perjantai 28. maaliskuuta 2014

Vuonna 1992



Vuoteen 1992 mahtui äärettömän suuri määrä niin dramaattisia tapahtumia, hienoja urheiluhetkiä kuin myös suuria hittejä. Tässä pieni silmäys!



Suomessa oli lama. Viime vuoden tilanteeseen viitaten Tilastokeskus ilmoitti vuonna 1991 tehdyn lähes 7000 konkurssia (vuonna 1990 niitä tehtiin vajaa 4000). Suomen markka päästettiin kellumaan ja sen arvo heikkeni vuoden aikana 13 %. Työttömiä oli yli 400 000 eli yli 16 % työvoimasta. Suomen Kommunistinen puolue meni totaalisesti nurin, kun siitä tuli ensimmäinen suomalainen konkurssin tehnyt puolue.



* Neuvostoliitto oli hajonnut edellisen vuoden lopulla ja Venäjällä alkanut valtava inflaatio eli hintojen nousu. Suomi ja Venäjä totesivat YYA-sopimuksen lakanneen Neuvostoliiton romahtamiseen. Boris Jeltsin vieraili kesällä Suomessa ja laski seppeleen Hietaniemen sankarivainajien haudoille. Jeltsin myös vakuutti, ettei Venäjä tulisi puuttumaan Suomen asioihin.
* Allekirjoitettiin Maastrichtin sopimus, jonka mukaisesti Euroopan yhteisö muuttuisi Euroopan Unioniksi (tämä tosin tuli voimaan vuonna 1993). Suomen hallitus päätti hakea EY:n jäsenyyttä.
* Jugoslavian hajoamissodat olivat alkaneet jo 1991. Bosniassa alkoi sisällissota vuonna 1992.

Pommituksia Bosnian sodassa. Kuva: Wikipedia

* Suomen Ruokolahdella tehtiin "leijonahavainto" ja sitä sitten etsittiin, mutta koskaan ei löydetty. Ruokolahden leijonasta on tuossa alla hauska videopätkä Ylen uutisista, uutistenlukijaakin vähän naurattaa. Jutussa tietysti myös vähän Ruokolahden torimaisemaa ja juttua tekemässä nykyinen Venäjän-kirjeenvaihtaja Marja Manninen. Jutussa mainitaan viikonloppuna paikalle saapuva suurpetotutkija, ja hän itseasiassa löysi Ruokolahdelta Suomeen kuulumattoman suuren kissapedon jälkiä. Aihe on ilmeisesti kiinnostanut ihmisiä kovasti, koska Ruokolahden leijona -Wikipedia-artikkeli on todella pitkä ja siinä on 202 lähdeviitettä!


* Timo Soini tuli Suomen Maaseudun Puolueen puoluesihteeriksi. Se nyt ei varsinaisesti ollut vuonna 1992 suuri uutinen, mutta 2010-luvulla voi olla ihan mielenkiintoinen yksityiskohta. SMP:n uuden ohjelman mukaan se oli "populistinen eli kansan tahtoa kuunteleva asialiike".
* Bill Clinton voitti presidentinvaalit Yhdysvalloissa
* Tsekkoslovakia jakautui Tsekkiin ja Slovakiaan



Suomalaista yhteiskuntaa leimasi tietysti lama. Yle järjesti työttömyys-teemaillan, josta löytyy pätkiä Elävästä arkistosta. Siinä työttömät haastavat päättäjät ja Ilkka Kanervan ja työttömien keskustelijoiden välille tulee kunnon sanasota. Television keskusteluillat eivät siis ole vain nykypäivän ilmiö!

Maailmalla kannettiin huolta otsonikadosta, sillä NASA kertoi aukon kasvaneen vuoden aikana 15 %. Puolan Katynin vuonna 1940 tapahtuneen joukkomurhan syyllisyyttä oli vuosikymmeniä vieritetty Natsi-Saksalle, mutta vuonna 1992 julkaistut asiakirjat totesivat sen tapahtuneen Neuvostoliiton johdon käskystä. Uuden energiapoliittisen selonteon mukaan Suomeen ei enää rakennettaisi uusia ydinvoimaloita.




