maanantai 4. kesäkuuta 2012

Kesäaamu alkaa Summerista

Yle alkoi esittää kesäaamuisin nuorille suunnattua Summeri-ohjelmaa kesällä 1999, vaikkakin olin luullut, että jo aiemmin, mutta väärässähän sitä oltiin. Itse muistan parhaitan Radiomafian Outin Kaartamon ja Peltsin ohjelman juontajina, mutta  tuona ensimmäisenä (ja ainoana ysäri-) kesänä ohjelmaa Peltsin parina luotsasi nykyinen Vasemmistoliiton kansanedustaja Silvia Modig. Outi tuli Summeri-kollegaksi vasta vuonna 2000. Vuonna 1999 ohjelmaa kuvattiin VR:n makasiineilla, eikä uima-altaita vielä ollut, ja ohjelman ilme näytti muutenkin perin erilaiselta kuin nykyään. Heikki Paasonen ja Nuppu juonsivat Summeria vuodesta 2002 alkaen. Itse pidin tietysti Peltsi-vuosista eniten, ja Heikin ja Nupun aikoihin aloin ehkä olla jo hieman liian vanha tälle ohjelmalle. Vuonna 2000 Summeriin tuli mukaan Peltsin pudotus -kilpailu, jossa muistaakseni katsojat saivat yrittää pudottaa Peltsin hyppytornista uima-altaaseen. Oi, ne olivat aikoja ne!

Summerin Peltsi ja Outi, 2000. Kuva täältä.

Summerissa alkoi myös jo tuona vuonna 1999 uusiseelantilainen nuortensarja Klaani (The Tribe), jota rakastin suuresti! Sarjassa kaikki aikuiset ovat kuolleet, ja nuoret alkavat elää melko anarkistisessa maailmassa. Sarja seuraa lähinnä Ostarin rottia, eli entisessä ostoskeskuksessa asuvaa nuorisojoukkoa. Mukana hyvän ja pahan taistelua, rakkautta paljon ja surua ja iloa ja syömishäiriöitä ja teiniraskauksia sun muuta. Saatanpa kirjoittaa siitä vielä myöhemminkin! En myöskään ole kovinkaan tyytyväinen siihen, että YLE lopetti sarjan näyttämisen kesken, vaikka muu maailma pääsi seuraamaan Amberin, Lexin ja muiden seikkailuja vielä pitkään. Möyh :( (mutta onneni on, että YouTubesta löytyy....)


Olin iloinen huomatessani, että Ylen Elävästä arkistosta löytyy videoita jo tältä ensimmäiseltä Summeri-kesältä, menepä siis niitä katsomaan! Tuo linkki menee videoon, jossa Peltsi ja Silvia esittävät ihanan ala-astehenkistä teatteria metsänpeikosta ja kärpässienestä, suosittelen :) Tuolta löytyy myös mm. Rasmuksen live-esitys samalta kesältä Summerissa.

Summerissa saimme seurata Klaanin lisäksi myös Majakan väki -tv-sarjaa (Round the Twist), josta en kyllä muistaakseni koskaan ihan kamalasti tykännyt. Ehkä olin sille liian vanha? Tämän tunnusmusiikin muistan silti paremmin kuin hyvin:


Ja kaikille niille, jotka Majakan väestä pitivät voinen kertoa, että YouTubesta löytyy kyllä sitäkin. Ja tulipa tässä mieleen, että mikä siinä on, että YLEllä nimenomaan Summerissa on näytetty niin paljon juuri näistä Tyynenmeren lounaispuolen valtioiden tv-sarjoja? Klaani oli uusiseelantilainen, Majakan väki - ja esimerkiksi niistä kolmesta merenneidosta kertova H2O - australialaisia. En osaa antaa vastausta.

Iloista kesän alkua teille kaikille!

17 kommenttia:

  1. Toi Klaani oli ihan mahtava sarja! :D Vaikka en oo ihan alusta asti nähnykää mut tykästyin silti siihen. :)

    VastaaPoista
  2. Löytyykö Klaaneja taas youtubesta? Minä aloin katsoa sitä sieltä viime kesänä alusta, ja kun pääsin pariin kolmeen viimeiseen ykköskauden jaksoon, ne olikin kaikki poistettu! Mikä vääryys! Se oli huippusarja. Minun mielestäni YLE näytti sen kyllä loppuun, koska minä olen ainakin nähnyt viimeisen kauden.

