torstai 28. maaliskuuta 2013

Saku ilman paitaa

Tänään on yhden hyvän ystäväni syntymäpäivä. Siinäpä mainio syy julkaista tämä juttu juuri tänään. Synttärisankari kun pitää Saku Koivusta.

Joidenkin kannalta olennaisin asia tuli jo otsikossa.

Jääkiekkoilijat Saku Koivu ja Teemu Selänne olivat 1990-luvulla suuria tähtiä. Sittemmin heidän rinnalleen on tullut monia muitakin pelaajia, joiden otteita seurataan herkeämättä, viimeisimpänä kaiketi Mikael Granlund. Suosikki oli (hassua käyttää imperfektiä, mutta tosiaan, eihän koko lehteä enää ole) siitä jännä lehti, että se ei suinkaan keskittynyt ainoastaan musiikkitaiteilijoihin ja näyttelijöihin sekä lukijoiden kirjeisiin, vaan myös urheilijoihin. Julisteista saattoi ihan yhtä hyvin löytyä niin Nylon Beat kuin vaikkapa Mika Häkkinen. Idolipörssissäkin oli aina mukana urheilijoita, kunnes aivan 1990-luvun lopulla he saivat jopa oman kategorian. 

1990-luvulla Suosikissa tunnuttiin keskittyvän nimenomaisesti jääkiekkoon. Useissa numeroissa oli monien sivujen edestä idolikuvia ja fact fileja (ja tietysti ne olivat aina nimenomaan nimellä fact file, ei mikään infolaatikko...) jääkiekkoilijoista, niin suomalaisista kuin ulkomaalaisistakin. Miksei mäkihyppääjistä, kysyn ma! Ja yhdestä sellaisesta jutusta on tämäkin sivu. Saku ja Teemu kivasti samalla sivulla ja kyllä, Saku ilman paitaa. Taitaa olla ensimmäinen tämänlaadun kuva, mihin olen hänestä törmännyt. Jääkiekko oli selvästikin 1990-luvulla se juttu, ja se on varmastikin ollut sitä tuon vuosikymmenen jälkeenkin, vaikkakin nuorten silmissä vaikkapa lumilautailu saattaa nykyään olla aika paljon katu-uskottavampaa. 90-luvulla muun muassa monien suomalaisten menestyksekkäät urat SM-liigan kautta NHL:ään olivat kaikkien tiedossa. Saku ja Teemu edesauttoivat omaa tunnettuuttaan vielä kaikenmaailman mainoskampanjoilla (Jenkki-purkka, Valion maito, Taffelin sipsit...). Heihin vertaisin suosiossa ehkäpä lähinnä Jari Litmasta.




Ihanat poikamme maailmalla! 

Tuossa samaisessa Suosikissa Saku ja Teemu ovat sijoittuneet hyvin idolipörssissäkin. Saku Koivu löytyy sijalta 20 ja Teemu Selänne vain kolme sijaa alempaa. Muista urheilijoista listalle on äänestetty myös Ville Peltonen (17.), Mika Salo (27.) ja Jani Sievinen (28.). Ulkomaisten tähtien sarjassa ei valitettavasti ollut urheilijoita ollenkaan.

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Hedelmäkakkuja ja kiivin vuosikymmen (ja yksi mieskakku)

Kiivi ja 1990-luku, tuo raikas yhdistelmä! Ja nyt sitten niitä kaikenlaisia kiiviherkkuja ja hedelmäkakkuja, kuten lupasin. Kerrankin "palaan tähän juttuun" -postaukseen ei mene edes kahdeksaa kuukautta. 

Ensimmäiset kiivit tulivat Eurooppaan vasta 1970-luvulla. Tarkkaa aikaa näiden Suomeen-tulolle en pysty sanomaan (Kauko Röyhkä on ilmeisesti muistellut syöneensä Suomessa kiiviä jo vuonna 1975). Itse mietin jossain vaiheessa, että onko se kiivi nyt kuitenkaan niin ysärimäinen juttu, mutta olen sittemmin törmännyt kiiveihin niin useasti, että ainakin jonkinasteinen muotihedelmä tässä nyt taitaa olla kyse. Onhan kiivissä (siis ei kuorineen siinä karvaisen ruskeassa möllykässä vaan siinä sisälmyksessä) jotain perin ysäriä jo ihan värinkin puolesta. On minulla ainakin olla kiivin värisiä tuulitakkeja ja trikoohousuja, tai no yhdet kumpiakin, ei pidä yltyä vallan liioittelemaan. Kiivejä oli kaupoissa yleisesti tarjolla jo ainakin 1980-luvulla. Nimenomaan 1990-luvulla niitä alkaa kuitenkin viuhahdella erilaisissa ruokaohjeissa aika tiuhaan.


