torstai 31. tammikuuta 2013

Hainhampaita, perhospinnejä ja haitaripanta

Metallinhohtoisia kynsiä ja perhospinnejä hiuksissa. Eikä vain ala-asteen diskossa Backstreet Boysin As long as you love men tahdissa, vaan myös Muoti+Kauneus lehden sivuilla vuonna 1996.


Metallinhohtohan oli se juttu. Toisena vaihtoehtona on tietysti sellainen glittereinen kynsilakka. Meillä oli siskon kanssa parhaimmillaan hopeista, glittereistä kynsilakkaa. Mikä klassikko! Se oli ihana! Ja jos päälle vielä veti t-paidan, jossa oli hopeat hihat... Oh, what a dancing queen ja yön kuningatar!



"Haitaripannalla leijonanharja 
Haitaripannan avulla voi luoda 70-luvuna lun leijonanharjakampauksen. Leijonaharjaa varten hiukset föönataan pöyhkeiksi ja haitaripanta asetetaan niiden ympärille. Kampapiikein varustettuna pantaa liu'utetaan hieman otsalta ylöspäin, jolloin sen taakse jäävät hiukset laskeutuvat runsaina olkapäille. Haitaripanta sopii eritoten kerrostetulle pitkälle tai puolipitkälle tukalle ja sitä voi käyttää apunaan myös kiharakampauksiin."

Minullakin kyllä oli haitaripanta. Tukka ei näyttänyt 70-lukulaiselta tai muutenkaan sellaiselta, kuin artikkeli antaa olettaa. Se oli minulla päässä myös 6. luokan luokkakuvassa (jalassa oli valkoiset kahisevat MicMacit, vaikkeivat ne kuvassa näykään) ja oi järkytys. Jos hiuksia olisi oikeasti tupeeranut tai föönannut pöyhkeiksi, kuten tuossa opastetaan, tulos olisi voinut olla ihmismäisempi.

"Söpöjä pinnejä lyhyttukkaisille 
Lyhyt tukka muuttuu moneksi, kun kiinnittää toisen tai molemmat sivut koristepinneillä. Pinnejä on värillisiä, kankaisia ja strassein koristettuja. Poninhännän kannattaja voi uusia ilmeensä kokeilemalla Bofy Shopin muovisia kulta- tai hopeavärillä päällystettyjä kierresolkia. Toisin kuin metallisoljet, ne eivät katko hiuksia hiertämällä, eikä niiden käyttäjä riskeeraa nikkeliallergiaa."

Strassein koristellut pinnit ja kulta- ja hopeaväriset soljet kuulostavat ihanilta!

"Nuttura kokoon hengettömillä 
Harjaantunut nutturan tekijä kiinnittää hiuksensa lyijykynällä, sukkapuikolla tai kukkakepillä. Edustavamman puikolle väännetystä sykeröstä saa, kun sen kiinnittää koristeellisella nutturapuikolla. Muoviset hai- tai perhoskiinnittimet ovat käteviä, joskin mielikuvituksettomia, niitä on jokaisella. Nahkaisen tai muun koristekorun läpi kulkeva kiinnityspuikko saattaa edellyttää tuekseen pinnejä tai hengettömiä, etenkin jos hiukset ovat kerrostetut ja lentelevät joka suuntaan."

Suosikkini on kuitenkin tässä alimmassa lainauksessa. "Muoviset hai- tai perhoskiinnittimet ovat käteviä, joskin mielikuvituksettomia, niitä on jokaisella." Meidän ala-asteella ainakin! Ysäriä aidoimmillaan. Usein vedettynä päähän hiukan sitä kuuluisaa haitaripantaa matkien. Kyllä on ollut kaunista. Olen tässä vähän funtsinut, että koskakohan ne mahtavat tehdä paluun. Eihän niissä pikkupinneissä sinänsä ole mitään vikaa... Modifioituina 2010-luvun versioina ne vois olla ihan ookoo (en mä niitä kyllä enää päähäni laitteisi paitsi ysäribileisiin). Vaikka taitaahan niitä nykyäänkin kaupoista löytyä. Luoja tietää miten nykynuoret niitä käyttävät, oon liian mummo tietämään itse.

Kuvat lehdestä Muoti+kauneus, 6/1996.

perjantai 25. tammikuuta 2013

Suosikkisanoituksia

Ei voi paljon ysärimmäksi Suosikin Song Book mennä!



Songbook, Suosikki 4/1997.