    Luulen, että Australiassa ja Uudessa-Seelannissa tehdään aika laadukkaita nuortensarjoja ja siksi YLE valitsee niitä. Ne ei ole liian amerikkalaista sokerihöttöä (vaikka merenneitoja olisikin).

    VastaaPoista
  3. Karkkis: Viimeksi kun katsoin, niin YouTubessa oli vielä jaksoja. En osaa sanoa, onko siellä kaikki. Ehkä ne on poistettu ja osa niistä lisätty takaisin?
    Ja jos YLE tosiaan näytti Klaanin loppuun niin sitten olen vihainen vain itselleni, sillä olen jotenkin tainnut missata viimeisen/viimeiset kaudet. Pahus!

    VastaaPoista
  4. Moikka Tuuve! Muistelusi siitä, että Summeri olisi alkanut tulla jo aiemmin saattaa liittyä sitä edeltäneisiin lasten/nuorten kesäohjelmiin. Yleltä tuli ainakin kesinä 95-96 ohjelma "KesäQ" (jossa oli se Majakan väki mukana, muistan katsoneeni sitä silloin!) sekä -98 "Kesä Q". Hauskaa kesää toivoo toinen 90-luvun lapsi... :)

    VastaaPoista
  5. Jep, mäkin muistan nimenomaan nuo KesäQ-ohjelmat (tosin en muistanut nimeä) ja sen, että Majakan väkeä olen katsonut jo aikaisemmin 90-luvulla :)

    VastaaPoista
  6. Moikka Suzy Tiger! Ja kiitos kommentista. Itse en muista KesäQ:ta ollenkaan, mutta kaipa minäkin sitä silti olen katsonut. Ja Majakan Väkeähän tehtiin jo vuodesta 1989 alkaen, joten ei oo kovinkaan yllättävää, että sitä alettiin näyttää jo 1990-luvun puolivälin paikkeilla Suomessa.

    Wikipedian mukaan vuosina 1997 ja 1998 olisi tullut OH Kesäsommar ja H2O Kesäsommar, nekin siis Summerin edeltäjiä.

    Saman tietolähteen mukaan KesäQ:ssa esitettiin 1995 Majakanväkeä ja 1996 The Adventures of Pete & Pete -sarjaa. Sitä en kyllä muista.

    Ihanaa ja aurinkoista kesää!

    VastaaPoista
  7. Olikohan tuossa H2O -ohjelmassa myös Silvia Modig mukana? On nimittäin semmoinen muistikuva, että olisin joskus sinne lähettänyt valtavan hienon piirustuksen Silviasta ja miesjuontajasta, joka ei kuitenkaan missään tapauksessa ollut Peltsi. Siinähän oli se postiosuus, josta tykkäsin jostain syystä hirmuisesti.
    Tuo Majakan väki oli munkin mielestä vähän pliisu mutta oh boy, mikä laatusarja tuo Klaani olikaan!

    VastaaPoista
  8. Oikein muistat: H2O:ssa oli Silvia Modig!

    Wikipedia kertoo:
    "Vuosina 1997 ja 1998 kesäohjelma tuotettiin yhdessä FST:n kanssa, minkä vuoksi toinen juontaja puhui suomea ja toinen ruotsia. Molemmat käyttivät kuitenkin välillä myös toista kotimaista kieltä. Ensimmäisenä vuotena ohjelma kantoi nimeä OH KesäSommar. Nimessä oleva OH tuli ohjelmassa usein nähtyjen suomalaisten lentokoneiden kyljessä olevasta tunnuksesta. Toisena kesänä ohjelman nimi muuttui H2O KesäSommariksi lentokoneteeman jäätyä pois. Ohjelmaan kuului puhelinkilpailu, jossa palkintona oli cd-levyjä ja -singlejä juontajien heittämän ison nopan osoittavan lukumäärän verran. Ohjelmien suomenkielisenä juontajana toimi Silvia Modig."

    VastaaPoista
  9. Voi, kun sais vieläkin aloittaa kesäaamunsa Klaania katsellen.

    Olikohan se niin, että H2O:ssa tuli Bertin päiväkirjat? Sekin oli ihan paras, hihi.

