keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Nuoruusdisko 3 vuotta! - Ja pieni kilpailu!

Nuoruusdisko täyttää nyt maaliskuussa 3 vuotta. 

Eikä homma suinkaan jää tähän!

Synttärien kunniaksi pistän pystyyn pienen kilpailun, juttu tässä:
* Mitkä ovat sinulle kaikkein olennaisimmat asiat 90-luvussa? Voit vastata lyhyesti tai pitkästi, halutessasi myös sähköpostitse, jollet halua kirjoittaa tähän kommenttia.
* Palkintona olisi kaksi kokoelmalevyä suoraan ysäriltä, eli kahdelle onnekkaalle musiikkia korville. Levyt ovat Kiss FM 6 sekä Hittibuumi 11. Voit toki jättää muistosi ja mielipiteesi, vaikket haluaisi noita levyjä.

Aikaa tälle on pääsiäisen jälkeiseen aikaan saakka eli 8.4.2015 asti.

Selvitän vähän tämän tehtävän taustaa, koska sillä on tarina.

Miten minusta tuli minä?

Joskus 3-4 vuotta sitten löysin kirjaston poistohyllystä Umberco Econ romaanin Kuningatar Loanan arvoituksellinen liekki. Ostin sen, koska sen idea kuulosti todella hauskalta, vaikka tähän päivään mennessä en olekaan tullut lukeneeksi koko romaania. Kirjassa mies menettää muistinsa ja sen jälkeen hän lähtee rakentamaan menneisyyttään esimerkiksi lukemalla lapsuutensa kirjoja, katsomalla elokuvia ja niin edelleen. Löydettyäni tuon kirjan aloin miettiä, mitkä omalla kohdallani ovat ne jutut, jotka olisivat niitä rakennuspalikoita, jotka ovat tehneet minusta minut. Se oli yksi syy, miksi perustin tämän blogin.

Mikä tekee ihmisestä sen, mikä hän on? Se on tottakai hyvin syvällinen kysymys, mutta siihen voi vastata myös pinnallisemmin ja lyhyemmin, sillä lopultakin on varmasti mahdotonta vastata siihen aivan täydellisesti - ja kukapa sitä haluaisi tehdä ainakaan muulle maailmalle.


Aloin hahmotelle niitä kirjoja, tv-ohjelmia, leluja ja muuta, jotka koen näin jälkikäteen itselleni todella tärkeiksi. Se on tietysti vain osatotuus, sillä silloin 90-luvulla saatoin oikeasti arvostaa jotain ihan muuta, mutta muisti on maalannut asiat toisin.

Omalla listallani minuun paljon vaikuttaneista teoksista ja tuotteista voisivat olla esimerkiksi nämä:
* Muumilaakson tarinoita -tv-sarja
* Pikku Kakkonen kaikkine ohjelmineen
* Pupu Tupuna -kirjat
* Mauri Kunnaksen Joulupukki-kirja ja Yökirja
* Kotikaupunkini paikallisradio 88,2 ja Radiomafia musiikkivalintoineen
* Spice Girls -villitys
* Titanic (4eva)
* Jyrki-ohjelma
* Neiti Etsivät ja Mystery Clubit
* Tuija Lehtisen nuortenkirjat
* Koululainen ja Suosikki
* Legot
* Barbiet
* Ns. roolileikit kavereiden kanssa


Tämän lisäksi on tietysti erilaisia henkilökohtaisen elämän tapahtumia ja perhe ja ystävät ja ihan kaikki, mutta tässä kohdin olen enemmän kiinnostunut siitä, mitkä kulttuuriset asiat ovat olleet minulle tärkeimpiä ja minuun vaikuttaneet.

Millainen olisi sinun listasi?

11 kommenttia:

  1. Lista olisi varmasti todella pitkä, jos pohtisin tätä kysymystä kauan ja jos kirjoittaisin ihan kaikki 90-lukuun liittyvät asiat... Minullekin tulee mieleen: Spice Girls yhtye, Muumilaakson tarinat tv-sarja, Neiti Etsivä kirjat, legot, barbiet. Muita: No Doubt yhtye, Sabrina teininoita tv-sarja, Siskoni on noita tv-sarja, Leijonakuningas elokuva ja musiikki, Batman elokuvat, prinsessa Diana, Pikku Vampyyri kirjat, tamagotchit, kooshit, trollit, pikkureppu, Nintendo, markat, siksak jakaus, vhs, kasetit, avaimenperät, Tiimari....