Toni Braxtonin Un-break my heart, Spice Girlsin 2 become 1 sekä No Doubtin Don't Speak. Voi mitä rakkauslauluja! Ja niin monesta eri näkökulmasta.

Suosikissa oli usein näitä uusimmille hiteille omistettuja sanoitussivuja. Toisinaan ne kertovat kivasti ajastaan - kuten tässä tapauksessa - mutta toisaalta joskus kappalevalinnat olivat mielestäni vähän sinne päin. Samojen artistien esiintyminen näissä ei ollut mikään ongelma.

Songbookien olemassaololle on tietysti aivan selkeä syy, sillä Suosikin kulta-aikoina ei vielä ollut Googlea ja Youtuben lyrics-videoita, eikä levyjä kaikilla omina. Tietääkseen kappaleiden sanoitukset ne oli luettava jostain, miksei siis Suosikista. Vähän surullista, ehkä samaan tiivistyy koko Suosikin tarina ja sen 2000-luvun alamäki aina lopettamiseen saakka: kuka enää jaksaisi odottaa kuukauden uuden lehden ilmestymistä, jos yhtähyvin voi seurata suosikkiaan (!) Twitterissä 24/7 ja Googlen kuvahaulla löydät ihan mitä haluat. Eipä sillä, että tottakai yhä edelleen joku voi haluta saada itselleen lehdistä leikattuja kuvia omista idoleistaan. Vielä 1990-luvulla paljon muita vaihtoehtoja ei vaan ollut olemassakaan.

tiistai 22. tammikuuta 2013

Spice Girls -krääsää

...sillä krääsäähän tämä kyllä on.

Brittiläinen tyttöbändi Spice Girls oli luultavasti 1990-luvun parhaiten tuotteistettuja ilmiöitä. Äärimmäisen hyvin suunnitelu tuote kaikenkaikkiaan. Viisi aivan erityylistä tyttöä lempinimineen, heidän joukostaan kuka tahansa pystyi löytämään suosikkinsa. Ei Spaissareiden musiikkiakaan voi haukkua, vaikka tietysti tyttöjen laulutaidosta voi olla sitten jo useampaa mieltä. Ja koska suurin kohderyhmä taisivat olla nuoret tytöt, niin krääsän ostajat, eli lasten vanhemmat, olivat kivasti siinä valmiina. Kuulun itsekin niihin, joilla oli kaikenlaista Spaissari-kamaa.

Yhdestä Suosikista löytyi sivun reunasta pieni mainos. Sivulla oli ilmoitus kilpailusta, jossa saattoi Sokoksessa voittaa itselleen liput Spaissareiden Helsingin-keikalle vuoden 1998 toukokuussa. Sille viimeiselle keikalle ennen Gerin lähtöä. Mukaan oli laitettu allaolevien tuotteiden mainokset. Nuo hinnat ovat siis Sokoksien hintoja ja tietysti markoissa.



Ja näistä wannabe-barbeistahan yksikään ei näytä Barbielta eikä kyllä esikuviltaankaan, ainakaan minun mielestäni. Onneksi maustetytöt olivat niin kivasti brändättyjä, että Vickyn, Gerin, Emman ja Melit kyllä tunnistaa siitä huolimatta. Oikeastaan on jopa aika jäätävää, miten rumia nuo nuket ovat, vaan olisiko se todellista Spaissari-fania häirinnyt. Enpä tiedä. Sattuiko joku omistamaan yhden tai vaikka useammankin nuken? Anteeksi haukkumiseni, jos joku pitää noita nukkeja hienoina, se sallittakoon myös. Jotenkin itse toivoisin, että noiden kohdalla olisi panostettu vaikkapa nukkejen kasvoihin. Victoria sentään näyttää olevan hiukan vakavampi.

Osa niin Spice Girlsin kuin muiden artistien fanitusta ovat tietysti fanipaidat. Spice Girlsin kohdalla maailma varmasti täyttyi niin aidoista fanituotteista kuin myös ties missä hikipajoissa tehdyistä vaatteista, joissa tyttöjen kuvatkin olivat vähän sinne päin. Nämä tuotteet lienevät kuitenkin hieman aidompia, sillä näitä myytiin Suosikin sivuilla eikä Tallinnan Mustamäentorilla tai Merekeskuksessa.

Ps. Mikä on collage? Eikö oikea sana olisi college?
Vai olenko elänyt valheessa koko elämäni?