Talviolympialaiset käytiin Albertvillessä. Jari Isometsä varmisti Suomen miehille viestimitalin. Kisojen myötä vasta 16-vuotias Toni Nieminen tuli kaikille tutuksi hänen tuotuaan mäkihypystä mitaleita: henkilökohtaista kultaa ja pronssia, joukkuemäestä kultaa. Lisäksi Nieminen voitti mäkiviikon ja maailmancupin. Suomessa alkoi suoranainen Toni-hysteria, koska kehen muuhunkaan teinitytöt ja pikkutytöt olisivat voineet rakastua! Ja siis, onhan Toni i-h-a-n-a. Marjut Lukkarinen (myöhemmin Marjut Rolig) saavutti hiihdossa kultaa ja hopeaa. Jokerit jääkiekkoili Suomen mestaruuteen, joukkueen suurin tähti oli Teemu Selänne ja puhuttiin Jokeri-huumasta. Keväällä Leijonat voittivat historiansa ensimmäisen MM-mitalin: värinä oli hopea ja häviäminen tietysti Ruotsille finaalissa. Jari Litmanen siirtyi pelaamaan Ajaxiin, Hollantiin. Kesällä olympiahuumaa tuottivat Barcelonan olympialaiset, joista mitalin toi muun muassa Seppo Räty.

1992 oli myös se suuri vuosi, jolloin Matti Nykänen siirtyi urheilusta viihdealalle. Oujee!

Vuoden Miss Suomi oli Kirsi Syrjänen, vuodet urheilijat Toni Nieminen ja Marjut Lukkarinen





Kahtena edellisenä vuonna suursuosion saavuttanut Ruusun aika uusittiin MTV:lla jo heti vuonna 1992. Keväällä 1992 televisiossa taas seurattiin viime syksynä alkanutta Hynttyyt yhteen -sarjaa. TV2:lta katsottiin Tuttu juttu show'ta, josta tuttu juontaja Joel Hallikainen teki superhitin Kuurankukka. Vuonna 1992 Tuttu juttu show'ssa nähtiin esimerkiksi Åke Lindman ja Pirkko Mannola.



Vuoden 1992 musiikki

Euroviisut järjestettiin Ruotsin Malmössä ja voitto meni Irlantiin kappaleella Why me? Suomea edusti Pave Maijanen Yamma Yamma -kappaleella, eikä sillä tietenkään herunut menestystä. Nirvana esiintyi Ruisrockissa.

* Popeda: Kersantti Karoliina
* Joel Hallikainen: Kuurankukka
* Neljä Ruusua: Juppihippipunkkari
* Erasure: Abba-Esque (sisälsi 4 Abba-coveria, kaikki kappaleet löytyvät tuosta linkistä)
* Neon 2: Polku // Tässä talossa
* Ten Sharp: You
* East 17: House of love
* Mikko Kuustonen: Abrakadabra
* Dr Alban: It's my life
* Anna Hanski: Jos et sä soita
* Ressu Redford: Jos vielä oot vapaa

Suomalaisia musiikinkuulijoita ilahduttivat myös vahvat naiset. Katri Helena palasi useamman vuoden tauolta jättihitillään Anna mulle tähtitaivas, Maggie Reilly keikkaili Suomessa asti ja Madonna jatkoi porskuttamistaan top10-hiteillään, kuten This used to be my playground ja Erotica. Jo tuossa listassa mainitun Anna Hanskin hittikappale tuli tunnetuksi erityisesti tv-mainoksen kautta.

Timo Pennasen mukaan tässä vaiheessa vain viidennes lama-Suomen talouksista omisti cd-soittimen, ja ainakin meillä kotona tultaisiin menemään vielä vuosikausia kasettimankkojen kanssa. Isoäiti jaksaa aina muistella, miten pienenä lauloin Anna mulle tähtitaivas -kappaletta - ne muistot saattaisivat olla vuodelta 1992. Seuraavana vuonna Tähtitaivasta muuten laulettiin myös Tenavatähdessä.

