keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Nyt spedenspelataan!



1990-luvulla televisiossa nähtiin monia kotimaisia viihdeohjelmia. Kymppitonni ja Napakymppi jatkoivat edelliseltä vuosikymmeneltä, kun taas Onnenpyörä ja Gladiaattorit alkoivat pyöriä keväällä 1993. (Vuoden 1993 merkityksestä suomalaiselle televisiolle voisinkin joskus kirjoittaa vähän pidemmin, se ei nimittäin ollut ihan mikä tahansa vuosi!) Suuri osa viihdeohjelmista nähtiin Kolmoskanavalla ja sen seuraajalla, oman kanavapaikan saaneella MTV3:lla. Ylellä oli toisaalta omat viihdyttäjänsä myös, kuten vaikkapa Talonpojan ralli, Tuttu juttu show, Thilia thalia ja monenlaiset laulu- ja tanssiohjelmat, kuten Tammerkosken sillalla ja Kesäillan valssi.

Yksi vauhdikkaimmisa kisailuista, ainakin Gladiaattorien jälkeen, oli Speden Spelit. Ohjelma oli alkanut Kolmoskanavalla jo vuonna 1988, ja se jatkui läpi ysärin. Speden Spelien ydin oli Pertti "Spede" Pasanen, joka kilpailutti osallistujia monenlaisissa jännissä lajeissa. Speden rinnalla ja ohella ohjelmassa nähtiin useampi nainen, kuten Annika Metsäketo ja Saija Hakola. Ohjelmassa oli mukana rahapelejä, joihin katsojat osallistuivat.
 


Ylläolevalla videolla Kummelit vierailevat Speden Speleissä. Varsin ysäriä.

Ohjelma oli alkanut jo vuonna 1988, kuten mainittua, mutta tunnetuimman muotonsa ohjelma sai vasta vuonna 1992. Tuolloin nimeksi vakiintui Speden Spelit (aiemmin nimillä Spede Special, Spedestroika, Speden sallitut leikit) ja Veikkaus tuli mukaan ohjelmaformaattiin. Ohjelman jaksot olivat mainoskatkoineen tunnin mittaisia. Spelailuja seurattiin suurimman osan 1990-lukua Maikkarilla torstaisin iltakahdeksasta ykdeksään, minkä jälkeen 1999-2001 kahtena puolen tunnin jaksona keskiviikkona ja torstaina klo 18.00.

Ohjelman vieraat olivat suurimmaksi osaksi paikalla nimensä, tittelinsä ja tunnettuutensa vuoksi, mutta kaikkia osaanottajia ei voi sanoa ihan julkkiksiksikaan. Speden spelit oli kuitenkin mielestäni mukana vauhdittamassa kehitystä, jossa julkkiksia nähtiin yhä enemmän televisiossa, myös poliitikkoja!

"Silmät kiinni nyt! Jalasta kiinni nyt!"



Ohjelmassa oli mukana monta ikimuistoista lajia. Muistatko, miten pingispalloa yritettiin pitää ilmassa hiustenkuivaajalla? Nopeustesti, jossa naputettiin neljää nappia sen mukaan, mihin syttyi milloinkin valo, on legendaarinen. Välillä pujoteltiin kuminauhan läpi ja hypittiin parin kanssa hyppynarulla. Usein potkittiin jalkaan kuminauhalla sidotulla jalkapallolla keiloja. 

Itse muistan elävästi myös ohjelman kaikenlaiset rahapelit ja muut arvonnat. Esimerkiksi ne muoviset häkkyrät, joissa pyöriteltiin neljää eriväristä palloa (joilla sitten arvottiin kilpailijoille "spelinumerot"), olivat jonkin kiinnostavia! Muistan tietysti myös jaksojen loppupuolelta osion, jossa joku katsoja pääsi studioon kilpailemaan rahapalkinnosta. Ai että sitä Speden kättä, joka hämmensi pelikorttia ennen sen näyttämistä pelaajalle ja katsojille!

