torstai 29. elokuuta 2013

Vanukkaita ja jogurtteja

Valion Fanny-vanukkaan purkit näyttävät ihanan söpöiltä, oikeastaan jopa harvinaisen retrohenkisiltä suhteessa siihen, että kuva on kuitenkin 1990-luvun puolivälistä. Vanukas ei ole minulle kovinkaan tuttu tai nostalginen tuote, mutta nuo alareunan rahkat sen sijaan kyllä.


Valion Fanny-tuotteita, n. v. 1996.


Tämä kuva Valion Fanny-tuotteista on minulla ollut tallessa jo ties kuinka kauan. Vasta ihan äskettäin tihrustelin sitä tarkkemmin ja suurensin kuvasta nuo alareunassa olevat purkit. Ja hahaa, siinähän ne olivat! Olen meinaan toinaan muistellut, että voi että kun silloin muinoin joskus meillä kotona oli jotain sellaisia maailman parhaimpia rahkoja, jotka olivat paitsi hyvänmakuisia niin myös rakenteeltaan ihania, sellaisia ilmavia. Ja tuollainen Fanny-rahka se varmasti oli, näyttää miltei liian tutulta ollakseen totta. Varsinkin vadelma ja mansikka, jompaa kumpaa niistä tuli silloin 90-luvulla himoittua. Joskus vuosi tai pari sitten yritin löytää tämän tyyppistä rahkaa lähikauppani hyllystä, ostin jotain Pirkka-rahkaa eikä siitä kyllä voi oikeastaan sen enempää puhua samassa lauseessakaan. Fanny, come back!

Fanny-tuoteperheeseen kuului näiden rahkojen ja vanukkaan lisäksi vielä mousseakin. Sen mainos on tallessa, ehkä laitan joskus Facebookiin, jahka saan sen kuvattua.

Seuraava Valiojogurtin mainoksen yksityiskohda on vuodelta 1994. Erilaisia kevyttuotteita oli markkinoilla noihin aikoihin jos jonkinlaisia. Valion ja Lättan kevyttuotteita on aiemmin tässä blogissa ollut esillä viime syyskuussa.

Valiojogurtti-mainos, 1994.

Jo aika kauan sitten kirjoittelin jogurteista, ja silloin mietin, että mikä oikein oli se "viidakkojogurtti". No selvisi, että se oli nimeltään Frutos ja oletettavasti Yoplaitin tuote. Aika paljon myöhemmin yhdessä 1990-luvun lopun Kotivinkissä tuli vastaan jogurttitesti, ja TADAA, mitäs siellä olikaan:


Kotivinkki 8/1999.


Aww, olihan se lehti kirppikseltä ostettava ihan vain tuon kuvan vuoksi. Frutos pärjäsi lasten makutestissä hyvin, kuten huomata voi. Tosin miksi ihmeessä testiin edes on otettu vain kolmea eri merkkiä ja useampia saman merkkisiä jogurtteja? Jackyn Jugupalat muistan kyllä myös, näyttävät kovin tutuilta.

maanantai 26. elokuuta 2013

"Se on kuin yö!" - Disneyn animaatioita

Meillä kotona vhs-kasetit rahisivat ahkerasti videoissa. Miltei kaikki kasetit olivat täynnä televisiosta nauhoitettua ohjelmaa. Meidän lasten kohdalla se tarkoitti aika pitkälti Muumeja, Babaria ja Matkaa maailman ympäri 80 päivässä, muitakin oli, kuten Tiinaa ja Marikkia ja yksittäisiä jaksoja Pikku Kakkosta. Kaupasta ostettuja videoita oli aika vähän - niihin kuului tietysti Spice Girlsin Spiceworld-elokuva. Yksi ryhmä oli kuitenkin nimenomaan näillä ostetuilla videoilla edustettuna, ja ne olivat Disneyn piirretyt elokuvat.



Vuonna 1923 perustettu The Walt Disney Company on tuottanut maailmaan upeita animaatioita jo 90 vuoden ajan. Disneyn ensimmäinen täyspitkä animaatioelokuva, yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista Disneyn elokuvista on vuonna 1937 ensi-iltansa saanut Lumikki ja seitsemän kääpiötä. Se oli meilläkin kotona vhs-nauhalla. Monia muitakin Walt Disneyn vanhoja piirroselokuvia julkaistiin 1990-luvulla, ja yhden jos toisen kotoa niitä löytyi. Vanhempia tuotoksia olivat muun muassa Pinokkio (1940), Fantasia (1940), Dumbo (1941), Bambi (1942), Tuhkimo (1950), Liisa Ihmemaassa (1951), Peter Pan (1953), Kaunotar ja kulkuri (1955), Prinsessa Ruusunen (1959), 101 Dalmatialaista (1961), Viidakkokirja (1967), Aristokatit (1970) ja Robin Hood (1973).

1990-luku toi mukanaan myös uusia Disney-seikkailuja, joita monet kävivät tietysti katsomassa elokuvateattereissakin. Näitä 90-luvun julkaisuja olivat muun muassa nämä: Pieni Merenneito (1989 - joo, melkeen 90-lukua kuitenkin...), Kaunotar ja Hirviö (1991), Aladdin (1992), Leijonakuningas (1994), Pocahontas (1995), Notre Damen Kellonsoittaja (1996), Hercules (1997), Mulan (1998) sekä Tarzan (1999).

Mieletön määrä hienoja klassikoita!

Kuva: Wikipedia


Disneyn on lisäksi ollut mukana tekemässä monenlaisia muitakin animaatioita, kuten Toy Storeja. Unohtaa ei sovi myöskään klassikkoelokuvien lukuisia jatko-osia eikä kymmeniä tv-sarjoja, mutta oma katseeni on nyt kuitenkin näissä klassisissa piirrosanimaatioissa.

Leijonakuningas on Disneyn kaikkien aikojen suosituin elokuva, ja kaikkien aikojen kaikkien elokuvien listalla se on jopa sijalla 23. Se oli Disneyn ensimmäinen elokuva, jossa ei ollut yhtään ihmishahmoa eikä minkäänlaista viittausta ihmisiin. Suosioon salaisuus? No ehkä se salaisuus olivat kuitenkin upea tarina (Mufasan kuolema, snif!) ja komeat kuvat hyvillä lauluilla höystettynä. Yksi ystäväni on varmaan iloinen siitä, että suomalaisversiossa nuorta Simbaa ääninäyttelee Tenavatähti-tähti Christopher Romberg.





