Viimeiset viisi kilometriä



Nyt mennään aika henkilökohtaisilla vesillä.

Isänpäiväsunnuntaina olin käymässä isäni luona. Totuttuun tapaan pengoin taas vähän vinttiä, lähinnä tätä blogia varten. Sitä tärkeintä etsimääni asiaa en kyllä edes löytänyt, en ymmärrä miten lautapelin kokoinen asia voi kadota olemattomiin. Mutta siinähän se aika joutuisasti kului.

Tällä kertaa en juonut kahviani joskus 90-luvulla Tiimarista ostetusta pupumukista. Se on kyllä hieno muki, siskolla oli nallemuki. Mukeissa korva on siis kyseessäolevan eläimen mallinen. Joskus aina niihin tulee törmättyä kirpputoreillakin. Manchester United meni voittamaan Arsenalin 1-0, tässä taloudessa se on hyvä asia. Ilta oli pimentynyt jo tunteja sitten.


Isän lähtiessä heittämään minua rautatieasemalla seison jo eteisessä solmimassa tennareita jalkaan kun tajuan, ettei minulla edes ole kotiavainta mukana, se on jäänyt toiseen majapaikkaan. Juuri ja juuri ehdimme hakea se. Juna on jo asemalla kaartaessamme viimein sinne, juna lähtee ehdittyäni istuutua paikalleni.

Mutta ei tämä sinänsä erittäin mitätön tarina ollut pointtini. Automatkalla, lyhyellä automatkalla, radiosta soi kappale, jonka olen ehkä kuullut viimeksi tässä samassa paikassa: iskän autossa. Siskon kanssa tosin istuimme aina jämäkästi takapenkillä, riitelemättä siitä sen enempää, koska on vain järkevää, että molemmat nökötämme aina siellä, omilla puolillamme, ja kyllä autokin on jo monta kertaa niiden aikojen jälkeen vaihtunut. Mutta radiosta soljui melko hiljaa kappale, josta osasin kertosäkeen sanat, vaikkei minulla ole mitään mielikuvaa siitä, että olisin kuullut kappaletta aikuisiällä. 

Sellainen kyllä oikeastaan herkistää ihmisen. Istua siinä kiireen keskellä tohinassa ja yhtäkkiä havahtua kappaleeseen joka vie ihan toiseen aikaan, ympärillä pimeä ilta ja oransseina hohtavat katulamput ja muutama heiluva heijastin pyörätiellä.

Että musiikki voikin viedä muihin aikoihin ja paikkoihin. Että siitä jääkin aivoihin jälki, joka sieltä löytyy vuosikymmenen tai parin jälkeen. Muistaa siinä ne sanat. Oi ihmiselämää.

Älkää koskaan lakatko hämmästelemästä!


Kappale oli Puolikuu-yhtyeen Viimeiset viisi kilometriä. Youtubesta löytyy, valitettavasti en saa videota tähän näkyviin.

Kommentit

  1. Hieno teksti. :) Tuota linkattua kappaletta en muista ollenkaan!

    Minulle tuli samantapainen fiilis jokunen vuosi sitten, kun kuulin radiosta Kim Lönnholmin kappaleen Minä olen muistanut.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana kirjoitus! <3 Elämä on onneksi aina hämmästelyä hämmästeleville sieluille. Tai kuten muumipappa sanoo: Maailma on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan.

    VastaaPoista
  3. Tulikin tuosta biisipostauksesta mieleen yksi artisti joka voisi ansaita oman postauksen täällä blogissa. Tämmöinen artisti kun Janos Valmunen. Nyt jo edesmennyt yhden hitin artisti 90-luvun alkupuolelta, tämä hänen suurin hittinsä oli nimeltään "Bussipysäkillä". Mikä tuosta kappaleesta tekee erikoisen niin on se, että tuo kappale on joskus valittu huonoimmaksi suomalaiseksi iskelmäksi kautta aikojen. Janos tosiaan oli joissain piireissä vihattu muusikko lähinnä erikoisen lauluäänen ja naiivien sanoitustensa vuoksi, tosin hänen kanssa soittaneet ovat todenneet, että lahjakas persoona oli, mutta joutui väärinymmärretyksi.

    Tuossa tosiaan oisi hyvä postauksen aihe vaikka ymmärrän jos hän ei ole tuttu persoona ja onhan hän suuremmalle yleisöllekin aika tuntematon laulaja, mutta kannattaa miettiä. :)

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Tiikku ja Salla :)

    Ja Jyrille kiitos ehdotuksesta!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, muru! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pikaopas: 90-luvun teemabileet

Ysäri-tietovisa

Lelukirja, aika varma joulun merkki

Kaupan kylmähyllyllä - Valion 1990-luvun tuotteita

90-luvun korut: papukaijat, tarrakorvikset ja kaulapannat

Suosituinta musiikkia elokuussa 1997

Anttilan syysmuotia vuodelta 1993

Omo-info, kuinka voin auttaa?