90-luvun kotini, osa 3

Lisää 90-luvun koteja! Tällä kertaa Tyttöjen tyyliin. Nämä kuvat ovat suurimmaksi osaksi Kotiliedestä vuodelta 1998 ja kyllä, voin tunnistaa sieltä niin paljon kaikkea ihanaa ja tuttua. Kirjoitin jo 90-luvun kotini osa ykkösessä oranssihtavan puumateriaalin ylivallasta, ja kappas keppana, sitähän piisaa. Eikä liene sattumaa, että näiden kuvien värimaailmasta tulee mieleen myös upea Isänmaan toivot -tv-sarja. Siellä kommuuniasuminen kun on väritetty juuri tällä samalla väripaletilla ja miksei olisi.

Nämä kaikki neljä kuvaa: Kotiliesi 17/1998.

Harva väriyhdistelmä oli 90-luvun lopulla muodikkaampi kuin sähkonsinisen ja oranssin (yleisimmin ehkä murretun oranssin, mutta toisaalta en usko, että kukaan katsoisi kieroon kirkasta oranssiakaan) yhdistelmä. Vastaväreinähän ne tuovat esiin toistensa parhaimmat puolet. Siksi ei lienekään sattumaa, että tässäkin jutussa toisen tytön huoneessa on sininen päiväpeitto ja oranssit tyynyt, jotka mukavasti ryydittävät keltaisia seiniä. Toinen tytteli on tyytynyt vain pieniin sinisiin ja oransseihin elementteihin.

Mielestäni nämä huoneet ovat ysäriä parhaimmillaan ja jotain tuonhenkistä sisustusta (tai "sisustusta") oli osassakin huoneessani. Huomiota voi muuten kiinnittää myös ajan ihaniin teknisiin ilmiöihin. Kuten tuolilla olevaan tiilen kokoluokkaa olevaan matkapuhelimeen, pöydällä ja sängyllä oleviin korvalappustereoihin ja kaukosäätimeen ja tietysti televisioon. 

Toisinaan kaiken valtaava oranssi yhdistyi myös turkoosiin vihreään, kuten Isänmaan toivoissa erityisesti:

Kuvat sarjasta Isänmaan toivot, 1998.

Ja vielä lopuksi jotain übermuodikasta! 1990-luvun lopulla kotikin saattoi jo saada säväyksen, joka näyttää mielestäni vähän klubimaisilta tai teknomaisilta (anteeksi, kun en osaa kuvata kuin näin kökösti mitä tarkoitan). Suomessakin alkoi joskus 90-luvun lopulla saada kaiken maailman älyttömiä sisustusesineitä, joista joillain saattoi olla jotain käyttöarvoakin.

Kuva on täältä.

Puhallettavat huonekalut. Ja ollakseni tarkka, niin oikeastaan erityisesti yksi huonekalu, eli tuoli. Ihanasti uimapatjoista tuttua visuaalista elämystä ja tuntumaa. Erityisen suosittuja taisivat olla myös puhallettavat koristetyynyt (tuskin niillä kukaan nukkui, mutta voinhan mä väärässäkin olla), joista parhaimmissa oli sisällä esimerkiksi höyheniä. Ja siis tietysti maailmaan mahtui myös puhallettavia ilmatäytteisiä sohvia ja raheja, mutta on ymmärrettävää, että edes 90-luvulla puhallettavat pöydät tai kirjahyllyt eivät tehneet läpimurtoaan. Daysta ja muista sen sortin kaupoista sai varmasti myös näitä:

Kuva: Kotiliesi, 17/1998.

Eli jos kuvasti ei ihan saa selvää, niin sehän on siis tietysti karvainen valokuvakehys. Mielestäni ehdottomasti samaa sarjaa puhallettavan tuolin kanssa.

Ja muoviset gerberat. Ah!

PS. Tajusin vasta nyt, että pikkukuvien puhellatteva tuoli ja karvainen kehys ovat nimenoaan sähkönsininen ja oranssi...

Suomen Spice Girls

Rakkauden vuosikymmenellä, joka myös tyttöbändien vuosikymmenenä tunnetaan ja ysärinä muistetaan, maustetyttöjen vanavedessä suomalaisella medialla oli mitä kutkuttavin tarve löytää maastamme typologioita vastaamaan kansainvälisiä trendejä. Ja mihinkäs kettu hännästään pääsisi: onhan meillä edelleenkin vaikkapa Suomen Justin Bieber eli ihana puspus Robin.

