keskiviikko 8. elokuuta 2012

Hiukan Fiitä kainaloon

Blogasin Fii-merkkisistä deodoranteista jo jokin aika sitten, mutta löysin uusia kuvia. Näinpä ajattelin tehdä kokonaan uuden kirjoituksen enkä vain lisätä niitä sen edellisen perään, koska näin ne lienevät helpommin nähtävillänne.




Ja itseasiassa toinen kuvassa oleva vuosiluku on väärin, joten luettakoon se vuosituhantena. Vasemmanpuoleinen mainos on Suosikista vuodelta 1999, oikeanpuoleinen taas Mix-lehdestä vuodelta 2001. Ja onhan siinä pieni erokin, kun putkiloiden korkit muuttuvat läpinäkyviksi. Mainoksissa ei myöskään enää ole kuvallista materiaalia niistä roll-oneista, kuten vanhemmissa mainoksissa.

Fiit ovat kuitenkin legendaarisia. Luulen, että minulla olisi saattanut olla tuollainen vuoden 2001 musta Fii-dödö. Kuten eräs ystäväni tänne kommentteihin muisteli, yhdistän minäkin nämä tuotteet erityisesti lapsuutemme ja nuoruutemme uimarannalle ja erityisesti uimarannan kioskirakennuksen pukuhuoneeseen. Muovisilla lattioilla oli hiekkaa, kun ihmiset toivat sitä järvivetisissä märissä jaloissaan, märkää hiekkaa joka paikassa ja raaputuksia pukuhuoneen ikkunoissa. Järven ja kahvin ja jäätelön ja metsän tuoksu, uinnista kosteat hiukset, nihkeät uikkarit muovikassissa. Rullalle käärittävät rantamatot, joilla oli aivan tietynlainen tuoksu, sellainen auringossa palanut olki. Parkkipaikan päivän helteissä sisältä kuumentunut auto, paljaat jalat (koska vielä märkiin jalkoihin ei kangastossuja kannata hiekkaisina työntää) vasten auton muovista ja neulasten peittämää kuramattoa. Käsin alas veivattu autonikkuna, autoradiosta J. Karjalaisen Väinö Väinö missä on se Väinö... ja Karjalaisen rimputteleva kitara.

Siinä tuoksuu Fii. Suih suih.




Tässä vielä ne edelliset Fiit.



5 kommenttia:

  1. Haluan lapsuuteen ja lehmikselle, juuri nyt ihan heti mielellään :D
    Ihana postaus.

    VastaaPoista
  2. <3

    Itsekään en panisi sitä pahakseni. Pitää vain hankkia aikakone!

    VastaaPoista
  3. Nämä on just niitä mainoksia, jotka mä muistan :)

    VastaaPoista
  4. Olin mun siskolle niin kateellinen, kun sillä oli tollanen musta Fii! Oisin halunnu itekkin sellasen, mut enhän mä saanut niin nuorena. Joskus ehkä salaa (tai luvankin kanssa?) lainasin sitä kyllä ja se oli hienoa se :-)

    VastaaPoista
  5. Ihana ja nostalginen blogi sulla! Harmi ettei Fii:tä saa enää, tuo turkoosi waikiki tuoksu oli ehdoton lemppari. Ala-asteen lopulla muistan sitä käyttäneeni. Mustassa pullossa oleva haisi ihan mummoille :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, muru! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.