Vuosikymmenen kauneimmat kampaukset


Katsokaa tuota katsetta, siinä hän coolisti katselee maailmaa koska tietää olevansa trendikäs, muodin aallon harjalla eikä mikään tuulen hitunenkaan voi pilata upeaa kampausta, jonka kanssa hän on bileiden kaunotar, yön kuningatar ja dancing queen.


Hiukset ovat upean olemuksen kruunu. Vaan millaisen kruunun 90-luvulla kaikki naiset halusivat? No vaikka millaisen. Vaikkapa sellaisen huolettoman nutturaroiskeen. Sarvet. Monen monta pientä pallukkaa. Pinniunelman.

Tietysti oli hienostuneita lyhyitä leikkauksia, huolettomia ponnareita, kaljuja ja saparoita, sekä enimmäkseen sellaisia erittäin tavallisia maantienharmaita suoria keskijakauksia, mutta ennen kaikkea päälaen hipsternutturasta ei ollut kuullut vielä kukaan. Hieman toisenlainen mieletön nuttura sinisen hohtavalla silmämeikillä sai aivan varmasti (tai ehkä "aivan varmasti") tyttöjen, poikien ja kaikkien kateellisten päät kääntymään.

Ja voi kyllä, minä ihailin aivan erityisesti Klaani-tv-sarjan Amberin (Beth Allen) mielettömiä hiuspalloja - sekä luultavasti myös Spice Girlsin Mel B:n valtavaa hiuspehkoa. Futuristisesta Klaanista (The Tribe) löytyi toki muutenkin aikamoinen kampausten kavalkadi. Kaunista.

Seuraavaan olen koonnut melko randomisti kuvia mageista kampauksista. Tulevatkohan jälleen muotiin joskus?

Klikkaa isommaksi!
Ja siellä on typo, tiedän, sen pitäisi olla Solid HarmoniE.

Ja mikä tärkeintä, kenen kampaus on sinun suosikkisi? Oma ääneni saattaa ehkä mennä Britney Spearsille, jolla on päässä yhdistelmä kreppausta ja... no siis miksi tuota nyt voisi sanoa? Saparoita?

Kommentit

  1. Taivas notta mä ihailin tuota Amberin tukkaa, paljo haittaa joku juurikasvu tuommosen kans <3

    VastaaPoista
  2. Oi miten upeita kampauksia! Kyllä noiden rinnalla hipsternurrurat kalpenee. Miksi tehdä vain yksi nuttura kun voi tehdä monta?

    Henkilökohtainen suosikkini olivat sarvet eli saparoista tehdyt "nutturat". Kokeilin vappuna vanhaa luottokampausta uudelleen, blogissa on kuvia. Kiitos muuten ysärimuoti-inspiraatiosta!

    VastaaPoista
  3. Ainakin värin perusteella Gwen Stefanin tukka on noista hienoin. :)

    VastaaPoista
  4. Ah Klaani ja Amber! Ja se tukka! Ebody oli oma suosikkihahmo ja tietysti tuli välillä kopioita limudiskoon ja arkeen niitä kampauksia : D

    VastaaPoista
  5. Tämäkin voisi ottaa ne Klaanin uusinnat!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, muru! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pikaopas: 90-luvun teemabileet

Ysäri-tietovisa

Lelukirja, aika varma joulun merkki

Kaupan kylmähyllyllä - Valion 1990-luvun tuotteita

90-luvun korut: papukaijat, tarrakorvikset ja kaulapannat

Suosituinta musiikkia elokuussa 1997

Anttilan syysmuotia vuodelta 1993

Omo-info, kuinka voin auttaa?