Meillä kotona siskon kanssa videohyllystä löytyivät Tuhkimo, Lumikki, Pieni Merenneito, Kaunotar ja hirviö, Leijonakuningas sekä Aladdin. Mukana oli myös Fantasia, mutta se oli aivan liian taiteellinen, jotta sitä olisi tullut katsottua. Suurin suosikki näistä oli Tuhkimo, ja mielestäni syy siihen oli ilmeinen. Muihin verrattuna Tuhkimo ei ollut kovinkaan pelottava tai ahdistava. Ei kammottavaa Ursula-mustekalaa tai sitä hirvittävää hetkeä, kun Ariel-merenneito muuttuu ihmisestä takaisin merenneidoksi laivan kannella, ei hirvittäviä kuolemanhetkiä Leijonakuninkaan tai Bambin tapaan... Tuhkimo oli pikkusiskolleni jotenkin hieman vaikea sana, joten meillä Tuhkimoa kutsuttiin nimellä Mihmimo. Hmm... Kiva yksityiskohta kuitenkin :)

Disneyn elokuvat ovat sisältäneet kaikkea pelottavaakin, mutta silti ne ovat takuuvarmaa katsottavaa lapsille. Katsovatkohan 2010-luvun lapset myös näitä vanhempia elokuvia? Tarinat perustuvat osittain perinteisiin, tunnettuihin satuihin tai muihin legendoihin, ja asetelmat ovat hyvin perinteisiä. Noustaan ryysyistä rikkauksiin, hyvä voittaa pahan, prinssi on etäinen luonteeton komistus taustalla, äitipuolet ovat pahoja ja jostain pöllähtää varmasti apujoukkoja, ovat ne sitten metsän eläimiä tai puhuvia huonekaluja.




Disneyn vanhat klassikkoelokuvat - luettakoon niihin nyt suurin osa 90-luvunkin elokuvista, sillä minulle ne tottakai ovat klassikoita - ovat ihania. Vaikkakin kyllä sen Quasimodon olisi pitänyt saada Esmeralda, miksi vain komeat saa kaikki kauniit naiset... Elokuvissa on kuvattu vakaviakin aiheita, kuolemaa tietysti, mutta muutenkin vaikeita ja vakavia juttuja, kuten vaikkapa Pocahontasin teemat alkuperäiskansojen asemasta ja kolonisoijien luontosuhteesta. Toisaalta osa elokuvista on enimmäkseen vaan hauskoja, kuten vaikkapa Robin Hood. Suomeksi tehdyt versiot ovat myös hyviä, erityisesti 90-luvulla tehtyjä on joku muukin kehunut hyvin tehdyiksi, ja mielestäni repliikit ovat hyvin suomennettuja ja dubbaajat sekä laulajat taiten valittuja. 

1990-luvulla Disneyn leffat olivat vahvasti esillä, sillä kaupoista löytyi jos jonkinlaista koulutarviketta ja tarraa. Ainakin pari kirjoitussettiä oli varmasti minullakin, joiden lisäksi ainakin Aladdin-postikorttikirja sekä Kaunotar ja hirviö -tarroja. Ja niin, olin unohtaa: kaikki ne Barbie-nuket! Itseltäni löytyi Esmeralda-nukke. Tiedän, että tuttavapiirissä on ollut ainakin Pocahontas-nukkeja, muistaisin nähteeni myös jonkun Prinsessa Ruususenkin. Disney-hahmoja löytyi myös joka sortin vaatteista, repuista, pyyhkeistä ja ties mistä.



Omaa suosikkia tästä elokuvien kavalkadista on hieman vaikeaa valita. Vaikka Tuhkimoa tuli lapsuudessa tahkottuakin eniten, taitavat suosikkejani silti olla Kaunotar ja hirviö, Aladdin ja ehkä Pocahontas. Muutamat laulut ovat myös jääneet lähtemättömästi niin minun kuin maailman kollektiiviseen muistiin. Niinkuin vaikkapa Hakuna matata. Omia lemppareita lienevät ainakin Aladdinin Arabian yöt, Pienen merenneidon Aalloissa siis sekä Pocahontasin Tuulen värit.

On hauskaa huomata, etteivät Disneyn elokuvat ja etenkään Disneyn prinsessat ole kadonneet yhtään minnekään. Kaupathan pullistelevat nykyään monenlaisia vaaleanpunaisia prinsessa-tuotteita, joissa heiluvat tärkeimmät hahmot Lumikista Jasmineen, Esmeralda sen sijaan ei ole mikään todellinen prinsessa tässä yhteydessä. Lisäksi netistä löytyy monia kuvakoosteita, joissa on esimerkiksi taiteellisia kuvia prinssessoista tai kuvia siitä, miltä he tosielämässä näyttäisivät. Disneyn elokuvat on tietysti hyvä kohde kaikenlaisille vitseille ynnä muulle sellaiselle, koska ne ovat yleisesti niin tunnettuja.

Mitkä ovat teidän suosikkejanne Disneyn piirretyistä elokuvista?
Entä onko suosikkilaulua?

--

Helmetin sivuilla kirjastotyöntekijä kertoo omista Disneyn suosikeistaan artikkelissa Disneyn piirrosklassikot aikuisen silmin. Kiva juttu! Hän muun muassa pitää 1990-lukua Disneyn kulta-aikana johtuen vuosikymmenellä tehdyistä hyvin monipuolisista, myös seikkailullisista ja aikuisia kiinnostavista elokuvista.

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Rock niin kauniisti soi... Apis, Tehis, Donkkarit

"Epäkaupallinen listaykkönen, lasiin sylkevä rock-hirmu... Apulanta on aikansa lapsi, joka imee ravintonsa ristiriidoista."
.
Suosikki 6/1998

1990-luvun musiikkikenttään liitetään useimmiten etupäässä eurodance sekä tyttö- ja poikabändien popmusiikki kaikkine vivahteineen. Toisaalta kaikki muistavat vuosikymmenen alkupuolen grungen, loppupuolen kukkaan puhkeavan suomiräpin sekä kaikenlaisen popiskelmän Anna Hanskista Tauskin kautta Kaija Koohon. 1990-luvulla esiin marssi kuitenkin myös erinomaisia suomalaisia bändejä, jotka etupäässä edustivat rockia, jokainen tietysti omalla punkahtavalla, rock n' rollimaisella tai jollain muulla mausteella. Mitä olisikaan 1990-luvun suomalainen musiikkikenttä ilman Apulantaa, Don Huonoja ja Tehosekoitinta?


Suosikin Idolipörssin tuloksia vuodelta 1998.