Nam! 2/93.

Nam! 2/93.

Minulle tuli hieman yllätyksenä, että ananaskirsikoita on saanut Suomessa jo tuolloin. Kuinkahan tavanomainen tuote mahtoi olla kyseessä? Erilaisissa ruokalehtien ohjeissa niitä kuitenkin vilahtelee toisinaan.


Nam! Kesä / 93.


Sitten yksi kummajainen. En nyt tiedä, onko tämä kerrostalokakku sinänsä välttämättä niin kummallinen kakku, mutta tämä mainos on aika mainio. Ensimmäisena oletuksena näyttää olevan se, että miehet eivät leivo, joten tehdään erillinen miehiä houkutteleva ohje. Onkohan logiikka jatkunut siten, että mitään hörselökakkuja miehet eivät kuitenkaan väännä, joten tehdään jotain suurta ja jämerää, kuten KERROSTALOkakku? Aika jässikkä kyllä tuo kakku on kuvassakin. Muistuttaa kovasti voileipäkakkua. Ja kolmanneksi on jollekulle tosi hauskasti tullut mieleen, että jotta Suomen Mies ymmärtäisi kunnolla tätä ohjetta, niin käytetään miehille tuttuja termejä. Tottakai kaikki miehet ovat hyvin tuttuja kaikenmoisen rakentamisen ja nikkaroinnin kanssa. Että leipomisesta tulisi mukavampaa, jos sitä verrataan rakentamiseen? No hitto vieköön kyllähän sitten jo se Suomen Mieskin voi pyöräyttää perheen naisille kakun. Tekstissä puhutaan lisäksi muurauksesta, laastista ja rappauksesta... Huh. "Kun rakennus on valmis, rappaa se kermavaahdolla. Rakenna katolle kiiveistä, ananasrenkaista ja suklaanapeista vielä helikopterikenttä kuvan mallin mukaan."

SIIS ANTEEKSI MITÄ. Helikopterikenttä??!

Oma lukunsa on tietysti vielä se, että kyseessä on Alkon mainos.

Nam! Kesä / 94.


Seuraavassa kiivejä on yhdistetty suolaiseen naposteltavaan:

Nam! Talvi 94/95.


On olemassa myös kuvallista todistusaineistoa siitä, että ainakin meillä se kiivi todella päätyi täytekakkujen päälle. Tästä päästäänkin siten kivasti niihin hedelmätäytekakkuihin, joita 1990-luvulla oli tarjolla juhlapöydässä jos toisessakin. Voisikohan näitä verrata siihen, mitä kaikenmoiset juustokakut ovat nykyään?


Tuossa kuvassa ehta juhlapöydän herkku vuodelta 1991. Viinirypäleitä, persikkaa ja KIIVIÄ. Siis tietysti. Ehkä persikka oli 90-luvulla vielä paljon kiiviä yleisempi kakkuhedelmä, mutta kiivi tuo tuohon kieltämättä kivaa väriä. Onhan se nimittäin visuaalisesti oikein mukava hedelmä.

Eldoradon valmiskakkupohjan mainos, Nam! kesä / 94.


Nam! 2/93


Sunnuntain mainos Nam!-lehdestä, kesänumero 1993.


Unissaan saattoi tietysti hekumoida myös kaikenlaisista Barbie-täytekakuista :) Mutta kyllä persikalla ja kiivilläkin pitkälle päästiin.

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Pääsiäisajatuksia


Yritän toisinaan tehdä jollain tavoin ajankohtaisia postauksia, joten tässä teille vähän pääsiäistä.

