Tämän päivän ysärikarkit

On tietysti nostalgista ja hauskaa muistella kaikkia niitä karkkeja ja muita herkkuja, jotka riemastuttivat 1990-luvulla, mutta joita ei enää valmisteta. Samaan aikaan kaupoista löytyy kuitenkin suuri määrä herkkuja, joita myydään edelleen. Pakkaukset ovat hieman saattaneet muuttua, niitä valmistavat yritykset fuusioitua ja ehkä reseptitkin kehittyä, mutta esimerkiksi ysäribileisiin niistä on varmasti paljon iloa.


Monia karkkeja löytyy ihan tavallisista marketeista. Niihin luen esimerkiksi dippitikkarit, hubbabubat, pillitikkarit ja sormustikkarit. Irtokarkkihyllystä voi napata mukaan Lätkäliigaa (vaikka ok, niissä on osittain eri joukkueet kuin ysärillä - sellaista on urheilu) ja karkkikaulanauhoja.






Jos haluaa löytää jännempiä makeisia, kannattaa kuitenkin mennä S-marketin ja Citymarketin ulkopuolelle. Mielestäni hyviksi ovat osoittautuneet erilliset karkkikaupat, joita ainakin täällä Turussa on muutamiakin, esimerkiksi leffateatterin vieressä. Niissä on usein kaikenmaailman tikkareita, tuubipurkkaa ja vaikka mitä. Ainakin isommissa kaupungeissa näitä paikkoja löytyy, sinne vain tsekkaamaan, saatatte tehdä löytöjä!

Tässä purkkalaattoja, joiden kääreissä on Turtles-tarroja ja siirtotatuointeja. Tästä ei meno parane! Purkka tosin on yleensä aika kovaa, kannattaa varoa hampaitaan.




Yksi hauska löytöni ovat Hugo-karkit, joiden takaa löytyy Finlandia Candy -niminen yritys. Niitä ei tiettävästi ollut olemassakaan vielä 90-luvulla, kun Taru Valkeapää emännöi Hugo-peliohjelmaa TV2:lla. Ainakin minut ne vievät kuitenkin suoraan ysärille. Tällaisia värikkäitä viinikumeja. Karkit ovat Hugon sekä noidan päiden mallisia.



 Onko teille tullut vastaan kivoja ja lapsuuden mieleen tuovia karkkeja?


Kommentit

  1. Hugo-karkkeja oli ysärillä! Pehmeitä hedelmäisiä peikonpäitä pienessä pussissa. Nuo kuvassa olevat on minusta aika pahoja - muistamiini Hugoihin verrattuna. :P

    Ferrari-karkeista tulee lapsuus mieleen. Samoin Lauantaipussin autokarkeista. Molempia saa Filkkarista. Mies fiilistelee kirpeitä tietyltä kiskalta ostettuja hedelmäpääkalloja, joita vieläkin saa irtokarkkeina. Missä äx (ja toki myös Ässä mix) on myös toodella ysäriä, ja kuuluu molempien suosikkeihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo nyky-Hugot eivät tosiaan ole kummoisiakaan, joskaan eivät kyllä niin pahoja, kuin oletin. Eivät odotukseni tainneet olla ihan pilvissä :D

      Poista
  2. Dracula-karkkeja löytyy edelleen samassa pussissa kuin mistä pentuna niitä aikoinaan syötiin. Itse en ainakaan ollut nähnyt niitä pitkiin aikoihin ja viime vuonna, kun pussi osui silmiini kaupassa, oli fiilis taas kuin lapsella karkkikaupassa. :) Pakkohan se oli ostaa ja fiilistellä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi Draculat on jänniä, monet niitä muistelee, mutten ole itse tainnut syödä niitä koskaan, en 1990-luvulla enkä näin vanhemmalla iälläkään. Ehkä pitäisi kokeilla. Täällä mun huudeilla niitä on useammassakin lähikaupassani. :)

      Poista
  3. No kettukarkit ja Tutti frutti maistuvat aina ja ovat jo iäisyyden vanhoja. :)
    Hugo karkkejakin oli ysärillä, mutta olivat erilaisia sekä erilaisessa pussissa kuin nämä sinun.

