perjantai 25. toukokuuta 2012

Mums! Miten hemulia! Eli jogurtti- ja vanukasmuistoja

Mielestäni aiheessa "90-luvun jogurtit ja vanukkaat" ei ole juuri mitään kiinnostavaa, mutta todellisuus on nyt ajanut minut tämän aiheen ääreen. Olen meinaan onnistunut törmäämään niin moniin aihetta sivuaviin mainoksiin, että onhan sitä nyt sitten pakko hiukan muistella, että mitä kaikkea silloin muinoin kaupan kylmähyllystä löytyi.

Ensinnäkin, yhyy, miksi Metsätähtijogurtti oli pakko lopettaa? Tämä on Internetin keskustelu- ja muistelupalstoilla mitä yleisin aihe, joten kannan korteni kekoon kuin mikäkin muurahainen. Mutta myös siksi, että minä hitsi vieköön söin Metsätähtijogurttia! Muistan sen! Aijai. Ja kiitos tämän jogurtin, on metsätähti yksiä lempikukkiani. Metsätähtijogurttia oli ainakin mansikan- ja päärynänmakuista. Valkoista maustamatonta jogurttia, jonka päällä hillosydän "heti kannen alla".

Metsätähti-jogurtti. Oma maalaus.

Ja aivan erityisesti muistan erään jogurtin, jota aina ihanan lapsuudenystäväni H:n kotona oli. En tiedä merkkiä enkä nimeä, mutta kyseessä oli neljän purkin yhteispaketti, jossa teemana oli vihreä viidakko, ja jokaisessa purkissa oli viidakon lehvästön seassa eri eläin, ja sisällä erimakuisia jogurtteja (varmaankin ainakin banaani ja mansikka, varmaan myös vadelma ja sitten joku aprikoosi/persikka/hedelmäpommijuttu). Niitä eläimiä olivat ainakin flamingo/muu lintu ja ehkä apina ja virtahepo. Osaako joku auttaa? Eräs ystäväni ajatteli, että kyseessä olisi voinut olla Yoplaitin jogurtti.

Näyttävätkö seuraavat tutuilta?

Valiota ja Ingmania.



Valion Nami nami -vanukkaan mainos, 1998.


Jacky Makupala Minttusuklaavanukas.

Jackyllahan oli myös niitä tv-mainoksia joissa tällainen klovni-hahmo puuhaili. Minusta klovnit ovat yleensä hivenen pelottavia... Jossain vaiheessa klovni vaihtuikin erilaisiin lehmähenkisiin hahmoihin .(kuten kengurunnäköiseen eläimeen, jonka väritys on lehmän. Aika loogista.) Jacky tekee maidosta ihmeen hyvää! Nami nami näyttää niin tutulta, myydäänkö sitä edelleen? 

Ville Vallaton -vanukkaita näyttää myös olleen 90-luvun lapsille:

Ville Vallaton -vanukkaita.

Ja sitten jotain, mistä minulla ei ole mitään, ei minkäänlaista mielikuvaa. Viilijonkka. Minulta nimittäin löytyi kolme tarraa: ilmeisesti kyseessä on viili, tai kai maustettu viilismäinen tuote, jota on ollut ainakin mansikan, vadelman ja banaanin makuista minun tarroistani päätellen. Näissä tarroissa Muumipeikko himmailee banaanin kanssa (alla), Pikku-Myy vadelman ja Muumimamma halailee mansikkaa. Kun tällaisia tarroja on, niin kai sitten on ollut itse viilejäkin. Ja kyllä, olen lukenut sanan "viilijonkka" varmaan tuhat kertaa muodossa "vilijonkka". Hehe, onpa näppärä sanaleikki. Muistaako joku näitä tarkemmin?


Viilijonkka-tarra.