Tämä alempi paita näyttää jopa hivenen tutulta, ties vaikka jollain kaverilla olisi ollut juuri tuollainen. Näitä on varmaankin myyty hiukan kaikissa marketeissa sekä esimerkiksi toreilla ja markkinoilla. Aitoja ja vähemmän aitoja luomuksia. (Voi hitsit jos onnistuisin joskus löytämään Spaissari-t-paidan kirppikseltä...) Itse en koskaan omistanut Spaissari-paitaa tai muutakaan SG-vaatetta, Titanic-paidan kylläkin. Pikkusiskolla oli ainakin Nick Carter -t-paita. Äärimmäisen ysäri käytettynä varsinkin sellaisen tatuointikaulakorun kanssa. 

Viime aikoina olen tehnyt kivoja kirpputorilöytöjä Spice Girls -tuotteisiin nähden, vaikka sellaista t-paitaa ei olekaan tullut vastaan. Sen sijaan olen löytänyt alkuperäispakkauksissaan niin hiirimaton (mitä sillä muka kuvittelen tekeväni? En edes käytä hiirtä) kuin lahjakassejakin (jos joskus järjestäisin blogiarvonnan, nuo olisivat varmasti osa palkintoa).


Spice Girls -hiirimatto, kuten kuvasta näkyy.

Spice Girls -lahjakassit. 
Samat, kuin ylimmässä kuvassa.

Kaikenlaisia muitakin Spice Girls -paperituotteita oli tarjolla, itselläni oli ainakin SG-kirjoitussetti sekä sellainen kovakantinen kansio, joka sittemmin tosin on kadonnut teille tietämättömille. Se on harmi, koska sen väliin olen leikannut kaikki mm. Suosikkien Spaissari-artikkelit sekä liimannut tikkarien mukana tulleet tarrat. Spice Girls -leffan aikaan julkaistiin myös Spice Girls -tarrakirja, ja koko meidän luokka keräsi Spice Girls -valokuvia. Näistä hienouksista lisää juttua myöhemmin, elän yhä toivossa että se kansio jostain löytyisi ja saisin painua sen kanssa takaisin 90-luvulle ^_^


maanantai 21. tammikuuta 2013

Ruokahetki Hugon kanssa

Kaikki muistavat varmastikin Hugon, tuon vekkulin pikku peikon, joka joutui taistelemaan tiensä vaikka minkälaisten haasteiden läpi päästäkseen Scylla-noidan luolaan pelastamaan perhettään. Taru Valkeapää juonsi peliohjelmaa, jossa interaktiivisesti puhelimitse saattoi pelata Hugon läpi resiina-, sukellus- tai muun radan. No, siitä ehkä myöhemmin lisää. Hugon elämä ei nimittäin rajoittunut ainoastaan televisioon ja peleihin. Hugoa löytyi elintarvikkeista saakka. Muistaako joku seuraavia?

1990-luvun limsoissa oli se hyvä puoli, että ne olivat lasipulloissa, ja niissä oli isot, paperiset, hienot (kauneus on tietysti katsojan silmässä) etiketit. Erityisesti tämän blogin kannalta on erittäin hieno asia, että isä, tai ehkä minä isän kanssa, liotimme tyhjiä pulloja vedessä saadaksemme hienoimmat etiketit limsapulloista talteen. Siksipä minulla on pienoinen etikettien kokoelma liimattuna yhteen niin sanottuun tarravihkoon. Etupäässä Muumilimsojen etikettejä, mutta on siellä hiukan muutakian. Esimerkiksi Hugo-limsaa!


Tuoteselosteesta päätellen, tiedän ettette saa siitä mitään selvää, kyseessä oli vadelman makuinen juoma. Itselläni ei ole tästä tätä etikettiä enempää mitään hajua, mutta mitä ilmeisimmin olen tätä ainakin yhden pullon joskus 1990-luvuna alkupuolella juonut. Jäin lähinnä miettimään, että onkohan näitä ollut myös itse Hugon kuvalla, eikä vain Hugolinan naamalla. Kenties, se olisi mielestäni loogista, mutta sellaista etikettiä ei vihkooni ole ikuistettuna.

Ja kaikki etikettien ja tarrojen joukkoon on liimattu myös seuraava:


Elävä todiste Peikkojogurtista! Minkähän makuista tämä on mahtanut olla? Pelkkä "peikko" kun ei taida olla mikään maku. Ihailtavan ehjänä olen onnistunut tämän kannen repimään purkista irti. Harmi, että kannessa on päivämäärä vain päivän ja kuukauden tarkkuudella, ei vuotta. Itse epäilisin, että näitä on ollut myynnissä pitkälti samaan aikaan, kun itse Hugo-peliä tuli teeveestäkin, eli 1993-1995.  Ainakin Hugo-tuotteita myytiin jo vuonna 1993, sillä seuraava kuva löydyi Kotivinkin Nam!-ruokalehdestä numero 2/1993. Lehti ei ilmestynyt montaakaan kertaa vuodessa, joten tuo kakkosnumero on loppuvuodeksi 1993.