Emma-gaalassa palkinnot menivät seuraavasti:
Vuoden naissolisti: Anna Hanski
Vuoden miessolisti: J. Karjalainen
Vuoden naissolistitulokas: Susanna Haavisto
Vuoden miessolistitulokas: Joel Hallikainen
Vuoden yhtye: Neljä Ruusua
Vuoden yhtyetulokas: Neon 2
Vuoden sävellys: Mies jolle ei koskaan tapahdu mitään

Suurimpia hittejä lueskelin Timo Pennasen kirjasta  Sisältää hitin (2006).
Emma-voittajat Musiikintuottajien sivuilta.






Vuoden katsotuimmat elokuvat

Huomasin, että Wikipedian ja Elokuvauutisten antamat listat vuoden katsotuimmista elokuvista eroavat jonkin verran toisistaan - tai oikeastaan aika paljonkin. Koska Elokuvauutisten lista perustuu Suomen Elokuvasäätiön tilastoihin ja Wikipedian lista taas Mitä missä milloin -kirjaan, käytän tässä Elokuvauutisten listaa. En oikein tiedä tuosta MMM:n listasta, koska koko kirjahan etenee jotenkin kummallisesti kesäkuusta kesäkuuhun tai muuta sellaista.




1. Uuno Turhapuro Suomen tasavallan herra presidentti
2. Yksin kotona 2
3. The Bodyguard
4. Basic Instinct - Vaiston varassa
5. Tappava ase 3
6. Kaunotar ja hirviö
7. Beethoven
8. Cape Fear
9. Hook - Kapteeni koukku
10. Kuolema pukee häntä
11. Wayne's World
12.  Vuorovetten prinssi
13. JFK - Avoin tapaus
14. Viimeinen mohikaani
15. Kaukainen maa
16. Näkymätön vihollinen
17. Vääpeli Körmy ja etelän hetelmät
18. Alien 3
19. Batman - paluu
20. Armoton




Jo 1990-luvun kahdelta ensimmäiseltä vuodelta erittäin tutut kassamagneetit Uuno Turhapuro sekä Vääpeli Körmy houkuttelivat elokuvankatsojia teattereihin myös tänä vuonna. The Bodyguard tuli tunnetuksi aivan erityisesti Whitney Houstonin luultavasti suurimmasta hitistä, I will always love you. Vuonna 1992 Suomessa ensi-iltansa sai monta legendaarista lastenelokuvaa! Yksin kotona 2, Kaunotar ja hirviö sekä Beethoven. Itse tutustuin niihin vhs-kasettien voimalla.

Kaunotar ja Hirviö. Kuva: Wikipedia.

Taitoo neulokset, mainos vuodelta 1992.



Mitä Barbie voi opettaa elämästä? No vaikka mitä. Elävästä arkistosta löytyy kerraan aivan mahtava video vuodelta 1992. Siinä 8-vuotias Milla kertoo Barbeista ja hahmottaa aikuisten maailmaa Barbien kautta. Hän kertoo, millaisia leikkejä he Barbeilla ystävänsä kanssa leikkivät. Ohjelman on tehnyt Mirja Pyykkö ja voi että mikä helmi se tosiaan on. Leikeissä esimerkiksi lasta hoitamaan jäänyt Ken onkin kutsunut kavereita kylään, ja kotiin tuleva Barbie suuttuu ja jää lopulta siivoamaan kaljapullot pois lattialta. Aika totisia taisivat olla myös minun ja ystävieni Barbie-leikit.

Suuresta Lelukirjasta, tuosta lasten ramaatusta, löytyi muun maussa Captain Planet -leluja:



Meitsi peitsindeeros pukeutui samettiin ^_^


Vuonna 1992 täytin täydet 5 vuotta. Kävin seurakunnan kerhossa parina päivänä viikossa ja juoksin kavereiden kanssa pitkin metsiä ja leikin barbeilla. Lamasta tai Ruokolahden leijonasta en tiennyt mitään. Viikon paras päivä oli luultavasti lauantai, sillä se oli "nannapäivä".

