Mikä mahtoi pelottaa?

Meillä kotona katsottiin aika paljon televisiota kun olin pieni ja vhs-kasetit raksuivat videoissa. Teeveestä nauhoitettujen ohjelmien vhs-arsenaali oli ihan kunnollinen. Niiltä löytyi etupäässä Muumeja, Babaria ja Maailman ympäri 80 päivässä, mutta myös randomimpaa matskua. Ja tämä siis aikana, jolloin en vielä itse nauhoitellut musiikkivideoita tai tv-sarjoja.

Tv-ohjelmat, joita katsoin 1990-luvun alkupuoliskolla, olivat ehdottomasti ja selkeästi lastenohjelmia. Samoja ohjelmia tuli katsottua videoiltakin niin paljon, että muistan jaksot toki yhä. Niitä onkin aika hauskaa muistella vaikkapa siskon kanssa :)

MUTTA.

Nykyaikana monet lastenohjelmat ovat melko väkivaltaisia animehömpötyksiä, enkä voi sanoa, etteikö väkivaltaa olisi 90-luvullakin ollut. Tottakai. Mutta kaikkein pelottavimmat jutut olivat ihan muuta. Tässä katsaus Pikkukakkosen tarjoamiin pelon hetkiin, myöhemmin ajattelin laajentaa katselmusta ainakin Muumeihin (koska siinä pelottavia asioita vasta riittikin), mutta mennään asia kerrallaan.

Rölli oli minusta kauhistuttavan pelottava ohjelma. Siksi en Röllistä muistakaan paljoa, koska en sitä uskaltanut katsoa. Erityisesti äiti on myöhemmin muistuttanut, kuinka paljon mä tätä oikein pelkäsin. Ja hei, onhan se nyt! Hieman hullu ja pelottavannäköinen ukkeli hilluu pitkin metsää pelottelemassa lapsia! Etenkin, kun oma lapsuudenkoti oli juuri tasan keskellä metsää, niin ehkä sen vuoksi Röllin pelottavuus konkretioitui oikein erikseen. Tähän päivään mennessä en ole kuullut kenenkään muun pelänneen Rölliä, onks siellä toisellapuolella ketään sielunkumppaniani?

Jaa mitä, eikö muka oo pelottava!?

Toinen erittäin legendaarinen pikkukakkoshahmo oli tietysti Sirkuspelle Hermanni. Upea hahmo, ja sitä en edes pelännyt! Mutta oli siinäkin pelottavia aineksia, erityisesti siskoni mielestä. Ei itse Hermanni, ei hänen äitimuorinsa tai asuntovaununsa vaan se k-e-p-a-k-k-o !! Ja kieltämättä, olihan se hieman häiriintynyt, tuo ilmassa lentelevä ja käkättävä Kepakko. Samanlaisia kommentteja Kepakosta löytyy helposti hiukan googlettamalla, kenties tässä on perin kollektiivinen pelotuksenaihe?

Ja seuraava asia nyt ainakin on kollektiivinen.

Varokaa heikkoja jäitä. Kyllä. Nykyään olen suuri Camilla Mickwitzin fani. Hän oli upea kuvittaja ja lastenkirjailija (mm. Mimosa-, Emilia- ja Jason-kirjat), ja Mickwitz suunnitteli niin Varokaa heikkoja jäitä -animaation kuin myös jo vuosikymmeniä käytössä olleen Pikkukakkosen logonkin! Jees! Mutta se jäävaroitus. Oletan sen aiheuttaneen vilunväreitä ja kauhistuksen hetkiä monille. Se pyörii edelleen YLEllä, ainakin viime talvena onnistuin näkemään sen TV2:lla. Katsoin sen siis ensimmäistä kertaa yli 15 vuoteen. Ja kyllä, minusta se on edelleen aika kammottava! Mikä ehkä lienee tarkoituskin. Ei heikoille jäille saa mennä. Videosta on olemassa kaksi eri versiota, pitkä yli 3-minuuttinen ja sitten se lyhyempi, jonka oletan useammin pyörineen tv:ssä.