Nykyään julkkiksekset, niin viihdejulkkikset kuin monet poliitikotkin, laittavat itseään likoon jos jonkinlaisissa viihdeohjelmissa. Vielä 1990-luvulla Speden Spelit oli kuitenkin tällä kentällä yksi harvoista. Yksi syy lienee yleinen viihteellistyminen ja tosi-tv:n nousu, mutta myös yleisempi tv-tarjonnan kasvu saattaa olla taustalla.

Spede itse menehtyi vuonna 2001, minkä jälkeen Saija Hakola veti ohjelmaa vuoteen 2002.


PS. Jäitkö miettimään tarkemmin Speden Speleissä käytettyä nopeustestiä, jota yllä käyttää Gladiaattoreistakin tuttu Mohikaani? Onneksi asia vaivasi jo 90-luvulla, ja joku lukija lähestyi Helsingin Sanomien Kysy Kirsiltä -palstalla Kirstiä aihetta koskevalla kysymyksellä.

Onko Speden Spelit -ohjelmassa käytettävä nopeustestikone nopeampi kuin samanlaiset koneet esimerkiksi Helsingin Rautatieasemalla ja Linnanmäellä? Nimim. Aivojättiläinen , Helsinki 
- Jo vain on. Eihän telkkarissa ole varaa tärvätä kallista ohjelma-aikaa verkkaiseen tunnusteluun samalla tavalla kuin joutopelailussa rautatieasemilla. Speden Spelien masiina lähtee liikkeelle rivakasti. Valot vilkkuvat studiomasiinassa heti alussa samaan tahtiin kuin normaalipelissä noin viidenkymmenen pisteen jälkeen.
Peli nopeutuu alun jälkeen suurin piirtein samalla tavalla kuin yleisöpelitkin.
Speden Speleissä käytettävät nopeustestikoneet ovat muuten suomalaista tekoa. Jos olet kovin innokas saamaan yhtä rivakan masiinan kuin Speden Speleissä tiettyyn pelipaikkaan, niin asian pitäisi olla järjestettävissä. Soita koneita valmistavaan Coinline Oy:hyn esimerkiksi koneen suunnittelijalle herra Korhoselle ja kerro toiveesi. Puhelinnumero on 7731611.
(Helsingin Sanomat 24.9.1995)

perjantai 12. tammikuuta 2018

Lamaa vastaan salmiakkikossun voimalla

Vuonna 1993 Alkojen valikoimaan oli Salmiakkikossu, salmari. Juoman on sanonut kehittäneensä alunperin tuolloin ruotsinlaivoilla työskennellyt Jari Sillanpää. Tv-uutisetkin huomasivat vain viikkoja myöhemmin, että kyseessä oli todellinen herkkupommi. Salmiakkikossua myytiin parin kuukauden aikana määrä, jonka oli oletettu olevan sen koko vuoden menekki. Monissa Alkoissa juoduttiin myymään eioota, kun varastot oli ostettu tyhjiksi, eikä tuottajakaan oikein pysynyt suosion perässä.

Salmiakkikossun suosiota selitettiin osittain sen hinnalla. Pullo maksoi 56 markkaa, sillä makeana juomana se rinnastui likööreihin, ei kirkkaaseen viinaan. Käytännössä salmaripullolla sai alkoholia edullisemmin kuin ostamalla pullon kirkasta Koskenkorvaa.




Monet olivat sitä mieltä, että juomasta tuli erityisesti lasten ja nuorten suosikki silloin, kun sitä alaikäisten käsiin päätyi. Tosin Ylen uutisjutussa Alkon myyjä kertoo aivan kaikenlaisten ihmisten ostavan salmiakkikossua. Monet tahot alkoivat kuitenkin huolestua: miten nuorison ja lasten käy? Salmiakkikossun vastaisessa taistelussa kunnostautui erityisesti silloinen kristillisdemokraattien poliitikko (nykyinen perussuomalainen), tuolloin alkoholiasioista vastannut ministeri Toimi Kankaanniemi. Ilta-Sanomien haastattelussa Kankaanniemi kertoi kuulleensa varmasta lähteestä, että ainakin yksi ihminen oli kuollut salmiakkikossuun (Ilta-Sanomat 10.3.1993). Julkisuudessa keskusteltiin salmarista paljon, ja Outokummussa uutisoitiin kahden lapsen sammuneen hankeen ja lähes kuolleen heidän juotuaan salmiakkikossua.