Nam! 2/1993.

Nam! 2/1993.

Alempi kuva on erittäin pikseleinen, kun sitä piti isontaa niin paljon, pahoitteluni siitä. Mutta kuten kaikki huomaamme, kyseessä on Melian tekemä Hugo-Peikon kaurahiutale. Tavallaan ymmärrän tällaiset erilaisten piirroshahmojen ympärille tehnyt hiutaleet ja muut terveelliset elintarvikkeet, sillä ehkä niillä todellakin saadaan lapset helpommin syömään puuroa ja muuta. Itse en kyllä muista koskaan nähneeni kyseistä tuotetta livenä, joten sitä tuskin ostettiin ainakaan meille kotiin. Samaa kamaahan tuo kuitenkin on kuin mikä tahansa muu peruskaurahiutale. Eniten olen kuitenkin ihmeissäni siitä, että oliko Hugo todellakin aikanaan näin suosittu ja suuri nimi, että sille todellakin kannatti luoda näin paljon kaikenlaisia peliin kuulumattomia oheistuotteita? Luultavasti oli, sillä muuten näiden lanseeraaminen olisi ollut vain typerää. Voisin ajatella näiden tuotteiden olleen parisen vuotta myynnissä, tuskin niille oli kovastikaan kysyntää enää Hugo-ohjelman päätyttyä.



keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Ysäriä New agen hengessä

Viime aikoina olen huomannut, että ysärimusiikin aallonharjalla on yksikin jännittävä piirre: sellainen niin sanottu joogamusiikki! En yhtään tiedä, miten minun tätä pitäisi kuvailla, mutta en nyt tarkoita mitään valaanlaulua sinäänsä, mutta sellaista Enigman ja Adiemuksen musiikkia, tiedättehän? Esimerkiksi Michael Cretun luoman Enigman musiikillisiksi kategorioiksi on Wikipediassa mainittu sellaisia, kuin worldbeat,  new age, down tempo ja electronica, Adiemukselle pelkkä new age. Kuulostaa ihan hömpältä, eikö vain! :) 

Kolmas jokseensakin samanhenkistä musiikkia tehnyt suuri nimi oli Enya, jonka musiikillinen ura kylläkään ei ole imperfektistä huolimatta mitenkään ohitse. Itse asiassa oli hauska huomata sellainenkin kuriositeetti, että Enyalle tarjottiin 1990-luvulla tilaisuutta säveltää musiikkia Cameronin Titanic-elokuvaan, mutta hän kieltäytyi. Sen sijaan Taru sormusten herrasta -elokuville kävi parempi tuuri.

Meilläkin kotona oli tietysti Adiemuksen levyjä kaksin kappalein - äitin hankintoja. Walesilaisen Karl Jenkinsin musiikillisen projektin suosituin levy taisi olla se ensimmäinen, vuonna 1995 julkaistu Songs of Sanctuary, sellainen sinikantinen, varmaan tutunnäköinen teistä monille. 1990-luvulla kyse ei kuitenkaan ollut vain ikääntyneiden kukkaissukupolven edustajien musiikillisista innostuksista, sillä näitä myytiin suurille joukoille. Enigma oli jopa niinkin populaari nimi, että sen kappale Beyond the Invisible löytyy Hittibuumi-kokoelmalta saakka! Tarkemmin Hittibuumi 9:sta. Joku kappale oli myös eräällä KissFM:n kokoelmalla, joka minulla oli c-kasetilla. Enigman luultavasti suurin hitti ei kuitenkaan ollut tuo Beyond the Invisible, vaan Sadeness, joka sekin on sittemmin päätynyt joillekin ysärikokoelmille. Muistan myös kuulleeni sen joskus 1990-luvulle sijoittuvassa Todistettavasti syyllinen -rikossarjan jaksossa, mikä ehkä todistaa sen olevan todellista ajansa soundtrackia.