Apulanta on edelleen vakituisimpia festaribändejä, mutta sen varsin punkit juuret ovat kaukana 1990-luvulla. Tuskin olen ainoa, jonka (varhais)teiniaikoina kotibileissä ikkunoita tärisytti Anna mulle piiskaa. Kun vuonna 2000 hankin ensimmäinen rock-cd-levyni, se oli Apulannan Plastik. Valitettavasti se on aikojen saatossa kadonnut jonnekin, mikä on harmi, ja olin sitäpaitsi liimannut sen kulmaan vaaleanpunaisen sydäntarran. Ala-asteen alkuaikoina Apulanta oli silti vain bändi, jota luultavasti kuuntelivat hiukan pelottavat 6. luokan pojat. Ne, jotka pukeutuivat Prodigy-paitoihin, mikseivät myös Apulanta-paitoihin. Kun Apulanta julkaisi ensimmäisen ep:nsä vuonna 1993 (Mikä ihmeen Apulanta?), lauleskelin iloisena päiväkerhossa Jumala loi -virttä, mutta ei bändi silloin vielä aivan kaikkien huulilla ollut. Vuosikymmenen loppupuolisko oli yhtyeelle kuitenkin varsin mainio. Vuonna 1995 ensimmäisellä levyllä julkaistu Ilona? oli teinivuosieni ilo myöhemmin seuraavalla vuosikymmenellä, ja seuraavan, vuonna 1996 julkaistun Ehjä-levyn kansi lienee monille tuttu, puhumattakaan levyltä löytyvästä Mitä kuuluu -hitistä. Muita 90-luvun Apulanta-musiikkipläjäyksiä olivat albumit Kolme (1997, hittejä tältä olivat ainakin Mitä vaan, Mato ja Anna mulle piiskaa) ja Aivan kuin kaikki muutkin (1998, hitteinä Teit meistä kauniin ja myös 010 on ainakin musiikkivideona tälle Jyrki-sukupolvelle todella tuttu). Lisäksi Apulanta julkaisi kokoelman Singlet 1993-1997, mikä meni listaykköseksi saakka. Teit meistä kauniin oli vuoden 1998 suurimpia hittejä. Se oli singlelistan ykkösenä jopa 35 viikkoa, kauemmin kuin mikään muu single. Se on niin merkittävä tapaus, että on tottakai mainittu Nuoruusdiskossa ennenkin. Wikipedian mukaan kappale viitoitti Apulannan uuden soundin löytymistä, ja jos sitä vertaa vaikkapa edellisen vuoden Anna mulle piiskaan sekä vuoden 2000 Käännä se pois -hittiin, ei voi olla juurikaan eri mieltä. Juuri tämä vuosituhannen taitteen molempien puolien Apulanta on minulle hyvin rakasta ^_^

Apulanta Suosikin yhden sivun fanikuvassa vuonna 1997.


Tässä Apulanta esittää vuonna 2000 
"erittäin vanhaa" kappalettaan Jyrki Music Awardissa.


Apulanta oli kovasti tunnettu jo vuonna 1996, vähän yllättävästi jopa, mutta sitä kuitenkin osoittavat Suosikin äänestyksen vuoden 1996 suosikeista äänestystulokset:

Vuoden tulokas:
1. Rasmus, 2. XL 5, 3. Apulanta

Supertähti (ää mikä ihmeen kategoria tää ees on?)
1. Rasmus, 2. XL 5, 3. Aikakone, 4. Apulanta

Mieslaulaja-kategoriasta löytyy sijalta 9 mystinen "Toni", sen on varmaan pakko olla eräskin Toni Wirtanen aus Heinola.

Yhtye
1. Rasmus, 2. XL 5, 3. Apulanta, (18. Don Huonot)

Biisi
9. Apulanta: Silti onnellinen

Albumi
1. Rasmus: Peep, 2. Apulanta: Ehjä

Rock-video
1. Juustopäät: Voit sä lopettaa, 2. Apulanta: Silti onnellinen, ... 6. Apulanta: Hei mitä kuuluu

(Nämä tulokset löytyvät Suosikin numerosta 1/1997)

Kahden aukeaman Don Huonot -juttu Suosikista.


Vaikka Don Huonot ja Tehosekoitin ovat lopettaneet musiikillisen toimintansa jo aikoja sitten, olivat ne silti jo 1990-luvulla isoja bändejä, siellä ne huitelivat Apulannan kanssa (kuten teki moni muukin toki, vaikka ilman kansainvälisiä etuliitteitä musisoinut Rasmus). Jokavuotiseen tapaan Suosikin lukijat äänestivät suosikkejaan myös loppuvuonna 1997, ja tulokset julkaistiin seuraavan vuoden ekassa numerossa (Suosikki 1/1998). Tältä se näytti:

Kotimainen Grand Prix '97
Mieslaulaja: 1. Jari Sillanpää, 2. Lauri (Rasmus), 3. Toni (Apulanta), 4. Kalle Ahola (Don Huonot) ... 13. Otto (Tehosekoitin)
Yhtye: 1. Rasmus, 2. Apulanta, 3. Don Huonot ... 11. Tehosekoitin
Albumi: 1. Rasmus: Playboys, 2. Apulanta: Kolme, 3. Don Huonot: Hyvää yötä ja huomenta


Tässä Don Huonot Rantarockissa. Koska 90-luku.



Biisi: 1. Rasmus: Playboys, 2. Don Huonot: Riidankylväjä, ... 4. Apulanta: Mato, 5. Don Huonot: Hyvää yötä ja huomenta ... 7. Apulanta: Anna mulle piiskaa ... 9. Apulanta: Piiskaa (Jaa mitä tuolta väleistä puuttuu? No Nylon Beatia ja XL-5:ta)
Musavideo: 1. Rasmus: Playboys, 2. Apulanta: Liikaa, 3. Don Huonot: Riidankylväjä, ... 8. Apulanta: Mitä vaan, 9. Apulanta: Anna mulle piiskaa, 10. Tehosekoitin: Syntynyt köyhänä

Myös seuraava vuosi meni yhtyeiltä vähintäänkin kivasti, sitä voi todentaa seuraavissa vuoden 1998 Grand Prix -tuloksilla (Suosikki 1/1999). Tosin on sanottava ja ihmeteltävä, miten ihmeessä tässä voi olla valtava määrä samoja biisejä ja levyjä ja videoita kuin edellisenä vuonna? O_o
Mieslaulaja: 1. Kalle Ahola, 2. Waldo, 3. Toni Wirtanen
Yhtye: 1. Don Huonot, 2. Apulanta
Albumi: 1. Don Huonot: Hyvää yötä ja huomenta, 2. Apulanta: Singlet 93-97
Kappale: 1. Apulanta: Teit meistä kauniin, 2. Waldo's People: U drive me crazy, 3. Don Huonot: Hyvää yötä ja huomenta, 4. Don Huonot: Riidankylväjä ... 7. Tehosekoitin: Pillitä Elli pillitä
Musiikkivideo: 1. Waldo's people: U drive me crazy, 2. Apulanta: Mitä vaan, 3. Don Huonot: Riidankylväjä, ... 6. Don Huonot: Hyvää yötä ja huomenta, 7. Tehosekoitin: Pillitä Elli pillitä, ... 10. Apulanta: Piiskaa

No, ehkäpä tämä osoittaa, miten suuri juttu Hyvää yötä ja huomenta aikanaan oli? Pelkästään sen varaan, että "ehkä Suomessa ei julkaistu kuin kolme levyä ja biisiä vuonna 1998", en menisi laskemaan :P

Kehitys on kehittynyt: kysymyksiä Tehikselle saattoi lähettää myös meilillä!
Mutta onneksi perinteiset postikortitkin ovat vielä käytössä.


Nimenomaan näiden kolmen yhtyeen liittäminen toisiinsa on helppoa. Ne ovat tietysti tyylillisesti sukulaisia, samanaikakauden suuria nimiä, mutta sen lisäksi niin Apulanta kuin Tehosekoitinkin levyttivät Tehiksen Arskan perustamalle Levy-yhtiölle, ja olivat nuo kaksi samoilta huudeilta kotoisin, Lahdesta ja Heinolasta. Tehosekoitin ja Apulanta julkaisivat yhteis-ep:n T.S. <3 A.L. , jolla ne esittivät toistensa kappaleita, vuonna 1994. Don Huonot taasen teki Apulannan kanssa yhteisen Torremolinos 2000-ep:n vuonna 1999. Siltä radiossa soi ainakin Pääkallokiitäjä-biisi, joka oli minullakin yhdellä rakkallaan c-kasetilla radiosta nauhoitettuna.

