torstai 14. maaliskuuta 2013

Muumimusiikkia

"Kadonneet lapset" -näytelmä teatterilaivalla.
Jaksot Vaarallinen juhannus -kirjan pohjalta.

Kirjoitin tuossa muutama päivä sitten Muumilaakson tarinoiden jännittävistä ja pelottavista piirteistä. Siinä yhteydessä ajattelin mainita myös muumimusiikista, mutta koska aihe alkoi tuntua aika laajalta, päätinkin tehdä siitä erillisen postauksen. Kas tässä!



Tämän ylläolevan kappaleen nimi on Taikuri tulee, mutta itse yhdistän sen myös johonkin Niiskun ilmalaivahärvelikokeiluun. Dramaattista! Nyt se räjähtää! Samat musiikithan kiertävät jaksoista toiseen.

Ilman suuria ponnistuksia saan mieleeni monia erilaisia Muumilaakson tarinoita -animaatiosarjassa taustamusiikkina olleita melodioita. Olen nyt kuunnellut niitä jonkun verran (youtubesta tietysti), ja voin vain todeta, että voi veljet miten hienoja sävellyksiä ne todella ovatkin! Harvassa lastenohjelmassa kuulee tällaista, ja joskohan muuallakaan. Muumilaakson tarinoissa musiikit kuvastavat aivan olennaisesta kulloistakin tapahtumaa ja tunnetta. On onnistumisen iloa, positiivista jännittävyyttä, surua, ikävää, rakkautta, kauhua... Nämä kaikki taustamusiikit on säveltänyt Sumio Shiratori.

Etsimällä Youtubesta videoita hakusanalla "muumimusiikkia" löytyy lukuisia tuloksia. Löytyy niin tiettyjen jaksojen äänimaisemaa, kuin myös sarjassa toistuneita taustamelodioita sekä youtuben käyttäjien itse tekemiä muumimusiikkia-listoja. Sekä tietysti metalliversioita muumien taustakappaleista :P Suosikkini on nimimerkin Moominmusic tekemä 111-osainen lista nimeltä Muumimusiikkia. Aww ^_^ Melkein jokainen kappale on muistissa. Tunteita suuresta ilosta valtavaan suruun. Listan tekijä on myös kirjannut kunkin kappaleen kohdalle, missä kohtauksissa kyseinen musiikki muunmuassa kuullaan. Voi kiitos!



Tämän kappaleen nimi on Pikku Myyn villi päivä ja siltähän tämä keppostelumusiikki juuri kuulostaakin :)

Tämä seuraava on yksi Muumien haikeankauneimmista kappaleista:


Videon kommenteissa käydään keskutelua siitä, onko kyseessä Muumilaakson kevät vai talvi. Kenties kuitenkin oikeasti kyse on talvesta.

Muita hauskoja kappaleita ovat muun muassa "Haisuli" (se on niin ihan veikeä!) ja "Niiskun ilma-alus" (tässä on oikeaa ilmassa lentämisen tunnelmaa). Lisäksi tämä, jonka tahtiin revitään irti kieltotauluja.

Viimeisenä oma suosikkini. Tämä ei ole edes surullinen sinänsä, mutta silti ainoa, jota kuunnellessa herkistyin kyllä kyyneliin saakka. Siksi kai, koska ne Juhannus-jaksot ovat omia ehdottomia suosikkejani. Ja koska tämän musiikin olin autuaan unohtanut, ne kaikki surulliset Kas nyt Nuuskamuikkunen lähtee etelään ja palaako enää koskaan -nyyhkyt olivat kyllä vahvasti muistissa. Tässä siis vähän teatterimusiikkia:


Ei kun Youtubeen mars.



3 kommenttia:

  1. Nää on oikeasti niin kovin ihania ja koskettavia musiikkeja...ooh! Teatterimusiikki sai munkin silmät kostumaan ja ihon kananlihalle, luultavastikin samasta syystä kuin sulla. Voih ja oih!

    VastaaPoista
  2. Häiritseeköhän se hirveesti et kommentoin jokatoiseen postaukseen? Tai ainakii itteä alkaa häiritsemään tässä vaiheessa, etenkii ku kaikki kommentit on niin pitkiä! En osaa kirjottaa lyhyesti! :D

    Mut voi ihme, nää herättää niin paljon fiiliksiä! Itelle tosta Taikuri tulee tuli mieleen se jakso, jossa Niisku on tehny jonkun liidokin ja Haisuli varastaa sen. Tarkistin tuolta videon takaa ja kyllä, se soi myös juurikin siinä kohtauksessa! Haisuli oli niin säälittävän näkönen ku se tipahti mereen ja sit raahusti sieltä rantaan ja läsähti naama edellä hiekkaan. Vahingonilosina lapsina toki siskojen kanssa rämähettiin aina räkäseen nauruun siinä kohtaa :D

    Pitää varmaan joskus kuunnella näitä itekii enemmän. Nykyään ku sitä osaa arvostaa leffamusiikkia ihan eri tavalla ku joskus lapsena!

    VastaaPoista
  3. Ei kun just ihanaa Aada, että kommentoit! Rakastan lukea näitä. Mahtavaa kun jaksat kirjoittaa muistoistasi näin pitkästi. Antaa tulla vain <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, muru! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.