Ystäväkirjoja ja ihania muistoja

Valitettavasti onnistuin löytämään vain yhden vanhan ystäväkirjani, vaikka niitä on päiväkoti- ja ala-asteikäisenä tullut omistettu useampia. Ne sisältävät tietysti mitä hienoimpia ja nostalgisimpia muistoja: lasten logiikkaa ja 90-luvun populaarikulttuuria. Päiväkoti- ja kerhoaikaisissa ystäväkirjoissa on tietysti se erityisen hienoa, että minä ja ystäväni emme osanneet kirjoittaa kuin korkeintaan hyvin horjuvasti, joten äidit on laitettu asialle. Siistillä aikuiskäsialalla on sitten ikuistettu Fröbelin palikat lempimusiikiksi ja lihapullat lempiruoaksi.

Barbie-ystäväkirjojen mainos on itseasiassa
jo vuodelta 1989. Muistan kuitenkin kaukaisesti, 
että yhdellä ystävälläni olisi ollut tällainen
1990-luvun puolivälissä. Saa tunnustaa, jos näin on.

Tässä kivoja klassikkovastauksia noin vuosien 1993-1994 tienoilta:  (sekaisin eri ihmisiltä, joten vastauksia samoihin kysymyksiin erittelen viivoilla, ymmärtänette)

Mieluisin tv-sarja: Ruusun aika / Kaukometsän pakolaiset / Hynttyyt yhteen / Nalle Luppakorva / Puolikuusi, Veturi / Olipa kerran Amerikka, Musta ori / Pelle Hermanni / Babar / Muumit / Alfred Ankka / Gladiaattorit / Ritari Ässä / Pieni talo preerialla

Paras lukemani kirja: Lasten Raamattu / Väiski Pitkäkorvan suuri päivä / Pupu etsii omaa kotia / Pieni merenneito / Aristokatit / Aku Ankka / Pingu ja kaverit / Mauri Kunnaksen kirjat

Ihailemani henkilö: Meidän isä / Arja Koriseva / Isoveljeni / Mummi ja pappa / Konsta Hietanen

Suosikki pop-yhtye: Anna Hanski / Mikko Kuustonen / Puolikuu ja Neon 2 / Kaija Koo / Michael Jackson / Dingo / Taikapeili

Suosikki lauluni: Prinsessa Ruusunen ja Tanssitan vauvaa / Lambada / Lakerikengät / Muumi-laulu / Anna mulle tähtitaivas / Kersantti Karoliina / Anna Hanskin laulut / Kaunis Veera / Kuka keksi rakkauden / Kauan / Autiotalo / Kuurankukka / Tyhmä mies hiekalle rakensi / Pilvimuurista...

Asioita, joista en pidä: Juksaaminen / Pojista / Kiroileminen, valehtelu

Kiinnostavin asia: Muistipelin pelaaminen / Oppia uimaan / Nintendo / Autot / Kaverin koti

Hartain toiveeni: Saada Barbin vaahtoa / Saada Geeli Barbi / Päästä pian kouluun / Että kesä tulisi pian / Saada suklaata / Että saisin 3000500 kaakaojauhetta / Että saisin 3000 Muumi-purkkaa / Ritarilinna, leikkimökki, Unikoiran toiselle kaveriksi / Saada tietokone / Saada kauko-ohjattava lentokone / Saada säkkityyny

Minusta tulee isona:  Lääkäri ja koripalloilija /  Opettaja kouluun / Kodinhoitaja / Lääkärihoitaja / Koululainen, sairaanhoitaja / Eläinlääkäri / Kampaaja / Poliisi / Kotitalousopettaja / Perhepäivähoitaja / Hammaslääkäri / Jääkiekkoilija / Hevosten kouluttaja

Erityisen hauska kohta on mielestäni toive saada valtavasti kaakaojauhetta (mitään mittayksikköä tuossa ei kyllä ole mainittu, mutta arvaan, että määrä on jokatapauksessa melkoinen). Onneksi näin aikuisena sitä voi mennä kaupasta itse ostamaan juuri haluamansa määrän, vaikka Vesseli-kaakaota ei enää kaupassa myydäkään.