1990-luvun pääsiäisiäni määrittelivät muun muassa kouluissa tehdyt askartelut, virpominen ja suklaamunat. Pääsiäiseen valmistautuminen alkoi ala-asteella jo pari viikkoa ennen itse juhlaa, kun viilipurkkeihin ja maitotölkkien pohjiin taputeltiin hieman multaa ja tökittiin rairuohon siemeniä. Jonain vuonna vaihtoehtona saattoi olla ohransiemeniäkin. Siellä ne sitten hapsottivat ikkunalaudalla ja kasvaessaan paljastivat vääjättättömästi sen, kuinka paljon siemeniä kukin oli kylvänyt ja mihin kohtaan purkkia. Jollain ne sitä paitsi kasvoivat aina paremmin kuin toisilla, vaikka hoito oli oletettavasti aivan samaa. Kuvaamataidon tunnilla piirreltiin luultavasti kirjavia pääsiäismunia, tipuja tai virpomisoksia. Jos sattui pyörimään seurakunnallisissa piireissä kuten pyhäkoulussa, tänä alusaikana korostui juhlan varsinainen kristillinen merkitys. Musiikintunnilla laulettiin joka tapauksessa kristillisiä pääsiäislauluja, koska mitään tipulauluja ei pahemmin tainnut olla olemassakaan (mulle ei itseasiassa tule mieleen ainoatakaan maallista pääsiäislaulua, onko sellaisia?) . "Lensi maahan enkeli, joutuisampi tuulta. Suuren kiven vieritti hän syrjään haudan suulta." Yhä se tulee mieleen, vaikka viimeisimmästä laulukerrasta lienee noin 15 vuotta. Kyseessä siis virsi numero 88. Toisinaan saatoin lapsena katsoa pääsiäisenä tv:stä myös jotain Jeesuksen viimeisistä vaiheista kertovaa elokuvaa tai tv-sarjaa. Itse muistan lähinnä sen, että erityisesti hänen kulkunsa risti selässä Golgatalle sekä itse ristillä viruminen olivat jollain tavoin kiehtovia, mutta samalla ihan kamalan raakoja ja pelottavia juttuja.


Myös Pupulassa juhlittiin pääsiäistä perinteisin menoin.

Nämä kaksi kuvaa Pirkko Koskimiehen kirjasta 
Pupu Tupuna, Pupulan juhlapäivät. Klikkaamalla isommaksi,
jos haluaa lukea tekstitkin.


Vuonna 1994 (ehkä muinakin vuosina, en tiedä) markkinoilla oli Trolli-suklaamunia. Olin tuolloin esikouluiässä, ja päiväkodin tädit olivat piilottaneet päiväkodin piha-alueelle yhtä monta munaa kuin oli meitä lapsiakin. Niiden etsiminen oli ihan valtavan hauskaa! ^_^ Näistä suklaamunista paljastui pieniä Trolleja, siinäpä kerrankin kiva suklaamunayllätys! Kuvan trolliyllätyksestä olen jo aiemmin laittanut tähän pikkulelupostaukseen.

Vuonna 1996 Koululaisessa esiteltiin erilaisia tapoja tuunata kananmunia pääsiäiskuosiin:

Koululainen 3/1996

Oma suosikkini on tietysti alarivissä toisena oikealta oleva Aikakonemuna. Aww miten ysäriä! Koululaisen toimituksessa ei kuitenkaan taidettu tietää sitä, että tiu tarkoittaa kahtakymmentä kananmunaa, ei kahtatoista, sehän olisi tusina.

Ja mikä oli parasta lapsuuden pääsiäisissä? No tietysti suklaamunat, joista pahimmillaan sai kamalia koottavia härveleitä, jotka eivät toimineet tai joista ei edes tiennyt, mitä ne oikeastaan olivat. Miksei suklaamunissa voisi olla enemmän vaikkapa magneetteja, tarroja ja vaikkapa minilehtiöitä? Tai edes jotain hienoja leluja. Koottavat hyrrät ja lentotaidottomat lennokit ovat k a m a l i a ja eikä niiden tuottaminen maailmaan vain roskikseen päätymisen vuoksi ole mitenkään hyvästä. 1990-luvulla sen härvelin saaminen harmitti sitä enemmän, koska vaihtoehtona Kinder-suklaamunissa oli myös aivan ihania pikkuhahmoja: krokotiileja (suosikkini on se kirjapinon päällä istuva), leijonia, elefantteja, kilpikonnia, vaikka mitä. Tässä kuvassa on esillä aikamoinen kokoelma! Näyttävät varmastikin tutuilta :)

Tässä Kindereiden mainos vuodelta 1993. Krokotiilit näemmä yllätysvuorossa juuri tuolloin.



Tähän valitsin eläinkunnasta vain neljää eri sorttia, koska minun on myönnettävä, että juuri muita en 90-luvulta muista. Vaikka tuota ylempänä linkkaamaani kuvaa olenkin tuijotellut ja kaikenlaista googletellut.



Mitkä olivat sinun suosikkejasi? Itse pidän esimerkiksi noita kilpikonnia ihan valtavan söpöinä! Niissä taisi olla teemana jonkinlainen rantaelämä. Krokotiilit olivat aikalailla luonnontieteellisesti suuntautuneita koululaisia ja muita tiedeihmisiä (ei kun siis tiedekrokoja), leijonat taas viettivät retkielämää. Meillä kotona taisi näitä eri hahmoja olla muutama, mutta erityisesti luulen näitä olleen kavereillani tai serkuillani. Näiden kanssa ei tainnut tulla sinänsä leikittyä mitään erityistä, mutta söpöjä nämä olivat, ja luultavasti jossain roolissa joissakin muissa leikeissä. Jollei muuten, niin voihan näillä ainakin lastata laivan, jota sitten uittaa ammeessa tai takapihan lammikossa. 