    VastaaPoista
  2. Aika vaikea kysymys. Päällimmäisenä tulee mieleen ysäri musa, blondi tuli taloon tv-sarja niin ja iki-ihana Harlekiini klubi lauantai aamuisin, Kaunotar ja Hirviö Disney elokuva (lempparini ikuisesti enkä koskaan unohda sitä joulua ja tunnelmaa, kun sain tuon kyseisen leffan.) 8-bittinen Nintendo (joka joulu sain siihen yhden uuden pelin), irtokarkit kipsalta. Onhan noita vaikka mitä! =)

    VastaaPoista
  3. Oon ollut ysärin aikaan melko nuori, joten kovin paljoa en muista varsinkaan alkupuolelta :D Mutta ainakin Spice Girls, tatuointikorut, Tamagotchit, Tenavatähti ja Karuselli (<3), Muumit, Nintendo ja Super Mario, lankapuhelin & Koululainen nyt ainakin :D

    VastaaPoista
  4. Omaan ysäriini kuuluvat ehdottomasti Muumilaakson tarinoita -sarja, Disneyn piirrettyjen katsominen ensin leffassa äidin kanssa ja myöhemmin kymmeniä kertoja videolta, Veturi-lastenohjelma (Ansa ja Oiva!), jokakesäinen Muumimaailma-reissu, Spice Girlsit, neonvihreät platform-kengät (ne oli niiiin upeat!), Titanic-huuma, Apulanta, prinsessa Dianan kuolema, Barbiet ja erityisesti Kauniiden ja rohkeiden leikkiminen niillä, sekä tietysti kotibileiden ja koulun discojen taustamusiikkina aina soineet Alexian, Aquan, Mr. Presidentin, Hansonin, Scooterin ja muiden huippuartistien parhaat hittibiisit. :)

    VastaaPoista
  5. Ysärimusa, nappiverkkarit, röyhelöiset paidankaulukset ja hihansuut, kännykkä ja netti (ja ihan järkyttävät puhelinlaskut). Hiusmuoti voukkuineen oli ihan mahtava juttu hiusmuodissa. Hiuslakkaa ja muotovaahtoa kului enemmän kuin laki salli :) Telkkarista tuli seurattua Kotikatua, Emmerdalea, Kauniita ja Rohkeita, Jyrkiä, Bumtsibumia... Lista on loputon :)

    VastaaPoista
  6. Minun listallani on ainakin ehdottomasti Disneyn animaatiot. 80-90 luvun taitteen tuotantoahan on sanottu Disneyn toiseksi tulemiseksi. Omalla kohdalla kaunotar ja hirviö, pieni merenneito ja moni muu ovat ehdottomasti vaikuttaneet myös uravalintaan (kuvittaja/kuvataiteilija/taide-ohjaaja). Muistan 90-luvun hyvin värikkäänä ja hulluna. Spice Girls ja englanninlippupaidat, korokepohjakengät ja vähän myöhemmin Backstreet Boys ja poikabändit. 90-luvulla syntyi ikuinen rakkaus hyvin tehtyihin animaatioihin Muumilaakson tarinat ja matka maailman ympäri 80 kymmenessä päivässä. Tv:ssä aikuisten maailma oli paljon realistisempi ja helpommin lähestyttävät mitä se tänä päivänä on. Perheen kanssa katsottiin Ruusun aikaa, ihmeidentekijöitä ja Butsibumia. Muista miten TuttuJuttu sarjassa ainakin viidesti pariskunnilta kysyttiin lempihahmoa kauniissa ja rohkeissa. Napakymppi oli ihan hulvaton ohjelma ja usein leikin sitä siskoni kanssa legoilla ja Barbeilla (aika usein matkakohteeksi tuli esim. Muumimaailma tai muu vastaava). Ai niin... smurffien tanssihittejä tuli kuunneltua ihan urakalla :)

    VastaaPoista
  7. Hei, mahtava blogi (miksi ihmeessä löysin tänne vasta nyt?)! Ja onnea synttärien johdosta!

    Itse elin teini-ikäni ysärin puolivälissä, joten tietysti ihan KAIKKI on oleellista ja tärkeää. Parhaimpina kuitenkin tv-sarjat (Blossom, Dawson's creek, Beverly Hills, Melrose Place, Ally McBeal), musiikki (Haddaway, Ace of Base, Pandora, Kleopatra, 2Unlimited ja hieman myöhemmin Oasis, REM, Manic street preachers), nuoruuden diskot, orange-lonkero ja Ofelia-viini, jota sai kaupasta (nämä vähän salaa, kyllä), pikkuaskit vihreää L&M:ää. Tietysti myös kulmakunnan ainoa grilli-kioski, josta haettiin kuuma koira tai lihapiirakka nakilla sekä kymmenen markan pussillinen irtokarkkia viikonloppuisin. Harvinaiset elokuvareissut läheiseen kaupunkiin, katsottua tuli ainakin Titanic pariinkin otteeseen ja hyvällä tuurilla saattoi päästä vielä pitsallekin (meidän kylässä ei pitsapaikkaa ollut). Vaatteista tietysti tekstilliset napapaidat ("Don't call me babe"), joiden päälle laitettiin flanellipaita (huom. napit auki), ekat leviksen 501:t, valkoiset farkut, paksupohjaiset kengät Spaissari-tyyliin, löysät jättihousut tiukan ja lyhyen napapaidan kera a la Gwen Stefani, ylipolven sukat hameen kanssa, poolopaidat ja liivit, joskus jopa farkkuhaalarit. Ja tietysti trumpettilahkeiset housut, röyhelöiset valkoiset paidat, pitsiliivit (mielellään pitkät), pilottitakit...mulla on muuten ollut aika ennakkoluuloton vaatemaku, huomaan... :)