Mutta olihan se ongelmallista. Sillä meidän viisimiljoonaisesta kansasta ei siis vain kertakaikkiaan tuntunut löytyvän mitään Spice Girlsin veroista! Eurohumppaa tehtiin paljon laadukkaammin, mutta entäs se samaistuttava tyttöbändi? Nylon Beat nyt mielestäni ei vaan ollut ihan tyttöbändi. Spaissarimaisen (tai edes lähigalaksiin yltävän) yhtyeen ja laululinturyhmän puutetta kuvaa mielestäni sekin, että niistä harvoista 90-luvun suomalaisista tyttöbändeistä juuri mikään ei tehnyt yhtä levyä enempää, ja kappaleita ei muista kukaan. Ja tarkemmin: eihän niitä bändejäkään enää muista, sen sijaan Spaissareiden maine on aika legendaarinen.

Plus. Leikekirjaikuistus. Klassikko on myös alkuperäinen kuvateksti siitä,

että tytöt "lupaavat ampua kovilla, jos joku vielä väittää heidän olevan

Suomen Spice Girls."

Yksi ihan potentiaalinen yrittäjä oli yhtye nimeltä Plus. Tuon nelihenkisen ryhmän taustalta löytyi samoja musiikintekijöitä kuin XL5:ltäkin, mutta ei löytynyt Kauniille Pedolle vertaa. Plussan suurin hitti lienee ollut Yhteen yöhön, jonka muistaa lähinnä siinä vaiheessa, jos kappaleen kuulee. Mutta kappaleen arvo(ttomuus) voidaan laskea myös siinä, että YouTubesta löytyy kappaleesta ainoastaan yksi remix-versio, ei siis edes alkuperäistä viisua lainkaan. Muiden "hittien" kanssa ihan sama ongelma. Plus julkaisi vain yhden pitkäsoiton, vuonna 1997 ilmestyneen läpyskän nimeltä Palapeli. Pakko vielä irvailla tuolle ylläolevan kuvan kuvatekstille (tämä on siis Avusta tai Seurasta peräisin), että tytöt lupaavat ampua kovilla, jos heitä vielä sanotaan Suomen Spice Girlsiksi. Voin luvata tytöt, että varmasti kukaan ei ainakaan enää vertaa teitä Spice Girlsiin, paitsi no minä tietysti. Ja niin kova oli suomalaisten tyttöbändin kaipuu, että Seiskalla oli juttu ihan vain siitä, että Plus tulee pian heittämään ensimmäisen keikkansa:

Leikekirjani, uuhlalaa! Juttu visuaalisesta ilmeesta 

päätellen Seiskasta.

Yrittäjiä oli kyllä muitakin. Kuten Sitruunapippuri, joka julkaisi samana armon ja hyvän tahdon vuonna 1997 ainoaksi jääneen levynsä Sitruunapippuri. Ilokseni voin todeta, että yhtye oli turkulainen.

Sitruunapippuri. Kuva omasta leikekirjasta, alunperin Avusta tai Seurasta.

Ei liene ihan sattumaa, että yhtyeen nimi oli spaissarien hengessä nimenomaan Sitruunapippuri. Meidän ihkaomat maustetyttömme tässä siis.

Sitruunapippuri: Mä haluun lentää (1997).

Ja olihan meillä myös ihanan epäsovinnainen Mascara, joka pukeutui lähinnä muoviin, jossa oli Kveeni-niminen jäsen ja joka lauloi vakavalla naamalla "Olen erittäin hyvä ellen täydellinen". Sydämeni itkee joka hetki muistaessaan että ai niin, tuota sävellystaiteen helmeä ei löydy elämän suolaa tarjoavasta YouTubesta.

Ja kuinka moni näistäkään bändeistä on jäänyt elämään edes siinä määrin kuin XL5? Senhän tietävät kaikki, vaikka varsinainen fanittaminen ei tietysti muodikasta olekaan. Lopputuloksena vain se, että ei, ei ihan onnistunut tämä Spice Girlsin suomalaistaminen. Pelkkiä tähdenlentoja. Niitähän on 90-luku täynnä.

Mascara ja Erittäin hyvä -sinkun kansi.

PS. Onhan meillä Tik Tak! Mutta se on jo 2000-lukua.

Mums! Miten hemulia! Eli jogurtti- ja vanukasmuistoja

Mielestäni aiheessa "90-luvun jogurtit ja vanukkaat" ei ole juuri mitään kiinnostavaa, mutta todellisuus on nyt ajanut minut tämän aiheen ääreen. Olen meinaan onnistunut törmäämään niin moniin aihetta sivuaviin mainoksiin, että onhan sitä nyt sitten pakko hiukan muistella, että mitä kaikkea silloin muinoin kaupan kylmähyllystä löytyi.

