torstai 28. maaliskuuta 2013

Saku ilman paitaa

Tänään on yhden hyvän ystäväni syntymäpäivä. Siinäpä mainio syy julkaista tämä juttu juuri tänään. Synttärisankari kun pitää Saku Koivusta.

Joidenkin kannalta olennaisin asia tuli jo otsikossa.

Jääkiekkoilijat Saku Koivu ja Teemu Selänne olivat 1990-luvulla suuria tähtiä. Sittemmin heidän rinnalleen on tullut monia muitakin pelaajia, joiden otteita seurataan herkeämättä, viimeisimpänä kaiketi Mikael Granlund. Suosikki oli (hassua käyttää imperfektiä, mutta tosiaan, eihän koko lehteä enää ole) siitä jännä lehti, että se ei suinkaan keskittynyt ainoastaan musiikkitaiteilijoihin ja näyttelijöihin sekä lukijoiden kirjeisiin, vaan myös urheilijoihin. Julisteista saattoi ihan yhtä hyvin löytyä niin Nylon Beat kuin vaikkapa Mika Häkkinen. Idolipörssissäkin oli aina mukana urheilijoita, kunnes aivan 1990-luvun lopulla he saivat jopa oman kategorian. 

1990-luvulla Suosikissa tunnuttiin keskittyvän nimenomaisesti jääkiekkoon. Useissa numeroissa oli monien sivujen edestä idolikuvia ja fact fileja (ja tietysti ne olivat aina nimenomaan nimellä fact file, ei mikään infolaatikko...) jääkiekkoilijoista, niin suomalaisista kuin ulkomaalaisistakin. Miksei mäkihyppääjistä, kysyn ma! Ja yhdestä sellaisesta jutusta on tämäkin sivu. Saku ja Teemu kivasti samalla sivulla ja kyllä, Saku ilman paitaa. Taitaa olla ensimmäinen tämänlaadun kuva, mihin olen hänestä törmännyt. Jääkiekko oli selvästikin 1990-luvulla se juttu, ja se on varmastikin ollut sitä tuon vuosikymmenen jälkeenkin, vaikkakin nuorten silmissä vaikkapa lumilautailu saattaa nykyään olla aika paljon katu-uskottavampaa. 90-luvulla muun muassa monien suomalaisten menestyksekkäät urat SM-liigan kautta NHL:ään olivat kaikkien tiedossa. Saku ja Teemu edesauttoivat omaa tunnettuuttaan vielä kaikenmaailman mainoskampanjoilla (Jenkki-purkka, Valion maito, Taffelin sipsit...). Heihin vertaisin suosiossa ehkäpä lähinnä Jari Litmasta.




Ihanat poikamme maailmalla! 

Tuossa samaisessa Suosikissa Saku ja Teemu ovat sijoittuneet hyvin idolipörssissäkin. Saku Koivu löytyy sijalta 20 ja Teemu Selänne vain kolme sijaa alempaa. Muista urheilijoista listalle on äänestetty myös Ville Peltonen (17.), Mika Salo (27.) ja Jani Sievinen (28.). Ulkomaisten tähtien sarjassa ei valitettavasti ollut urheilijoita ollenkaan.

1 kommentti:

  1. Heiiiiiii ihana postaus ^_^ Kiitos muru tästä! Hihittelen täällä nyt sitten tätä :P

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, muru! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.