Kirjoihin pyydettiin kirjoituksia myös tarhatädeiltä, opettajilta ja miksei vaikka omilta vanhemmiltakin. Heidän kirjoituksensa erottuivat toki kuin Michelin-mies uimarannalla. Heidän lempielokuvansa oli aina Englantilainen potilas tai Korppi sylissä tai Piano, lempiteeveesarja Villi Pohjola tai Melrose Place tai Twin Peaks. He pitivät Hectorista tai Stingistä. Ja tykkäsivät kaalikääryleistä, sienistä tai jostain muusta lasten inhokkiruoasta.

Useampi myös mainitsi Anna Hanskin lempiartistikseen. Tuo erikseen mainittu Tanssitan vauvaa olikin jo täysin unohtunut muistoistani, kaukaisesti tutulta se kuitenkin kuulostaa YouTubesta kuunneltuna... Loppuun kuitenkin jotain hivenen saman genren klassikkomusiikkia: Kuurankukka! Sekä Annan Hanskin edellämainittu että tämä Joel Hallikaisen hitti ovat vuodelta 1992. Kaikkien muiden vuosien lisäksi siis tämäkin oli oikein mainiota aikaa :)


Kommentit

  1. Mun ystäväkirjat ovat Salossa kaikki tallella. Ja nippu slam-vihkoja. Ne ovat kyllä aivan parasta mahdollista huvitusta :)

    VastaaPoista
  2. hartain toiveeni: saada barbin vaahtoa :D:D siis mitä! kuolin nauruun. pieni talo preerialla ja lasten raamattu tais olla mun sivulta, hehe. mulla oli (on edelleen) just tuo barbikirja. siinähän oli vielä se juttu, että oli tärkeetä kirjoittiko kiharahiuksisen vai suorahiuksisen barbikuvan sivulle. muistaakseni suoratukkainen oli parempi..

    VastaaPoista
  3. Mäkin muistan Hanna sun ystäväkirjasta, että sillä aukeaman kuvalla tosiaan oli paljon väliä! :D

    En yhtään muista millaisia ystäväkirjoja sulla Aniiti oli, osaisitko kuvailla? :)

    VastaaPoista
  4. Oi ystäväkirjat! Mun äiti oli katkera kun tokaluokkalaisena korjasin ekaluokkalaisen vastaukset paremmiksi. Fröbelin palikat mm. vaihtuivat Catcatiksiksi.

    Ystävien lempibändejä oli mm. Rek nek ja lempielokuva oli kahdella "Lion kign". Opettajani lempikirja oli joku ihme Lokki Joonatan ja elokuva juuri joku Piano tai Englantilainen potilas.

    VastaaPoista
  5. yksi luokkakaveri vastasi ehkä tokaluokalla mun ystäväkirjaan "pahinta mitä tiedän: täytekaku" en silloin ihan täysin tajunnut, miksi se oli mun äidin mielestä niin hauskaa. muuthan olivat vastanneet samaan kohtaan jotakin sota/väkivalta/kiusaaminen/tms. pikkuserkku taas oli vastannut "lemmikit: kanin tynkä". tynkä-pääte taisi olla jokin muotisanonta 1990-2000 -lukujen taitteessa.

    VastaaPoista
  6. Huvituin suuresti noista hartaimmista toiveista :D Mun ystäväkirjoissa ihmisillä oli usein kovin syvällisiä toiveita (vaikka myös geelibarbeja ja vastaavia varmasti toivottiin). Muistan esimerkiksi, että yksi ystäväni toivoi, että hänen lemmikkikoiransa eläisi yhtä kauan kuin hän. Maailmanrauhaa taidettiin myös toivoa ja sitä, että kukaan ei kuolisi.

    VastaaPoista
  7. Muistan kyllä ikuisesti sen kun yksi ystäväni kirjoitti ystävänpäiväkirjaani että hänestä tulee isona mamma. :D

    VastaaPoista
  8. Pikkusiskon ystäväkirjaan eräs pari vuotta nuorempi tyttö kirjoitti "Ihailen:"-kohtaan "kissoja poikia miehiä". Naurattaa edelleen :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, muru! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pikaopas: 90-luvun teemabileet

Ysäri-tietovisa

Kaupan kylmähyllyllä - Valion 1990-luvun tuotteita

Suosituinta musiikkia elokuussa 1997

Anttilan syysmuotia vuodelta 1993

90-luvun korut: papukaijat, tarrakorvikset ja kaulapannat

Ruokahistoriaa: Kun einekset ja mausteet alkoivat rynniä keittiöihin

90-luvun muistoja haussa!