Ensinnäkin, yhyy, miksi Metsätähtijogurtti oli pakko lopettaa? Tämä on Internetin keskustelu- ja muistelupalstoilla mitä yleisin aihe, joten kannan korteni kekoon kuin mikäkin muurahainen. Mutta myös siksi, että minä hitsi vieköön söin Metsätähtijogurttia! Muistan sen! Aijai. Ja kiitos tämän jogurtin, on metsätähti yksiä lempikukkiani. Metsätähtijogurttia oli ainakin mansikan- ja päärynänmakuista. Valkoista maustamatonta jogurttia, jonka päällä hillosydän "heti kannen alla".

Metsätähti-jogurtti. Oma maalaus.

Ja aivan erityisesti muistan erään jogurtin, jota aina ihanan lapsuudenystäväni H:n kotona oli. En tiedä merkkiä enkä nimeä, mutta kyseessä oli neljän purkin yhteispaketti, jossa teemana oli vihreä viidakko, ja jokaisessa purkissa oli viidakon lehvästön seassa eri eläin, ja sisällä erimakuisia jogurtteja (varmaankin ainakin banaani ja mansikka, varmaan myös vadelma ja sitten joku aprikoosi/persikka/hedelmäpommijuttu). Niitä eläimiä olivat ainakin flamingo/muu lintu ja ehkä apina ja virtahepo. Osaako joku auttaa? Eräs ystäväni ajatteli, että kyseessä olisi voinut olla Yoplaitin jogurtti.

Näyttävätkö seuraavat tutuilta?

Valiota ja Ingmania.

Valion Nami nami -vanukkaan mainos, 1998.

Jacky Makupala Minttusuklaavanukas.

Jackyllahan oli myös niitä tv-mainoksia joissa tällainen klovni-hahmo puuhaili. Minusta klovnit ovat yleensä hivenen pelottavia... Jossain vaiheessa klovni vaihtuikin erilaisiin lehmähenkisiin hahmoihin .(kuten kengurunnäköiseen eläimeen, jonka väritys on lehmän. Aika loogista.) Jacky tekee maidosta ihmeen hyvää! Nami nami näyttää niin tutulta, myydäänkö sitä edelleen? 

Ville Vallaton -vanukkaita näyttää myös olleen 90-luvun lapsille:

Ville Vallaton -vanukkaita.

Ja sitten jotain, mistä minulla ei ole mitään, ei minkäänlaista mielikuvaa. Viilijonkka. Minulta nimittäin löytyi kolme tarraa: ilmeisesti kyseessä on viili, tai kai maustettu viilismäinen tuote, jota on ollut ainakin mansikan, vadelman ja banaanin makuista minun tarroistani päätellen. Näissä tarroissa Muumipeikko himmailee banaanin kanssa (alla), Pikku-Myy vadelman ja Muumimamma halailee mansikkaa. Kun tällaisia tarroja on, niin kai sitten on ollut itse viilejäkin. Ja kyllä, olen lukenut sanan "viilijonkka" varmaan tuhat kertaa muodossa "vilijonkka". Hehe, onpa näppärä sanaleikki. Muistaako joku näitä tarkemmin?

Viilijonkka-tarra.

Ja niin: tämän jutun kirjoitusprosessin (pitkä ja kivinen...eiku) aikana satuin bongaamaan Viilijonkkaa! Nimittäin ihan tuollainen banaanin päällä pomppiva muumi pisti silmään Kyllä isä osaa -sarjan seiskajaksossa, jota satuin katsomaan ihan muissa yhteyksissä. Ilmeisesti kyseessä on siis ollut Valion tuote, sillä ihan varmasti tuo on Viilijonkka-mainos, joka tuossa jaksossa on Valion maitotölkin sivussa. Katsokaa vaikka :)

---------------

Jälkikirjoitus (29.5.): Löysin kuvan jostain kovin vanhoista Naminami-vanukkaista, käykää katsomassa! Tuossa on vielä Valiolla vanha, 90-luvun alussa käytetty logo, ja purkeissa pesukarhua ja majavaa.

Kun Jasmine Euroviisuissa lauloi

Meidän perheessä katsottiin aina Euroviisuja. Voi niitä kaikkia toukokuisia lauantai-iltoja ja pitkään yöhön jatkuvia pisteidenlaskuja, niitä aikoja kun pisteiden laskussa käytiin läpi kaikki pisteet yhdestä alkaen, nykyään kun pienet pistemäärät läväytetään vain kerralla esiin (ja jos osaanottajamaita on 46, niin ymmärtäähän sen).