Kertokaa omat parhaat vuoden 1992 muistonne! Tai kenties millaisia mielikuvia vuoden hittikappaleet tai vaikkapa Barbie-leikkijuttu teissä herätti. :)


8 kommenttia:

  1. Olin joskus katsomassa lahdessa (olin n.5v eli oisko ollu vuosi 94..) mäkihyppyä ja sieltä sitte tuli niemisinnostus. Huudeltiin aina että "Toooni Nieminen, ankanpoikanen". Mulla oli myös niitä sellaisia mäkihyppyukkoja joita kai nykyäänkin vielä on. Rautaiset sukset ja muovinen ukko oli! Niillä sitte kisoja leikittiin :D

    VastaaPoista
  2. Yksi tärkeä tapahtuma puuttuu: minä synnyin (ei ehkää niin merkittävää maailmanlaajuisesti :D) ja tuo hittilista selittänee miksi sain toiseksi nimekseni Karoliinan. :) Oon muuten ollut Tuttu juttu shown yleisössä isovanhempieni kanssa. Tosin vähän myöhemmin, varmaan sarjan loppuaikoina koska muistankin siitä jotain.

    VastaaPoista
  3. Minulla on aika samanlaisia muistoja vuodesta 1992 kuin sinulla. Lamasta en onneksi tiennyt mitään. Kävin srk:n kerhoa ja lisäksi meillä kävi kotona hoitaja. Kuuntelin Titi-nallea ja vuoden 1991 tanavatähtien c-kasettia. Kaunotar ja hirviö oli kova juttu!

    VastaaPoista
  4. Nyt kun Nunnu mainitsi tuon "Toni Nieminen, ankanpoikanen", koin flashbackin omaan ysärilapsuuteen, jossa tuota myös huudeltiin. Mutta miksi? Mistä se ankanpoikanen tuli? :D

    -Elina
    PS: Rakastan tätä blogia, ja olin unohtanut tuon Ten Sharpin biisin olemassaolon täysin, kiitos muistuttamisesta!

    VastaaPoista
  5. Vuonna 1992 minä olin eskarissa. Muistan myös että me asuttiin kerrostalossa, jossa näkyi kaapelikanavia, joten ensikosketukseni MTV:hen sain 6-vuotiaana ja sieltä päällimmäisinä mieleen jäi Michael Jacksonin musavideo Black or White (ja silloin Music Television todella oli MUSIC television :D).
    Muistelisin myös nähneeni leffan Hei, Kuka Puhuu ekan kerran juuri v. -92 (sehän ilmestyi jo 1989).
    Saattaa olla, että kävin juuri tuon Turhapuro-leffan katsomassa teatterissa äitini ja toisen siskon kanssa, mutta jouduttiin lähtemään kesken kaiken pois kun sisko nukahti :D

    Kotivideon mukaan myös lastenlaulukasetit olivat kova juttu meidän perheessä, niitä kuunneltiin ihan päivittäin ja lauluja esitettiin myös sukulaisille.

    VastaaPoista
  6. Musta tuli isosisko -92! :) Ja Kaunotar & hirviö <3 Edelleen suuri Disney-suosikki. Monen muun ohella tietenkin. Plus hyvä, että Pennasen kirjalle on ilmeisesti ollut käyttöä :)

    VastaaPoista
  7. Jännä tuo ankanpoikanen-juttu! ^_^

    Elina: kiitos! <3

    aniiti: Pennasen kirja on mun uusi raamattuni! :D

    VastaaPoista
  8. Oi, Ruokolahden leijona! Mä olin jotenkin onnistuneesti siinä uskossa, että se oli Helsingissä (olettanut sen karanneen Korkeasaaresta?) ja kun isä oli jokusen tovin tuolloin Helsingissä töissä niin muistan pelänneeni kun oikaistiin jonkun metsäreitin läpi kun olin siellä vierailulla :D Haha :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, muru! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.