Jo vuonna 1989 perustettu Don Huonot saavutti suurimman maineensa vasta vuonna 1997 julkaisemallaan Hyvää yötä ja huomenta -levyllä, joka sitten oli suosittu senkin edestä, minkä nyt kaiketi noista Suosikinkin äänestyksistä saattaa havaita. Levy oli seitsemän viikkoa putkeen listaykkösenä. Yhtye oli 1990-luvun lopulla erittäin suosittu, ja taival jatkuin sen jälkeen vuoteen 2003 saakka. Sitä ennen Donkkarit ehtivät tehdä seitsemän albumia ja rikastuttaa suomalaista musiikkimaailmaa ja esimerkiksi allekirjoittaneen nuoruusvuosia sellaisilla hiteillä kuin Riidankylväjä, Seireeni, Hyvää yötä ja huomenta, Kannibaali, Lentohiekkaa, Tuulee, Tule sellaisena kuin olet, Sydänpuu, Pyhimys...

Tehosekoitin Sisiliassa. Kuva Suosikista, 6/1999.


Lahtelainen Tehosekoitin perustettiin vuonna 1991. 1990-luvun alkuvuosina se sai mainetta punk-piireissä, ja päätyi lopulta massojen tietoisuuteen vuonna 1997 julkaisemallaan Köyhät syntiset -levyllä, C'mon Baby yeah oli listaykkönen. Tämän jälkeen seurasivat Tehiksen suurimman suosion ajat, kaikki tietävät yhtyeeltä varmaan ainakin sellaiset hitit kuin Asfaltti polttaa, Pillitä Elli pillitä, Valonkantaja, Pakko päästä pois, Kaikki nuoret tyypit, Hetken tie on kevyt, Kaukaisimmalle rannalle, Maailma on sun...



Lopuksi pari pätkää Suosikista vuodelta 1998. Rantarock 1998 -juttuun oli tehty myös sivun kokoinen osanen Apulannasta, josta ääneen pääsi Sipe. 

"Kesän festareilla Apulanta tulee soittamaan materiaalia kaikilta levyiltään.
- Lisäksi me soitetaan ihan uusia biisejä, joita kukaan ei ole vielä kuullut.
   Uusi Apulanta-levy on jo työn alla. Sitä kaavaillaan kauppoihin ensi lokakuussa.
- Aikaisemmin meillä on aina ollut hirveä kiire. Mutta tällä kertaa biisit äänitetään jaksoissa ja ajan kanssa. Ai millainen siitä tulee? Meinasin sanoa seestynyt, mutta en sano kun se kuulostaa niin typerältä. Ei me soiteta mitään opiskelijafunkia. Ainakin sävellyksiin ja sovituksiin saa tällä tavalla uudenlaista näkemystä.
   Keväällä ilmestynyt Apulanta-kokoelma Singlet 1993-1997 yllätti kaikki kiilaamalla suoraan listojen kärkeen. Sitä kuunnellessa tulee vääjäämättä mieleen, kuinka Apulannan musiikki on jalostunut matkan varrella. Alkuaikojen Ramones-rallit ovat kasvaneet ja löytäneet uuden suunnan.
- Varmaan me ollaan kehitytty monessakin mielessä. Mutta mä en sanoisi että Apulanta on muuttunut. Mä uskon siihen, että aina kun bändi muuttuu, se muuttuu huonompaan suuntaan. Vai kuka muka oikeasti kuuntelee jotain 80-luvun Rolling Stonesia. Ainoa bändi, joka muuttui hyvään suuntaan, oli The Beatles."

(Otsikko: Anarkia - Asenne - Apulanta, Suosikki 6/1998)

Tätä juttua ei voi omasta mielestäni päättää juuri muuhun kuin Pääkallokiitäjään. Kuulen jo korvissani c-kasetin rahinan ja kuinka sormi hivelee radion stop-nappulaa valmiina katkaisemaan nauhoituksen heti, kun typerä radiojuontaja menee puhumaan tämän päälle. Kiitos sille jollekulle, joka on ladannut tämän youtubeen noin kuukausi sitten. Jes!


maanantai 19. elokuuta 2013

Linkkivinkki: Valion mainio historian aikajana

Näin kun historiantutkija kuitenkin olen, niin en voi olla vinkkaamatta teille seuraavaa kivaa sivua: Valion nettisivujen aikajanasivu!

Tekstiä sillä on hyvin vähän, joten ei mikään historiafriikki tarvitse olla siellä käydäkseen. Sivuille on koottu lyhyesti tekstiä, sekä mikä mielenkiintoisinta, kuvia niin vanhoista tuotteista kuin mainoksistakin. Siellä niin 1970-luvun Voimariinia kuin 1980-luvun Nami nami -vanukkaitakin.


Saisko toivoa lisää tällaisia näppäriä sivuja useammille tuotemerkeille ja vaikka mille!


Jollei näitä kivoja 1990-luvun maitotölkkejä lasketa, niin ehdottomasti kiinnostavimmat jutut löytyivät muilta vuosikymmeniltä: 1950-luvun maitotetrat, 1920-luvun mainosjulisteet, 1960-luvun maitotölkit - ja tietysti ne 1980-luvun Masse Majava ja Pörrö Pesukarhu.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Yleisurheilua 1990-luvun malliin

Moskovassa ovat meneillään yleisurheilun MM-kisat. Urheiltiin sitä 1990-luvullakin! Tällöin maailmanmestaruuskisat järjestettiin Tokiossa (1991), Stuttgardissa (1993), Göteborgissa (1995), Ateenassa (1997) ja Sevillassa (1999) hienoina elokuisina päivinä. Kehitys kehittyi, sillä Suomen koomatessa lamassaan uusia naisten lajeja tuli kehiin: esimerkiksi naisten kolmiloikka sai osan kisansa vuonna 1993. Naisten seiväshyppy ja moukarinheitto tulivat mukaan vasta vuonna 1999. Nythän nuo kaikki tuntuvat niin itsestäänselviltä!

Suomella meni 1990-luvun yleisurheilussa ihan mukavasti. Tokion kisoista kotiin tuli kolme mitalia, kutakin väriä yksi. Tosin vuosikymmenen loppua kohden trendi oli selkeästikin vähän laskeva:

1991, Tokio:
Kultaa Kimmo Kinnunen (keihäs), Hopeaa Seppo Räty (keihäs), Pronssia Sari Essayah (10km kävely)

1993, Stuttgard
Kultaa Sari Essayah (10km kävely), Hopeaa Kimmo Kinnunen (keihäs), Valentin Kononen (50km kävely)

1995, Göteborg
Kultaa Valentin Kononen (50k kävely), Hopeaa Mika Halvari (kuulantyöntö), Pronssia Mikaela Ingberg (keihäs)

1997, Ateena
Hopeaa Eduard Hämäläinen (10-ottelu)

1999, Sevilla
Kultaa Aki Parviainen (keihäs)

Valentin Kononen ja kultamitali.


