Rakas päiväkirja...

Kirpputorilta löytynyt käyttämätön - IHANA - Titanic-päiväkirja vuodelta 1998.

"Päiväkirjan kirjoittaminen on kuin juttelisi parhaalle kaverille. Päiväkirja ei vastaa, mutta se säilyttää salaisuudet varmasti."
- Koululainen 2/1999


"Tiistai 3. huhtikuuta 1995
Rakas päiväkirja.
Tänään olin koulun jälkeen Hannan luona. Tiinakin tuli sinne. Leikittiin barbeilla. Hannalla on ihana risteilybarbi."

"Lauantaina 15.10.1998
Hei Paula.*
Sannilla oli eilen bailut. Ihan sikahuippuu! Tanssin kax hidasta Mikan kaa ja kolme hidasta Jessen kaa. Sit tuli ihan kauhee sota ku Krista suuttu Hannalle ku Hanna tanssi Esan kaa vaix Krista on iha lovena Esaan. Sit me lohdutettii Kristaa. BSB 4EVER!!! Mä kuolen jos Mika ei oo rakastunu muhun, mut ehkä se on, Tiina sano et se vilkuili mua siis ihan sikapaljo. As log as you love meee!!!! <3<3<3 Mut nyt mutsi huutaa syömään, ääää, elämä on NIIN rankkaa et itsari pyörii mieles!!!"

*Minä ihan oikeasti olin nimennyt jonkun päiväkirjani Paulaksi, jolle sitten kirjoitin. Nimi tuli tietysti Neiti Etsivistä joita luin. Paula Drew, you got it!
HUOM: Päiväkirjamerkinnät ovat puhtaan kuvitteellisia eivätkä viittaa mahdollisesti tosielämän samannimisiin henkilöihin. Kaikki yhteydet todelliseen 1990-lukuun ovat sattumanvaraisia.


* * * * *

Koululaisen numerosta 2/1999 löytyy aukeaman pituinen juttu päiväkirjoista. Jutun mukaan päiväkirjan pitäminen on ihanan salaperäistä ja päiväkirja pitää salaisuudet (jollei sitten satu omistamaan uteliasta äitiä tai ärsyttäviä sisaruksia). "On helppo kirjoittaa, jos on oikein ihastunut tai vihastunut. Kenkut kaverit, epäreilut opettajat tai kaikkitietävät vanhemmat voi laittaa järjestykseen ja ihastuksista voi haaveilla sydämen kyllyydestä."

"Vanhoja juttuja on hauska lukea. Ihastus on ehkä vaihtunut ja kenkut kaverit ovat taas kivoja." Ja kuten juttussa sanotaan, kirjoittaminen helpottaa usein omaa oloa ja ongelmatkin pienenevät, kun ne laittaa paperille. "Päiväkirjassa kirjoitusvirheet eivät haittaa. Kukaan ei ole arvostelemassa tai antamassa numeroita. Eikä sillä ole väliä miten kirjoittaa. Pääasia on että kirjoittaa rehellisesti. Olisi hassua huijata omaa päiväkirjaa."

Minulle päiväkirjat ovat myös, tosin kaudesta riippuen, jonkinlaisia leikekirjoja: niiden väliin on liimattu leffa- ja pääsylippuja, tarroja ja lehdistä leikattuja kivoja kuvia. Vaikka "[m]aailman tapahtumistakin voi kirjoittaa", kuten Koululainen muotoilee, on ainakin minulle päiväkirja ollut aina lähinnä paikka pyöritellä henkilökohtaisia tunteita ja ajatuksia. Aniharvoin mainitsen mitään päivänpolitiikakaan liittyvää - paitsi jos maailman ympärillä tuntuu erityisen ahdistavalta.

Historioitsijana iloitsen toki erityisesti siitä, että Koululainen ottaa esiin sen, miten vanhoja kirjoituksia voidaan käyttää myös historiantutkimuksen lähteenä:

"Monet historiantutkijat ovat saaneet paljon tietoa vanhoista päiväkirjoista. Kun ei ollut kännyköitä tai tietokonepelejä, kirjoitettiin paljon. Saattaahan olla, että vuonna 2999 joku tutkija lukee päiväkirjaasi ja ihmettelee millaista elämä on ollut tuhat vuotta sitten. Arkipäivän pienet muistot muuttuvat silloin kullanarvoiseksi tiedoksi."

Klikkaa isommaksi! Jutun pitäisi olla luettavassa koossa.


Enpä tiedä, kuinka yleistä päiväkirjan pito nykyään on, ainakaan nuorten keskuudessa. Joka toisella on blogi ja Snäpin MyStoryt, onko silloin tarvetta päiväkirjalle? Vaikka kaikkea ei tosiaan voikaan kirjoittaa tai sanoa julkisesti. Itselleni päiväkirjan pito on mukavaa siksikin, että nautin käsinkirjoittamisesta. 