    VastaaPoista
  10. OMG, en ole tiennyt, että Bertistä on tehty tv-sarjaakin! Wau. Niitä kirjoja kyllä luin. En siis osaa sanoa tästä H2O-asiasta mitään. :/

    VastaaPoista
  11. Hei, muistaako kukaan mikä mahtoi olla se Summerissa esitetty sarja jossa se tyttö siirtyi eri aikakausien tai joidenkin tasojen välillä ja etsi kai jotain?

    VastaaPoista
  12. Ja minä olen yrittänyt keksiä, mikä oli summerissa joskus tullut animaatiosarja joka kertoi sellaisesta yrmystä teinitytöstä, koska se oli silloin lemppareitani.

    VastaaPoista
  13. Mua on niin painanut se että ihan varmasti Summerin historia ulottuu makasiineja ja Peltsiä pidemmälle :D Ja niinhän se tosiaan olikin vaikka ohjelman nimi ei Summeri ollutkaan. Sen muistin että ihan aikojen alussa ohjelma oli puoliksi ruotsinkielinen ja puhelinpeliä seurasin jännityksellä. Silvia oli mahtava juontaja, Pete ja Pete sekä Majankan väki huimia sarjoja.

    Onko nykyinen Summeri huono siksi etten ole enää kohderyhmää, kiinnostaako jotain oikeasti se teinijoukon säätäminen? Missä ovat musiikkivieraat, postiosuus ja puhelinpelit!? :D Ulkomaiset sarjat ovat sentään pysyneet jotenkuten perinteissä mukana. Mutta muuten ohjelma ei ole Summeria nähnytkään, joten jos vanha konsepti ei kelpaa saisi nimenkin vaihtaa.

    VastaaPoista
  14. Mä oon kans miettiny pääni puhki jota Jussin kysymää sarjaa. Muistan että ensimmäistä Summeria edeletävänä kesänä (varmaan se H2O Kesäsommar ohjelma) näkyi nuorten ohjelmassa joku sellainen sarja jossa tyttö hyppi ajassa ja muistan tykänneeni siitä. En vain kuollaksenikaan muista sarjan nimeä, taisin olla vasta yhdeksän... Siis jos joku muistaa niin kertokaa jooko.

    Sitten seuraavana kesänä alkokin Summeri ja voi että tykkäsin siitä ja ERITYISESTI Klaanista. Mä olin ihan hirvee fani ja maailma romahti kun Amber kuoli. Yle tosiaan jatkoi sarjaa (olisiko ollut syksyllä tai talvella) ja se näkyi lauantaisin neljältä ykköseltä, muistan istuneeni tv:n ääressä joka lauantai siihen aikaan ja myöhemmin nauhoitinkin kaikki jaksot vhs:lle joita on varmaan parikymmentä...
    Ilokin palasi kun Amber ei ollutkaan kuollut ja yle tosiaan näytti sarjan loppuun asti eli viisihän niitä tuotantokausia tuli ja osa sarjan tähdistä tuli erään vuoden Eurooopan kiertueellaan Suomeenkin käymään. Sinne en päässyt, sillä kävivät tietenkin vain Helsingissä.

    Mutta vanhaa summeria on kyllä ikävä. Uutta en ole muutamiin vuosiin enää katsonut (ikä painaa), mutta muistan viettäneeni varmaan kuusi-seitsemän vuotta summerin parissa joka kesä. Monet muutkin nuorten sarjat olivat tosi hyviä, tykkkäsin lähes kaikista, vaikka Klaani on ikuisesti paras.

    VastaaPoista
  15. Mä muistan kans tän sarjan, se typykkä, oisko ollu Cathy(?) siirty jotenki muinaiseen kiinaan, ja takas nykyaikaan eli 90-luvulle, muistaakseni raahaten mukanaan jonku tulevan keisarinkin, ja jossain vaiheessa selvisi että se olikin molemmissa ajoissa yhtäaikaa...

    Silti, Klaani <3 (taitaa löytyä kaikki 5 kautta dvd:ltä)

    VastaaPoista
  16. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  17. Wohoo, ankaran googletuksen jälkeen tuo sarjan nimi selvisi, eli Lohikäärmekuninkaan maa (Spellbinder: Land of the Dragon Lord)!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, muru! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.