Tuo musiikkikin on kammottava! Mutta joo, visuaalisesta ilmeestä pidän kaikesta huolimatta kovasti.

Kas tässä, mutta ei heikkohermoisille!

Tenavatähti

Ja nyt toivepostaus.

Vuodelta 1990 olevassa tv-mainoksessa

kehotetaan kiinnostuneita tilaamaan kilpailun

säännöt puhelimitse.

Tenavatähti-ohjelmaa tehtiin Mainostelevisiossa vuosina 1990-1995: kyseessä on siis todellinen ysäriohjelma. Lasten laulukilpailu oli muutaman ensimmäisen vuotensa todella suosittu, kai sitä tuijotti koko Suomi ja minä myös, vaikka muistot itse ohjelmasta ovat melko himmeitä. Koko ohjelman historian ajan sitä juonsi Seppo Hovi, jonka me kaikki muistamme näiden lasten laulukilpailujen lisäksi tietysti BumtsiBumista.

Kesäisin ja syyskesäisin tv:stä tullut Tenavatähti käsitti alkuerät, semifinaalin sekä itse finaalin, jossa sijoitukset jaettiin kolmelle parhaalle lapsilaulajalle. Tuomaristossakin istui aikansa isoja nimiä Arja Korisevasta ja Katri Helenaan. Ohjelmassa valittiin myös erikseen yleisön suosikki, joka ei aina sijoittunut kärkitrioon.

Vuoden 1991 Tenevatähden lp:n kansi. Klassikko.

Tenavatähteä leimasi erityisesti se jännittävä piirre, että lapset eivät juurikaan esittäneet lastenmusiikkia, vaan pitkälti iskelmää, toisaalta myös esimerkiksi kansanmusiikkia. Onhan se nyt kuitenkin hieman hämmentävää nähdä 10-vuotiaan laulamassa Elämää juoksuhaudoissa tai miksei Minä olen muistanut ja Liljankukkaakin. Toisaalta jotkut iskelmät ovat onneksi myös iloisia ja sopivat pikkuesiintyjille paremmin! Vaikkapa Vanha holvikirkko, Lounatuulen laulu, Tuuliviiri tai Daa-da Daa-da. Tosin yleisö on tainnut olla hyvin mieltynyt näihin pikkuihmisten pateettisiin esityksiin: Matias Sassalin Elämää juoksuhaudoissa oli yleisön suosikki aivan kuten Timo Turusen Minä olen muistanutkin. Lauluvalinnoista käytiin tietysti kovaa keskustelua jo 90-luvulla, erityisesti Juoksuhauta-kappaleen kohdalla, mutta ilmeisesti Matias Sassali itse halusi aivan ehdottomasti esittää juuri tuon kappaleen.

Siis onhan tämä klassikko...

Meillä oli kotona yksi Tenavatähti-lp, ja kyllähän sitä tuli kuunneltua. Kansi on tuossa yllä. Tuo vuoden 1991 kokoelma piti sisällään muun muassa Jenni Salosen tulkinnan Villihevosia-kappaleesta. Syystä tai toisesta nimenomaan se on jäänyt mieleen. (Villihevosia kuului ohjelmistoon kyllä myös seuraavana vuonna. Oikea ikivihreä siis.) Kannessa komeilee myös Christopher Romberg, josta yksi ystäväni piti erittäin kovasti.

YouTubesta löytyy kaikille kiinnostuneille ihan vinot pinot Tenavatähtiä, jopa kokonaisia lähetyksiä. Samoin sieltä löytyy myös BumtsiBumin Tenavatähti-jakso vuodelta 1999 :D Joitain on tässä tullut katsottua, ja muun muassa eräällekin Käymme yhdessä ain -tulkinnalle tuli naurettua ihan hulluna. Itse valitsin tämän tägäämäni kappaleen puhtaasti sillä perusteella, että Huopikkaat on musta aika kiva perinnelaulu, eikä ollenkaan niin vakavahenkinen kuin Sassalin pojan esitys.