Enya on minulle tuttu kahdesta yhteydestä ja ne molemmat liittyvät hänen kappaleeseensa Boadicea. Pelkästä mmm-hyminästä koostuva kappale on minusta pelottava ja lumoava, mitä korostaa ensimmäinen kosketukseni kappaleeseen. Se nimittäin soi erään Criminal minds -jakson alussa. Tuossa jaksossa murhaaja sytyttää omakotitalon palamaan ja lukitsee sen ovet niin, etteivät tulevat uhrit pääsisi talosta ulos. Mmmm-hyminän tahdissa talo alkaa palaa, ja uhrit kuolevat hiljaa murhaajan kävellessä heidän hiipuvien ruumiidensa ympärillä. Aavemaista! Toisen, joskin ajallisesti ensimmäisen tuttavuuden tein kappaleen kanssa tietämättäni jo 90-luvulla. Boadicean alkua kun on sämplättyä Fugeesin kappaleeseen Ready of not (joka on siis kaikenkaikkiaan ihan mahdottoman hieno laulu).

Ja lopuksi niitä lauluja sitten, koska musiikkihan on kuunneltavaksi tehty.

Adiemus - Adiemus


Enigma - Sadeness

Seuraavasta on sanottava pari sanaa. Yksi ystäväni ehdotti hyväksi ysäriaiheeksi tähän blogiin jokin aika sitten Susanna Rahkamoa ja Petri Kokkoa. Upeita urheilijoita! Varmasti tulenkin kirjoittamaan heistä vielä myöhemminkin. Tässä videossa luistelee nimittäin tuo upea pari, Rahkamo & Kokko. Nauttikaa! Lieneekö syynä sitten hieno kappale, upea visuaalinen ilme vai suomalaiset luistelijat, tuota katsellessa menevät kylmät väreet pitkin käsivarsia.

Enigma - Beyond the Invisible


Enya - Boadicea


Fugees - Ready or not

Tuleeko jollekulle mieleen muita samantyyppisiä artisteja, tai oliko Enigman suurin hitti sittenkin joku muu? Saa kertoa :)

* *

Lisätty myöhemmin:
Kiitos erään lukijani kommentin, olen näemmä unohtanut tästä kokonaan Eran Ameno-kappaleen, joka kuitenkin on aivan ehdoton osa tätä musiikkigenreä. Amenoakin löytyi ajan kokoelmalevyiltä, ja siihen tehty sketsi löytyi myös Studio Julmahuvi -ohjelmasta. Kappale on vuodelta 1997.



Era - Ameno



maanantai 14. tammikuuta 2013

Mikä oli oikeasti in? Eli pari katsausta Idolipörssiin

Sitä siis mitä otsikossa lupasin. Ovathan Suosikissa julkaistut Idolipörssit vahvaa todistusaineistoa siitä, mistä kansan Syvät Rivit oikeasti pitivät 1990-luvulla. Tässä siis pari. Äänestikö teistä joku? Itse kyllä täytin auvoisesti noita idolipörssi-sivun alalaidalla olleita lomakkeita, mutta tokkopa niitä koskaan lähettelin eteenpäin. Tässä vaiheessa ne piti vielä toimittaa ihan postitse, 1990-luvun viimeisinä vuosina rinnalle tuli trendikäs Internet-äänestys. Mutta nämä nyt on tältä vanhalta kunnon ajalta. Toisinaan noissa mainitaan, että lomakkeen voisi kivasti liimata postikortille.

Tämä ensimmäinen on legendaariselta vuodelta 1994 ja Suosikin kesänumerosta 7/1994. Näihin aikoihin Idolipörssillä oli ihan Raider-liikanimikin. Jännittävää. (Ja kyllä, kaikki historian vuodet ovat legendaarisia.)

Suosikki 7/1994

Jos tuosta on liian vaikeaa tihrustaa, niin näitähän siellä oli:

Kotimaat idolit

1. Ressu Redford
2. Kaija Koo
3 Janita
4. Dingo
5. 4 Ruusua
6. Hausmylly
7. Neon 2
8. Samuli Edelman
9. Joel Hallikainen
10. Saku Koivu
11. Klamydia
12. Teemu Selänne
13. Suurlähettiläät
14. Mika Häkkinen
15. Jari Litmanen
16. Arja Koriseva
17. Leningrad Cowboys
18. Laura Voutilainen
19. Santeri Kinnunen
20.Taikapeili
21. Eppu Normaali
22. Miljoonasade
23. Magnus Liljestrand
24. Dance Nation
25. Waltari
26. Michael Monroe
27. Sakari Lindfors
28. CMX
29. Tommi Läntinen
30. Costi

Pari huomiota pakko kertoa tässä vaiheessa. Ensinnäkin on tietysti selvää, että mukana on pari tuntematonta nimeä, keitä oikein olivat Sakari Lindfors, Magnus Liljestrand ja Costi? No, ei se sinänsä mitään. Mutta miten ihmeessä nuortenlehdessä olevassa idoliäänestyksessä sellaiset etupäässä aikuisten suosikeiksi mieltämäni tyypit kuten Arja Koriseva ja Joel Hallikainen voivat yltää top20:een? Ysäri on kyllä niin hämärää aikaa. En voi kuvitella, että nykyisin missään vastaavassa joku Pekka Mikkola tai Mikael Konttinen voisi olla kovinkaan korkealla. Ehkä olen autuaan väärässä.

