maanantai 29. lokakuuta 2012

Kauniit ja rohkeat ja ikiaikaiset ja kaksi Ridgeä

Se on vihdoin täällä, upea Kauniit ja rohkeat -seinäkalenteri aidoilla kuvilla! Suoraan vuodelle 1994!


Omat ensimmäiset muistot Kaunareista ovat varmaan jossain 1990-luvun puolivälissä. Brooke ajamassa pinkissä mekossa avoautolla kohti kirkkoa, jossa Ridge ja Taylor ollaan juuri vihkimässä avioliittoon. Brookella on hiukan kiire, sillä kappas keppana hän on juuri huomannut olevansa raskaana Ridgelle. OMG! (Tässä tuota seuraava kohtaus, kun Brooke huomaa olevansa paikalla liian myöhään. Niin rupuinen video, etten viitsinyt postata sitä tähän. Joskus muistiinsa voi luottaa, sillä Brookella tosiaankin on se pinkki mekko!) On sanomattakin selvää, että juonet eivät 20 vuodessa ole muuttuneet miksikään.

Mutta kun nyt Kaunareista aloin kirjoittaa, niin on tuotava esiin yksi 1990-luvun Kauniiden ja rohkeiden mahtavimmista kummallisuuksista, vaikka luonnollista se onkin. On nimittäin niin, että Ridge ei ole ihan aina ollut jykeväleukainen Ron Moss. Vuonna 1992 Yhdysvalloissa tulleissa jaksoissa tuota muodinluojaa näytteli nimittäin muutamien jaksojen ajan Lane Davies! Ja sehän oli tietysti kamalaa ja laman jälkeen hirveimpiä koettelemuksia menneellä vuosikymmenellä.





5 kommenttia:

  1. Voi Kaunareita. Ei ole uudet laisinkaan niin hyviä kuin vanhat, mitä joskus olen erehtynyt kanavalle oikeaan aikaan :D

    VastaaPoista
  2. Mut aattele, kuinka kauhea kokemus se nyt sitten on, kun Ridge lähtee kaunareista pois kokonaan! (Tai ehkä vaan "kuolee" ja sitten palaa parin vuoden päästä sarjaan takaisin...)

    VastaaPoista
  3. Omat ekat muistot Kaunareista on, että makaan olohuoneen lattialla, äiti silittää vaatteita ja lukee mulle suomennoksia ku en osannu vielä lukea. Sweet memories!

    VastaaPoista
  4. Tiedän toki Ronn Mossia pidetyn hyvänä näyttelijänä. Roolihahmojen tulo tiensä päähän on luonnollista.

    VastaaPoista
  5. en tienny tosta lane davies kuvioista... mä tiedän vaan ronn mossin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, muru! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.