Voikin siis sanoa, että salmiakkikossun menekki aiheutti yleisen paniikin, jota iltapäivät lehdet tietysti lietsoivat. Vuorotellen kysyttiin, onko joku juomaan kuollut ja miten juoma vaikuttaa nuorison juomiseen. Helsingin sanomien mielipidekirjoituksessa lääkäri muistutti, että salmiakki(kossu) myös nostaa vaarallisesti verenpainetta, joten tuotteen kanssa on oltava järki kädessä. (HS 14.3.1993) Myrkytyskeskukselta kyseltiin, onko talven aikana ollut tavallista enempää nuorten alkoholimyrkytyksiä (ei ollut).

 Maaliskuussa 1993 salmiakkikossun lopulta vedettiin pois myynnistä, pitkälti vedoten juuri siihen, että siitä oli tullut nuorison suosikki. "Viimeiset pullot myytiin 9. maaliskuuta klo 11.59. Minuuttia myöhemmin Salmiakki Koskenkorva oli matkalla hyllyjen valoista varastojen kätköihin", kirjoitettiin Ilta-Sanomissa pari vuotta myöhemmin. Toisaalta kyseessä oli Alkon lippulaivatuote keskellä pahinta lamaa, joten heille kyse oli taloudellisesta tappiosta.



Kaikki eivät tietenkään olleet aivan niin huolissaan ja moraalipaniikissa mustan juoman nostattamasta kohusta. Mielipidekirjoituksissa painotettiin, ettei salmari ollut sen vaarallisempaa kuin muukaan viina, ja salmiakkikossun myynnin lopettamista pidettiin poliittisena keppihevosena, jonka avulla saatiin omaa nimeä ja aatetta mediassa esille.

Salmiakkikossu tuli kauppoihin uudelleen kahden vuoden tauon jälkeen 1995, tarkalleen ensimmäinen maaliskuuta. Väliaikana sitä sai vain ravintoloista. Vuonna 1995 uudelleen kauppoihin tulleessa salmarissa ei enää ollut hintaetua Koskenkorvaan nähden, ja se oli aiempaa laimeampaa. Ensimmäisenä päivänä ei ollut ostoryntäystäkään. Ilta-Sanomissa kirjoitettiin 2.2.1995:

- Kuluneet kaksi vuotta ovat muuttaneet niin paljon alkoholipoliittista maailmaa, että katsoimme ajan olevan kypsän siihen, ettei salmiakkikoskenkorvalikööriä enää pidetä kovin pahana tuotteena, myyntijohtaja Seppo Ovaska Alkon tytäryhtiöstä Primalcosta kertoo.
- Olimme silloin kaukaa viisaita kun päätimme, ettei myynnistä poistettua likööriä hävitetä eli tislata takaisin etanoliksi. Kaikki silloin myymättä jääneet 520000 pulloa ovat olleet hyvin varastoituneina. Laadussa ei ole huomauttamista sillä maku ei ole ainakaan huonommaksi mennyt, Ovaska kehuu.



Ilta-Sanomissa julkaistiin 10.3.1993, kun poisvetoilmoitus oli tullut, gallup. Siinä tunnetuilta poliitikoilta ja muistakin kyseltiin, mitä mieltä he olivat päätöksestä vetää Salmiakkikoskenkorva pois myynnistä. Tässä parhaat pari kommenttia:

Kansanedustaja Matti Vanhanen (kesk): - Kyllä hyväksyn. Minusta Alko saisi vetää alkoholituotteita enemmänkin pois markkinoilta. Olen raittiusmies ja katson, että Suomessa alkoholinkulutus on muutenkin liian suurta. Tämä on periaatteellinen kantani.

Taiteilija Matti Nykänen: - Olen aivan samaa mieltä Alkon kanssa. Olen itse kokenut, että siitä aineesta menee pää ja jalat. Sitä ei kannata kellekään tarjota - sitä on niin helppo ottaa. Se on aivan vihoviimeinen lääke. Tämä on minun suora kantani.

tiistai 9. tammikuuta 2018

Ysärin talvimuotia lumilinnojen huipuilta

Kuva: Tapani Romppainen, 1992. Finna, Museovirasto, Matkailun edistämiskeskuksen kokoelma, CC by 4.0.