1990-luvulla Suomea edusti Euroviisuissa 7 eri artistia ja kolme kertaa Suomi jäi kilpailun viimeiseksi. Vuonna 1990 Beat kappaleella Fri? (jaettu viimeinen sija), 1991 Kaija Kärkinen ja Hullu yö, 1992 Pave Maijanen Yamma Yammaili viimeiselle sijalle, vuonna 1993 Katri Helenoimme Tule luo -viisulla, 1994 CatCat kaarsi limusiinilla Bye bye babya, vuonna 1996 oli Jasminen vuoro ja vuosikymmenen meidän osaltamme päätti Edea ja Aava vuonna 1998. Mutta emme sentään kertaakaan jääneet pisteittä!! Jee!!

1990-luvun Euroviisuista muistan tietysti parhaiten ne vuosikymmenen loppupään tapahtumat, ja no ensisijaisesti tietysti voittajakappaleet. Varsinkin Dana Internationalin Divan, ah! Mutta aivan erityisesti muistan Suomen edustajan Jasminen viisuloinnin vuonna 1996. Ja muistan sen tietysti ihan vain siksi, että esiintyessään Jasmine alkoi laulaa kappaleensa kertosäettä ihan väärässä kohdassa, ja sitten yleisöstä joku huusi "C'mon!". Se kuului erityisen hyvin ainakin siinä radionauhoituksessa, joka meillä c-kasetilla oli. Enkä voi väittää etteikö kappale sinänsä olisi tarttuva. Mutta ainakaan 2010-luvulla tällaisella ei olisi mitään asiaa finaaliin. Ei siis ihme, ettei tästä paljon pisteitä herunut tuonakaan aikana. Vaikka niin oli nätti ruusu kitarassa. Jasmine jäi viimeiseksi, Suomi jäi viimeiseksi, jälleen kerran.

Aikamme tekniikkaihmeet

Myllyn paras & "Mä tuun puolen tunnin kuluttua" -mainos.

Meillä kotona oli alunalkaen yksi lankapuhelin, eteisen ja keittiön rajalla. Teline seinässä, siinä iso valkoinen mötikkä, se luuri. Usea metri valkoista johtoa, josta suurin osa rullalla kuin serpentiini. Puhelimen selkään oli liimattu keltainen tarra: Yleinen hätänumero 112.

Vuosia myöhemmin tuli toinen puhelin ja tämä seinäpuhelin vaihtui pöytämalliin. Oli kierrettävää numerokiekkoa ja nappuloita. Oli edelleen johtoa joskaan ei metreittäin. Sen saattoi kierittää sormen ympärille. Sen ajan numerot muisti ulkoa. Muistan vieläkin ulkoa paitsi kotinumeromme, myös parhaiden kavereideni T: ja H:n kotinumerot, myös isovanhempien. Ei heistä kaikilla enää taida lankapuhelimia ollakaan.

Aikaan kuului tietysti se, että perheen puhelin oli jossain keskeisellä paikalla. Usein eteisessä. Paikalla, jossa yksityisyyttä ei ollut, puhelimessa juorusivat vain äidit. Me muut korkeintaan silloin, kun kukaan ei ollut kuulemassa. Eihän se luurin johto yleensä yltänyt omaan huoneeseen saakka. Minusta onkin jotenkin hiukan jännittävää, että nykyään on täysin normaalia kailottaa kännykkään omat asiansa keskellä toria, kauppakeskusta, ruuhkabussia, työmatkajunaa, kirjastoa, lihatiskiä ja niin edelleen. Oman kodin yksityisestä julkisuudesta on tultu julkiseen julkisuuteen. (Teoria päättyy.)

Toinen lankapuhelinaikaan kuulunut asia: Puhelimeen vastaavat äidit. "Suomisella", "Iltasella","Virtasella". Onks Mari kotona? Joo, oota hetki., mä haen sen. Ja luurin kolinaa, rapinaa. Ja jos olisi lankapuhelinaikaan ollut vanhempi, olisi tämä äitiaspekti ollut sitäkin jännittävämpi, jos olisi pitänyt siinä mielessä pyytää puhelimeen jotakuta tyttöä tai poikaa. Ai kamala. Ja sitten vielä pitää yrittää punastellen kysyä, et lähdetkö (minne ysärillä mentiin??) puistoon, kävelee, kioskille, Heseen, kahville tai bileisiin.