Myöhemmältä ajalta muistan elävästi myös hai-otukset. Ja on sanottava, että viime pääsiäisenä Kindereistä löytyneet Barbababa-hahmot olivat kyllä kivoja, vaikka nostalgiasilmin katsoessa mikään ei vedä krokotiileille ja kilpikonnille vertaa. Tosin nykyään yhtälö paha suklaa + typerä lelu + korkeahko hinta tällaisesta roskasta ei kovinkaan paljon inspiroi. Mignon-munat ovat siksi asia erikseen.

torstai 14. maaliskuuta 2013

Muumimusiikkia

"Kadonneet lapset" -näytelmä teatterilaivalla.
Jaksot Vaarallinen juhannus -kirjan pohjalta.

Kirjoitin tuossa muutama päivä sitten Muumilaakson tarinoiden jännittävistä ja pelottavista piirteistä. Siinä yhteydessä ajattelin mainita myös muumimusiikista, mutta koska aihe alkoi tuntua aika laajalta, päätinkin tehdä siitä erillisen postauksen. Kas tässä!



Tämän ylläolevan kappaleen nimi on Taikuri tulee, mutta itse yhdistän sen myös johonkin Niiskun ilmalaivahärvelikokeiluun. Dramaattista! Nyt se räjähtää! Samat musiikithan kiertävät jaksoista toiseen.

Ilman suuria ponnistuksia saan mieleeni monia erilaisia Muumilaakson tarinoita -animaatiosarjassa taustamusiikkina olleita melodioita. Olen nyt kuunnellut niitä jonkun verran (youtubesta tietysti), ja voin vain todeta, että voi veljet miten hienoja sävellyksiä ne todella ovatkin! Harvassa lastenohjelmassa kuulee tällaista, ja joskohan muuallakaan. Muumilaakson tarinoissa musiikit kuvastavat aivan olennaisesta kulloistakin tapahtumaa ja tunnetta. On onnistumisen iloa, positiivista jännittävyyttä, surua, ikävää, rakkautta, kauhua... Nämä kaikki taustamusiikit on säveltänyt Sumio Shiratori.

Etsimällä Youtubesta videoita hakusanalla "muumimusiikkia" löytyy lukuisia tuloksia. Löytyy niin tiettyjen jaksojen äänimaisemaa, kuin myös sarjassa toistuneita taustamelodioita sekä youtuben käyttäjien itse tekemiä muumimusiikkia-listoja. Sekä tietysti metalliversioita muumien taustakappaleista :P Suosikkini on nimimerkin Moominmusic tekemä 111-osainen lista nimeltä Muumimusiikkia. Aww ^_^ Melkein jokainen kappale on muistissa. Tunteita suuresta ilosta valtavaan suruun. Listan tekijä on myös kirjannut kunkin kappaleen kohdalle, missä kohtauksissa kyseinen musiikki muunmuassa kuullaan. Voi kiitos!



Tämän kappaleen nimi on Pikku Myyn villi päivä ja siltähän tämä keppostelumusiikki juuri kuulostaakin :)

Tämä seuraava on yksi Muumien haikeankauneimmista kappaleista:


Videon kommenteissa käydään keskutelua siitä, onko kyseessä Muumilaakson kevät vai talvi. Kenties kuitenkin oikeasti kyse on talvesta.

Muita hauskoja kappaleita ovat muun muassa "Haisuli" (se on niin ihan veikeä!) ja "Niiskun ilma-alus" (tässä on oikeaa ilmassa lentämisen tunnelmaa). Lisäksi tämä, jonka tahtiin revitään irti kieltotauluja.

Viimeisenä oma suosikkini. Tämä ei ole edes surullinen sinänsä, mutta silti ainoa, jota kuunnellessa herkistyin kyllä kyyneliin saakka. Siksi kai, koska ne Juhannus-jaksot ovat omia ehdottomia suosikkejani. Ja koska tämän musiikin olin autuaan unohtanut, ne kaikki surulliset Kas nyt Nuuskamuikkunen lähtee etelään ja palaako enää koskaan -nyyhkyt olivat kyllä vahvasti muistissa. Tässä siis vähän teatterimusiikkia:


Ei kun Youtubeen mars.



maanantai 11. maaliskuuta 2013

Pelottavia hetkiä Muumilaakson tarinoissa

Aiemmin viime syksyn puolella kirjoitin Pikku Kakkosen pelottavista ohjelmista: paitsi Varokaa heikkoa jäätä -varoituksesta, niin myös Pelle Hermannin kepakosta sekä Röllistä. Nyt ajattelin keskittyä vain yhteen ohjelmaan, Muumilaakson tarinoihin, sillä siinähän kaikenlaisia pelottavia juttuja vasta piisasikin!

