Mielipidepalstat, etsintäkuulutukset, Suosikin Bees and Honey... Siinä vain pari esimerkkiä, millainen oli 90-luvun sosiaalinen media. Lehtien sivuilta on löytynyt kaikenlaisia ihmisten välisten kommunikaation areenoita niin kauan, kuin lehtiäkin on ollut olemassa. Esimerkiksi jo 1900-luvun alussa sanomalehtien palstoilla haettiin puolisoa, kerrottiin mielipiteitä ja tehtiin kauppaa.
Nyt kuitenkin nimenomaan ysärille! Tuolloin palstoilla oli omia muotejaan, joista yksi oli konsoli- ja pc-pelaamiseen liittyvät vinkkipalstat. Siinä missä nykyään peleistä jutellaan netissä ja somessa, ei se etenkään 90-luvun alussa vielä ollut mahdollista.
Konsoli-, pc- ja muu pelaaminen nousivat suureen suosioon 90-luvun kuluessa. Se toi mukanaan tietysti paljon kaikenlaista oheisjuttua. Pelaamisella oli omat lehtensä, ja televisoon tuli MTV3:n peliohjelma Tilt vuodesta 1997 alkaen. Suosikin sivuilla ei pelattu, mutta Koululainen esitteli omalla palstallaan uutuuspelejä.
Yksi osa tätä uutta pelikulttuuria oli jakaa peleihin erilaisia vinkkejä. Miten saada lisäelämiä omalle hahmolle, miten suorittaa taso? Tällainen tieto oli usein niin sanottua hiljaista tietoa, eikä sellaista kerrottu missään pelin kannessa. Yksi tapa jakaa tällaisia vinkkejä oli Iltalehden Nintendo-vinkkipalsta.
Tämä Iltalehden palsta oli hyvin suosittu - yhdessä haastattelussa haastateltu kertoi keränneensä kavereidensa kanssa Iltalehtiä lehtiroskiksista lukeakseen uusimmat vinkit!
Ei Iltalehti toki yksin ollut vinkkejään jakamassa, vastaava palsta löytyi myös esimerkiksi Pelit-lehdestä. Hesarin jutun Pelit-lehden historiasta voit lukea tästä.
Pelit-lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja luoja Tuija Lindén kertoi Helsingin sanomien haastattelussa 1990-luvun alun Pelit-lehdestä:
Helsingin sanomat 22.3.2017Toinen Pelitin olennaisista tehtävistä oli lukijoiden kysymyksiin vastaaminen. Tuija Lindén muistuttaa, miten erilaista pelaaminen oli tuohon aikaan:
”Ihmiset kävivät kaupassa ostamassa pelin, pelasivat sen loppuun ja vasta sitten ostivat toisen pelin ja pelasivat sen loppuun.”
Jos joku jäi jumiin pelissä, hän ei hylännyt sitä vaan kysyi ratkaisua Pelit-lehdeltä kirjeessä. Ei ollut Googlea, josta katsoa vastaus. Pelit julkaisi lukijoiden kysymykset vinkkipalstalla ja kuka tahansa sai vastata niihin. Monesti oli vain pakko odottaa seuraavaa Pelit-lehteä ja toivoa, että joku kiltti ihminen olisi lähettänyt ongelman ratkaisun toimitukseen.
Jälkeenpäin on helppo sanoa, että noina vuosina suureksi kasvaneessa Pelit-lehdessä syntyi yhteisö, jossa näkyi ensimmäistä kertaa todellinen suomalainen pelaajakulttuuri.
Lindénin mukaan yhdessä lehdessä saattoi parhaimmillaan olla 5–6 sivua postipalstaa, vinkkejä ”olisi voinut olla vaikka koko lehti täynnä” ja 3–4 ratkaisujuttua.
Sitten kaikki muuttui, ja syykin on tuttu.
”Sehän kuoli nettiin. Netti tuhosi kaiken.”
Nimenomaan Pelit-lehden vinkkipalsta onkin monelle se ainoa oikea lähde. Voi kuitenkin olla, että iltapäivälehden palsta tavoitti myös vähän eri pelaajaryhmiä kuin Pelit-lehti. Otaksun, että Iltalehden palstaa pääsivät lukemaan myös ne, joille pelaaminen ei ollut ihan niin iso juttu kuin asiaan enemmän perehtyneille Pelit-lehden lukijoille. Korjatkaa, jos kuulostaa ihan oudolta teorialta! Iltapäivälehdet kuitenkin ovat laajalevikkisempiä ja sellainen saattoi tulla monen luettavaksi ihan vain siksi, että jompi kumpi vanhemmista tai vaikkapa vaari osti lehteä, ja sitä sitten tuli selailtua etsittäessä idolien kuvia - ja Nintendo-vinkkejä.
Vinkkien ohella lehdessä oli toki myös jonkin verran Nintendo- ja Gameboy-mainoksia, joten olen niitäkin laittanut muutaman kappaleen tähän postaukseen. Ihanaa ajankuvaa!
PS. Tämän jutun kuvat ovat lukijani Sarin minulle lähettämiä. Suuri kiitos!