Laskettelijoita rinteessä, 1980-luku. Kuvaaja Jorma Poutanen, Finna, Museovirasto. CC by 4.0.




Mielikuvani: 1990-luvulla talvisin oli lunta. 1990-luvulla Etelä-Suomessakin oli talvisin niin paljon lunta, että missä vain pystyi hiihtämään ja laskemaan pulkalla. Hiekka ei rahissut Stigan pohjassa. Koulun pihalla oli letkulla suihkutettua vettä jäätyneenä luistinradaksi, ja sillä pelattiin liikuntatuntisin ringetteä tai ainakin opeteltiin sirklaamaan. Osasin sirklata vain vasemmalle. En vieläkään osaa sirklata oikealle. Sitä ei kai opetettu.

1990-luvulla oli niin paljon lunta, että pihalle sai rakennettua kokonaisen lumikaupungin. Katolta piti kolata lunta. Kun siitä muodostui talon eteen lumikasa, siihen kaivettiin kolo, josta tuli pieni pesä. Se oli kuin iglu, vaikka iglut ovatkin jäätä.

1990-luvulla mentiin kasarin tapaan laskettelemaan. Alkoi tulla uusia lajeja, yksi niistä oli lumilautailu. Talviolympialaisissa pojat pipoissaan tekivät temppuja.

No, totuus: 1990-luvulla toisinaan oli talvisin lunta. Ehkä useammin kuin nykyään, mutta oli myös vähälumisia ja lämpimiä talvia. Mutta en minä silloin rakentanut lumilinnoja tai hiihtänyt. Ei niitä silloin kuvattukaan. Loskatalvista ei ole kuvatodisteita.


Tyylillä talveen, lämpimänä ladulle. Huomatkaa hienot fleece-hatut, joissa on kiristysmahdollisuus!








Mutu-tuntumaa tämäkin: Vielä 90-luvulla talvihaalareita käytettiin vanhemmaksi kuin nykyään. Pitkälle ala-astevuosiin ainakin meidän pikkuruisessa kyläkoulussa monet pukeutuivat haalareihin, minäkin. Ainakin lumileikeissä vapaa-ajalla, mutta miksen olisi samassa kostyymissä mennyt kouluunkin? Välitunneilta vain ei ole valokuvia, joiden perusteella voisin asian todistaa. Fleecekankainen hiippapipo siinä vain viuhui, kun rattikelkalla tai liukurilla, joskus pulkalla ajeli! 

Haalarit olivat värikkäitä, yksivärisyys olisi kaiketi ollut tylsää ja poissa muodista. Väri-iloitteluun osallistuivat myös värikkäät, kuvioidut kaistaleet, joita haalareissa oli esimerkiksi lahkeissa, käsissä tai rinnalla. Hienoimmissa lasketteluhaalareissa oli vyötäröllä vyö. Kävi sellainen haalari kyllä pihaleikkeihinkin.

Etnishenkiset geometriset kuviot olivat suosittuja. Niitä oli niin takeissa ja housuissa sekä haalareissa kuin myös asusteissa: pipoissa, kaulahuiveissa, käsineissä, laukuissa, repuissa.

Jälkikäteen katsoen nämä vaatteet ovat elävää 90-lukua, oman aikansa tyyliä. Sitä sanotaan, että nykyään lapset pukeutuisivat kuin aikuiset, ja ennen hyvään aikaan pukeuduttiin lapsellisemmin. Selatessa vanhoja Elloksen ja Anttilan kuvastoja käy kuitenkin selväksi, että hyvin samantyyppiset vaatteet olivat muotia myös aikuisille. Isot koot, värit, kuviot, fleecet ja kaikenlaiset päähineet olivat yhtälailla aikuisten ja lasten muotia.

**

Kuvastokuvat: Anttilan kuvasto syksy & talvi 1994 sekä Ellos syksy & talvi 1993.