    VastaaPoista
  4. Kiitos tiedoistanne Hugo-karkeista! Itselläni ei ole niistä mitään muistoja :/
    Itselleni maistuvat "ysärikarkeista" mm. ässämixit - tuttu ja turvallinen :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysin noita uusia Hugo karkkeja paikallisesta minimanista. Nätti pussi, mutta en ostanut koska eivät ole samoja kuin 90-luvun lutuisen pehmeät hedelmät.

      Poista
  5. Hugo on ilmeisesti vaihteeksi tehnyt paluuta, joku postasi Parasta ennen! -ryhmään kuvan (ihan tuoreesta) Hugo-suklaamunasta. Olisipa televisiossa jotain hauskoja myötähäpeäisiä peliohjelmia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä postasin sinne sen Hugo-munakuvan. Ysärin Hugo-karkit olivat mielestäni "jalokiviä" tai jotain niitä hiluja mitä Hugo-pelissä kerättiin. Nuo uudet ovat Hugon päitä. Jännää että Hugo on lanseerattu uudelleen, kun eiväthän nykylapset tai edes nuoret Hugoa muista.

      Poista
  6. Jee jee -karkkeja olen joskus jossain nähnyt, ne oli aikanaan ihan parhaita. Sitten on myös tennismailoja (tosin isompia kuin silloin 90-luvulla), ufoja, paistettuja munia, remmejä, jo mainittuja lätkäliigoja, hedelmämatoja, ruosteisia autoja ja vaahtokarkkisieniä. Noita löytyy ainakin Makuunin tai Filmtownin karkkihyllyistä (huom! markettien ufot eivät ole samoja).
    Ei sillä että olisin koskaan fiilistellyt 90-lukua karkkien avulla tai mitään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just leffavuokraamojen karkkihyllyt, ja ehkä jossain suhteessa Film Towniin oleva (?) Candy Town, jota ainakin täällä Turussa on nyt useampikin kappale, ja karkkikaupat leffateattereiden lähellä ovat ainakin mun mielestäni usein just parhaimpia karkkikauppoja. Niissä on onneksi vähän eri valikoima kuin marketeissa :)

      Poista
    2. Jee jeet olivat huippu hyviä! =) Mummo osti aina niitä.

      Poista
  7. Jee Jee -karkkeja oli jo kasarilla Lauantaipussissa. Nykyisistä puuttuu (ainakin kun itse niitä viimeksi jokunen vuosi sitten maistoin) se kaikkein paras, salmiakki. Korjatkaa jos tämä on ehtinyt muuttua.
    Se oli ihan mahtavaa, kun ysärillä Lauantaipusseissa olleet autokarkit tuli takas irtokarkkeina!

    VastaaPoista
  8. Mun suosikit ysärikarkeista oli Turtles-"limat", joita käytiin aina isoveljen kanssa ostamassa lähikiskalta. Ne olivat aika veteliä ja limaisia, vähän hyytelömäisiä hedelmäkarkkeja, jotka olivat tietysti Turtlesin muotoisia. Myöhemmin olen nähnyt vastaavia karkkeja ainakin laivalla, tosin eri muotoisina riippuen lasten senhetkisistä suosikkipiirretyistä. :) Jee Jeet oli myös superhyviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi limat!
      En ehkä koskaan syönyt Turtles-limoja, mutta muistan, että kerran sain laivalta Prätkähiiret-limakarkkeja, ja ne olivat aivan ihania ^_^

      Poista
  9. Satuinpa löytämään ne 1990-luvun Hugo-karkit, joita valmisti Chymos.
    Täällä niistä(kin) kuvaa:
    http://lapsuusmuistelua.vuodatus.net/lue/2014/09/kaupoista-kadonneita-karkkipusseja-80-90-luvun-mainoksissa

    VastaaPoista
  10. Mustanaamio pussi oli tosi kiva, sehän oli vähän niinku lauantaipussi, missä oli erilaisia juttuja, mm. salmiakkijauhepussi, mihin sai dipata tikkarin :D niitö ei ole kyllä sen ysärin jälkeen näkynyt :(

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, muru! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pikaopas: 90-luvun teemabileet

Ysäri-tietovisa

Kaupan kylmähyllyllä - Valion 1990-luvun tuotteita

Suosituinta musiikkia elokuussa 1997

Anttilan syysmuotia vuodelta 1993

90-luvun korut: papukaijat, tarrakorvikset ja kaulapannat

Ruokahistoriaa: Kun einekset ja mausteet alkoivat rynniä keittiöihin

90-luvun muistoja haussa!