Siirtokuvia monenmoisia

Muistatteko ne lähinnä kai Unisetin siirtotarrat? Niitä vaikkapa A4-kokoisia "taustakuvia", joihin saattoi liimata erilaisia liikuteltavia kuvia ja yksityiskohtia, ja niitä pystyi irrottamaan ja kiinnittämään uudelleen ja uudelleen. Minullakin oli sellaisia pari, muistaakseni ainakin yksi purppurakantinen, jonka aiheena oli koululuokka (mutta saatan muistaa väärin, ja aiheena oli ties mikä mörrimöykky tai maatalon eläimet). Mutta muistojeni mukaan kaikkein hienoimmat Uniset-siirtokuvat löytyivät kuitenkin seurakunnan kerhosta, josta ennen kouluikää kävin. Ne olivat isompiakin, ja erityisiä tietysti ihan vain siksi, etteivät ne olleen omiani.

Unisetilla lienee ollut (ja on yhä) sopimus Disneyn kanssa, sillä lukuisissa tarra-arkeissa teemana olivat eri Disneyn elokuvat. Kuten nyt vaikka Pocahontas ja rakkaansa John tuossa yläpuolella. Useilla lienee ollut myös tällainen muumi-aiheinen kokonaisuus. Minullakin taisi olla. Sellainen merenrantateemainen. Jossain vaiheessa näitä myös jaettiin lapsille Finnairin lennoilla, olisikohan se muumi voinut olla juuri nimenomaan lentomatka-ajanvietettä? Who knows. Ja näitä ilmeisesti valmistetaan yhä.

Disneyn hahmoja on seikkaillut toki muuallakin siirrettävien kuvien markkinoilla. Vastaan tuli nimittäin tällainen markka-ajan ihme:

Tässä pressers-arkissa on siis ideana tuon muovisen työkalun avulla raaputtaa arkin kuvia paperille. Muistan, että ystäväkirjaani joku oli raaputtanut tällaisia kuvia. Ai miten hienoja :) Ja tässä tuotteessa oli sen löytäessäni tallella myös autenttinen hintalappu. Ostopaikkana on ollut Tiimari ja hintana 8,90 mk. Jotain 1,40 euroina, sikäli jos tuo muuntaminen nyt kovinkaan mielekästä edes on.

Tästä pääset katsomaan Smurffit -Pressers-arkkeja, näissä taas on muun muassa Looney Tunes -hahmoja.

Valion ja Linjan kevyttuotteita

Nam!-ruokalehden numeron Talvi 94-95 teemana on kevyttuotteet ja ruoan kalorit. Ostoksilta-palstalta löysin kaksi eri tuoteperheitä esittelevää kuvaa. Sieltä löytynee paljon tuttuja naamoja! Ja ihan riippumatta siitä, kuinka paljon kenenkin perheessä on tuijoteltu kaloripitoisuuksia tai terveellisyyttä noin muuten.

Kaikenkaikkiaan olen pitänyt kaikenlaisten kevyttuoteiden ja kalorinlaskennan olevan auttamattomasti 2000-lukua, mutta väärässähän siinäkin oltiin.

"Van den Bergh Foods valmistaa laajaa, jatkuvasti uudistuvaa Kevyt Linja -tuotesarjaa. Tuotteet ovat kevytelintarvikkeita." Yhä edelleenkin kauppojen hyllyiltä löytyy ainakin noita Linjan margariineja, ja ajatus sarjan metvurstipakkauksistakin tuntuu jotenkin tutulta. Minulla ei kuitenkaan ollut aavistustakaan, että Kevyt Linja -sarja on ainakin joskus ollut näin kovin laaja! Kuvaa silmäilemällä etenkin Linjan jogurtit tuntuvat kovasti tutunnäköisiltä, vaikka olinkin lapsena vahva viidakkojogurtin (aka Yoplaitin Frutosin) kannattaja.

