perjantai 26. elokuuta 2016

Syyskesän tuo Suosikin (kulta)turbo!

Koulujen alku, viileät aamut ja auringon hiostamat päivät, kun kannat nhl-, Eastpakin tai muumien koristamaa reppuasi, tai selässäsi onkin nauhoilla kiristettävä nahkareppu tai yli olan vedettävä yksiolkaiminen uuden ajan teknoreppu.

Siihen hetkeen kuuluu myös Suosikin vuoden yhdeksäs numero, joka oli varsin erityinen: vuoteen 1995 saakka hopeinen turbonumero, siitä eteenpäin kultainen kultaturbo. Suosikki oli 1990-luvun lopulla ja vuosituhannen taitteessa, juuri ennen internetin läpilyöntiä suosionsa huipulla. Yksi vuotuinen merkkipaalu oli tietysti turbonumero, joka oli luettava tarkkaan kannesta kanteen.

Ylärivissä Suosikki-lehden turbonumerot 1992, 1993, 1994 ja 1995
sekä alarivissä kultaturbot 1996, 1997, 1998 ja 1999.

Tällä anekdootilla voitte päteä, jos sopiva tilaisuus joskus tulee: Bon Jovi koristi 1990-luvun Suosikin turbonumeroiden kansia peräti kolme kertaa!


Tavallisiin Suosikin numeroihin verrattuna (kulta)turboissa oli muutakin ekstraa kuin paksummasta paperista taitettu kansi. Oli kaksinkertaisen kokoiset jättijulisteet, tarroja, lukujärjestys, suureellisia palkintoja kilpailuissa sekä sisältönä muun muassa kollaasi starojen lapsuuskuvia. Ylipäätään tässä supernumerossa oli aina tavallista numeroa enemmän sivuja - lehti saattoi olla jopa kaksi kertaa paksumpi kuin tavallinen numero. Ei kaikki tietysti olla tiukkaa tekstiä, vaan myös muuta toimitettua sisältöä.

Lisäksi lehdissä oli erityisen paljon yhden sivun kokoisia fanikuvia, joiden reunat olivat hopeiset ja vuodesta 1996 alkaen kultaiset, kuten kannetkin. Erityisominaisuutena noissa metallinhohtoisissa kansissa ja fanikuvissa oli tietysti se, että niihin jäivät sormenjäljet ällistyttävän helposti ja pitkäaikaisesti. Niitä lähmäisiä fanikuvia lienee ollut meidän jokaisen Suosikeissa!

X-Files-ihailijakuvaa sekä laulujen sanoja - olemmehan ajassa ennen googlettamista.

Lehtien mukana tuli myös tarra-arkkeja, nämä vuosilta 1996-1999.


Suosikin turbonumeroiden kulta- ja hopeareunaisia ihailijakuvia.

Turbonumeroiden sisältöä.



Itse luin Suosikkia tiiviisti suunnilleen vuodesta 1997 alkaen. Kaikki numerot olivat minulle tärkeitä - luin niitä kirjastossa, lainasin niitä kirjastosta ja ostin divarista pari kuukautta vanhoja lehtiä. Lopulta lehti tilattiin minulle joululahjaksi. Tietysti näissä kultaturboissa oli silti jotain ihan erityistä. Tulihan niiden mukana kaikkea ekstraa (kuten ihanat lukujärjestykset ja tarrat) ja selattavaa ja luettavaa oli niin paljon! Niinpä nytkin selatessani näitä vanhoja 1990-luvun loppupuolen kultaturboja voin huudahtaa joka aukeaman kohdalla muistikuvien merkiksi - ai niin, tämä juttu! Tämä mainos! Tämä kuva!



4 kommenttia:

  1. Hih, muistan kun opettelin Aikakoneen Keltaisen sanoja tuosta kultaturbosta! :D

    VastaaPoista
  2. Minulle tuli muutaman vuoden (kaks tai kolme vuotta) suosikki kotiin kannettuna ja tykkäsin noista tarroista kulta turbossa. Onpa oman huoneeni seinällä vielä yksi fanikuvakin Frendeistä ja nimenomaan kulta turbosta kultaisine reunoineen. Toinen fanikuva on Rossista normi suosikista. :)

    VastaaPoista
  3. Voi aawwhh.. turbot!! <3

    Lukkarit oli aina kiva lisäys koulujen alkuun ja noi tarrat on jossain mun vanhassa tarravihkosessa :) Muistan kun noi tuli lehden mukana ja olin ihan täpinnöissäni, tarrojen keräily/vaihtelu kun oli siihen aikaan kova sana.. :D

    Juuri vähän aikaa sitten lueskelin itsekin vanhoja Suosikkeja (ja muita vanhoja lehtiä), itkunaurut oli taatut kun tuli elävästi mieleen ne hetket kuinka sitä nuorena luki lehteä niin tunteella ja sydän pamppaillen josko sieltä se julkkisihastus pomppais esille :D

    VastaaPoista
  4. Mulla oli muutama divarista tai kirpputorilta ostettu kultaturbo ihan ysärin lopulla. Niissä oli, ihme kyllä, tarrat ja kaikki tallessa! Eritoten muistan tuon -99 numeron, koska sen tarrat lykkäsin koristamaan kirjoituspöytäni pulpettikannen peiliä.
    Taisinpa jossain vaiheessa leikellä noista vanhemmista kultaturboista fanikuvat ja liimata johonkin leikevihkoon. Harmi että ne kaikki heivattiin menemään...

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, muru! :)