Vuosina 1990-1991 tehty animaatio Muumilaakson tarinoita on kestosuosikki, sillä sitä on jälleen alettu näyttää alusta saakka, ties kuinka monetta kertaa. Jaksoja tuntuu pyörivät oikeastaan ihan kokoajan TV2:lla. Nykyään jaksot löytyvät myös Youtubesta sekä dvd:lla. Lapsena meillä oli vhs:lle nauhotettuina reilut 70 jaksoa. Niitä sitten kelattiin ees ja taas, katsottiin alusta loppuun, ja minulla ja siskollani oli tietysti omat suosikkijaksot. Itse pidin erityisesti juhannusjaksoista, jotka perustuivat Tove Janssonin Vaarallinen juhannus -kirjaan sekä majakkasaariseikkailusta, jonka pohjana on Muumipappa ja meri -kirja. Myös esimerkiksi jaksot, joissa muumilaaksoon syntyy viidakko ja Muumipeikko pelastaa tiikerit, ovat aivan ihania. Sen sijaan en ole koskaan tykännyt talvi- tai syksyjaksoista, joissa muumit painuvat talviunille tai nukkuvat niitä. Erityisesti syksyjaksot ovat mielestäni niin kamalan surullisia, kun Nuuskamuikkunen lähtee pois ja luonto kuihtuu. Talvijaksot ovat omalta osaltaan taianomaisia, mutta ne eivät ole kuitenkaan lainkaan niin elämää täynnä kuin kesäiset jaksot, ja nekin ovat hieman haikeita luonteeltaan.

Nipsu kohtaa Mörön muumitalon verannalla.
Kieltämättä erittäin pelottava näky.


Yksi selkeimmistä muumipelotteista on tietysti Mörkö. Kirjassa Muumipappa ja meri Tove Jansson esittää mörön hahmona, joka on todellisuudessa yksinäinen tyttö, joka kylmyytensä vuoksi karkottaa kaikki luotaan. Ihan kamalan traagista ja surullista! :( Mutta tämä Mörön "todellinen" luonne ei juuri tullut esiin Muumilaakson tarinoissa, sillä niissä se, ainakin pienen lapsin silmin, oli vain äärimmäisen pelottava. Mörkö tuli aina pimeästä hitaasti lipuen ja jäädyttäen maan lähellään. Se oli nariseva ja iso ja kammottava. Näin aikuisena Mörköön voi suhtautua jo vallan toisin. Pienenä Mörköä pelkäsivät luultavasti kuitenkin kaikki. Paitsi, että Mörkö oli puhumaton ja pimeästä tuleva pelotus, olihan se ulkomuodoltaakin aika hankalasti lähestyttävä. Suuri, tumma ja irvistävä.

Omasta mielestäni yksi kamalimmista Muumilaakson tarinoiden jaksoista on se, jossa Muumipeikko ystävystyy delfiinin kanssa. Jaksossa Muumilaakson rannoille on tullut delfiini uiskeltelemaan ja Muumipeikko tykästyy siihen. Jakson pelottavuus perustui siihen, että Muumipeikko itse haluaa päästä uimaan delfiinin kanssa ja myös pystyä sukeltamaan pitkiä hetkiä veden alla, joka tietenkään ei ilman kiduksia ole kovin mahdollista. Siitä seuraa kuitenkin ongelmia, sillä jos voi "hengittää" veden alla niin ei voi hengittää pinnalla ja niin edelleen. Ajatus tukehtumisesta ja siten viitteellisesti jopa kuolemasta on niin vahva, että tuo jakso oli melko hirvittävä. Siksi en voinutkaan ymmärtää, miksi nimenomaan tämä Muumipeikko ja delfiini -jakso oli siskoni suosikki! Hän tosin katsoi näin myöhemmällä iällä jakson uudelleen ja totesi, että olipa se kamala. Että luultavasti delfiini vain oli niin söpö, että siksi hän piti siitä kovasti.

Muumipeikkoja Mörkö kohtaavat talvella. Noita lentelee Nuuskamuikkusen selustaan.