Tämä Linja-kuva on kyllä ysäriydessään muutenkin aika söpö: vehka taustalla perusysärikasvina ja pöytä on tietysti tumma kuten kuvan yleisilme noin muutenkin. Kevytilmettä tuovat lähinnä paprikasiivut ja kurkkuvoileipä. Jotenkin tuntuu, että jos nykyään kuvataan kevyttuotteita (tai oikeastaan mitäpä vain), niin ilme on miltei aina vaaleampi ja siten raikkaampi. Mutta 90-luvulla värimaailma oli tällainen. Mistäköhän moinen muutos johtuu? En tosin olen varma, onko kuva Nam!-lehden oman kuvatoimituksen sommittelema, vai Linjan oma promokuva.

Tästä alimmaisesta Valion kevyttuoteita esittelevästä kuvastä löytyykin jo vaikka mitä tuttua: Voilevit, maidot, Aamupala-juustot, raejuusto, Hedelmätarha-mehua ja niin edelleen. Ja muuten: Siellä on myös Metsätähti-jogurttia!!! Kuvan oikeassa reunassa on tuo hivenen violetinvärinen jogurttipurkki heti jäätelötuutin alapuolella. Jos oikein katson, niin siinä aivan taatusti lukee metsätähti. Jännittävää! Nimittäin siksi, että tuo purkki on kyllä aivan erinäköinen kuin ne metsätähtijogurtit, jotka minä muistan (eli tällaiset). Oletan omien jogurttimuistojeni olevan ajalta ennen talvea 94-95, joten kaipa jogurtin ulkomuoto on muuttunut siinä 1990-luvun alkupuolella ennen kuin sen tuotanto kokonaan lopetettiin. Jos joku osaa kertoa tai muistaa paremmin, niin olisi kiva kuulla vaikka kommenteissa :)

Jäin kaipaamaan katsettasi

Suosikki 11/1994

Kaikki olette varmaankin kuulleet, että Suosikin ilmestyminen loppuun tämän vuoden joulukuussa. Onhan se tosi surullista! Nykyinen, 2010-luvun Suosikki ei todellakaan ole mikään hieno lehti eikä juuri lainkaan verrattavissa 90-luvun Suosikkiin, mutta kyllä silti jään kaipaamaan lehteä. Se kuitenkin oli melkolailla suuri osa elämääni 90-luvun lopulla. Luin Suosikkeja kannesta kanteen lukuisia kertoja, sisustin sen julisteilla, tein testit ja askartelin taskupokkarit. Sen ajan Suosikit ovat minulle hyvin rakkaita.

Suosikki oli hyvin suosittu vielä 90-luvulla, vaikka sen suurimmat huippuvuodet tiivistyivätkin 80-luvulle ja Dingo-huuman aikaan. Silloin sen levikki oli parhaimmillaan noin 175 000. Vau! Alamäki alkoi 2000-luvun alussa ja arvatenkin pitkälti internetin leviämisen vuoksi. Tosin on huomattava, että joillakin nuortenlehdillä menee edelleenkin erinomaisesti, kuten nyt vaikkapa Demillä. Pelkillä aikojen muutoksilla suosion romahdusta ei voi selittää. En nyt kuitenkaan ole mikään Suosikin- tai nuorten mediatottumusten tutkija, joten hankala analysoida enempää.

Mutta tämä blogi ei unohda Suosikkia, ei huolta :)

Kerta kiellon päälle: Hot Links! Tässä vielä etsintäkuulutuksia Suosikista 1990-luvun lopulta. Näissä aiheena on se, että on vaihdettu katseita ja niitä jääty sitten kaipaamaan. Mikä klassikko!

"Linja-auto TRE-Forssa su 27.10.96! Tyttö, jolla pun. melko pitkät hiukset, mustat farkut ja musta takki. Sut tultiin hakeen Forssan linja-autoasemalta vastapäiseltä bussipysäkiltä. Muistatko sen jätkän, joka istui bussissa ihan takana ja jonka kanssa vaihdoin katseita? Mulla oli sin. takki, v. sin farkut ja Niken reppu. Olis kiva kirjoitella. Jos kiinnostaa, niin kirjoita minulle os..."

