrisiä ja tulevat juonenkäänteet arvaa jo aika monta sivua ennen h-hetkeä. Kirja oli ihan kiinnostavaa luettavaa, ja luulen, että olisin tykännyt kirjasta omassa nuoruudessani. Enpä siis yhtään ihmettele, miksi tämä on ollut monien suosikkikirjojen joukossa ysärillä!

perjantai 5. toukokuuta 2017

Sotien repimä Balkan

Tällä kertaa aiheena eivät suinkaan ole Halinallet tai dipattavat tikkarit, vaan jotain aivan muuta. Suomessa 90-lukuun yhdistetään vahvasti vuosikymmenen alun lama, mikä vaikutti niin yksittäisiin ihmisiin kuin yhteiskunnan ilmapiiriinkin. Kansainvälisesti katsoen vuosikymmen piti valitettavasti sisällään myös koko joukon verisiä tapahtumia.

Bosnian sota, 1992-1995. Kuva: Wikipedia
Meiltä Pohjolasta katsoen lähimmät sodat olivat Euroopassa, Balkanilla. Alue saattaa olla nykyisin monelle tuttu Kroatian rantalomien kautta tai vaikkapa Euroviisuista. Alueen monet nykyiset valtiot ihastuttavat vuosi toisensa jälkeen euroviisumusalla, joka vielä pari vuotta sitten oli myös tyyliltään jokseenkin "etnistä".

Balkanilla sijainnut Jugoslavia oli alkanut natista liitoksissaan jo 1980-luvulla pitkäaikaisen diktaattorimaisen hallitsija Titon kuoltua. Kun päästiin 90-luvun alkuun, olivat edessä Jugoslavian hajoamissodat, sillä alueen valtiot eivät itsenäistyneet rauhanomaisesti - päinvastoin.

Usein Jugoslavian hajoamissotia on selitetty sillä, että alueella asuu ja on aina asunut hyvin monenlaisia kansoja niin etnisen identiteetin kuin uskonnonkin kannalta mitattuna. Nimenomaan Titon kuolema johti alueella kuitenkin myös valtatyhjiöön, jossa eri eliittiryhmät alkoivat kilpailla vallasta.

Hajoamissotia oli monia: niistä verisin oli Bosnian sota, joka kesti 1992-1995. Yhtenä sodan taustana oli serbijohtaja Slobodan Milosevicin pyrkimys luoda uusi suur-Serbia. Sodan kuuluisimpia tapahtumia olivat järkyttävyydessään Sarajevon piiritys sekä Srebrenican kansanmurha, jossa serbijoukot murhasivat noin 8000 bosniakkimiestä ja -poikaa. Sotaan liittyi etnisiä puhdistuksia ja siinä kuoli ainakin sata tuhatta ihmistä.

Kosovon sota. Kuva: Wikipedia.
Pian Bosnian sodan jälkeen syttyi Kosovon sota, jota käytiin 1996-1999. Sodassa Serbian eteläosassa sijaitseva Kosovon alue taisteli omasta itsenäisyydestään. Yhtenä syynä oli se, että Serbian politiikka Kosovon albaaneja kohtaa oli ollut syrjivää, ja Serbia oli peruuttanut Kosovolle aiemmin annettuja autonomisia oikeuksia. Naton ilmaiskut serbijoukkoja vastaan saivat sodassa paljon painoarvoa. Niistä myös kiisteltiin, sillä kansainvälinen yhteisö ei ollut yksimielisesti niitä hyväksynyt.

Balkanin sotiin liittyi myös kansainvälisiä sotilasoperaatioita, kun muun muassa NATO-joukot olivat sodassa osallisina. Erilaiset yrityiset estää sotien syttyminen ja sittemmin rauhan aikaansaaminen oli monille ulkovalloille tärkeää, mutta hienoissa tavoitteissa ei saavutettu juurikaan tuloksia. Alueelle lähetettiin myös rauhanturvaajia - myös Suomesta.

1990-luvun puolivälistä lähtien alueen johtajia, etenkin Bosnian sodassa veritekoihin syyllistyneitä serbijohtajia kuten Radovan Karadzic ja Ratko Mladic, on haastettu oikeuteen Haagin kansainvälisessä tuomioistuimessa. Vuosiin heitä ei saatu paikan päälle kuulemaan syytteitä tai vastaamaan niihin, vaan vuosien ajan heistä oli voimassa kansainvälisiä pidätysmääräyksiä. Heistä myös tarjottiin miljoonien arvosta pidätyspalkkioita. Lopulta  Radovan Karadžić pidätettiin lähellä Belgradia heinäkuussa 2008, Ratko Mladić pidätettiin Vojvodinassa 26. toukokuuta 2011. Mladicin "lempinimi" oli ja on Balkanin teurastaja.