Muumilaakson tarinoissa esiintyi myös monia yksittäisiä pelottavia hahmoja. Yksi jännittävimmistä oli tietysti Noita, Aliisan isoäiti, joka asui keskellä metsää. Noita tosin oli mielestäni pelottava ensisijaisesti jaksossa "Noita", jossa hahmo esiintyi ensimmäisen kerran. Erityisesti seuraava kohtaus: Nuuskamuikkunen, Pikku Myy ja Muumipeikko ovat menneet metsään vähän vakoillakseen sitä, mikä Noidan ja Aliisa-tytön suhde oikein on (pitääkö Noita Aliisaa vankina tai orjana ja niin edelleen). Muumipeikko ja Myy menevät seuraamaan Aliisaa kaivolle kun Nuuskamuikkunen päättää lähestyä yksin Noidan taloa. Nuuskis kurkkii sisään tuvan ovesta kun Noita lentää hänen takaansa paikalle ja pelästyttää Nuuskamuikkusen. Iik! Jälkeenpäin Noita on hahmona enemmänkin outo metsässä asuva taikoja osaava mummu, josta voi joissain asioissa olla jopa hyötyä.

Muurahaisleijona tavoittelee sitä häirinneen Niiskuneidin
häntää ja muut säntäävät pelastamaan.

Haisuli on tietysti ihan oma lukunsa, mutta pelottavana en ole sitä koskaan juurikaan pitänyt. Haisuli oli lähinnä vain ärsyttävä, kuten hahmoon sopiikin. Muita pelottavia hahmoja ovat kuitenkin myös esimerkiksi sarjan toisessa jaksossa hiekkakuopassaan häiritty muurahaisleijona sekä toisaalta hattivatitkin. Myös majakkasaaren majakanvartija voi joiden silmissä olla hiukan pelottava. Ja entäs se sitten, kun muumipeikko vetää Taikurin hatun päähänsä ja tulee sieltä ulos sellaisena karvaisena ja luihuna örkkinä? Oi se on kamalaa!

Nipsu ahnehtii saarella ametisteja ja nousuvesi
yllättää retkeilijät. Jakso: Luola.


Toisinaan muumien ja heidän ystäviensä seikkailut vievät aika jännittäviin ja pelottaviinkin tilanteisiin. Nousuvesi yllättää ja veneet karkaavat merelle. Juhannuksen aikaan kaikki ajautuvat eroon toisistaan ja teatterilaivan rekvisiittaomenien syönti sattuu hampaisiin. Sienet päihdyttävät ja pyrstötähti uhkaa. Onneksi muumeissa on vastapainona syvää ystävyyttä ja rakkautta, oikeudenmukaisuutta, kauniita maisemia ja kaikenlaista opettavaistakin maailmasta ja elämästä. Sarjassa on Tove Janssonin muumikirjojen filosofisuuttakin, sarjakuvien härskiyttä ei niinkään. Joka tapauksessa Muumilaakson tarinoita on ehdottomasti rakkaimpia lapsuuteni tv-sarjoja. Sarjan hyvyydestä kertonee sekin, että nykyajankin lapset tykkäävät muumeista. Niissä on jotain iätöntä.

torstai 7. maaliskuuta 2013

90-luvun vaatteita, osa n+1

Tässäpä nyt hieman sekalainen postaus siitä, miltä 90-luvun muoti mahdollisesti saattoi näyttää. Ysärihän alkaa olla jälleen muotia, mitäs sanoisitte jo pukeutuisitte huomenna jotenkin seuraavasti?

Nämä ensimmäiset kuvat ovat Muoti+kauneus-lehdestä ja kolme ekaa kuvaa erillisistä muotijutuista vuosilta 1996 ja 1997, muutama valinta. Tämä eka look on aivan mahtava :) Tuollaista tyynenmerenturkoosia en varsinaisesti näe kovin yleisenä ysärivärinä, mutta kirkkaudessaan se edustanee vuosikymmentään loistavasti. Mallilla on onneksi päässään haitaripanta, klassikko. Kaiken kaikkiaan en arvaisia kuvan vuosikymmeneksi mitään muuta kuin 1990-lukua, vaikka siinä ollaankin 70-luvun tunnelmissa. Minihameen kuvio ja värit ovat kieltämättä aika seiskytlukua, mutta kaikkien vaatteiden yhdistelmä on kivan kutkuttava.