    Hieman nuorempana kovia juttuja olivat ainakin tukkaan tehdyt, värikkäistä naruista punotut "rastat", tutit (ne muoviset läpinäkyvät, joita roikkui joka paikassa esim. koruina tai koristeina), neonvärisellä tukalla varustetut trollit ja sittemmin taskussa kannettavat tamagotcit. Ja tietysti eka kännykkä 90-luvulla: se oli sininen Ericsson!

    Oi niitä aikoja. Listaa voisi jatkaa loputtomiin :)

    VastaaPoista
  8. Koska vietin lapsuuteni 90-luvulla niin ehkä ekana tulee mieleen kaikki lelut mitä silloin tuli omistettua, mitä kaverit omisti tai mitä tuli ihailtua lelukaupassa tai lelukuvastoista. Paljon muovia - oli kimaltavia prinsessalinnoja, Polly Pocketit, Betty Spaghetty, nukkekoti jossa toimi valot, meikkibarbie, merenneitobarbie, tamagotchit... kaikkea mahdollista ihanaa. Ja ysärin lastenohjelmat! Sitten tulee mieleen mm. karkkikaupat, korvalappustereot, vhs-kasetit ja c-kasetit, Spice Girls ja Backstreet Boys, Nylon Beat, Jyrki, MTV, Mix-lehti, Titanic, Pekko Aikamiespoika, DOS-pelit, twist-naru välitunneilla, korkeapohjaiset kengät ja napapaidat. Siinäpä varmaan olennaisimmat. :)

    VastaaPoista
  9. Spice Girls, The Prodigy, Ilosaari. Neiti etsivät, Muoti + kauneus, Suosikki. Ruutuhousut, lehmä-kuosi, platformit. Jyrki!, 25. tunti dokkarit, Frasier. Clueless, Taivaalliset olennot, Disneyn piirretyt. Auringonkukat, lämpimät kesät ja kas kas, menneiden vuosikymmenten ihannointi (itsellä 60-luku) :)

    VastaaPoista
  10. Tähän on tosi vaikea vastata mitenkään tiiviisti joten luettelen nyt joitain oleellisimpia minun 90-luvustani.

    -kesäretket: Muumimaailma ja Oulun ainolanpuisto. Kaikki paikat missä sai juosta ja leikki auringon paisteessa
    -matkailuautolla kiertely pitkin suomea
    -perheen kassa lauantai ajelut kaupungilla, joihin kuului kirpputori kierros ja oma muumitalo ensimmäisellä 5 markan kolikolla, Hesburgerin juustohampurilainen, lelutapuli ja sen barbinäyttelyt
    - lauantai-ilta kaverin pihalla rivitalon edustalla. Parhaimmillaan 6 lasta leikkimässä hyppynarua, twistiä, ruutuhyppelyä, piilosta ym. Siihen päälle kotijäätelö, sauna ja Bumbtsibum
    - Barbit, Teeny Weeny Families, polly pocet, legot ja pehmolelut (ja äitin lausuma pehmoleluruno ennen nukkumaanmenoa)
    - kisailuohjelmat joita leikittiin barbeilla kuten napakymppi ja tuttu juttu
    - kotimainen draama eli Ruusun aika, Blondi tuli taloon, Ihmeiden tekijät ja Parhaat vuodet
    - Disney klassikot, niiden saaminen omalla videokasetilla ja ensimmäinen selkeä muistikuva elokuvateatterista eli Tarzan
    - piirretyt Pokemon, Muumilaakson tarinoita, Matka maailman ympäri 80 päivässä,
    - hoitotädin luona olleet Tenavat videot
    - ensimmäinen tietokone ja Hugo, Suuri Muumijuhla sekä alkupolku sarjan pc pelit
    - Smurffit, spaissarit ja bäkkärit,
    - lauantai aamun herkut pringles sipsit, twiks suklaa ja kanasipsit (mikäköhän niiden oikea nimi oli?)
    Siinä pala muistoja, joihin on kova ikävä :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, muru! :)