torstai 7. maaliskuuta 2013

90-luvun vaatteita, osa n+1

Tässäpä nyt hieman sekalainen postaus siitä, miltä 90-luvun muoti mahdollisesti saattoi näyttää. Ysärihän alkaa olla jälleen muotia, mitäs sanoisitte jo pukeutuisitte huomenna jotenkin seuraavasti?

Nämä ensimmäiset kuvat ovat Muoti+kauneus-lehdestä ja kolme ekaa kuvaa erillisistä muotijutuista vuosilta 1996 ja 1997, muutama valinta. Tämä eka look on aivan mahtava :) Tuollaista tyynenmerenturkoosia en varsinaisesti näe kovin yleisenä ysärivärinä, mutta kirkkaudessaan se edustanee vuosikymmentään loistavasti. Mallilla on onneksi päässään haitaripanta, klassikko. Kaiken kaikkiaan en arvaisia kuvan vuosikymmeneksi mitään muuta kuin 1990-lukua, vaikka siinä ollaankin 70-luvun tunnelmissa. Minihameen kuvio ja värit ovat kieltämättä aika seiskytlukua, mutta kaikkien vaatteiden yhdistelmä on kivan kutkuttava.

Muoti+kauneus 6/1996


Tämä seuraava näyttää siltä, että kyseinen tyttö voisi olla jonkun suomalaisen tai eurooppalaisen pop-yhtyeen  kertosäkeitä korkealta laulava naisvokalisti. Se on tuo karvatakki+aurinkolasit+nahkahousut -yhdistelmä. Tai no housut lienevät kyllä jotain hiostavaa muovia eivätkä nahkaa. Sitä parempi tietysti. (Muovisista ysärivaatteista tulee väistämättä mieleen esimerkiksi yksikin kuva Aikakoneesta.) Alla näyttäisi olevan kivan kirkas kauluspaita. Siis mitä muuta tähän muka olisikaan voinut yhdistää? Napapaiden korkeintaan.

Muoti+kauneus 6/1996


Ja kaikenlaisia pikkukuvioisia vaatteita tässä seuraavassa. Eniten mua kyllä ehkä kummastuttaa se, että näissä yhdistellään täysin varauksetta täysin erikuvioisia ylä- ja alaosia keskenään. Aww nää vaatteet on niin mahtavia siitä huolimatta, tai siis nimenomaan juuri siksi ^_^ 

Muoti + kauneus 1/1997

Muistatte ehkä Step up dancers -tanssiryhmän? He olivat mukana ainakin Passi ja hammasharja -viihdeohjelmassa ja luultavasti taustalla joraamassa suunnilleen kaikkialla. Tai sellainen mielikuva minulle ainakin on jäänyt. Kuten huomaatte, oikeassa reunassa tanssahtelee Tea Khalifa, joka 1990-luvulla tuli  tunnetuksi juontamalla Jyrkiä.

Vaatteet ovat erittäin ehtaa ysäriä. Mitkä värit, mitkä mallit, mitkä materiaalit! Ja oranssit reisitaskuhousut.

Muoti+kauneus 1/1997


Nämä kaksi viimeistä kuvaa ovat kaikkien aikojen ensimmäisestä Demi-lehdestä ja siksi aavistuksen enemmän teinimuotia. Vaikka no okei, etenkin tämän ensimmäisen kuvan vaaleahiuksinen tyttö ei kyllä pukeudu mielestäni lainkaan teinimäisesti, vai mitä mieltä olette? Nuorehkoa hänen asussaan on lähinnä tuo housujen sivussa kulkeva kiva tehosteraita. No, ehkäpä Demi vielä vähän haki omaa tyyliään.

Demi 1/1998


Demi 1/1998


Alimman kuvan jakku tuo mieleeni ensisijaisesti 1990-luvun alkupuolen, jolloin esimerkiksi Beverly Hills 90210:ssa varsinkin Brenda ja Kelly pukeutuivat vastaaviin jatkuvasti. Olivatkohan jakut Suomessa samanlanen trendi? On varmaan sanomattakin selvää, että näinä vuosina en itse pukeutunut lainkaan näin hienosti. Trikookankaiset trumpettihousut ja hupparit, noin esimerkiksi, olivat paljon tavanomaisempia. Tavallaan on hauskaa miettiä, miten olisin 90-luvulla pukeutunut, jos olisinkin ollut kymmenen vuotta vanhempi. Olisinko ollut kuin BH90210:n Kelly? Vai olisinko inspiroitunut sittenkin enemmän Metsoloista...

PS. Ja olen hiukan pahoillani muuten siitä, että näissä kuvissa on lähinnä vain naisia. Mutta koetapas löytää jostain jänniä kuvia miesten ysärimuodista! Kai muodit muutenkin näkyvät usein selvemmin naistenvaatteissa. Joten näillä mennään, yritän toki paikata tällaisia sukupuolisia aukkoja, jos vain joskus järkeviä kuvia, lehtijuttuja ja mainoksia tulisi jostain vastaan. Täytyy sanoa sekin, että silloin kun miehiin sattuu tällaisissa yhteyksissä törmäämään, niin heidän vaatteensa ovat etupäässä aika tylsiä. Siispä edelleen syyksi käynee se, että naisten muotihan se usein jännittävämpää onkin. Että tällaisin selittelyin tässä nyt :)

1 kommentti:

  1. Aijai, viimeksi tänään katselin H&M:llä harmaata toppia/mekkoa jossa oli mustat tekonahkatehosteraidat sivussa! Kyllähän tällä hetkellä tosiaan on paljon ysäriä kierrossa ihan huomaamattakin, esim. tuo "mixed prints" on ollu iso juttu tässä vuoden parin sisään. Nyt on kauppoihin ilmestynyt farkkuhaalareita ja pvc-housujakin, joten eiköhän tässä olla tultu koko ympyrä kohta :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, muru! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.