keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Nuorten jännityskirjoja vuodelta 1997

Koululainen-lehdestä vuodelta 1997 löytyi seuraava juttu:

Koululainen 2/1997. Kuva isonee klikkaamalla jonkin verran, niin on helpompi lukea.

Mitä sinä olisit valinnut hiihtolomalle luettavaksi, tai mitä kenties ihan oikeastikin luit?

Itselleni näistä tuttuja ovat erityisesti Mystery Clubit sekä Katja-kirjat. Näistä molemmista sarjoista luin kaikki senaikaiset osat. Mystery Clubeista olen näin myöhemmin huomannut olevan enemmänkin kuin ne lukemani 12 ensimmäistä kirjaa, mutta Katjoja ei varmaankaan ole tullut lisää sitten ala-asteaikojeni.

Mystery Clubit olivat vähän kuin Neiti Etsivät, mutta tässä tapauksessa etsivätyttöjä oli kolme: Holly, Belinda ja Tracy. Juonet olivat aika samantyyppisiä kuin Neiti Etsivissäkin. Oli varkauksia ja petoksia, mutta murhia tuskin sentään. Norjalaiset Katja-kirjat olivat hieman samantyylisiä, sillä niissäkin ratkottiin arvoituksia ja rikoksia. Useimmat Katja-kirjat sijoittuivat muualle kuin Norjaan, Katja taisi olla aika matkustelevainen tyttö. Sanoisin hänen olleen useimmiten väärään aikaan väärässä paikassa, ja päässeen siksi selville joistain päivänvaloa kestämättömistä asioista, jotka hän sitten selvitti. Taustalla häälyi tietysti ystäviä ja orastava (ja jossain vaiheessa kai myös ihan realisoituva) romanssi norjalaisen pojan kanssa, hänen nimensä saattoi olla Aslak.

Koululaisen esittelemistä kirjoista erityisesti myös Aavejengi ja Pikku Vampyyrit näyttävät erityisen tutuilta, mutten menisi vannomaan, että olisin niitä joskus lukenut. Kirjastoa tuli noin muuten kyllä koluttua tarkastikin.

3 kommenttia:

  1. Jepjep, Katjat ja Mystery Clubit kouluttu läpi täälläkin, kumma juttu :D

    Pikku Vampyyrejakin olen lukenut. Ja Riikkilän Pertsa & Kilu -sarjaa olen kuunnellut äänikirjana.

    VastaaPoista
  2. Mystery Clubit ja Pikku Vampyyrit. Voih, Pikku Vampyyrit, löytyisköhän ne kirjastosta jos lukisi uusiksi. <3_<3

    VastaaPoista
  3. Vilman koiraklubi oli ihan paras! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, muru! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.