Tässä on siis nähtävissä jonkinmoista laskevaa käyrää... Ja tietysti keihäänkeiton ja kestävyyskävelyn merkitystä. Kuinka voisimmekaan unohtaa vaikkapa Valentin Konosta! Vuonna 1969 syntynyt Valentin Kononen on edelleen menestynein suomalainen kestävyyskävelijä. Edellämainittujen kahden MM-mitalin lisäksi Kononen saavutti EM-hopeaa vuonna 1998 Budapestissa.

Mutta onhan se silti se keihäänheitto, joka suomalaiseen sieluun niin kivan rapsakasti aina osuu. Käsivarsiin voikin siis kasvattaa kananlihaa tämän ihanan Elävän arkiston pätkän kanssa - Näin Aki Parviainen heitti meille kultaa vuonna 1999 ja Hoopi nauraa tyytyväisenä :) Huomatkaa myös Akin ihana tuulipuku. Onneksi nekin ovat taas pian muotia.

Loppuun huippuhetkiä vuoden 1991 miesten keihäänkeitosta. Heijaa Kimmo ja Seppo!



keskiviikko 7. elokuuta 2013

Suuri ruokamuistelo

Olen yrittänyt hahmotella kirjoitusta niinkin arkisesta aiheesta kuin ruoka. Mikä oli 1990-luvulle tyypillistä, mitkä olivat hittejä, mikä oli uusinta ja ennen muuta, mitä oli se ihan jokapäiväinen arkiruoka? Ja tämä postaus saattaa olla pituudeltaan lähempänä pientä kirjaa, ne lukevat jotka jaksavat :)

Vuosikymmenen uutuuksia olivat mm. erilaiset tex mex -herkut.
Tässä vietetään tacokestejä, ruokalehti Nam! kevät 1994.


Maailman keittiöistä monet olivat tulleet Suomeen jo ennen 90-lukua, etenkin pizza, pasta ja hampurilaiset. Ensimmäinen McDonalds oli avattu Tampereelle jo vuonna 1984, Hesburger oli perustettu neljä vuotta aiemmin, kun ensimmäinen Hese avasi ovensa Turussa. Monenlaisia hedelmä- ja vihannesosaston tuotteita tunnettiin tietysti niinikään, ja salaattien ja hedelmien syönti lisääntyi. Peruna väistyi jo 80-luvun aikana yhä suositumpien riisin ja pastan tieltä, valmisruokien määrä kaupantiskissä lisääntyi.

1990-luvulla moniarvoisuus ja monipuolisuus alkoi aiempaa selvemmin näkyä suomalaisessa ruokapöydässä. Gourmeesta ja ruoanlaittamisesta oli tullut muotia 1980-luvulla, mutta se näkyi enimmäkseen lehtien palstoilla. Monien kodeissa syötiin perusruokia, myös valmisruokia. Ylipäätään ruokakulttuuria ovat vuosikymmenten saatossa eniten muuttaneet elintason nousu sekä tekniikan kehitys. Vuonna 1990 jo 3/5 talouksista omisti mikroaaltouunin, mutta kahvikonetta löytyi tuskin mistään. 1990-luvun alun lama näkyi varmasti monien ruokapöydässä, mutta toki elintaso oli paljon korkeampi kuin vaikkapa 1960-luvulla. Mitä enemmän varoja käytössä, sitä enemmän mahdollisuuksia vapaasti valita mitä syö. Perinteisesti kaupunkien ja maaseudun ruokakulttuurit ovat myös olleet hieman erilaiset, mutta 90-luvulla kaupunkilainen ruokakulttuuri alkoi yhä nopeammin levitä ympäri maan, syynä olivat muun muassa median esittelemät gourmet-ohjelmat, televisiossa ruokaa laitettiin vähän muutenkin kuin vain Jaakko Kolmosen perinteisellä otteella. Ruoanlaitosta tuli ainakin niissä perheissä, joissa se oli taloudellisesti mahdollista, enemmän harrastus kuin pakko. Toisaalta arki- ja viikonloppuruoat eriytyivät toisistaan aiempaa enemmän.

Ylen Ajankohtainen Kakkonen esitti vuonna 1990 jutun siitä, kuinka ajan ilmiöksi oli noussut "ruualla herkuttelu ja siitä nautiskelu". Tätä pidettiin elintasoilmiönä, joka näkyi muun muassa yleistyvänä ulkona syömisenä ja "keittokirjojen suoranaisena tulvana". Eikä tällä varmaankaan viitattu erilaisten mikroruokakirjojen tulvaan... :P Tuo juttu on mainio ajankuva, se löytyy Elävästä arkistosta.

Herne-maissi-paprikalla kohti lyömätöntä salaattia!


Kouluruokailusta

Kouluruokailussa 90-luvun lama tietysti näkyi, kun ateriat oli valmistettava aiempaa pienemmällä rahasummalla eli edullisemmista raaka-aiheista. Tosin keskustellaanhan aiheesta edelleen, kun yhden aterian kustannukset lasketaan senteissä. Broileri tuli mukaan koulujen ruokalistoille ja erikoisruokavalioiden määrä kasvoi. Toisaalta ateriasuunnitteluun käytettiin enemmän rahkeita, ja puuropäiviä koulussa oli harvoin. Itse tosin muistan aina tykänneeni koulun ruispuolukka- ja ohrapuuroista, nehän olivat ainakin meillä miltei parhaita ruokia :) Valion Maito ja me -lehden kouluruokailujuttu vuodelta 1998 löytyy täältä, mukana myös muutama söpö ekaluokkalainen kouluruokailija.

Jyväskylän kouluissa vietettiin viime vuoden syksyllä peruskoulun 40-vuotisjuhlaviikkoa mm. tällä hauskalla teemalla: kouluviikon aikana kouluissa oli tarjolla joka päivä eri vuosikymmenelle tyypillistä kouluruokaa. 1990-luvun ruokana kouluissa tarjoiltiin tuolloin Janssonin kiusausta ja punajuuriomenasalaattia. Erilaiset laatikkoruoat minäkin muistan erittäin yleisinä kouluruokina, mutta hankalapa tällä kokemuspohjalla on mennä vertailemaan eri vuosikymmeniä :) Täytyy kyllä sanoa, että aika tutulta kuulostaa myös tuon juhlaviikon 80-luvun ruoka: kanarisotto, mustaherukkahillo, porkkanarusinasalaatti. Risotto, joo, ehkä hivenen modernia, mutta kanaviillokki kirpeällä mustaherukkahillolla porkkanarusinasalaatin (tai porkkana-ananassalaatin) kanssa ja avot, siirryn suoraan koulun ruokalan pitkille penkeille. Sopiva paikka löytyi luultavasti keskeltä penkkiä, jonne oli hankalaa kammeta itsensä, juoma-astioina toimivat teräksiset mukit, näkkileivälle sulanutta Keijua.

