maanantai 22. huhtikuuta 2013

Muumilimsasta Friscoon - 1990-luvun limonadeja

Aivan kaikista niistä limsoista, joista olisin halunnut teille postata, en onnistunut löytämään kuvia, ja joistain sitten taas enemmänkin. Tällaisella setillä nyt kuitenkin mennään. Näistä jutuista olen kirjoittanut ennenkin, joten vaikkapa Friscoja löytyy kyllä muualtakin tästä blogista, vaikkapa tästä.

Olisin ensinnäkin toivonut enemmän kuvia lasipulloisista limsoista, enkä nyt tarkoitan litran pulloja, vaan niitä pienempiä kolmen desin pulloja, joissa esimerkiksi niin sanotut "lasten limsat" Muumista Smurffiin ja Spidermaniin luurasivat. Valitettavasti tältä osastolta käytössäni on vain etikettejä, ja kuvia hieman muista tuotteista.  Ja sinisestä Spiderman-limsasta, jota tuhannet ja taas tuhannet ysärilapset niin kovin kaihoavat, en ole löytänyt mitään konkreettisia jälkiä. Jos olet hyvin etevä salapoliisi, niin paljasta toki vaikka kommentteihin mahdolliset kuva-ajapat :) 

Tämän ensimmäisen kuvan kohdalla toistan saman kuin aina, sillä minähän toistan itseäni jatkuvasti. Mutta siis ovathan nuo pullot nyt noin sata kertaa hiempia kuin nykyiset muoviset pienet Fanta-pullot! Etikettien värit ja tekstit ja pienet kuvat ovat selkeitä, niissä on hyvät perusvärit ja ne sointuvat yhteen tuon vihreän pullon kanssa. Miellyttää omaa silmääni paljon.



Lasipulloissa suuri osa limsoistahan joka tapauksessa oli vielä 1990-luvun alussa, sillä muovipulloihin alettiin siirtyä vuonna 1991. Jonkun verran 1980-luvun nuortenlehtiä lukeneena nostan kyllä kirkkaasti sen vuosikymmenen pullot etiketteineen, kuten Aurinko-Jaffat, hienoimmiksi, mutta on näissä 90-luvun alun tuotteissakin vielä jotain hienosti retrohtavaa, sellaista konstailemattomuutta. Friscoakin oli vielä kaupoissa.

Tästä seuraavasta kuvasta tulee muuten mieleen, että olenkohan ainoa, jolla on ollut hieman vaikeuksia hahmottaa 7up-limpan (Seven up) nimeä? Minun silmissäni kun se on aivan selvästi nimeltään Zup! Ja Zupiksi sitä meillä kutsuttiinkin. Nykyään ollaan siskon kanssa jo valveutuneita tässäkin asiassa, mutta leikillä pidämme yllä samaa nimeä edelleen.

Pepsiä, Friscoa (Sitruuna ja Appelsiini), Zupia...

...Ja siellä sitä Zuppia taas. Ja nyt ois
edellistä kuvaa paremmat hinnat!

Tavallisia Pepsejä tuossa yllä, mutta tadaa, saatiinhan Suomen markkinoille myös Pepsi Maxia, kuten ruokalehti Nam!:ssa uutisoitiin vuonna 1994. Aspartaami rulaa!! *ironinen virne*

Pepsi Maxia
mainostetaan Nam!-lehdessä
vuonna 1994.



Jaffaan itse liitän kaikkein tiiveimmin eräänkin laulun, joka sen tv-mainoksessa soi (myös tuo ylempi kuva on samasta mainoksesta). Kyseinen mainos alkaa kohdassa 1:21. 




"Jano ku talkkarilla". Pirkan limsoja löytyi tällaisista tölkeistä ja vaikka minkä makuisina:

Pirkka First choice -limsat: Orange, Grape, Lemon
sekä tavallinen Cola ja Light Cola.

