maanantai 20. elokuuta 2012

Aamiaisella ysikytluvun tapaan

Päiväkoti-ikäisenä eli 1990-luvun alkupuolella nimesin lempiaamiaiseeni kuuluvan paahtoleipää ja kaakaota. Paahtoleipäjuttu oli sikäli tarkka, että mieluiten sillä kuului olla vain sen verran margariinia, että se kaikki suli leivän lämpöön. Ei mikään yksinkertainen homma siis! Omnomnom, pidän kyllä edelleen paahtoleivästä vain sulaneella margariinilla, mutta ei se nyt ihan ehdotonta nykyään sentään ole :)

Meillä kaakao oli yleensä Vesseli- tai O'Boy-merkkistä, tosin jossain vaiheessa lapsuuttani kaappiin ilmeistyi myös Nestlen keltainen kaakaopurkki, jonka kyljessä pyöräili ja vipelsi ruskeita pupuja. Mutta kun sitä kerran oli tottunut tiettyihin kaakaoihin, niin esimerkiksi Nestle tai jotkut halpiskaakaot eivät vain maistuneet niin hyviltä.


Siinä O'boyta vuodelta 1990. Muistan niin elävästi purkkien alareunan pojan kuvan. Minun mielestäni se näytti aina pellavapäiseltä pojalta, jolla oli päässään iso vihreä hattu, mutta nyt kun sitä katsoo, niin ehkä tuo pää on vain kuvattu vihreällä pohjalla. Onkohan hän tuo tuotemerkin Boy? :) Ja samassa siinä vähän hintapolitiikkaakin. Huimassa tarjoushinnassa siis 9,90 markkaa per purkki. Noin 1,60 euroa. Mitähän kaakaojauhe nykyään maksaa? Eipä ole tullut aikoihin ostettua.

Normiaamiaiseeni ei se kaakao tainnut joka aamu kuitenkaan kuulua. Perusmättöä olivat leipä margariinilla sekä lasillinen maitoa. Jogurttia myös, jos sitä sattui olemaan.

Hurmaloilla aamiaistettiin tähän tyyliin:

Esko Salmisen esittämä Hannu Hurmala
sarjassa Blondi tuli taloon.

Blondi tuli taloon -sarjassa Hurmaloiden kotona hengattiin paljon keittiössä ja oltiin vähän väliä aamiaisellakin, mutta ei sentään ihan niin usein kuin Kyllä isä osaa -sarjassa. Tässä TV2:n komediasarjassahan puolet jaksosta vietetään keittiönpöydän äärellä ja aamupalaakin syödään useampaan otteeseen - per jakso.


Kuvia sarjasta Kyllä isä osaa, ensimmäinen tuotantokausi.
Alimmassa Jussi laittaa Vesseli-kaakaota :D

Valion jogurtit esiintyivät eri kuoseissa kuin nykyään (niitä löytyy paljon lisää täältä vanhemmasta kirjoituksestani!), ja maitoa ja mehuakin sai visuaaliselta ilmeeltään selkeästi ysäritölkeissä. Ja sitä Metsätähti-jogurttia. Ala-asteen ensimmäisinä vuosina olin hyvin usein aamiaisella yhden ystäväni luona. Siellä aamiaiseksi oli AINA (niin aina kuin minä muistan...) tummaa setsuurityyppistä leipää, Voimariinia (huom. ei missään nimessä Oivariinia) ja Oltermannia juustoksi sekä viidakkojogurttia (jonka henkilöllisyydeksi selvisi tuossa jokin aika sitten Yoplaitin Frutos), josta olen jo aiemmin kirjoittanut niinikään. Ja maitoa laseittain, tietysti! 

Olen tähän koonnut yhteen tyypillisiä aamiaistarvikkeita 1990-luvulta ja ihan 2000-luvun alusta. Siispä sen mukaan, mitä olen onnistunut käsiini haalimaan. Valitettavasti esimerkiksi juustot, leivät ja hedelmät huutavat poissaoloaan, koittakaa kestää. Kenties jotain siihen suuntaan myöhemmin, tai no ei niiden hedelmien osalta. Omena se on omena nykyäänkin :D



Kuvassa siis: Valio appelsiinimehua (1995), Valion kevytmaitoa (2001), Saarioisten karjalanpiirakoita (2001), Raision Pika-kaurahiutaleita (1990), Kellogg's Corn Flakes (2001), Kellogg's Rice Krispies (1994), Keiju-margariinia (2001), Valio Aamupala-juustoa (1994), Valio hedelmäpommi-jogurttia (2001), Valio Nami Nami -vanukasta (2001), Valio Viilis (2001), Yoplait Frutos-jogurttia (2001). Aika sekalainen seurakunta!

Mitä sinä aina vedit päivän tärkeimmällä aterialla?

PS.
Erillinen margariini-postaus on tulossa!

5 kommenttia:

  1. Lähikaupassa kun katsoin, niin O'boy -kaakaopurkki (sellainen normiversio) maksoi niinkin paljon kuin 3,99e!! :o On kyllä hinta noussut ja remakasti!

    VastaaPoista
  2. Tuollon O'boy oli mielestäni vielä hyvänmakuista. Joskus pari vuotta sitten kun ostin sitä nostalgiafiiliksissä , niin sehän näytti rakenteeltaan pelkältä sokerilta ja makukin oli sen mukainen. Lieneekö resepti muuttunut vuosien saatossa vai vain oma maku? :)

    VastaaPoista
  3. @Epe: Voi kauhea, onpa kallistunut! Olettaen, että paketit olisivat samankokoisia. Itse ajattelin, että varmaan aika samoissa hinnoissa mennään...

    @Syringa: Itse muistan sen keltaisen pupupurkin Nestlen kaakaojauheen olleen juuri tuollaista sokerista mössöä. Voi kunpa eivät olisi muuttaneet O'Boyn reseptiä! Vaikka tosiaan lienee kai niinkin, että lapsena kaikki sokeri ei maistunut ihan niin äklöltä kuin nykyään :P

    VastaaPoista
  4. Ei hitto, mulla piti jossain vaiheessa olla aina noita vaaleita karjiksii!! Ja jossain vaiheessa oli aina toi paahtoleipä ja kaakao -yhdistelmä, O'boy tai Nesquick! Sitä jauhetta piti lappaa sinne ihan hulluna et jäi sinne pohjalle sellanen mönjä sit lopuks :D

    VastaaPoista
  5. Vielä parempaa oli O'boy mansikkajuoma..Tosin sitä oli 80luvulla..
    Tässä pari kuukautta sitten iski nostalgia,ja yritin sitä metsästää maailmalta
    Huonoin tuloksin..Mutta sitten muistin että Nesquick valmisti vastaavaa,ja sitä sitten tilasin Ebayn kautta USAn Ohiosta..😀
    Juomajauhe maksoi 4$ ja rahti 20€..Mutta mitäpä sitä ei tekisi vanhojen aikojen vuoksi..

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, muru! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.