Salaatti se on raastekin.

Kouluruoat vaihtelivat kunnittain ja jopa kouluittain, jos sattui olemaan niin pienessä koulussa, että oma keittäjä valmisti kaikki tarvittavat pöperöt. Itse muistan kouluajoilta muun muassa niiden laatikoiden ohella keitot, kanaviillokin, oranssin nakkikastikkeen ja niinkin eksoottisen ruoan kuin chili con carnen.

Maito ja terveys ry selvitti vuonna 1994 Suomen koulujen suosituimpia ja yleisimpiä kouluruokia. "Tavallisimpia ruokalajeja olivat nakki- tai makkarakastike, hernekeitto, kala- ja lihakeitto sekä kanaviillokki. Kuutta vuotta aikaisemmin tehtyyn tutkimukseen verrattuna tarjolla oli enemmän puuroja, keittoja, risottoja tai pata- sekä kalaruokia. Keitettyjä perunoita oli 1994 joka neljännellä aterialla, vähemmän kuin vuonna 1988." (Juttu täältä.) Kokolihasta valmistettuja ruokia ei enää juuri tarjoiltu, niitä 1990-luvun lapset aiempiin sukupolviin verrattuna olivat alkaneet vierastaa. Kasvispihvejä taasen opeteltiin syömään.

Yksi ihan kiinnostava kouluun liittyvä juttu tämäkin: mokkapalat ja pizza tulivat kotitalouden oppikirjoihin 1980-luvulla. 1990-luvun eksoottisimpia köksänkirjaohjeita oli currybroileri. Salaatit tehtiin kiinankaalista tai valkokaalista, kun nykyään ohjeissa on rucolaa ja lollo rossoa. (Kodin kuvalehden kiinnostava juttu "Rakas köksänkirjani" löytyy numerosta 16/2012.)

Kotivinkin "Herkullista arkiruokaa", 1996.
Purjo-kinkkukääröt.

Kasvisruokavaliosta 

Kotivinkin "Herkullista arkiruokaa", 1996.
Täytettyjä pihvitomaatteja uunissa.

Vegetaristeja toki on ollut olemassa aina. Täällä Pohjantähden alla -trilogiassa räätäli Adolf Halmekin on kasvissyöjä! Ensimmäisen suuremman villityksen sanotaan tulleen vasta 1970-luvulla. Oma mielikuvani onkin ollut, että vielä 90-luvulla kasvisruoat olivat aniharvassa. Selaillessani 1990-luvun ensimmäisen puoliskon ruokalehtiä niissä kasvisruoat ovat harvinaisuuksia, vaikka sellaisiakin toisinaan saattaa esiintyä. Satuin saamaan käsiini myös Kotivinkin vuonna 1996 julkaistun Herkullista arkiruokaa -kirjasen, ja siinä on erillinen kasvisruoka-osio. Erilaisia tofuja tai muita soijatuotteita ei tässä julkaisussa vielä tunneta, mutta mukana on silti melko kattava valikoima muutakin kuin sosekeittoja tai kukkakaaligratiinia, sillä julkaisuun ovat päässeet muun muassa kasvispihvit, kasviscurry, falafelit, pyttipannu, kasviswokki ja täytetyt paprikat. Muutamat näistä, kuten falafelit ja intialaiseksi mainittu curry, kuulostavat aika kansainvälisiltä! Miltei yllätyin.

Kasvisruokia esiintyy myös melko taajaan Nam!-ruokalehdessä. En pitäisi sitä ihan suoranaisena gourmet-lehtenä, mutta monissa ohjeissa on silti melko "hienosteleva" vivahde, vaikka tavanomaisia perusohjeitakin lehdestä löytyy. Kasvisruoat eivät ole Namissa erityisen suuressa roolissa, mutta niiden ohjeita löytyy silti useita. Esimerkiksi hampurilaisjutussa valmistetaan vaihtoehdoksi myös kasvispihvejä. Muutaman kerran vuodessa ilmestyneestä lehdestä olen onnistunut löytämään myös yhden tofu-ohjeen. Se oli kiva yllätys sillä en edes tiennyt, että tofua on tuohon aikaan vielä ollut lähelläkään Suomea. Tosin siitä, miten Nam! itse määrittelee kasvisruoan voi olla montaa mieltä. Kasvisohjeiksi luokitellaan sellaisia peruskasvisruokia kuin ratatouille, palsternakkagratiini, juurespata ja munakoisolla täytetyt paprikat, mutta myös banaanilastut, avokadotahna, pikkusipulit sekä mätilautanen... Kasvisruokailu on mielletty vielä enimmäkseen naisten jutuksi, vaikka kai monissa piireissä niin tehdään edelleen. Tätä mielestäni vielä korostavat sellaiset Namissa olleet ruokien nimet, kuin Tyttöjen salaattilautanen sekä Tosimiehen kasvikset. Molemmat ohjeet löytyvät numerosta Kesä 1993, jos sattuu kiinnostamaan. Tosimiehen kasvikset -ruoka on osana juttua jossa olutta käytetään ruoanlaitossa. Niinpä tosimiehen kasviksissa ruusukaali, kukkakaali, paprika ja sipuli keitetään oluessa. Njoo. Ja banaanilastuja en siis oikeastaan laskisi ruoaksi.


Kansainvälisistä herkuista

Tällaista herkkua valmistetaan TV2:n Makupaloissa
otsikolla "Very good Indian food."


Jo aika kauan sitten kirjoitin postauksen Unicefin Pikku kokit -keittokirjoista. Eräs lukijani kirjoitti kommenteissa, että mitenköhän kaikkia ohjeiden paikoin eksoottisiakin raaka-aineita mahtoi Suomesta kirjan julkaisun aikaan 90-luvun alussa saada. Aika hyvä kysymys! Silloin tällöin olen yrittänyt etsiä nopeasti googlaamalla joidenkin yksittäisten raaka-aineiden tulosta Suomeen, mutta sellaisen tiedon löytäminen on aika vaikeaa. Pitäisi kai sitten kahlata läpi valtavat määrät ruokalehtiä ja keittokirjoja ja sitten ohjeista päätellä, koska avokado tuli suomalaisiin ruokapöytiin.