Muistatko sinä mitään entisen Jugoslavian 90-luvun tapahtumista?

Itse muistelen kyllä kuulleeni varsinkin Kosovon sodasta, ja olinhan sen aikana jo 10-vuotias. Koulussamme oli Punaisen ristin punainen keräyslipas, jolla kerättiin varoja Kosovon sodan uhrien auttamiseksi. Suomeenkin saatui Balkanin tapahtumien myötä paljon pakolaisia.

torstai 27. huhtikuuta 2017

Villi Pohjola - ysärin alun laatudraamaa

Vielä 1990-luvun alussa suomalainen televisio ei ollut täynnä ulkomaisia, laadukkaita draamasarjoja. Jos hyvät sarjat kiinnostivat, piti katsoa sitä mitä tv:stä sattui tulemaan.

Kenties siksi jenkkiläinen draama Villi Pohjola (Northern Exposure) oli ihan merkittävä televisiouutuus, kun se alkoi MTV3:lla keväällä 1993.


Eipä tajunnut Joel, minne joutui.


Villi Pohjola kertoi newyorkilaislääkäristä, joka oli jättänyt pienen präntin lukematta työsopimuksestaan, ja päätyi siksi Alaskaan pieneen Cicelyn kylään lääkäriksi vuosien määräajaksi. Joel Fleischman, tuo lääkäri, inhoaa aluksi elämäänsä kummallisessa kyläpahasessa - on kylmä, pimeä, oman klinikan puitteet vähän sinne päin ja kyläläisetkin outoja. New Yorkiin on jäänyt myös oma kihlattu.

Villin Pohjolan alkukausien keskeisimmät hahmot: Ylhäällä vasemmalta Maggie, Joel, Maurice, Shelly ja Holling.
Alhaalla Ed sekä Chris.

Joelille kehittyy nopeasti viha-rakkaussuhde kylän näteimpään nuoreen naiseen Maggieen, joka on työkseen pilotti (ja jonka tyyli oli superihanaa ysäriä!). Mihin naseva sanailu nähden kahden kohdalla voikaan johtaa, sen arvaa.

Muita sarjan hahmoja ovat muun muassa kylän baaria pitävä Holling nuoren vaimonsa Shellyn kanssa, entinen astronautti Maurice, nuori hottis intiaanipoika Ed nahkatakkeineen sekä radiojuontaja Chris - jota näytteli mm. Sinkkuelämäässä sittemmin ihastuttanut John Corbett.

Ihana ysärikaunotar, Janine Turner Maggien roolissa.


Sarjan kenties kiinnostavin ulottuvuus on sen jonkinasteinen samankaltaisuus saman aikakauden kulttisarjan Twin Peaksin kanssa. Villissä Pohjolassa on myös mystisyyttä, joka pääosin kumpuaa Alaskan alkuperäisväestön omasta kulttuurista. Villi Pohjola on tavallaan Twin Peaksin komediallisempi ja vähemmän-outo sisar. Sarjoilla on varsin sama maisema vuorineen, tukkeineen ja sateisine metsineen, ja molemmat myös yllättävät katsojansa.

Sarjaa tehtiin 6 tuotantokautta vuosina 1990-1996, ja sarja esitettiin kokonaisuudessaan Suomessakin. Se on myös uusittu pariin otteeseen sekä julkaistu dvd:llä.

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Tiimari - tilpehööritaivas!

Kun ysärillä netistä tavaroiden katselu tai ostaminen ei vielä ollut tavallista, oli tyydyttävä siihen, mitä oma kotikaupunki tarjosi. Suurimpien kaupunkien ulkopuolelle oli onneksi levinnyt Tiimari-ketju, josta löytyi jos jotakin. Erityisen ihanaa Tiimarissa taisi olla loppukesällä ennen koulun alkua, kun hyllyt pullistelivat pieniä pyyhekumeja, jänniä vihkoja, kiiltäviä kyniä ja muuta koulukamaa.






Muotikyniä oli 1990-luvulla monenlaisia: jo pelkästään lyijykyniä ja lyijytäytekyniä oli erilaisia. Niin Jurassic Park kuin Spice Girls oli tuotteistettu koulutarvikkeisiin. Oli kyniä, joissa oli pieniä lyijynteriä, oli glitterpintaista ja Simponi-kuvioitua.

