tiistai 2. helmikuuta 2016

Koululaisen suuri eläinoikeus- ja kasvissyöntikeskustelu, 1998-1999

Ihminen tulee välillä ennakkoluuloineen yllätetyksi.

Selaillessani vanhoja Koululainen-lehtiä, ja erityisesti sen hersyvää kirjepalstaa Kynäjengiä, ajattelin kirjeissä olevan juurikin vain pari teemaa: miten on kamalaa käyttää silmälaseja, miten vanhemmat eivät ymmärrä mitään sekä hankalat ihastumiset ja kaverisuhteet.

Niitäkin juttuja Kynäjengistä löytyy paljon, kuten myös taistelua siitä, mikä bändi tai artisti on hyvä ja mikä on kamala -- sillä makuasioista todellakin voi ja kannattaa kiistellä.

Mutta jännittävä ja näkyviä juonne ovat myös yhteiskunnalliset keskustelut. Tähän olen kerännyt niitä yhden laajan teeman ympäriltä, sillä ne ovat niin suuri osa Kynäjengiä vuosina 1998-1999. Tuolloin Kynäjengissä käytiin nimittäin laajaa keskustelua eläinten oikeuksista, tuotantoeläimistä, turkistarhauksesta sekä niiden tiimoilta myös kasvissyönnistä. Todella mielenkiintoista ja hämmentävää: en totisesti olisi uskonut 8-12-vuotiailla (joista uskon kirjoittajien etupäässä olevan)  olleen todella näin selkeitä mielipiteitä yhteiskunnallisista asioista.

(Näistä joku muuten saisi mainiota aineistoa vaikka kandintutkielmaa, jos jotain sellaista on soveltuvalla alalla tekeillä, hehe :))

"Siis eiks kukaan muista, et kasviksetkin on elävii?"



"Ainoa eläinkoe, jonka hyväksyn on ruotsalainen menetelmä."


Yritin tehdä kuvista niin isoja, ettei minun tarvitse kirjoittaa mielipidekirjoituksia auki. Kuten huomaatte, mielipiteitä tosiaan riitti puolesta ja vastaan monessakin asiassa.

Minut yllätti sekin, että silkkojen mututuntumamielipiteiden sijaan ja lisäksi monet kyllä perustelevat näkemyksensä hyvin ja tietoa aiheesta löytyy. En voi myöntää olleeni itse ala-asteikäisenä vielä näin ajatteleva ihminen. Se käy ilmi monista muistakin yhteiskunnallisista keskusteluisa Koululaisessa, mutta käy toisinaan ilmi myös näissä eläinoikeuskeskusteluissa.

"Mä oon yx 9 vee likka ja mä oon vegetaristi."

"Ai oikeen EU-direktiivin mukaan. Niinpä niin."

"Onx se sitten eläintensuojeluu, et päästetään minkkejä vapaax kuolemaan luontoon ja jäämään auton alle?"



Nuorille toki tulee usein jossain vaiheessa elämää jonkinlainen herääminen siihen, mitä ympäröivässä maailmassa oikeasti tapahtuu: eläimet oikeasti tapetaan liharuokaa varten, lehmät eivät oikeasti juuri koskaan kirmaa kukkaniityillä niinkuin maitotölkeissä ja niin edelleen.

Yksi keskustelunherättäjä 1990-luvun lopulla olivat kuitenkin turkistarhaiskut, joiden myötä termi kettutyttö tuli ihmisten huulille, ja tuota nimitystä onkin sittemmin käytetty vähän jokaisesti nuoresta, joka vastustaa turkistarhausta tai syö kasvisruokaa.

Jo aiemmilla vuosikymmenillä oli toki tapahtunut näitä turkistarhaiskuja, mutta 1990-luvulla ne alkoivat saavat todella suurta mediahuomiota. Vuonna 1995 Pohjanmaalla päästettiin vapaaksi satoja kettuja kettutarhalta. Niinsanotun turkistarhasodan kulminaatiopiste saavutettiin kaksi vuotta myöhemmin. Tuolloin Orimattilassa tapahtuneessa turkistarhaiskussa tarhan omistaja ampui tarhaansa pyrkineitä ihmisiä haulikolla. Onkin selvää, että nämä uutisaiheet eivät todellakaan ole pysyneet alakouluikäisiltäkään piilossa.

Itseasiassa, Koululaisessa kysyttiin koululaisilta gallupissa mielipiteitä turkistarhauksesta sekä tästä ampumatapauksesta:

"Kummatkin teki väärin."

"Ihan sama, jos ihmiset laitettaisiin häkkeihin ja eläimet pukit niiden nahkoja päällensä."





Sinänsä mielenkiintoista niin tässä turkistarhakeskustelussa kuin laajemminkin kasvissyönti- ja eläinoikeuskeskustelussa käytetään näiden noin 10-vuotiaiden nuorten suulla ihan samoja argumentteja ja mielipiteitä kuin nykyäänkin. Tietysti ilmaisumuodoissa voi olla eroja.

"Kasvava lapsi tarvitsee monipuolista ravintoo, lihaa, kalaa... yms."

"Te, jotka ette syö monipuolista ruokaa 7-11-vuotiaina, niin te jäätte pieniksi!!"

"Luonnon kiertokulkuun kuuluu, että me syödään eläimiä ja eläimet syö pienempiä eläimiä."




Tulista keskustelua! Haluaako joku tunnustaa ottaneensa osaa näihinkin diskursseihin? :)

2 kommenttia:

  1. Mainio kooste, kiitos tästä! :) Aika samat argumentit nuoremmilla kuin aikuisillakin, ja silloin kuin nykyään.

    VastaaPoista
  2. Lapsilla on ehdottomat ja mustavalkoiset näkemykset. Nuorena on helppoa selvittää maailmanrauha, turkiskysymys ja olla EU:n, vasemmiston ja muun sellaisen puolella. Sitten tulevat harmaan sävyt vanhempana.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, muru! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.