Pizzat olivat 1990-luvulla jo arkipäivää ja suomalaiset opettelivat syömään tex mex -ruokaa, johon liittyen tämän postauksen ensimmäinen kuva. Ehkä sympaattisin esimerkki meksikolaisvaikutteisen ruokakulttuurin tulosta Suomeen on esitetty tässä blogissa on aiemmin, tässä juhlateemaisessa postauksessa. Eli natsot - hapankorppupalat sulatejuustolla. ^_^ 

Löysin Elävästä arkistosta useampia jaksoja Kakkosen Makupalat-ruokaohjelmaa. Esimerkiksi vuodelta 1997 olevassa jaksossa kokit Timo Nykyri ja Janne Pekkala kokkaavat intialaistyyppistä kanaa. Jakso kertonee ajastaan: garam masalaa ei vielä käytetä mausteena, sillä sitä myydään vain hienoimmissa maustekaupoissa. Niinpä mausteena käytetään currya, joka tosin kokkien mukaan "ei onneksi ole ihan niin tulistakaan". He joutuvat lisäksi käyttämään hunajamarinoitua kanaa, sillä marinoimatonta ei löytynyt. Valmismarinoidut kanat ovat edelleen hyvin suosittuja, mutta kokkailun ollessa nykyään ääritrendikästä ja aitojen itsetehtyjen asioiden "se juttu" ei sellaisen maustamattoman perusbroilerin löytäminen varmasti tuottaisi ongelmia lähi-Siwassakaan. Toisaalta kokit myös mainostavat, että "tällaisia intialaisia mausteseoksia saa nykyään kaupoista", "joo, niitä on vaikka mitä makuja, ja ne on tosi heleppokäyttösiä". "Meillä on nyt tämmöstä normaalia pitkää riisiä, mutta niitäkin saa, näitä jasminiriisiä, basmatiriisiä, vaikka mitä saa kaupasta nykyään." He laittavat kastikkeeseen tandoritahnaa - nykyohjelmissa kokit varmasti jättäisivät valmistahnat kauppaan ja laittaisivat kaikki mausteet erillisinä, "aitoina" osina ruokaan, mutta tuolloin kaikkia mausteita ei välttämättä ollut joka marketissa myynnissä. Nyt tuntuu hassulta, miten Makupalojen kokit useammassa kohdassa toteavat niin tuosta tandoritahnasta kuin siitä puuttuvasta garam masalastakin, kuinka tulisia ne voivat olla, joten pitää olla hyvin varovainen. Mitähän 2010-luvun chilinkasvattaja siihen sanoisi...

Nam! Talvi 94-95.

On hankalaa sanoa, kuinka monen kotona todella kokkailtiin eksoottiselta kuulostavia maailman herkkuja, mutta niin ruokalehdet kuin monet keittokirjatkin esittelevät auliisti maailman keittiöitä Kolumbiasta Kiinaan ja Etelä-Afrikasta Espanjaan. Kuten kuitenkin Makupalat-esimerkkikin osoittaa, joidenkin raaka-aineiden saatavuus oli hankalaa. Jos Helsingistä jotain saikin, saattoi tilanne muualla Suomessa olla vielä paljon hankalampi. Aiempien jokapaikanmausteiden, eli suolan ja pippurin, rinnalle tuli vuosikymmenen aikana koko joukko niin yrttipohjaisia kuin muitakin mausteita. Yleisiä ruokatyyppejä eri julkaisuissa sanoisin kuitenkin olleen etenkin wokit, ja myös jonkinlainen täytettyjen paprikoiden ja täytettyjen tomaattien villitys on pitänyt maatamme kourissaan.

BTW. Nam!-lehdessä 2/1993 esitellään japanilaista ruokataidetta. Mukana on ohje lohikääröön. Ilmiselvä sushi, mutta näin eksoottista nimeä ruoasta ei käytetä :)

1990-luvun ruokia

Vaan mitäpä sitten todella voisi pitää 1990-luvun tyypillisinä ruokina? Luultavasti aika montaakin ruokaa, sillä koko Suomi ei käynyt enää vain perunalla ja ruskeakastikkeella. Ruokatiedon sivuilta löytyy erillinen juttu eri vuosikymmenten suosituimmista ruoista. Se on ihan mielenkiintoinen listaus, mutta 1980- ja 90-luvut on kuitattu vain lyhyesti näin: "Arkiruokien joukkoon tuli yhä enemmän pizzaa, hampurilaisia, erilaisia makkararuokia, salaatteja jne." Noin muuten on sanottava, että Ruokatiedon sivut ovat kyllä kiinnostavat!

Perusarkiruoka oli simppeliä. Nuorille suunnattuja kokkausohjeita olen aiemmin postannut löydettyä Valion ja Milk Energyn ruokaohjevihkosen suoraan 90-luvun alusta. Vaikka Nam!-ruokalehdissä on paljon vähän hienompiakin ohjeita, voi sanoa etenkin monissa lehdissä olleissa mainoksissa esitetyn yksinkertaisia joka-perheen ruokaohjeita. Toki arkiruoka ja monet muut teemat ovat myös saaneet oman tilansa lehdessä muutenkin.

Raision valkosipuliperunoiden mainos, 1994.

Appelsiinillä maustetut kyljykset.
Nam! Kevät 1994.

Esimerkiksi kevään ja syksyn 1994 numeroissa on paljon arkiruokaohjeita. Näihin ruokiin kuuluvat muun muassa seuraavat: jauhelihakeitto, makaronipihvit, kinkkurullat, possukasvispata, hunaja-inkivääripata (jossa kinkkua tai possupaistia) sekä viiden eri sortin kyljykset. Googletellessani vähän kaikenlaista päädyinkin lukemaan Kaksplussan keskustelupalstaa (mikäpä tie oikeastaan ei veisi Kaksplussan tai Vauva-lehden keskustelupalstalle), jossa nimenomaan kyljykset nostettiin vahvasti 1980- ja 1990-lukujen perusmurkinaksi. Ruokalehtien perusteella on vain oltava samaa mieltä. Lehdissä lisäksi mainostetaan, ja joidenkin ohjeiden pohjanakin käytetään lukuisia erilaisia valmisruokia tai niiden osia. 1990-luku tarjosi jälleen hurjan määrän uusia valmisruokia ja herne-maissi-paprika vilahtelee ruoan jos toisenkin lisukkeena.

Itselleni ehkä kaikkein ysärein ruokamuisto on tämä: joka ikinen sunnuntai kanaa ja riisiä. Kana saattoi olla kuivalla pannulla paistettua tai kastikkeen verhoamaa, mutta kanaa se joka tapauksessa aina oli. Riisi valmistettiin modernisti mikrossa ja kerta toisensa jälkeen se oli maustettu currylla niin, että se oli aivan keltaista. Siinäpä se vuosikymmen kului: MTV3:n ja Nelosen nuortenohjelmaputket Beverly Hills 90210:sta Roswelliin, Viiden jutusta Dawson's Creekiin, Jyrki Countdownista Felicityyn, loppuun vuodenajasta riippuen Mika Häkkinen formuloissa Hungaroringilla tai Mika Saukkonen ja Sakke Pietilä oransseissa takeissaan Hakametsässä. Snif.

Ylipäätään tavallisina arkiruokina näkisin muun muassa nämä: kinkkukiusaus ja makaronilaatikko, makkara- ja nakkikastike, jauhelihakastike, lihapullat, jauheliha- ja makkarakeitto. Kanaa muodossa jos toisessakin. Toisinaan leivottiin uunipellillinen pizzaa, mikrossa sai nopeasti aikaan lämpimiä voileipiä. Joskus kalapuikkoja, muusi oli herkkua. Ulkona käytiin syömässä lähinnä äitien- ja isänpäivänä. Kaupanhyllystä löytyi tietysti niin maksalaatikkoa kuin kuorettomia nakkejakin, mutta suosiossa olivat myös pizzat, tutummin roiskeläpät.