Muumilimsa on kaikeksi onneksi tuote, joka on 1990-luvulta saakka pysynyt melko muuttumattomana. Mitä nyt se on muuttanut kolmasosalitran lasipulloista puolen litran muovipulloihin ja eiväthän etiketitkään ole enää niin monipuolisia ja kauniita ja paperisia etenkään. Yksi suurimmista yllätyksistä minulle oli kuitenkin seuraava: nykyäänhän muumilimsaa on vain metsämansikan makuisena, mutta omien etikettieni joukosta (näiden liottamisesta olen maininnut ainakin Hugo-limsan yhteydessä) olen löytänyt myös poikkeuksia tähän makumaailmaan. Niiden perusteella kaupan on ollut myös Muumi-merkkistä omenalimonadia:

Valitsin tämän etiketin, koska tässä oli selkein
päivämääräleima: 29.09.92. Ajoitus ei siis ole
kovinkaan vaikeaa :)


Ja lisäksi tällaista muistaakseni harvinaisempaa kausituotetta:


Lakritsin makuinen Muumi-virvoitusjuoma.
Leiman mukaan oletettavasti vuodelta 1993, vaikka
leima onkin tosi epäselvä.

Väittäisin tämän hieman Halloween-henkisen muumilimsan olleen tummaa, miltei mustaa ja makuna on ollut "lakritsi" - näin ainakin jos tulee uskoneeksi itse etikettiä, jonka mukaan juomaan oli ängetty lakritsiaromia. Onhan se hieman sääli, ettei tuote sitten kuitenkaan jäänyt elämään, jo ihan siksikin, että kyseessä oli aika erilainen makunautinto. Mutta tietysti itse erikoisuus varmasti oli syynä tuotannon vähänaikaisuuteen. Muistaako kukaan muu tätä lakritsilimsaa? Tai omenamuumilimua?

JA LOPUKSI VIELÄ VÄHÄN HISTORIAA, vaikka voi se jostakusta kuivaakin olla, mutta historioitsija-minäni vaatii tätä. Suomessa alettiin nimittäin valmistaa limonadeja jo 1800-luvulla.Viktor Hartwall sai luvan kivennäisvesien valmistamiseen vuonna 1838, ja siinä samassa kivennäisveteen alettiin sekoittaa sitruunahappoa ja sokeria, limonadia siis! Myöhemmin vuonna 1865 Helsingissä alettiin myydä virvoitusjuomia kioskista käsin ja limsoja alettiin tuottaa tehdasvalmisteisesti 1860-luvulla. Ensimmäisiä tällaisia limonadeja olivat omenalimonadi (omenapore) ja sitruunasooda. Olvi aloitti toimintansa vuonna 1906 (jolloin limonadinvalmistajia oli Suomessa jo useita kymmeniä), ja virvoitusjuomien varsinaisen läpimurron teki Pommac kieltolain aikana. (Nämäkin jutut ja lisää historiaa löytyy muun muassa täältä sekä tietysti Wikipediasta) Coca-Colahan tuli Suomeen Helsingin olympialaisiin, siis vuonna 1952. Että siinä vähän perspektiiviä meidän Spiderman-kaihoon :)

Tosin mieleen nousee sekin kysymys, että oliko se Spiderman-limsa edes hyvää. Vai oliko hienoa vain sen ainutlaatuinen sininen väri?

---

Vähän myöhemmin tehty lisäys:

Kuvia i-h-a-n-i-s-t-a lasipullonkorkeista, lähinnä Muumi-, Smurffi- ja Hugo-limsoista, löytyy tämän linkin takaa. Oijoi!

11 kommenttia:

  1. Mie oon lukenu tätä blogia jo jonkin aikaa, mutta en vielä ole rohkaistunut kommentoimaan...

    Mie muistan tuon omenamuumilimsan (ainakin etiketin, en tiiä oonko ikinä sitä juonu). Sitten jostain muistin syövereistä pulpahti Aku- ja Mikki-limsat myös noissa pienissä lasipulloissa. Mikki oli ehkä omenaa (tai päärynää? kuitenkin vihreää) ja Aku vadelmaa. Muistan, että tykkäsin Mikki-limsasta enemmän, mutta koska Aku on hahmona parempi, mie valitsin mieluummin sen.
    Spiderman oli miusta niiiiiin kammottavan väristä, etten siihen ois ikinä suostunu koskemaan edes pitkällä tikulla. Tuosta yhdestä mainoksesta miulle tuli täytenä yllätyksenä, että täällä on joskus myyty TAB-limsaa. En muista ollenkaan.