Ulkomaan idolit

1. Take That
2. NKOTB
3. Metallica
4. Dalton James
5. Haddaway
6. GN'R
7. Aerosmith
8. Ace of Base
9. Madonna
10. 2 Unlimited
11. River Phoenix
12. Tom Cruise
13. Bon Jovi
14. Edward Furlong
15. Bryan Adams
16. Dean Patrick Flanery
17. Queen
18. Culture Beat
19. Kevin Costner
20. Cappella
21. Michael Jackson
22. Andrew Shue
23. Nirvana
24. Teri Ann Linn
25. Ayrton Denna
26. Scorpions
27. Pearl Jam
28. Ronn Moss
29. Smashing Pumpkins
30. Julia Roberts

Tältä "ulkomaan" listalta löytyykin jo vähän enemmän tuntemattomia nimiä, muttei kovin montaa kuitenkaan. Helmenä meressä on varmastikin sijalta 28 löytyvä leukamies, Ridge Forrester alias Ronn Moss! Toisaalla Dalton James ei välttämättä kuulosta kovin tutulta tyypiltä, mutta kyseessä on amerikkalainen näyttelijä, joka tuona vuonna 1994 näytteli My Father the Hero -leffassa yhdessä 14-vuotiaan Katherine Heiglin sekä Gerard  Depardieun kanssa, myöhemmin häntä on voinut bongata niin Beverly Hills 90210:sta kuin myös Passions-saippuasta lähes tuhannen jakson edestä. Onko kyseessä silti joku suurikin tähti? Minusta hänen sijoituksensa tällä listalla noin korkealla tuntuu aika jännittävältä. Tuo yllämainittu leffa löytyy kokonaan youtubestakin, kuten melkein kaikki, mä huomaan, kas tässä, jos joku haluaa vilkaista.

Tässä esitellään leffaa lyhyesti:


Voisinpa joskus katsoakin sen, kun löydän jostain puolitoistatuntia aikaa, jolloin en tiedä mitä muutakaan tekisin. Onhan Gerard aika ajankohtainen hahmo juuri nyt... Ja kansalaisuuskysymyksistä huolimatta hyvä näyttelijä.


Mutta sitten mennään aikakoneella (sillä laitteella, ei sillä bändillä) kolme vuotta ajassa eteenpäin. Miten paljon itse kasvoinkaan niinä vuosina! Kuinka paljon maailma muuttuikaan! Olemmehan sentään vuodessa 1997, tuhatyhdeksänsataayhdeksänkymmentäseitsemän, erittäin tarunhohtoista aikaa. Täällä on nimittäin jo tuttuja ihan vaivoiksi saakka. Myös Idolipörssin ulkoinen habitus on ehtinyt muuttua perin tutuksi.


Suosikki 5/1997

Kotimaan idolit

1. XL5
2. Rasmus
3. Apulanta
4. Aikakone
5. 7. Taivas
6. Juustopäät
7. Eppu Normaali
8. Movetron
9. Waldo
10. Nylon Beat
11. Tino Sigh
12. Linda Lampenius
13. Pertti Salovaara
14. Lemonator
15. Klamydia
16. Jari Sillanpää
17. Ville Peltonen
18. Mascara
19. Lola Odusoga
20. Saku Koivu
21. Yö
22. Plus
23. Teemu Selänne
24. CMX
25. Apocalyptica
26. Sound of R.E.L.S
27. Mika Salo
28. Jani Sievinen
29. Aki Sirkesalo
30. Miisa

Ulkomaan idolit

1. Backstreet Boys
2. Spice Girls
3. Nirvana
4. Bon Jovi
5. No Doubt
6. Mark Owen
7. Michael Jackson
8. Boyzone
9. Heat Hunter
10. David Duchovny
11. Metallica
12. Leonardo DiCaprio
13. Oasis
14. Blur
15. Offspring
16. Take That
17. Madonna
18. Captain Jack
19. Mr. President
20. Peter Andre
21. Alanis Morissette
22. Ricky Martin
23. Jared Leto
24. Toni Braxton
25. Tom Cruise
26. Prodigy
27. Brad Pitt
28. X-Perience
29. Jamiroquai
30. Kula Shaker