Nykyäänhän voi lähettää facebook- tai tekstiviestin! Voi autuasta helppoutta.

Sarjasta Kyllä isä osaa. Jakso 15.

Vielä 1990-luvulla luurin korvaan lyöminen tarkoitti luurin korvaan lyömistä. Ei punaisen nappulan painamista. Sinänsä tietysti mielenkiintoista, että termi on säilynyt kielessämme, vaikka itse tapahtuma on muuttunut. Ei ollut vaihdettavia soittoääniä, puhelinta ei tarvinnut etsiä. Ihmiset sai kiinni vain kotoa. Aina ei ollut velvollinen painamaan luuria korvaa vasten riippumatta omasta sijainnista.

Ja siellä sitten istuttiin eteisen lattialla, johto rullalla sormen ympärillä, ei ollut kenttäongelmia, kysyttiin läksyjä ja merkattiin niitä omiin koulukirjoihin. Kysyttiin tuletko leikkimään.

Jokereista ja pelipaidoista

Meillä koulussa oppilaiden keskuudessa kaksi SM-liigan jääkiekkojoukkuetta oli ylitse muiden: TPS ja Jokerit. Who knows why, ehkä muiden joukkueiden kannattajat vaikenivat tai liikuin vain tietyissä piireissä pikkukoulussani.

Helsingin Jokerit oli Suomen suurimpia jääkiekkojoukkueita 1990-luvulla: Narrit saavuttivat Suomen mestaruuden vuosina 1992, 1994, 1996 ja 1997. Ja millaisin kutein! 1990-luvun puolivälissä muutamia vuosia Jokereilla oli käytössään se pelipaita, jonka minä miltei muistan kaikkein parhaiten. Siksi olinkin hiukan hämmentynyt kun luin, että tämä kyseinen kuosi violetti-vihreine väreineen oli joukkueen käytössä vain ysärin puolivälissä muutaman vuoden ajan.

Lisäksi luin, että Jokereilla on miltei aina ollut valkoiset kypärät - no tietysti lukuunottamatta 90-luvun puoliväliä! Silloin luisteltiin hopeissa kypäröissä. Ehkä siihen aikaan vesijohtovedessä liikkui ihan eri asioita kuin nykyään?

Kuva on täältä.

Se oli hienoa aikaa.

Vanhat hyvät ajat, niinkuin ysiviis

Toukokuussa 1995 Suomi hullaantui.

Kuva: Iltalehti.

7. toukokuuta Leijonat saavuttivat Suomen urheiluhistorian ensimmäisen jääkiekon maailmanmestaruuden. Sittemmin on toki sanottu, että aika huonoja joukkueita huippumailla oli tuolloin mukana. Entäs sitten. NELJÄ YKS!! SUOMI ON UUSI MAAILMANMESTARI HEI MAAILMANMESTARI HEI MAAILMANMESTARI. NELJÄ YKS!!

Meidän koulussa päheimmillä viidennen ja kuudennenluokan oppilailla oli jopa maajoukkueen pelipaidat. Tietysti Jokereiden senaikainen liilavihreävalkoinen kävi myös. Teemu Selänne oli vielä nuori poika eikä MM-kisoissa ollenkaan.

Juti nosti kultaisen palkinnon Globenilla kattoon ja kansallissankarit ottivat omakseen Ruotsin maalilaulun Det glider in.

NELJÄ YKS!! JUTI PELTONE MAAILMANMESTARI WUUHUU!!

Muu Suomi kuunteli Scatmania, jonka Scatman ja Scatman's world olivat kevään ja vuoden suurimpia hittejä.

14. toukokuuta Etelä-Suomessa pyrytti lunta ja kaikki oli taas mallillaan. Suomeen keksittiin sana "kettutyttö". Suomen Maaseudun Puolue kuopattiin. Tilalle perustettiin Perussuomalaiset.

Keväällä 2011 Perussuomalaisista tuli yksi Suomen isoimmista puolueista, Suomi sai toisen maailmanmestaruutensa. Se liukui taas maaliin ja poika saunoi. Nykypäivän kettutytöt kuvaavat videoita ja Ajankohtainen Kakkonen ne näyttää.

Nyt on kevät 2012, vielä ei sada lunta ja jääkiekkoa pelataan edelleen. Oletteko huomanneet, että kovin kovin usein Hartwall-areenalla paukahtaa soimaan (syvästi inhoamani) Rednexin Cotton eye joe? Yäk. Kanadan "maalilauluna" on soinut kappale, joka sekin on 90-luvulta, vaikka itse siihen vasta 2000-luvulla rakastuinkin.
Blur-yhtyeen Song 2.