Muoti+kauneus 6/1996


Tämä seuraava näyttää siltä, että kyseinen tyttö voisi olla jonkun suomalaisen tai eurooppalaisen pop-yhtyeen  kertosäkeitä korkealta laulava naisvokalisti. Se on tuo karvatakki+aurinkolasit+nahkahousut -yhdistelmä. Tai no housut lienevät kyllä jotain hiostavaa muovia eivätkä nahkaa. Sitä parempi tietysti. (Muovisista ysärivaatteista tulee väistämättä mieleen esimerkiksi yksikin kuva Aikakoneesta.) Alla näyttäisi olevan kivan kirkas kauluspaita. Siis mitä muuta tähän muka olisikaan voinut yhdistää? Napapaiden korkeintaan.

Muoti+kauneus 6/1996


Ja kaikenlaisia pikkukuvioisia vaatteita tässä seuraavassa. Eniten mua kyllä ehkä kummastuttaa se, että näissä yhdistellään täysin varauksetta täysin erikuvioisia ylä- ja alaosia keskenään. Aww nää vaatteet on niin mahtavia siitä huolimatta, tai siis nimenomaan juuri siksi ^_^ 

Muoti + kauneus 1/1997

Muistatte ehkä Step up dancers -tanssiryhmän? He olivat mukana ainakin Passi ja hammasharja -viihdeohjelmassa ja luultavasti taustalla joraamassa suunnilleen kaikkialla. Tai sellainen mielikuva minulle ainakin on jäänyt. Kuten huomaatte, oikeassa reunassa tanssahtelee Tea Khalifa, joka 1990-luvulla tuli  tunnetuksi juontamalla Jyrkiä.

Vaatteet ovat erittäin ehtaa ysäriä. Mitkä värit, mitkä mallit, mitkä materiaalit! Ja oranssit reisitaskuhousut.

Muoti+kauneus 1/1997


Nämä kaksi viimeistä kuvaa ovat kaikkien aikojen ensimmäisestä Demi-lehdestä ja siksi aavistuksen enemmän teinimuotia. Vaikka no okei, etenkin tämän ensimmäisen kuvan vaaleahiuksinen tyttö ei kyllä pukeudu mielestäni lainkaan teinimäisesti, vai mitä mieltä olette? Nuorehkoa hänen asussaan on lähinnä tuo housujen sivussa kulkeva kiva tehosteraita. No, ehkäpä Demi vielä vähän haki omaa tyyliään.

Demi 1/1998


Demi 1/1998


Alimman kuvan jakku tuo mieleeni ensisijaisesti 1990-luvun alkupuolen, jolloin esimerkiksi Beverly Hills 90210:ssa varsinkin Brenda ja Kelly pukeutuivat vastaaviin jatkuvasti. Olivatkohan jakut Suomessa samanlanen trendi? On varmaan sanomattakin selvää, että näinä vuosina en itse pukeutunut lainkaan näin hienosti. Trikookankaiset trumpettihousut ja hupparit, noin esimerkiksi, olivat paljon tavanomaisempia. Tavallaan on hauskaa miettiä, miten olisin 90-luvulla pukeutunut, jos olisinkin ollut kymmenen vuotta vanhempi. Olisinko ollut kuin BH90210:n Kelly? Vai olisinko inspiroitunut sittenkin enemmän Metsoloista...

PS. Ja olen hiukan pahoillani muuten siitä, että näissä kuvissa on lähinnä vain naisia. Mutta koetapas löytää jostain jänniä kuvia miesten ysärimuodista! Kai muodit muutenkin näkyvät usein selvemmin naistenvaatteissa. Joten näillä mennään, yritän toki paikata tällaisia sukupuolisia aukkoja, jos vain joskus järkeviä kuvia, lehtijuttuja ja mainoksia tulisi jostain vastaan. Täytyy sanoa sekin, että silloin kun miehiin sattuu tällaisissa yhteyksissä törmäämään, niin heidän vaatteensa ovat etupäässä aika tylsiä. Siispä edelleen syyksi käynee se, että naisten muotihan se usein jännittävämpää onkin. Että tällaisin selittelyin tässä nyt :)

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Unicefin Pikku Kokit -keittokirjat

Ovatkohan seuraavat Unicefin Pikku Kokit -keittokirjat tuttuja kellekään muulle? Satuin löytämään nämä myös kotikaupunkini kirjaston lastenosastolta, joten kenties toivoa näiden yleisyydestä ainakin hiukan on.

YK:n lastenjärjestö Unicef on jo vuosikymmeniä julkaissut ja myynyt monenlaisia tuotteita, joita ostamalla heidän toimintaansa voi lukea. 1990-luvun taitteessa myyntiluetteloista ja myyjäispöydiltä löytyi tällainen söpönen: Pikku Kokit -keittokirja. Pikku Kokit on julkaistu vuonna 1987 ja Uudet Pikku Kokit luultavasti muutamaa vuotta myöhemmin. Molempien alaotsikkona on "Ruokaohjeita eri puolilta maailmaa pojille ja tytöille". Vaikka kirjat ovat visuaaliselta ilmeeltään aivan samankaltaiset, ovat niiden kuvittajat kuitenkin erit: "Ykkösosan" on kuvittanut Eve Tharlet, jälkimmäisen Jean-Christophe Raufflet ja Valérie Pettinari. Hassua, koska heidän kädenjälkensä eivät nopealla vilkaisulla ole kovinkaan erilaisia.

