perjantai 18. toukokuuta 2012

Jokereista ja pelipaidoista

Meillä koulussa oppilaiden keskuudessa kaksi SM-liigan jääkiekkojoukkuetta oli ylitse muiden: TPS ja Jokerit. Who knows why, ehkä muiden joukkueiden kannattajat vaikenivat tai liikuin vain tietyissä piireissä pikkukoulussani.

Helsingin Jokerit oli Suomen suurimpia jääkiekkojoukkueita 1990-luvulla: Narrit saavuttivat Suomen mestaruuden vuosina 1992, 1994, 1996 ja 1997. Ja millaisin kutein! 1990-luvun puolivälissä muutamia vuosia Jokereilla oli käytössään se pelipaita, jonka minä miltei muistan kaikkein parhaiten. Siksi olinkin hiukan hämmentynyt kun luin, että tämä kyseinen kuosi violetti-vihreine väreineen oli joukkueen käytössä vain ysärin puolivälissä muutaman vuoden ajan.

Lisäksi luin, että Jokereilla on miltei aina ollut valkoiset kypärät - no tietysti lukuunottamatta 90-luvun puoliväliä! Silloin luisteltiin hopeissa kypäröissä. Ehkä siihen aikaan vesijohtovedessä liikkui ihan eri asioita kuin nykyään?

Kuva on täältä.

Se oli hienoa aikaa.

2 kommenttia:

  1. Isoveljellä oli Jokerit-paita. Se on jännä tuo TPS vs. Jokerit-asetelma. Meidän perheessä ei vieläkään kannateta TPS:ää, ei sen puoleen intohimoisesti kyllä mitään muutakaan jääkiekkoseuraa.

    VastaaPoista
  2. :D Keräsin jääkiekkokortteja kauhean pinon ja muistan noi jääkiekkokypärät! x) Pidin niistä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, muru! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.