Eipä tässä vuodessa 1997 juuri yllätyksiä ole. Leonardo DiCaprio on listalla vielä melko alhaalla, mutta se selittyy puhtaasti sillä, että Romeo + Julia oli juuri tullut teattereihin ja Titanic oli vielä tulevaisuutta. 90-luvun loppu olikin sitten silkkaa Leo-hehkutusta :) Hauskaa huomata, miten paljon näissä eri vuosissa esiintyy kuitenkin samoja nimiä! Tom Cruise, Metallica, Nirvana (vaikka Cobain menehtyi jo 1994), CMX, jääkiekkoilijat Saku ja Teemu, Take That... Että ei maailma siinä kolmessa vuodessa nyt ehkä aivan kokonaan onnistunut muuttumaan. 

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Spice Girls -leikkejä

Siis mä en ehkä kestä.


Tämä ilmoitus on siis Suosikista about vuodelta 1998.

Useimmiten tällä Suosikin kirjeenvaihto- ja hot links -palstalla etsittiin vain sitä kassajonossa ollutta poikaa jonka kanssa katseet kohtasivat tai etsittiin ihan vaan perinteisiä kirjeenvaihtokavereita, mutta sitten vastaan tuli tämä. Enhän mä nyt millään voinut olla laittamatta kuvaa tännekin, jotta kaikki voivat päivitellä. Parhaimmillaan joku voi jopa tunnistaa tämän omakseen. Ilmoituksessa tietysti oli yhteyshenkilön oikea nimi ja osoite, mutta tuskin niitä ihan tänne saakka kannattaisi laittaa.

Jaa leikimmekö mekin kavereiden kanssa Spaissareita? No totta hitossa. Hiustenväri useimmiten määräsi sen, kuka nyt sattui olemaan kukakin, mutta kai siihen itsekin sai vaikuttaa, etenkin jos leikkijöitä oli vain kaksi. Luultavasti niin sanotusti "esitimme Spice Girlsiä" eli kai meillä oli joku matkijabändi, ainakin siskon kanssa on tullut näitä hoilotettu. Mikrononina mikä vain sopivantuntuinen esine, kuten taskulamppu tai deodoranttipullo. Muutaman ystävän kanssa kyse taisi olla enemmän roolileikeistä, mutta ehkä myös "esiintymisestä". Ja kyllähän minä tämän hiukan punastellen myönnän, vaikka emme varmasti ainoita olleetkaan.

Tuntuu silti hämmentävältä, että joku on etsinyt bändiinsä jäsentä ihan valtakunnallisesta nuortenlehdestä saakka. Itkeäkö vai nauraa? No nauraa tietenkin. Koska kyllä mä tunnistan sen sielunpalon, joka tuohon nuoria tyttöjä 90-luvulla ajoi. Luojan kiitos vastaan ei kuitenkaan ole tullut valokuvia omista spaissarileikeistä, vaikken kyllä toisaalta sulje ehdottomasti poiskaan sellaisten olemassaolon mahdollisuutta.

torstai 3. tammikuuta 2013

Backstreet Boys Millennium Tour

Jatkan vielä lyhyesti millenniumin kanssa. Edellisessä millennium-postauksessa mainitsin Backstreet Boysin antaneen kolmannelle pitkäsoitolleen nimen Millennium (tai no kuka lie siellä jossain musiikkiportaassa sen nimen sitten päättikin). Millennium julkaistiin toukokuussa 1999 ja siitä tuli vuoden eniten myynyt albumi Yhdysvalloissa, maailmanlaajuisesti sitä on myyty noin 40 miljoonaa. Itselläni ei Millenniumia koskaan ollut, mutta hyvällä ystävälläni kuitenkin. Levy täynnä hittejä! Niistä suurimpina tietysti I want it that way, Larger than life sekä Show me the meaning of being lonely. Kätevästi ne olivat myös levyn kolme ensimmäistä kappaletta.