Ainakin minulle 90-luku oli myös tuoksuvien geelikynien ja metallinhohtoisten kynien aikaa. Kuinka hienoa olikaan kirjoittaa vaikkapa hopealla kynällä! Vaikka eihän se paperista kamalasti erottunutkaan.






Pyyhekumia oli vähintään yhtä paljon kuin kyniäkin. Varsinkin Tiimari oli sillä saralla todellinen apaja, olihan siellä jos millaisia pieniä kuviokumeja, jotka parhaimmillaan olivat tuoksuvia.

Toinen juttu on sitten se, etteivät ne välttämättä hyvin kumittaneet...

Ylläolevassa kuvassa ehdoton ajankuvasuosikkini ovat yläkylman kumit, joissa on kuvattuna Euroopan unionin alue vuonna 1999! Suomihan liittyi EU:hun vuonna 1995 yhtä aikaa Ruotsin ja Itävallan kanssa; Norja torjui jäsenyyden.








Toinen hyvä paikka tällaisiin ostoksiin oli Anttilan tavaratalo, jossa sielläkin oli kivaa tilpehööriä. Kotikaupungistani löytyi myös pari kirjakauppaa. Kuitenkin muistoissani hyvät ostokset tehtiin aina Tiimarissa.

Tavallaan vähän harmittaa, ettei Tiimaria enää ole, vaikkain se muuttui viimeisinä vuosinaan etupäässä sisustustavaraa ja muuta lahjatavaraa myyväksi kaupaksi. Eivätkö hajukumit käyneet kaupaksi, yrittikö Tiimari profiloitua joksikin, mitä se ei oikeastaan ollut? Nämä kuvat ovat vuodelta 2001 - vielä tuolloin Tiimari oli ihana kynä- ja kumimaailma.


tiistai 21. maaliskuuta 2017

Lastenkirjoja aikuisen silmin - Suvi Kinoksen seitsemän enoa

Viime aikoina olen lueskellut lasten- ja nuortenkirjoja sekä kirjaprojektin tiimoilta että ihan huviksenikin. Kyseessä on ollut lähinnä kirjoja, joita olen lukenut myös lapsena ja nuorena. Onkin todella kiinnostavaa lukea noita kirjoja uudelleen ja pohtia, ovatko ne samanlaisia kuin muisti niiden olevan, tuntuvatko ne lapsellisilta vai tarjoavatko ne jotain kosketuspintaa myös aikuiselle minulle.

****


Suvi Kinoksen seitsemän enoa löytyi ainakin minun kotikuntani kirjastosta myös äänikirjana.


Viikonloppuna luin Jukka Parkkisen romaanin Suvi Kinoksen seitsemän enoa, joka on alunalkaen julkaistu vuonna 1995. Kirja aloittaa alunalkaen kolme- mutta sittemmin neljäosaiseksi kasvaneen sarjan, jossa seurataan Suvi Kinos -nimisen tytön elämää syntymästä lähtien.

Suvi Kinos ei kasva aivan tavallisessa ympäristössä, sillä hänen ollessaan vauva hänen vanhempansa kuolevat liikenneonnettomuudessa, ja Suvi päätyy elämään ja kasvamaan viiden enonsa hoivaan kuvitteelliseen pieneen Nallikallion kuntaan. Kirjassa Suvin poikamiesenot opettelevat lastenkasvatusta ja -hoitoa, mutta yhtälailla Suvi oppii yhtä sun toista, sillä hänen enonsa ovat varsin akateemisia: jokainen on väitellyt tohtoriksi, kuka miltäkin alalta. On kulttuuriantropologia, kasvatustieteilijää ja kemistiä.

Kirjan kertojana on Suvi itse, kyseessä ovatkin siis ikäänkuin hänen muistelmansa. Omalaatuisessa ympäristössä Suvista kasvaa omalaatuinen tyttö. Kirja on toisaalta humoristinen, toisaalta kunnianosoitus erilaisuudelle, sivistykselle ja läheisyyden ja perheyhteisön voimalle - osoitus siitä, miten hienoja ihmisiä kasvaa muuallakin kuin heterovanhempien ydinperheessä. Viiden enon ja pienen Suvi-tytön muodostama Turakaisten-Kinosten perhe elää ratkiriemukasta ja monipuolista elämää Villa Landessa siitäkin huolimatta, että ulkopuolisten katseet usein kohdistuvat heihin.

