perjantai 27. maaliskuuta 2015

Tyttöenergia huipussaan - Spice Girls alakoululaisittain

"Fanitettiin sitä ennenkin", otsikoi Ilta-sanomien viikonloppuliite juttunsa toukokuussa 2013, eikä ollut lainkaan väärässä. Meidän ikäpolvemme tyttöjen keskuudessa yksi oli ylise muiden. Spice Girls voimannuutti tytöt ja nuoret naiset olemaan ihania itsejään, vaikka se toisinaan materialisoituikin jokseenkin kaupallisella tavalla.

Spice Girlsien keikkojen leikkiminen, musiikkivideoista opetellut tanssiliikkeet ja lehdistä katsotut kampaukset tulivat koteihin. Näin jälkeenpäin se näyttää nolostuttavalta, mutta myös hellyyttävältä ja oikeastaan ihan upealta. Spaissareissahan parasta oli se, ettei lavalla tarvinnut pomppia pelkkää reittä ja tissivakoa ajatellen, vaan suurin sanoma oli siinä, että tytöthän ne vasta osaakin! Verskoissakin! Girl power! Että jos haluat rakastaa mua, joudut tottumaan mun kavereihin.


Tämän blogin onneksi kaikki Spaissari-leikit eivät jääneet vain välitunneille, muistoihin, ehkä filmikameroille. Koulainen-lehdessä oli vuoden 1997 lopulla nimittäin kilpailu, jossa tuli pukeutua Spice Girliksi tai vaikka koko yhtyeeksi. Osanotto oli huikean suurta, ja talvella 1998 parhaat kuvat julkaistiin lehdessä.




Musta olisi erittäin hauskaa, jos joku teista rakkaista lukijoistani olisi näissä kuvissa. Tunnustaako kukaan? Mitä sinulle kuuluu nyt? Fanitatko edelleen?

Television puolella huomioitiin myös nämä 11-vuotiaat esikuviksiin pukeutuneet tytöt. Ylen Elävästä arkistosta löytyy muun muassa video, jossa joensuulaiset tytöt antavat mennä ja tanssiliikkeissä löytyy. Hersyvän ihanaa, katsokaa tästä! Tytöt tietävät, että tytöt pystyvät mihin tahansa, kunhan yhdessä tehdään ja energiaa piisaa!


12 kommenttia:

  1. Mullakin oli äidin ompelema mekko, joka oli melkein samanlainen kuin Emmalla, sen kanssa piti olla aina saparot :D

    Tämän lisäksi meillä oli kavereiden kanssa oma "bändi" jonka nimi oli Tulimimmit ja valitettavasti muistan edelleen kuinka meidän ainut kappaleemme meni (sävel oli tietty pöllitty spaissareilta) meni, vaikka aikaa tästä on ainakin 17 vuotta :D

    VastaaPoista
  2. Aww...Oli kyllä hurjaa tuo fanitus. Osasin todellakin kaikki biisit ulkoa, monet tanssit myös. Äiti ei päästänyt mua Tampereelle (suureen kaupunkiin) niiden leffan ensi-iltaan, siksi paiskasin keittiön oven rikki. Sen jälkeen en pariin päivään päässyt kuin kouluun! :D

    Levyt on mulla edelleen tallessa, ja jos oikein meinaa suru tulla puseroon, kyllä Spaissarit piristää! Edelleen seuraan "uutisia" (tai mitä juoruja nyt ovatkaan) Victoriasta, hän on aina ollut suosikkini. :)

    VastaaPoista
  3. Todella hauska juttu! :) En itse koskaan pukeutunut spaissariksi, mutta muistan nähneeni lehdistä tällaisia kuvia ja televisiosta tuon ohjelman.

    VastaaPoista
  4. Sanoiko joku spice girls? Minä olen täällä heti!

    Muistan tuon lehden ja nuo kuvat tosi elävästi, ainakin nyt kun näin ne taas. Muistan etenkin tuon "Gerin" ja ihailin, kun hän näyttää niin "aidolta"! Nyt kun noita kuvia katsoo, niin moni on tosi hyvin toteutettu, esimerkiksi tuossa sohvakuvassa on ihan oikea tunnelma. Ei ihme, että ovat päässeet lehteen.

    Minä en oikein näyttänyt keneltäkään, mutta Emma yritin kovasti olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ihailin ihan samaa "Gerin" kuvaa, oh, olisinpa itse ollut samannäköinen! En siis todellakaan ollut yhtään kenenkään Spaissarin näköinen...
      Tosi hienoja kuvia kyllä. Silloin todellakin opeteltiin ulkoa posaaustavat ja muut.

      Poista
  5. Tänään tuli muuten telkkarista joku Spice-dokkari, näin vain lopusta pätkän mutta kyllä niin kylmät väreet jotenkin meni. Oi mitä muistoja!

    VastaaPoista
  6. Muistan niin elävästi nää kuvat Koululaisesta! En lukenut kyseistä lehteä kovin usein, ehkä hankin tän numeron ihan vain Spaissareiden takia.. ;) Olis ollut tosi hienoa pukeutua yhtä upeesti idoleikseen kuin jutussa olevat tytöt, mutta mun kavereista suurin osa tais tykätä Bäkkäreistä (jostain syystä molemmista ei voinut tykätä yhtä aikaa), harmi. Mun suosikit oli ja on ehkä edelleen Mel C ja Victoria, omistan jopa Victoria-barbien kaiken muun Spaissari-aiheisen tilpehöörin lisäksi.

    Viikonloppuna Teemalta tullut dokkari saattaa hyvinkin olla Areenassa, sen nimi tais olla Viva Forever. Siinä keskityttiin Spaissareiden biisien pohjalta tehdyn musikaalin valmisteluun, mutta oli siinä toki paljon kaikkea nostalgista muistelua ja vanhoja videopätkiäkin. :)

    VastaaPoista
  7. Mitä nostalgiaa! <3 Itsekin muistan tuon jutun elävästi. Olin tosi kade noille tytöille yhdennäköisyydestä. Meillä oli koulun kevätjuhlissa kaveriporukan kanssa Spice Girls -esitys: vedettiin playbackina ja hienot tuolikoreografiat :D Minä olin Geri, koska olin ainut joka oli värjännyt hiuksensa :'D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, muru! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.