Loppuun tämä Eldoradon mainos, koska se kokoaa yhteen niin paljon. Pizza yhtenä vuosikymmenen suosikkiruokana, puolivalmisteiden käyttö ruoanlaitossa ja ah miten ihanan samea ja utuinen ysärilook! 1990-luvun ruokakuvalook eroaa vuoden 2013 lookista erityisesti sumeutensa lisäksi siinä, että nykyään kaikki ruoat pitää kuvata suoraan ylhäältäpäin. 1990-luvun lehdissä sellaiset kuvat ovat erittäin harvassa.

Eldoradon mainos vuodelta 1994.


Jakakaa toki kanssani omat vuosikymmenen ruokamuistonne!
Mikä oli inhokki- ja suosikkikouluruokasi, mitä teillä kotona aina syötiin?



LÄHTEITÄ JA LISÄÄ TIETOA SITÄ JANOAVILLE:

Lyhyt yleiskatsaus suomalaiseen ruokakulttuuriin 1900-luvulla, tosin jo vuodelta 1999, löytyy täältä.

Visa Heinosen artikkeli Nälkämaasta moderniksi kulutusyhteiskunnaksi täällä.

Eri vuosikymmenien ruokaympyröihin voit tutustua Suomen Kuvalehden jutussa.



perjantai 2. elokuuta 2013

Nuortensarja-aww

Muoks. 17.3.2014:
Kirjoitin tämän blogauksen pienessä huumassa, kun satuin löytämään Kultaisen Salaman ja Tarkkiksen kokonaisuudessaan Youtubesta. Enää niitä ei kuitenkaan siellä ole. Ylen Elävästä arkistosta löytyy joitain pätkiä.
---

Kuka muistaa Kultaisen salaman? Luultavasti aika moni, ja olen maininnutkin sen tässä blogissa ainakin pari kertaa ennenkin.
Kuka muistaa Tarkkiksen? Toivottavasti moni myös.

Molemmat ovat Yleisradion lasten- ja nuortensarjoja, ja omassa mielessäni tietysti aivan klassikkokamaa. Hieman eriaikaisia ne kyllä ovat, sillä Tarkkis on 80-luvun sarja, Kultainen salama taas ehtaa ysäriä. Sarjat ovat toki aikanaan tulleet televisiosta, ehkä olen Salamaa katsonutkin silloin, mutta ennen muuta nuo sarjat ovat olleet minulle tuttuja vhs-nauhoilta. Kotikaupunkini kirjastosta löytyivät molemmat sarjat videoilta, sillä Yleisradio oli julkaissut ne näin yksityishenkilöiden saataville. Ne taisivat olla meillä lainassa ihan valtavan usein, sillä mitä nyt olen vähän katsonut noita jaksoja youtubesta, niin muistan kyllä tapahtumat ja toisinaan osan repliikeistäkin.

Tarkkiksen löysin edelleen kirjaston varastosta,
mutta Kultaista salamaa en :(

Tarkkis-sarja kertoi nimensä mukaan tarkkailuluokasta, ja sarja käsitti 8 jaksoa. Sen itsenäinen jatko-osa Kaatis valmistui myöhemmin, kerran olen senkin katsonut läpi, muttei siitä kovin merkittävää osaa elämääni tullut. Tarkkis valmistui vuonna 1986, ja sen ohjasi ja käsikirjoitti Pekka Lepikkö. Sarja alkaa siitä, kun tarkkailuluokan pojat Tommi, Ville ja Janne saavat uuden nuoren opettajan, Reetan, jota saa kutsua etunimellään. Hän yrittää ymmärtää poikia ja on toisinaan kiistatilanteissa näiden puolella koulun jyrkiltä vaikuttavia rehtoria ja opettaja Pöllästä vastaan. Sympaattisiin henkilöihin kuuluu myös talkkari Antero, joka muun muassa auttaa poikia maalaamaan omat pulpettinsa. Tarkkikselle saadaan myös uusi oppilas, ujo Anu-tyttö, joka ei puhu sanaakaan. Hurjin hahmo oli tietysti punkkarihenkinen Tommi, joka kiusaa pienempiään, on väkivaltainen ja vaikka mitä, mutta toisinaan myös vähän herkempi tyyppi, nähdäänhän Tommilta itkunkyyneleitäkin ja toisaalta hän tanssahtelee diskolattialla Jannen kanssa.

Erityismaininta vielä Tarkkiksen alkutunnarissa soivalle kappaleelle, jonka esittää Popeda! En koskaan ennen edes tiennyt, että sen esittää nimenomaan Popeda, mutta eilen katsoessani pari jaksoa youtubesta kuuntelin tietysti tarkkaan laulua ja se kuulosti aivan Pate Mustajärveltä. Wikipedia vahvisti minun kuulleen oikein.

Taru Mäkisen 10-osaiseen Kultainen salama -kirjasarjaan perustuva 6-osainen samanniminen tv-sarja ensiesitettiin televisiossa talvella 1994. Se on uusittu kerran, kesällä 1997. Moni meistä on siis voinut tutustua siihen! Sarjassa viiden noin 10-12-vuotiaan ystävyksen ryhmä perustaa salaseuran, jonka nimeksi valitaan Kultainen salama. Nuoret ovat luontoharrastaja Visa, tietokonenörtti Hakkeri, urheilijanuorukainen Reko, Rekon pikkusisko Terhi sekä Terhin paras ystävä Elisa. Ainakin kirjoissa viritellään jonkinmoisia helliä tunteita niin Visan ja Terhin kuin myös Elisan ja Rekon välille. Mukana, ja usein keskeisessä roolissa, on myös Elisan kultainennoutaja Bella. Sarjan jaksoissa he ovat mukana selvittämässä kolmea rikostapausta, eivät nyt ihan murhia, mutta kuitenkin pankkiryöstöä, kidnappausta ja yliajoa. 

Niin Tarkkiksen kuin Kultaisenkin salaman lapsinäyttelijöistä aniharva on lapsitähteytensä jälkeen tullut tunnetuksi näyttelijänä. Oikeastaan vain Tarkkis-sarjan Villeä esittävä Jarno Jokinen on näytellyt jälkeenpäin, hänet muistetaan parhaiten Kyllä isä osaa -perheen poikana Jussina. Sarjan luojana tosin olikin Pekka Lepikkö, eli sama mies kuin Tarkkiksenkin takana. Erityisesti Kultaisessa salamassa aikuishahmoissa vilahtaa sen sijaan todella suuri joukko tunnettuja näyttelijöitä, kuten Janne Virtanen, Eija Ahvo, Aarno Sulkanen, Juha Muje, Seela Sella, Eeva Litmanen, Kari Sorvali, Kari-Pekka Toivonen, Jouko Keskinen...

Jotain Kultaisen salaman merkityksestä minulle kertoo ehkä tämä: Vuosi pari sitten katselin vaatekaupassa mekkoja. Siinä oli yksi ihan kauniskin juhlamekko ja ajattelin että hitto, tämähän on ihan kuin se mekko, jota Kultaisen salaman Elisa on katsomassa vaatekaupassa siinä pankkiryöstöjaksossa! Oli jotenkin jäänyt mieleen :)