Vasemmalla ensimmäinen Pikku Kokit vuodelta 1987.
Ruskeakantinen on muutaman vuoden uudempi.


Kierreselkäisinä  ja tavallaan seinäkalenterinmallisina nämä olivat käteviä selailla, ja niiden paperi oli hyvin hyvin kiiltävää ja liukasta, joten siitä varmasti saisi helposti rapsutettua tai pyyhittyä pois pikku kokin sormenjäljet keittopuuhien jälkeen. Johtuen tuosta jännittävästä paperilaadusta nämä kirjat myös tuoksuvat aivan omanlaiseltaan (kyllä, luen paljon ja aivan ehdottomasti kiinnitän huomiota myös siihen, miltä kirjat tuoksuvat).

Näitä tuli lapsena selailtua kovastikin, koska omasta mielestäni näiden molempien keittokirjojen kuvat olivat niin ihania! Oli myös hauskaa, miten niissä oli kuvitettu koko valmistusprosessi. Luulen, että yhtäkään ruokaa näistä ei koskaan meillä valmistettu, mutta onhan se keittokirjojen ohjeista keittäminen ihan yliarvostettua... Sinänsä ohjeet kyllä olivat yksinkertaisia, mikä lapsille suunnattuun keittokirjaan niin oivallisesti sopiikin. Koska kyseessä oli ohjeita ympäri maailmaa, niitä todellakin oli ympäri maailmaa, esimerkiksi Iranista ja Haitilta, Keniasta ja Nepalista, sekä aika monesta muustakin Euroopan ulkopuolisesta maasta, ja ihan Eurooppaa unohtamatta. Ohjeet olivat moninaisia, kaikenlaisia juttuja tuhdeista liharuoista voileipiin ja jälkiruokiin. 

Haiti: Avokado-ananassalaatti,
Iran: Munakoisosalaatti. Ei ole mitenkään tarkoituksella
nimenomaan kaksi salaattiruokaa, huomasin tuon
yhtäläisyyden vasta nyt :)

Ensimmäinen keittokirja on julkaistu vuonna siis syntymävuotenani 1987, itse sain sen lahjaksi vuonna 1991 - sen yläkulmassa on edelleen omistuskirjoitus, kuten huomata saattaa. Toisessa ei ole julkaisuvuotta. Keittokirjojen ilme ei sinänsä ole mielestäni kovin ysäri, eikä sen puoleen kasari tai 2000-lukuinenkaan. Yhdessä asiassa aika kuitenkin näkyy erityisen konkreettisesti: ohjeita kun on useammastakin maasta, joita ei valtioina enää ole olemassa. Kiitos toisen maailmansodan jälkeinen Eurooppa! Ohjeita kun on esimerkiksi Länsi-Saksasta, Jugoslaviasta sekä Tsekkoslovakiasta.


Jugoslavia, Yllätyskakku.

Niin söpöjä nämä kuvat!

Jotain kakkua tai pikkuleipiä näistä kirjoista voisi joskus koettaakin. Suomeltakin muuten on mukana ruokia! Jotain jännittävääkö, vai perinteisemmin karjalanpiirakoita ja poronkäristystä? No ei. Joulutorttuja ja kotitekoista leipää. Kirjoilla on tietysti myös sivistävä funktionsa muutenkin kuin vain kokkaustaitojen puolesta. Esipuheiden mukaan lapset esiintyvät kuvissa kansallispuvuissaan, mutta mikä tärkeämpää: "Totauttaessasi jotakin näistä ohjeista ajattele kyseisen maan lapsia. Ajattele hiljaa itseksesi tai kysy vanhemmiltasi, mitä he tietävät lasten elämästä" (Uudet pikku kokit), "Kirjan keskipaikkeilta löydät neuvoja ruokatapojesi parantamiseksi ja saat tietää, mitä UNICEF tekee maailmalla toisten lasten auttamiseksi, lasten jotka eivät ole yhtä onnekkaita kuin sinä." (Pikku kokit) Ihan luonnollista Unicefin julkaisussa tietysti, mutta en tainnut ihan noudattaa näitä ohjeita koskaan. Katselin vain kuvia.