    Jos saapi aiheita ehdottaa niin Cluelessista ois kiva lukea jotain, samoin Hansonista :)

    VastaaPoista
  2. Hei Sirkku!
    Tosi kivaa kun kommentoit nyt :) Näitä on aina niin mukava saada ja lukea.
    Noista Fantan Disney-limsoistakin mulla on tallella muutamia etikettejä, muistaakseni Mikki (päärynä) ja Hessu Hopo (vadelma). Voisin laittaa ne kuvat myöhemmin joko tänne blogiin tai ainakin Facebookin puolelle.

    Aina saa toivoa aiheita ja yritän niitä parhaani mukaan toteuttaakin. Lisää vain ideoita tulemaan, ovat erittäin tervetulleita! Hankalaa tietää kaikkien lukijoiden puolesta, mitä oikein haluaisitte lukea :)

    Kiitos!

    VastaaPoista
  3. Se Spider-man limsa oli muuten oikeesti pahaa. Tai oikeestaan se ei maistunut edes miltään. Eli kyllä siinä oli juttuna se väri vaan. Sama idea kun niissä tikkareissa, jotka värjäs kielen esim. siniseksi :)

    VastaaPoista
  4. Heips! Täällä ainakin muistuu mieleen tuo lakuinen muumilimu, oli aika tervaa :D Kaihoisin muumimuistoni onkin muumijäätelö, jota myytiin sellaisessa sinisessä ämpärissä. Oli ehkä parasta lakritsi/salmiakkijäätelöä ikinä!

    VastaaPoista
  5. On kyllä sääli, että nykyään kaikki limut pullotetaan ohuisiin muovipulloihin. Lasipulloissahan on nimittäin se etu, että ne pitää ja varaa kylmää paljon paremmin ja kylmänähän limpparit parhaalle maistuu. Friscon saisivat kyllä tuoda takaisin.

    VastaaPoista
  6. Muistan tuon mainoksen Pepsi Maxin ja nuo Pirkan limsat! Zup oli kanssa zuppia, ei mitään 7 upia silloin hoksannut. :)

    En ole varma, oliko enää 90-lukua, mutta Muumi-limsasta oli joskus myös mustikkaversio!
    Spiderman-limpparia tai sitä seurannutta sinistä Rakettia ("Siinä on seikkailun maku!" oli sen slogan) en koskaan ehtinyt maistaa, kai joku oli pelotellut sen sinisen värin epäterveellisyydestä...

    VastaaPoista
  7. Limsapullonkorkkeja 1990-luvun loppupuolelta (omasta "kokoelmasta"):

    http://i1272.photobucket.com/albums/y381/Stalkkeri-wolf/korkit1_zps8035144b.jpg

    Oikean alakulman korkki on muistaakseni olutpullosta.

    VastaaPoista
  8. Muistan ostaneeni sinistä spidermania. Oli hyvää ja erikoisen makuista, vaikeaa kuvailla vaikka muistan sen melko hyvin. :)

    VastaaPoista
  9. Spiderman oli limppareista cooleinta. Henkilökohtainen suosikkini oli kuitenkin Bart Simpson -banaanilimppari, jota oli saatavilla joskus 90-luvun alkupuolella. Jostain syystä kukaan muu ei tällaista limpparia muista! Myös Bart-jäätelö oli maailman parasta - sitä tosin on ihan todistettavasti ollut olemassa. :D (ks. http://www.youtube.com/watch?v=m6RAQr6BslU)


    Ja todella - mäkin luulin pitkälle teinivuosiin, että 7up on Zupia. Selkeesti. :)

    VastaaPoista
  10. Pixeli: Oi miten kiva toi jäätelömainos. :)Mustakin se näyttää jotenkin tutulta!

    Ja täältä löytyy Simpson-limsan muistaja! Tuosta etikettikokoelmastani löytyy nimittäin myös Simpson-banaanilimsan etiketti. Siinä tosin poseeraa koko perhe, ei vain Bart. Mut varmasti sama tuote :) Laitan kuvan joskus tänne tai FaBoon.

    VastaaPoista
  11. Tää Lakritsi muumi oli kauhean makuista. En usko kenenkään ostaneen toista pulloa... Vetinen Lakritsi. Muistaakseni tuli hieman salmiakki kossun jälkeen myyntiin ja ei todellakaan ollut pitkäikäinen tuote. Lasten salmari oli Lakritsi muumi...

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, muru! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.