(Suosikki 1/1997)

"Kouvolan Prisma (kassa) 30.10. n. klo 21. Jätkä, jolla valk. farkut, vyötäisillä pun. paita, musta takki. Sulla mohikaanikampaus. Mulla vaal. farkut, musta takki, vaal. lyh. hiuks. Katseemme kohtasivat. Haluaisin tutustua. Ajattelen sua. Tärkeää! Sana kiertämään!"

(Suosikki 1/1999)

"Silja Symphony 24.5.98. Sä ihana poika, jolla oli valk. kalastajahattu + mustat housut + korispaita. Vaihdettiin katseita aika tiheeseen tahtiin illan aikana. Mä oon se vaal. hiuks. tyttö, jolla oli rusk. housut + valk. huppari. Jäin kaipaamaan niitä katseita. Joten jos kiinnostaa ni ota yhteyttä." 

(Suosikki 7/1998)

Täytyy sanoa, että kyllä mullakin katse kohtaa aika monta ihmistä päivässä. Kuinkahan monta mahtaisin niitä edes muistaa enää illalla? En kovinkaan monta.

* * *

Myös Iltasanomiin oli tehty pieni juttu näistä etsintäkuulutuksista, se on tässä. Iltasanomien uutinen Suosikin lopettamisesta ja lyhyesti sen historiasta, katso tästä.

Ensirakkaus nimeltä Toni Nieminen

Olen sen verran nuori, että Matti Nykänen edustaa minulle lähinnä hivenen huppelissa huonosti laulavaa ex-urheilijaa (vaikka hänen urheilulliset saavutuksena kyllä tiedänkin), mutta olihan Suomella eräs mahtava mäkihyppääjä myös siinä Nykäsen ja Janne Ahosen välissä. Ja hän oli tietysti Toni Nieminen.

Toni Nieminen syntyi vuonna 1975 ja oli siis vain 16-vuotias voittaessaan olympiaKULTAA Albertvillessa vuonna 1992. Tämän henkilökohtaisen kullan lisäksi hän sai myös joukkuekultaa ja henkilökohtaista pronssia. Kaiken kaikkiaan aivan täydelliset kisat siis nuorelle miehelle. Samalla kaudella hän voitti myös Keski-Euroopan mäkiviikon. Myöhemmin urallaan hän ei yltänyt enää aivan Albertvillen olympiakultamitaleihin, mutta ei silti liene vähäpätöistä, että hän oli maailman ensimmäinen yli 200 metriä hypännyt. Paikka oli Planica ja vuosi 1994.

Ja ennen siirtymistä viihteellisyyksiin on syytä palata vuoteen 1992:

Tuossa siis Niemisen olympiakultahyppy!

Ensinnäkin: selostajat hehkuttavat ja huutavat yllättävän vähän! Tosin 1992 elettiin vielä niitä vanhoja hyviä aikoja, kun suomalaisen mäkihyppääjän olympiakulta ei ollut mikään onceinalifetime-tyyppinen juttu. Vanhat hyvät ajat, sniif. Katsomossa on myös ihastuttavia ysäritoppatakkeja.

Se urheilusta. Minulla nimittäin sattui olemaan myös lehdestä leikattu äärettömän hieno Toniniemis-paperinukke, ja se oli tietysti mukana lukuisissa paperinukkeleikeissä. Sinisen Albertvillen hyppyhaalarin lisäksi hänelle oli piirretty ainakin viininpunainen toppatakki, jossa oli karvareunus. Pikku-Toni oli siis leikeissäni monina vuosina. Olympiahyppyjä tuskin katsoin ja jos katsoinkin, en ainakaan muista millään tasolla. Seurasin mäkihyppyä jo 1990-luvulla, ja vaikka Janne Ahosesta tuli vuonna 1997 suuri rakkauteni, oli se kuitenkin Toni Nieminen, joka ensimmäisenä taisi johdattaa minut lajin pariin. Tai no, ainakin hän johdatti minut pukemaan sitä paperista hyppyhaalaria paperisen kehonsa peitoksi.

