lauantai 27. lokakuuta 2012

Oli niitä muitakin kuin Pastirol

Jostain syystä blogini aivan ylivoimaisesti suosituin postaus on viime kevään Pastirol-teksti, tai varmaankin etupäässä ne kuvat. Miksi ihmeessä? Itse osaan kuvitella lukuisia kiintoisampiakin ysäriaiheita. Ehken ole ihan kansan hermolla.

Mutta kuten otsikkokin sanoo, oli niitä muitakin kuin Pastirol! Pastilleja siis.

Leafin Plus-xylitolpastilleja.1997.


Viime kevättalvella etsin kaupasta näitä Vicks-pastilleja, enkä löytänyt, olin syönyt niitä viimeksi ehkä juuri 90-luvulla. Ongelma oli tietysti siinä, että etsin nimenomaan näitä Vicksejä. Ei tullut mieleen, että tuotteen pakkauksen ulkomuoto olisi saattanut 15 vuodessa muuttua. Löytyihän niitä lopulta, vaikka apua kysyinkin :P Muistaakseni 90-luvun Vickeissa olisi myös ollut askin sisällä sellainen hieman foliomainen paperi suojaamassa itse pastilleja. Mahdankohan sekoittaa johonkin toiseen tuotteeseen?

Stop-xylitolpastilleja ja todellakin vuodelta 1990.

Mutta joo. Oli sitä Pastirolia myös. Ja 1990-luvun lopussa ihan uudenlaisissa rasioissa ja taisi olla uusissa mauissakin. Nostalgisesti on tietysti sanottava, että eihän mikään tuote vain voi olla uudistuksen jälkeen yhtä hyvä kuin ennen. Olisikohan meillä edelleen Pastiroleja, jos ne olisivat pysyneet 1990-luvun puolivälin kuosissaan varsinkin maun suhteen ikuisesti? Perhaps. Aina on hyvä aika jossitella.

Pastirolin mainos Suosikista kesältä 1999.

4 kommenttia:

  1. Ne ns. Kummeli-pastirolit(omena, salmiakki, seko) oli tosin jo revamppaus itsessään. Sitä ennen (90-luvun ihan alusta on mun muistikuvat) Pastiroleja oli terva, anis ja ehkä jokin kolmas maku jota en muista. Sellaisissa aika konservatiivisissa mummopaketeissa.

    VastaaPoista
  2. Oo, niin muuten olivatkin, oonhan mä tuosta jostain lukenutkin. Wikipediasta varmaan :D
    Mut kiitos Elina!

    VastaaPoista
  3. Pastiroleja kaipaan minäkin eniten ja erityisesti niitä alkuperäisiä makuja (Tervaa, salmiakkia ja anista). Myös nuo vanhat Vicksit olivat aivan loistavia. Olen myös adressiin pistänyt nimen Pastirolien palauttamiseksi kauppoihin. Nähtäväksi jää siis, että tekisivätkö joskus paluun ja jos tekisivät olisivatko enää sama juttu kuin ennen vanhaan. Toivossa on kuitenkin hyvä elää.

    VastaaPoista
  4. Mä muistan varsinki näitä 90-luvun makkeisia lämmöllä ja omalla kokemuksella, äiti oli nimittäin Oulussa karamellitehtaalla (Merijal, myöhemmin Leaf) töissä, ennenkuin ko. pulju siirrettiin Turkuun. Vähän ku näkis vanhoja ystäviä ku kattoo kuvia :3

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, muru! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.