Itse olen aina pitänyt päiväkirjaa - jo silloin kun en vielä itse osannut kirjoittaa, minulla oli kirkkaansininen pehmustettukantinen, lukollinen päiväkirja, jonka kannessa oli iso tennarin kuva. Sivut olivat vaaleanpunaisia ja vaaleansinisiä ja äiti kirjoitti puolestani. Ei tainnut tulla suuria salaisuuksia kirjaan silloin! Sittemmin olen täyttänyt varmaan kolmattakymmentä kirjaa ja lukuunottamatta noin kahden vuoden pätkää joskus yläasteen lopulla ja lukion alussa olen kirjoittanut elämäni käänteet vaihtelevilla käsialoilla. En ole kovinkaan varma, haluanko kenenkään koskaan lukevan noita kirjoja, mutta eihän siinä poiskaan raaski heittää. 

Millaisia suhteita teillä, ihanat lukijani, on päiväkirjoihin? Kirjoitatteko tai oletteko kirjoittaneet? Lukiko isoveli juttujanne tai saavatko nauruhermot nykyään kyytiä vanhoja raapustuksia lukiessa?

Kuten Uppo-Nalle sanoo, niin vanhoilla päiväkirjoilla voi palata ajassa taaksepäin ja löytää sieltä itsensä nuorempana.

Kommentit

  1. Ite lapsena kirjoitin päiväkirjaa, kun sellaisen satuin ostamaan Tiimarista. Silloj niissä aina luki se mitä minäåkin päivänä tuli tehtyä hyvin yleisluontoisesti. Tyyliin: "Tänään heräsin ja menin kouluun. Kun tulin koulusta leikin Ninnin kanssa barbeilla ja sitten menimme yhdessä uimaan ja sitte katoin kotona salkkarit ja menin nukkumaan." Koko ala-asteen tekstit oli tätä tasoa ja ylä-asteella vasta meni siihen että kirjoitin kaksi päiväkirjaa kokonaan täyteen ensi-rakkaudestani. Sen jälkeen on päiväkirjan pito rutkasti vähentynyt. Itelläni on vaikea jotenkin kirjoittaa enään touollaista henkilökohtaista minnekkään, ellei se sitten ole julkaisukelpoinen blogiteksti... Pitääpä taas koittaa innostua kirjoittamaan jotain päiväkirjaan, sillä vanhoja päiväkirjoja on ihana lukea. Tosin, en vieläkään voi lukea niitä enirakkaustekstejä kokematta myötähäpeää itseäni kohtaan. (ja nyt tähän taustalle oli pakko laittaa sellainen biisi soimaan joa tuo tämän ensirakkauteni niin syvästi esille; YUP;n Rakkaus on pesti hulluuteen.

    VastaaPoista
  2. Kyllä kirjoitan päiväkirjaa. Nuorempana satunnaisesti, mutta nyt vanhempana joka päivä. :)
    On puhdistavaa saada ajatukset pois päästä kirjaan ylös. Sitä en tiedä luenko koskaaan noita kirjoja enää, mutta tuskin sillä väliä ja toivon ettei kukaan minun jälkeekään niitä lue.

    VastaaPoista
  3. Aloitin kirjoittamaan päiväkirjaa 10-vuotiaana ja kirjoitan edelleen 16 vuoden jälkeen, vaikka en toki niin ahkerasti kuin ennen. Kirjoitusten välilä saattaa mennä kuuakusia. :)
    Jonkin verran olen aikuisiällä alkanut sensuroida tekstejäni -ajatuksena, että ne joskus saattavat päätyä omien lapsien tai lapsen lapsien käsiin! :D Itse en ole palannut juurikaan enää kirjoittamiini päiväkirjoihin.. useimmiten päiväkirjaan on purkanut pahaa oloaan, joten ei paljoa houkuta niihin palata. Ehkä korkeintaan lapsuuden kirjoitukset voisi olla hauskoja lukea uudelleen. Toisinaan ajatus siitä, että varsin aratkin asiat elämästäni ovat ylöskirjoitettuna päiväkirjoihin, ahdostaa niin, että pohdin päiväkirjojen hävittämistä. Mutta toisaalta ne rupeaa kohta olemaan historiaa, niin ei raaski.. :D

    Teini-ikäsenä minulla oli tapana "testamentata" päiväkirjani jollekin läheiselle. Kirjoitin päiväkirjaan sisäkanteen kenelle se oli testamentattu, jos vaikka sattuisin kuolemaan. Tarvii ehkä poistaa nuo mekrinnät ettei niitä oteta turhan todesta kuoltuani.. xD

    Nuorempana aina nimesin päiväkirjani tytön/naisen nimillä, mutta jossain vaiheessa se rupesi tuntumaan hölmöltä ja nololta, joten aloin kirjoittaa "päiväkirjalle" joka myöhemmin sekin jäi pois ja nykyään kirjoitukset alkavat vain tervehdyksellä, tyyliin "hei".

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, muru! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pikaopas: 90-luvun teemabileet

Ysäri-tietovisa

Kaupan kylmähyllyllä - Valion 1990-luvun tuotteita

Suosituinta musiikkia elokuussa 1997

Anttilan syysmuotia vuodelta 1993

90-luvun korut: papukaijat, tarrakorvikset ja kaulapannat

Ruokahistoriaa: Kun einekset ja mausteet alkoivat rynniä keittiöihin

90-luvun muistoja haussa!