Vaan pääasiassa tätäkin kirjoittelen siksi, että upeasta julistekansiostani löysin tämän aarteen:


Oli kuuma heinäkuun päivä, olimme perheen kanssa ajamassa pitkin Varsinais-Suomea, olimmehan matkalla sukulaisten mökille saariston suuntaan. Pysähdyimme yhdellä Hesburgerilla hakemassa jotain  pientä välipalaa ja siellähän oli jaossa tällaisia ihanuuksia, A3-kokoisia julisteita, jotka mainostivat tulevaa Backstreet Boysin keikkaa, tai itseasiassa kahta keikkaa, Helsingissä. Otimme julisteet niin minulle ja siskolle kuin pikkuserkkutytöillekin. Lienen ainoa, jolla tämä on säilynyt. Eihän tuo mitenkään älyttömän hieno ole :P Fanitin kyllä Bäkkäreitä, mutten silti ole koskaan ollut heidän keikallaan. Tuskin menisinkään, jos he vielä tänne saapuisivat. Hauskaa tietysti, että he olivat nimenneet myös koko kiertueensa Millennium Touriksi! Kyllä heitä on kuunneltu, tuolloin vielä komeita nuoria poikia. Rei'istä päätellen tämäkin juliste on jossain välissä päätynyt omalle seinälleni. Hieno sisustuselementti.

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Barbie & Benetton



Kaipa lelusektorilla tehdään edelleen yritysyhteistyötä, mutta erityisesti tämä yksi on jäänyt mieleeni: Barbie + Benetton. Tai toisinpäin. 1990-luvun alussa kun maailmaan putkahti lukuisa joukko Barbie-nukkeja, jotka oli muodikkaasti puettu italialaisen United colors of Benettonin vaatteisiin. Enhän toki tuolloin tiennyt tai ymmärtänyt asiasta hölkäsenpöläystä, mutta myöhemmin asia selvisi ihan sattumalta. Kokonaista Benetton-nukkea minulla ei koskaan ollut, mutta mistä lie kirpputorilta ostettuna muutama vaatekappale kuitenkin. Ja olenhan mä noita mainoksia näistä barbeista tuijotellut varmaan aika paljonkin, sen verran luettuja ovat nuo vanhat Barbie-katalogit aikanaan olleet.


Kuvat Barbie-kuvastosta, josta tosin puuttuvat kannet ja hiukan
muitakin sivuja, joten tarkkaa vuotta en tiedä. Ehkä 1991.

"Barbie ystävineen on ottanut italialaisen Benetton-muodin omakseen. Aidoissa Benetton-vaatteissa on runsaasti räiskyviä värejä ja yksityiskohtia." Ja ovathan nuo nyt hienoja! Hivenen erilaisia kuin perinteiset Barbie-vaatteet, vaikka onkin sanottava, että Mattelillakin oli Barbielle kovin erilaisia vaatekokonaisuuksia. Kotoa meiltä lelulaatikosta löytyi ainakin tuo Teresan vihreäkuvioinen takki. Se ei kyllä ollut kovin käytännöllinen, koska se oli tehty niin pökkelöstä materiaalista, että se näytti aina hyvin luonnottomalta nuken päällä, se ei jotenkin asettunut hyvin. Vaikka kai oikeankin maailman paksut talvitakit voivat toisinaan sellaisia olla. Asiaa ei varsinaisesti auttanut se, ettei sitä saanut ollenkaan kiinni, sillä siinä ei ollut minkäänlaista vetoketjua, tarranauhaa tai nappeja tai vyötä, kuten ei Barbien vaatteissa kyllä usein muutenkaan.

Vaikka kyseessä onkin lapsille suunnattu tuote, oli mainonta toisinaan aika räikeääkin. Yhdessä vuoden 1993 Barbie-sarjakuvalehdessä fotonovellissa Barbie menee kavereineen shoppailemaan uuteen Benettonin liikkeeseen. Benettonin logoa esiintyy monta kertaa ja Benetton myös mainitaan pari kertaa nimeltä, kuten tuossa ensimmäiessä kuvassa. Myös Ken päätyy vaateostoksille ja ihastumaan yhteen takkiin. Kaupasta ne menevät kahville Alanin baariin ja he mainostavat Alanillekin uutta vaatekauppaa. Alan innostuu sen verran kovin, että hän pyytää (voi kuinka hupsua, heko heko) Keniä tuuraamaan itseään puoli tuntia. Jaa miksi? Vastaus selviää viimeisestä ruudusta:


Siellä Barbie kavereineen kivasti uusissa supercooleissa vaatteissaan. Mielestäni nuo Benettonin Barbie-vaatteet ovat kovin hienoja ja toki ne tuovat mieleen paljon muistojakin. Tästä tuotemerkin mainostamisesta lapsille voineekin sitten jo olla eri mieltä. Minusta se on lähinnä aika hämmentävää. Ei ole 1990-luku ollut ihan niin viatonta aikaa kuin haluaisin muistaa.