Ysärissä vara parempi.

90-luvun kotini, osa 2

Olipas onni, että satuin löytämään kuvan tästäkin hökötyksestä.

Kuva: Kotivinkki 2/95.

Siinähän se laulaja Eija Kantola lymyää, ja vuosi on 1995. Joillain toki on näitä korisäkkituoleja (säkkikorituoleja? säkkituoleja? korituoleja? puolipallotuoleja? Google-haussa tuolin kannalta paras tulos on korituolilla...) ihan vieläkin. Meillä kotona oli näitä ihanuuksia muistaakseni alunperin ihan kaksikin kappaletta, ja silloin elettiin luultavasti 1990-luvun taitetta, ehkä jopa 80-lukua. Yksi kaverini muisteli, että noilla isoilla säkeillä jossain päin Suomea myös lasketeltiin alas rappusia, kun vanhemmat eivät olleet kotona. Niin tai näin, näillähän nyt joka tapauksessa pystyi leikkimään vaikka mitä.

Jossain vaiheessa 90-lukua nämä tuolit, luultavasti ensin toinen ja sitten toinen, katosivat lapsuudenkodistani -- täytyy kysyä vanhemmilta tarkemmin, että mitä niille oikein kävi. Onhan toisaalta kyllä selvää, että pienessä tilassa tuollainen vie melko paljon tilaa, ja toisaalta itse saattaisin hiukan aina pelätä sitä, että itse kori jotenkin menisi kumolleen tai muuta. Eivät välttämättä kestoltaankaan ole ikuisia. Käytännön elämässä jokin muu ratkaisu saattaa jonkun mielestä olla parempi.

Kuinka monella oli tällainen kotona, tai on yhä?

90-luvun päheimpiä lastenelokuvia: Beethoven

Jollei (erityisesti Disneyn) piirrettyjä lasketa, niin 1990-luvun lastenelokuvista kolme on ehdottomasti ylitse muiden. Tai no, huijasin vähän, koska tietysti jokaiseen arvonsatuntevaan elokuvaan on tehty jatko-osa, parhaimpiin useampia. Mutta joka tapauksessa, en osaa laskea kertoja, jotka olen katsonut Beethovenia, Free Willya ja Yksin kotona -leffoja. Jatko-osineen, por supuesto. Nyt vuoronsa saa Beethoven, tuo ihana lutunen ja kamalan jännittävä koiraseikkailu.

Beethoven kertoo Newtonin perheeseen tulevasta bernhardinkoirasta, joka perheeseenottohetkellä on vasta söpö pentu. Perheen lapset rakastavat koiraa, perheen isä inhoaa kasvavaa ja kaiken tuhoavaa koiraa ja perheen äiti on siinä välissä, kallistuen muistaakseni koiran ihanuuteen. Seuraa ongelmia ja seikkailuja ja Beethovenia uhkaava eläinlääkäri ja kakkososassa pahikset haluat viedä Beethovenin saamat pennut ja on hurja takaa-ajo luonnonhelmassa vesielementtien äärellä. Eli siis kaikkea, mitä kunnon lastenelokuvassa (tai no, kokoperheenelokuvassa?) pitää ollakin. Aivan erityinen muisto minulla on kohtauksesta, jossa hieman outo täti-ihminen on palkattu Newtonin perheen lastenhoitajaksi, ja hän soittaa pianolla ja laulaa Lady Marmaladea samalla, kun perheen kuopus on vähällä hukkua uima-altaaseen (Beethoven tietysti pelastaa tytön).

Minulle tuli oikeastaan järkytyksenä huomata, että Beethovenista on tehty, uskokaa tai älkää, KUUSI elokuvaa. WTF? Tosin näistä kaksi ensimmäistä on tehty ysärillä ja ne neljä muuta vasta 2000-luvulla. Sarjan ensimmäinen elokuva sai ensi-iltansa vuonna 1992 ja se Beethovenin toinen vuotta myöhemmin. Opin tuntemaan koirarodun nimeltä bernhardilainen, tosin pitkään sennäköiset koirat olivat vain beethooveneita, ihan kuten colliet ovat lassieita. Loogista. Leffasarjan ykkönen ja kakkonen, eli kai ensimmäinen ja toinen, tuli lapsuudessa nähtyä lukuisia kertoja.

