sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

90-luvun leluja, osa 2

Edellisessä osassa esittelin lähinnä kuvia Brion vuoden 1992 suuresta lelukirjasta. Nyt on siis vuorossa vuoden 1995 katalogi (ja valitettavasti muiden vuosien katalogeja minulla ei ole, ei ainakaan tällä hetkellä). Näiden vuosien lehtiset pitävät omasta mielestäni etupäässä sisällään kovin samanlaisia leluja - eivät samoja, mutta ei niissä suuria trendimuutoksiakaan ole.

Sky Dancers -nuket

Tämä on aika outo lelu: siis vetämällä narusta tuo keiju lähtee lentoon ja lentää sitten jonkun matkan levittäen siipensä. Ja siinä se. Tavallaan erikoisia leluja (näitä en muista monillakaan olleen; pikkusiskollani taisi olla tuollainen delfiini-alustalla oleva, tai sitten joku toinen malli), mutta niiden hinta ei kuitenkaan yllä ihan Barbeihin saakka. Minusta nämä sopivat paremmin koristamaan leluhyllyä kuin kunnon leikkeihin, mutta ehkä olen jo ihan liian vanha sanomaan tästä mitään :)

Ja kuinka moni muistaa vielä bambukarhut?

Bambukarhut-hahmoja: figuureja, avaimenperiä ja pehmoleluja.


Itse muistan nämä Bambukarhut lähinnä vain tv-sarjasta (1995-1996), sekä siitä, että jossain vaiheessa kaupasta sai Bambukarhu-jogurttia. Tällaisia hahmoja en muista nähneeni livenä koskaan.  Itse en ollut bambuskojen suurin fanittaja, ne olivat vain yksi tv-sarja muiden piirrettyjen joukossa. Se on kyllä sanottava, että sarjassa nämä tyypit yrittivät  pelastaa maailmaa, ja sehän on aina hieno juttu! Kyllä lastenohjelmissakin saa olla tiedostavuutta.

Ja sori, tämä ei liity sinänsä tähän leluteemaan, mutta pakko linkittää tämä:


Bambukarhujen piirrossarjan alkutunnari.

Ja 1990-luvulle sopivasti tuon alkutunnusmusiikin laulaa Aikakoneen Sani :)

Mutta takaisin asiaan eli niihin leluihin.

Carina-nukkeja.

1990-luvulla Barbit olivat vielä aika kalliita leluja, ainakin siihen verrattuna, että nykyään tavallisen perusbarbin voi saada kaupasta alle 10 eurolla. Muinoin ne hienoimmat erikois-Barbiet olivat useamman sadan markan arvoisia. Kenties siitä syystä, tai varmaan ennemmin ihan vaan barbien järjettömän kokoisen suosion vuoksi, markkinoilla oli läjäpäin erilaisia nukkeja, jotka olivat kuin barbeja, mutta eivät ihan. Tässä kuvastossa tätä kategoriaa esittävät intiaanihahmoiset nuket ja sitten nämä kuvan Carina-nuket.  Tämän asian suhteen monet varmaan olivat erittäin tietoisia siitä, mikä on Se Oikea Barbie ja mikä on vaan Steffie, Sindy tai Carina tai joku muu. Toisaalta kaikki mahdolliset nuket luultavasti otettiin yhtäläisesti mukaan leikkeihin, vaikka sankaritar olikin itse Barbie.

Kuvassa vasemmassa reunassa on tuollainen erittäin pitkähiuksinen Hilarious Hair -nukke. 1990-luvun alkupuolella muotiin taisivatkin tulla erityisen pitkähiuksiset barbiet. Sellaisen mainos löytyy muun muassa vuoden 1992 lelukuvastosta. Carinat tulevat perässä.


Liddle Kiddles -sydänrasianuket.



Pientä nukketilpehööriä. Vaikka onhan se ihanaa, jos voi kantaa kaulassa sydänrasiaa, jonka sisällä on muutaman sentin kokoinen pitkähiuksinen nukke. Siskolla oli tällainen.

Ja lopuksi muutama peliasia.


Junior Bosse Bulldog -peli.



Sega ja pelejä: Batman forever, Asterix, Fifa '96, NHL '96 ja F1 Championship Edition.



7 kommenttia:

  1. Johannalla oli tuollainen Sky dancers-nukke, bambukarhut oli kivoja. Mun lempi "barbi" oli kyllä Cindy, ehkä siksi, että sillä oli ruskeat hiukset (ja ainahan piti samaistua ja mun samaistuminen vaaleahiuksiseen Barbieen oli aika vähäistä)ja mielestäni kauniit kasvot.

    VastaaPoista
  2. Mä pelasin jonkun mun kaverin kanssa ihan hulluna tuota hampaidenveto peliä! Oli muuten ihan huippu. Ja rakastin barbeja ja varsinkin disney barbeja, joita mulla olikin useita.. Noin esimerkiksi JAsmine ja Aladdin, Kaunotar ja hirviö sekä pocahontas ja john smith. Mulla on ne vieläkin ja ne on musta edelleen toosi hienoja! Ja tietenkin mulla oli Ariel ja Erik... huoh..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tuo "hammaskoirapeli" oli ihan vieras, mutta kivaa että joku tunnisti :)

      Meillä siskon kanssa oli Disney-barbeista ainakin Esmeraldat ja sitten mulla oli se Herculeksen naishahmo, nimeä en muista yhtään... Siskolla taisi olla John Smith :)

      Poista
  3. Mäkin olen kyllä joskus pelannut tota hammaskoiraa, mutta mun mielestä se oli vähän pelottava :D Oli sellanen olo koko ajan, että sormet jää väliin. Mulla oli myös Esmeralda ja Jasmine kuten varmaan jo jossain yhteydessä mainitsinkin :)Megara on vissiin sen Herculeksen naikkosen nimi muuten :)

    VastaaPoista
  4. Vitsti tää blogi on ihana! Muistaa melkein kaikki nää jutut mitä täällä on :)

    VastaaPoista
  5. Äärimmäisen mielenkiintonen blogi! Ite oon syntyny -91 joten oma lapsuus ja nuoruus osuu samaan aikaan! :D
    Lueskelin tässä ekasta postauksesta lähtien näitä ja piti tähän nyt kommentoida ku noi kuvat ei enää näy :( Lelukirjat oli jotain ihanaa! Tässä taannoin tuli kauhee himo lukee taas lelukirjaa mut eipä niitä oo enää vuosiin tullu ku pikkusiskotkii on jo 19-vuotiaita! :'D

    VastaaPoista
  6. Kiitos Aada!
    Ja kiitos kun sanoit noista kuvista. Lataan ne uudelleen tässä lähipäivinä heti kun ehdin :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, muru! :)