Olen itse ollut jo jonkin aikaa osana yliopistomaailmaa, mikä teki kirjan lukemisesta erityisen antoisaa. Enot kun ovat akateemisia ihmisiä, ja kirjassa sivutaan niin tutkimuksentekoa kuin väitöstilaisuuksiakin pienen tytön näkökulmasta. Kirja vilisee sivistyssanoja, mutta sivistystä ja akateemisuutta käsitellään sekä humoristisin että lempein käsin. Enot ovat hauskoja, mutteivat naurettavia. He suhtautuvat itsekin akateemisuuteensa rennoin rantein.

Omien tutkimusintressieni kannalta kirjan loppuosassa on erityisen kiinnostava juonenpätkä. Nallikallion kuntaan tulee vieraaksi Namibian Ambomaasta ministeri, jonka vierailun yhteydessä lapset laulavat tälle pari säkeistöä menneiden vuosikymmenten tunnettua Musta Saara -virttä, joka rasistisen maailmankatsomuksensa myötä on kadonnut laululistoilta jo aikaa sitten. Kirjassa viitataankin virren ongelmallisuuteen. Samoin viitataan myös Ambomaalla työskennelleisiin suomalaisiin lähetystyöntekijöihin sekä lähetystyön idean ongelmallisuuteen. Nuo viittaukset tuskin aukeavat kirjan lapsilukijoille, eivätkä välttämättä kaikille aikuislukijoillekaan, mutta minä tein pää huuruten merkintöjä marginaaliin.

Kirja oli sekä lapsellinen että myös aikuislukijalle sopiva. Seuraavaksi taida ottaa lukulistalleni kirjan jatko-osat!

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Ostoksilla ja kaupoilla

Oma mielikuvani 1990-luvun ruokakauppareissuista on aika yksipuolinen. Lauantaina puoliltapäivin kauppaan, eli K-Cityyn, Prismaan tai Ekaan. Viikonloppuruoat sieltä, omakohtaisesti kiinnostavinta oli tietysti se, mihin karkkiin upottaisin oman optioni lauantaikarkeista. Olihan karkkipäivä. Minulla ei ollut hajuakaan ruoan hinnasta tai muusta, kaikki oli jotenkin aika itsestään selvää, enkä muista, että minulla olisi ollut aihetta kohtaan suurempaa kiinnostusta. Taisin kuitenkin lähteä hyvin mielelläni mukaan ruokakauppaan. Ehkä sieltä jostain lapsuudesta juontaa juurensa se, että edelleen tykkään käydä suurissa marketeissa ja koluta hyllyjä valikoimaa tutkien. Vaikka olisihan se katu-uskottavampaa ja siinä mielessä hienompaa asioida vain torilla, tiloilla ja jossain ekokaupoissa.



Kyrönkosken S-market Mansikka, 1980-luku.



S-Market Apajan avajaiset, 1988.



Kauppaan oli tietysti ehdittävä säälliseen aikaan. Kaupat ihan todella menivät kiinni jo iltapäivällä, eivätkä vielä 90-luvun alussa olleet auki sunnuntaisin.

Alla oleva S-market on jo 1980-luvun lopulta, mutta silti: arkisin auki kuuteen tai seitsemään, lauantaisin kahteen.



S-market Hämeenkyrössä.


S-Market Herkkumestari - auki kuuteen saakka!


Ennen pitkää aloin tietysti olla sen ikäinen, että saatoin käydä kaupungilla ja kaupoissa itseksenikin, mutta ne jutut menevät enemmän 2000-luvun puolelle. Lämpimimmin muistelen tottakai kotikaupunkini Salon Anttilaa, joka oli keidas vähän kaiken suhteen: sieltä ostin ekat cd-levyni, cd-sinkkuni, Titanic-penaalin ja Anytimen kynsilakkaa. Keskustassa oli myös Tiimari, jonka kutsua oli niin kovin vaikea vastustaa.











Voisin huokailla, miten kaikki oli ennen paremmin, mutta kyllä minusta on silti mukavaa voida käydä kaupassa myös lauantaisin iltakahdeksalta tai sunnuntaina mihin aikaan vain. Yhdessä olen kuitenkin sitä mieltä, että ennen oli hienommin: nimittäin muovikassit ja paketit ja kääreet. Tuo ylläoleva Valintatalo on jo 1970-luvulta, mutta silti, tai juuri silti. Yksinkertainen värimaailma, selkeät linjat, pirteät kuvat. Takaisin, kiitos.





Tämän postauksen kuvat ovat Museoviraston kuvakokoelmasta, paitsi viimeinen kuva toki Blondi tuli taloon -sarjasta.