Ja mikä on erityisesti jäänyt Beethoveneista mieleen: Kakkososassa niin Beethoven-koiralla kuin perheen teini-ikäisellä tyttärelläkin on aikamoiset rakkauskuviot, tosin vain toisella lisääntymiskuviot siihen päälle. Beethovenin isäntäperhe lähtee lomalle mökkeilemään metsän siimekseen, perheen teinityttö lähtee juhlimaan, ja Beethoven tietysti lopulta pelastaa koko tilanteen hajottamalla biletalon. Edelleen mitä järkeenkäyvin juoni. Helpostihan koira nyt vähän kiskoo narusta ja sitten kokonainen seinä ja lattia lakoaa. Jep jep.

Lady Marmalade raikaa. Tosin harmillisesti

video alkaa vasta tämän kohtauksen lopusta :(

Onkohan loputon Pentujengi-lastenkoiraelokuvien ketju aikamme Beethoven? Kysyn vain. Ja näkemättä yhtään Pentujengiä väitän, että Beethoven on tietysti paljon parempi. Koska ennen kaikki vaan oli paremmin. Ei ollut blogejakaan ennen.

90-luvun kotini, osa 1

 Sisustustrendit ja kauniiksi koetut asiat vaihtelevat ajassa. Näin kahdentoista vuoden takaa voinee jo katsoa 1990-lukuun ja siihen, millaisia meidän kotimme siihen aikaan olivat ja ehkä hahmottaakin jotain yhtäläisyyksiä, vaikken minä mikään disaineri olekaan. Ja siis: ennen muuta toki niin päin, millaisiksi meidän vanhempamme ja sukulaisemme olivat kotinsa laittaneet, tuskin lapsilla ihan kamalasti siihen on ollut sananvaltaa. Ehkä korkeintaan levittelimme lelumme ympäri kotia ja oman huoneen seinillä oli Suosikin julisteita hiukan vinossa.

Tässä tarjoan teille modernin ja ainakin terasseista ja huonekorkeudesta päätellen melko varakkaan suomalaisperheen kodin esittelyn suoraan vuodelta 1995! Kaikki nämä kuvat ovat yhdestä ja samasta lehtijutusta ja tarkalleen ottaen Kotivinkistä ja sen numerosta 2/95. 

Välitila. Valkoinen väri lumoaa valontunteellaan.

Olohuone. Missä on televisio? Miksi yksi kasvi lymyää

kulman takana?

Kuten kuvista näkee, määrittelee ainakin minun mielestäni 90-luvun sisustusta ennen muuta valkoinen. Valkoiset seinät, valkoiset kaapistot, valkoiset hyllyt ja niin edelleen. Mutta eivät 2000-lukulaisessa minimalistisessa hengessä, vaan tällaisessa... peruskotihengessä. Valkoinen yhdistyy tietysti lukuisiin erilaisiin puuelementteihin, jotka ovat mieluiten lakattuja ja sävyltään oranssihtavia. Lisäksi musta antaa kivaa kontrasti ja ehostusta muuten kenties hieman valjuun värimaailmaan. Ja mikä voisi olla lasipöytää trendikkäämpää?

Suurista lasi-ikkunoista sinänsä tulee lähinnä mieleen erilaiset yhdysvaltalaiset tv-sarjat ja elokuvat. Tässä tapauksessa ikkunat tosin eivät taida viettää uima-altaalle.

Kuinka värikäs pojan huone! Ja teknisiä laitteita, kuten pojille sopiikin. Stereoista tietokoneeseen, ja tietysti ihana lukulamppu pöydällä. Tämä perhe on selvästikin tykännyt kaksivärisistä geometristen kuvioiden sävyttämistä matoista, huomaan.

Pojan huoneen valkoisesta hyllyköstä on myös sanottava, että tuollaisia korimaisesta materiaalista tehtyjä taivutetun mallisia hyllyjä oli vaikka ja missä. Meillä kotona (tosin tietysti puunvärisenä eikä valkoiseksi maalattuna) ja useamman tutunkin luona. Äärimmäisen pähee. Sopinee enimmäkseen erilaisten pientavaroiden (ja tietokoneen näytön...) kuin kirjojen säilytykseen.

Ja kevyt arvaus: poika tuskin kastelee itse huoneensa viherkasveja.

Vanhempien makuuhuone.

Trendikäs keittiösaareke ja design-tuolit. Ja kasveja. Ja valkoista.

Perheen tytön huone. Pieniä romanttisia elementtejä.

