maanantai 19. maaliskuuta 2012

90-luvun leluja, osa 1

Vaikka Suomi olikin 1990-luvun alussa taloudellisesti hyvin huonossa tilanteessa ja lama kesti useita vuosia, lähes milleniumiin saakka, ei ysärillä mahdollisesti koettua "puutetta" voi varmasti verrata vaikkapa isovanhempiemme aikaan. Itse en muista lapsuuteeni olleen mitenkään köyhä tai huono, vaan kaapit notkuivat leluja ihan tarpeeksi, ja metsässä juostessa tärkein leikkikalu oli lopultakin oma mielikuvitus.

Mutta olihan niitä lelujakin! Useat 90-luvun leluista eivät tietenkään ole leimallisesti vain 90-lukulaisia kuin ehkä vain meidän aikakauden lasten mielessä. Legoja rakennettiin ja barbeilla leikittiin jo vuosikymmeniä aiemmin. Mutta kyllä: barbeilla oli ysärivaatteet ja lego-ukkelit eivät välttämättä vielä 80-luvulla surffanneet, eivät ainakaan samanlaisilla laudoilla!


Suuri Lelukirja 1992 ja 1995.

Lapsuudenkotini varastosta löysin vaikka mitä aarteita, etupäässä vuosien 1992 ja 1995 lelukuvastoja :) Joskus on onni, että kaikki pitää säästää ja vain harvan hippusen voi heittää pois. Vaan nyt asiaan: eli ne lelut. Tässä huippupaloja vuoden 1992 lelukirjasta.


Fisher Pricen leluja.

Kyseinen merkki pitää sisällään vaikka ja mitä, mutta lopultakin hyvin samantapaisia leluja. Monilla niistä on jonkinlainen opetuksellinen funktio, kuten nyt vaikka tuolla kuvan kassakoneellakin, sellainen meiltäkin taisi kotoa löytyä.

Tiny Toons -pehmoleluja ja Gogo-koira.




Keittiöleikkeihin. Näitäkin kotoa löytyi. Hella tosin oli keltaisen sijaan kirkkaanpunainen.

Cupcake-nuket.

Nämä "kakkunuket" olivat hauskoja: nuken hameen pystyi kääntämään ylös, jolloin nukesta tulikin cup cake! (vaikka en minä 1990-luvulla tosiaankaan ollut kuullutkaan sanaa cupcake. Miksi lie näitä sitten sanottiin...)Tällainen taisi olla vain yhdellä ystävälläni, mutta olenpa siis saanut kuitenkin olla näiden kanssa niin läheisissä väleissä, että muistan nukkejen muovisen mekon tuoksuneen aina tietynlaiselle makealle.


Lundbyn nukkekoti, klassikkolelu.


Tällainen nukkekotikin löytyi. Se ei kyllä ollut 90-luvun talo, vaan jostain meille vanhana ostettu. Muistan äitin tapetoineen seinät uudelleen vaaleammilla ja vähemmän 70-lukua henkivillä kukkakuoseilla. Myöhemmin se on vähän harmittanut, koska ne vanhat tummat kukkatapetit olivat aika hienot! Nukkekodin sisustus oli kyllä myös hyvin kokoomahenkinen. Muutamia vanhoja huonekaluja taisi tulla talon mukana meille leikkeihin, mutta pääosin niitä haalittiin kirpputoreilta, uutena meillä oli tuskin mitään, mutta mitäpä lapsi siitä olisi ymmärtänyt, ja vaikka olisikin, niin tuskin asia olisi haitannutkaan. Ja äiti ompeli nukkejen vuoteeseen peiton, samasta kankaasta kuin meillä oli olohuoneessa sohvanpäällisiä.

Ja loppuun vielä hieman poikamaisempia leluja, joista minulla ei sinänsä ole oikeen mitään henkilökohtaisempia kokemuksia.


Captain Planet.


Turtles.


Transformers.

Mutta en minä ihan pelkkä nukkejenkanssaleikkijä lapsuudessani kuitenkaan ollut. Lempileluja olivat nimittäin legot; Turtles oli jossain vaiheessa Prätkähiirten ohella hyvinkin katsottu tv-ohjelma. Varsinaisia action-leluja meillä tai mitä tyttövaltaisimmalla ystäväjoukollani ei kuitenkaan ollut. Meni siinä sukupuoleen kasvatus siis oikeen kivasti.

Kirjoituksen kaikki kuvat ovat Brion vuoden 1992 Suuresta Lelukirjasta. Lehtistä on ilmeisesti jaettu ilmaisjakeluna kotitalouksiin.



8 kommenttia:

  1. Oi kakkunukke! Mulla oli semmoinen, liila"hameinen". nyt kun tarkemmin ajattelee, niin se haju oli kyllä aika kauhea :D Sellainen imelänäitelä oikein. Mutta ah, kun se oli ihana silloin lapsosena. Nyt on ikäkriisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta se tuoksu/haju on ihanan nostalginen!
      Ikäkriisi rocks! :)

      Poista
  2. Miten niin et oo leikkinyt turtleseilla??? Eikö sulla ollut poikia kavereina? Aijai et kuule tiedä mitä oot menettänyt. Mun yhellä kaverilla oli kaikki neljä ja se mikä lie rottajohtaja. Minä tosin väripersona suostuin leikkimään vain sillä violetilla eli Donatellolla ja joskus harvoin sinisellä LEonardolla... :) Siinä jäikin sitten Antille kaikki muut hahmot. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli niitä joitain perhetuttuja, mutta pääosin on tullut leikittyä tyttöjen kanssa. Muuten kyllä tykkäsin turtleseista, katsoin sitä sarjaa ja mulla oli jotain turtles-kamaa, mm. tarroja ja HAMMASHARJA! :)
      Musta turtleseissa parasta on ehkä niitten nimet ^_^

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Tutkimuksen teko kannattaa, en meinaan muistanut mitään rottajohtajaa itse yhtään. Mutta kas tässä:
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Tikku

      eli wikipedian mukaan: "Mestari Tikku tai vain Tikku, tunnetaan myös nimellä Särö (engl. Master Splinter) on IDW-kustantamon sarjakuvissa esiintyvä Turtlesien sensei. [...] Tikku on antropomorfinen rotta, joka tunnetaan Turtleseiden viisaana ja älykkäänä senseinä. Hän on erittäin taitava itämaisissa kamppailulajeissa ja erityisesti ninjutsussa. Mestari Tikku on lähes aina rauhallinen, ja jopa suuttuessaan hän kykenee pidättäytymään huutamisesta."

      Tätä kai tarkoitatte?

      Poista
  4. Hei! Löysin tänne Nnan blogin kautta ja oli pakko kommentoida, koska tämä iski suoraan nostalgiasuoneen!

    Täytyy tutustua paremmin, koska täältähän löytyy vaikka mitä: tuttuja leluja, bändejä, kirjevihot... Laitan suosikkeihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mahtavaa :) Kiitos kun luet ^_^
      Ja mieleni on täynnä uusia kirjoitusaiheita, nämä eivät heti lopu :)

      Poista

Kiitos kommentista, muru! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.