Ja niin: tämän jutun kirjoitusprosessin (pitkä ja kivinen...eiku) aikana satuin bongaamaan Viilijonkkaa! Nimittäin ihan tuollainen banaanin päällä pomppiva muumi pisti silmään Kyllä isä osaa -sarjan seiskajaksossa, jota satuin katsomaan ihan muissa yhteyksissä. Ilmeisesti kyseessä on siis ollut Valion tuote, sillä ihan varmasti tuo on Viilijonkka-mainos, joka tuossa jaksossa on Valion maitotölkin sivussa. Katsokaa vaikka :)

---------------

Jälkikirjoitus (29.5.): Löysin kuvan jostain kovin vanhoista Naminami-vanukkaista, käykää katsomassa! Tuossa on vielä Valiolla vanha, 90-luvun alussa käytetty logo, ja purkeissa pesukarhua ja majavaa.

9 kommenttia:

  1. Ihanii! Nami nameja ei myydä kyllä enää, vaikka kaikkia vastaanvanlaisia toki. Suosikkini oli kinuskivanukas, purkki oli vihreä ja siinä oli orava. Yhyy, tulipas sitä ikävä. Jackyt olivat myös kivoja, vaikka en muista niitä niin kovasti syöneenikään. Mutta rakastin niitä pellemainoksia :)Ei kyllä mullakaan mitään muistikuvaa noista Viilijonkista...hah.

    VastaaPoista
  2. Mä olin ihan unohtanut tuon vilijonkan. :o Noita muksuna kanssa söin ja toi tarrakin näyttää tutulta. En kyllä mitään tarkempaa osaa sanoa. :(

    VastaaPoista
  3. Minun suosikkiani oli "banaanivanukas", jonka kannessa oli Sipsu Simpanssi. Hahmot vaihtuivat jossain vaiheessa, ja minua harmitti. Olisko ne ollut noita Naminameja.

    Muistelen, että olen myös väkisin syönyt Viilijonkkaa, vaikken tykkännys lapsena viilistä. Se oli vaan niin hienoa, kun oli muumiviili, että piti saada. Tai sitten vain ihailin paketteja ja ihmettelin, miksen voi tykätä viilistä.

    VastaaPoista
  4. Eikä, banaanivanukasta! Muistan sen maun kuin eilisen päivän. Rakastin sitä!

    Hiukan googlettamalla löysin yhden keskusteluketjun, jossa nimimerkki Harrisburg oli muistellut näiden olleen nimenomaan Naminami-vanukkaita, ja että niitten maut ja eläinhahmot olisivat menneet seuraavasti:

    Pörrö-pesukarhu (maitosuklaa)
    Masse-majava (kaakao)
    Peppi-pupu (mansikkasuklaa?)
    Jeppe-jääkarhu (vanilja)
    Kille-koala (kola?)
    Sipsu-simpanssi (??) (banaani?)

    Löytyy tuolta: http://www.aspalsta.net/viewtopic.php?p=116980&sid=08b86038a35e0ce9a7877bf9a7ff4c7b

    VastaaPoista
  5. karamellisuklaa vanukkaan kannessa oli joku tiikeri muistaakseni. tiikeri- ja jääkarhuvanukkaat olivat mun lemppareita silloin =)

    VastaaPoista
  6. Muistaako joku sellaista jogurttia, jossa olisi ollut kannen alla hedelmän makuisia eläinten muotoisia karamelleja, jotka sekoitettiin jogurttiin. Söin sitä kilokaupalla pienenä, enkä ole sen koommin löytänyt mitään yhtä maukasta välipalaa.

    VastaaPoista
  7. An Pa: Eikä, mulle tuli nyt joku hyvin kaukainen muistukuva juuri tuollaisesta jogurtista! Ne karkit oli kai samanlaisia sokeripalasia, kuin nykyään joissain Nordquistin tee-laaduissa on joukossa. Pieniä, värikkäitä kuvioita. Oi että, jos vaan muistais ja tietäis, että mikä jogurtti se oikein oli :D

    VastaaPoista
  8. Tässä juuri PowerCow- vanukasta syödessäni, tajusin että nuo vanukkaan maistuu aivan Naminameille! Etenkin vanilja, ja tuo suklaa-karamelli!

    VastaaPoista
  9. Viidakkojogurtti oli Yoplaitin. Metsätähti-sarjaan kuului myös ananasjogurtti.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, muru! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.