Tämän tyttöjen salaisuuksien kammion ensimmäinen huomioni ovat ehdottomasti nuo verhot, enkä osaa sanoa ovatko ne vain mammamaiset, vai olisivatko ne muka tosiaan voineet olla nuorten naisten suosiossa 90-luvulla. Luultavasti ne ovat olleet trendikkäitä, koska tuollaisia verhotangolle ripustettuja lakanakasoja muistan kyllä nähneeni yhden jos toisenkin kotona (itse en tunnusta yhtikäs mitään). Huomioni kiinnittyy toisaalta myös nurkassa olevaan valkoiseen lipastoon sekä romanttishenkiseen kaarevaan sängynpäätyyn. Geometristä mattoa, kasveja, oranssia puuta ja tyttöjen kampauksia unohtamatta. Ja jos oikein hyvin tarkkaan katsoo, niin valkoisen lipaston päällä on ysäri- tai ehkä jopa kasari-henkinen monivärinen kello. Hiano.

Ruokailutila.

Supertrendikkäät jukkapalmut ja muut kodin kasvit luovat mukavaa kylpylämäistä visuaalista elämystä valkoisen ja puun yhdistelmiin. Tästä viimeisestä kuvasta haluan lisäksi kiinnittää huomiota erityisesti katosta tuleviin pieniin kohdennettuihin lamppuihin, jotka ovat tuollaisia kuppeja malliltaan. Sellaiset meillä oli olohuoneessa ja takkahuoneessa - ja oi kyllä, siellä ne edelleen ovat. Ilmeisesti lapsuudenkotini oli mitä suurimmassa määrin täynnä ajan ilmiöitä. 

Lopuksi on vielä sanottu, että kylläpä tämä perhe piti huonekasveista! Oli niitä kyllä meilläkin kotona useita, muttei nyt ehkä ihan näin viidakkomaisessa määrin. Tai ehkä nuo ovat kuvausrekvisiittaa.

Illan viimeiset hitaat

Niinkuin 2010-luvulla, mitäpä olisivat olleet bileet ilman hitaita 1990-luvulla? Tokkopa mitään!

Mitä kappaletta Sinä tanssit ihanaa tai miksei kamalaakin tyttöä/poikaa vasten painoa jalalta toiselle vaihtaen 1990-luvun koti- ja koulu- ja vähän muissakin bileissä? Tein tähän pienen listan 90-luvun slovareista, onko mukana sinun muistojesi hidas?

Sinead O'Connor: Nothing compares 2 u (1990)

Scorpions: Wind of change (1991)

Guns 'n' Roses: Don't Cry (1991)

Whitney Houston: I will always love you (1992)

Sting: Fields of gold (1993)

Duran duran: Ordinary world (1993)

Bon Jovi: Always (1994)

Aikakone: Alla vaahterapuun (1995)

Samuli Edelman & Sani: Tuhat yötä (1995)

Spice Girls: 2 become 1 (1996)

Toni Braxton: Unbreak my heart (1996)

Backstreet Boys: I'll never break your heart (1996)

Celine Dion: My heart will go on (1997)

Aerosmith: I don't wanna miss a thing (1998)

Ricky Martin: Private emotion (1999)

Sasha: If you believe (1999)

(Ja ei ollut varsinaisesti tarkoitus laittaa noita Toni Braxtonin  ja Backstreet Boysin kappaleita peräkkäin, mutta nythän ne muodostavaat aika kivan dialogin siinä keskenään...)

Dawson's Creerin Dawson ja Joey näyttävät mallia.

Olen valinnut kappaleita osin siltä pohjalta, että joka vuodelta olisi joku hidas. Lista ei siis sinänsä vastaa täysin omia muistojeni "diskoja", nehän sijoittuvat ajallisesti kuitenkin selvästi 90-luvun loppuun. Vaikka on kyllä sanottava, että juuri vuodelle 1999 oli kaikkein vaikeinta keksiä kappaletta, mitäs menin käyttämään BSB:n aiempaan vuoteen :P Sillä otin vain yhden kappaleen kultakin artistilta, vaikka esim. Bäkkäreiden tahdissa minä olen pyörähdellyt vaikka mitä viisuja :) Bon Jovi ja monet muut 90-luvun alun suurbändit olivat myös varsinaisia balladikoneita, tiedetään.

Joten haluaisitko olla muruseni ja kertoa, mitä tanssit? Kirjoitan aiheesta laajemmin kunhan joku on saanut sanottua minulle sanasen omista muistoistaan :)

Nylon Beat: Jos (1997). Harmillisen unohdettu Naikkari-kipale.

Enkä tiedä, voiko tätä ihan hitaaksi laskea, saattaisi tulla
hieman liian nopeat tanssimuuvit. Mutta tunnetta tässä on kuin

Bon Jovilla ja Toni Braxtonilla yhteensä.