Enkä vissiin ollut ainut, joka tykkäsi Tonista! YouTuben ihmeellisestä maailmasta onnistuin nimittäin puolihuolimattomasti löytämään Tenavatähdessäkin laulaneen Johanna Virtasen laulun Oi, Toni Toni. Tämähän on mahtava viisu :) YouTuben mukaan kyseinen sävellys löytyy hänen sooloalbumilta Rakkauden pallomeri, vuodelta 1993. Ja jos olisin vanhempi, lähempänä Tonin ikää, olisin hyvinkin saattanut olla oikeasti ihastunut tähän aina iloiseen teinisensaatioon.

Tosin en tiedä, onko tenavatähden niin sopivaa laulaa "mikset sä kerrossänkyyni kapua", "laittaisin käteni sun haalarin taskuun" ja "kanssasi tahtoisin vain ratsastaa." Ja tietysti "herkkumakaroni, sut ketsuppiin tahtoisin kostuttaa." Ennemmin nuo sanat sopisivat johonkin Kikan kappaleeseen.

Olen kerran saanut ihastella Niemistä ihan livenäkin. Olin paikalla hänen jäähyväiskisassaan Lahden betonin montussa (eturivissä por supuesto) 2000-luvun alussa. Erään aikakauden loppu kai sekin.

PS. Olen tekemässä erillistä paperinukkepostaustakin, mutta jos jotakuta kiinnostaa, niin näemmä huutonetissä on myynnissä tuo Toni Nieminen -paperinukke vielä 13. lokakuuta saakka :) Kas tässä.

Tuulta pukuun ja verkkahousut jalkaan

1990-luku oli luultavasti erittäin urheilullista ja ulkoilullista aikaa. Näin ainakin siitä päätellen, että jokapojan ja jokatytön vaatekaappiin kuului ehdottomasti kunnon tuulipuku. Itselläni oli mitä upein Adidaksen tuulipuku takkeineen ja housuineen ollessani suunnilleen ekaluokkalainen. Upea se oli etupäässä siksi, että siinä oli kivasti yhdistetty suunnilleen kaikkia maailman värejä erilaisiin lohkoihin. Parhaalla ystävälläni oli tismalleen samanlainen (voin laittaa joskus kuvan, kunhan löydän jonkun edustavan otoksen.)

Osasivat sitä muutkin.

Suuressa Käsityössä oli oma aukeama lukijoiden lähettämille kuville, ja vuosien 1991 ja 1992 aikaan värikkäät lasten ulkoiluasut olivat yhdestä satunnaisotannasta päätelleen kuumista kamaa. Minua ilahduttavat erityisesti yllä oleva vasemmanpuoleisen kuva, jossa pukujen rintamuksiin on ommeltu kivoja paikkamerkkejä. Minullakin oli sellaisia! Siinä on jonkun äiti tai sukulaistäti surautellut koko lapsikatraalle samanlaiset, vautsi. Kivoja väriyhdistelmiä. Ja eri kivaa, että myös housujen toisessa lahkeessa on tuollainen värikäs lohko.

Luulen, että oma äitini saattoi käyttää juurikin tätä samaa mallia kuin tuon vasemman kuvan pukujen ompelija. Minulla nimittäin oli äitin itsetekemä verkkapuku. Se oli kaksivärinen, siinä oli violettia ja pinkkiä. Siitä on aivan varmasti valokuviakin, mutta juuri tähän hätään ei löytynyt.

Luulen, että jos on tarpeeksi hipsteri, niin tuollaiset verkkatakit ovat nykyään muodikkaita. Harmi vain, että lapsuuden vermeet tuskin mahtuvat enää ylle.

Suuri Käsityö 5/1992.

Barcelonassa järjestettiin kesäolympialaiset vuonna 1992, ja sen innoittama syntyivät nämäkin ylläolevat valkoiset tuulipuvut urheilujuhlaan. Hillittömän hienoa. (Kuvan kengät on kyllä kuin suoraan vuodelta 2012.) Ehkä jollain on ollut tällaisiakin :D Tai mikä parempaa, jos blogia sattuisi lukemaan joku, joka poseeraa näissä kuvissa...

Tässä kuvassa poseeraan minä ystäväni ja siskoni kanssa. Kuvan tuulipuvuista mikään ei ole kumpikaan yllämainituista, ei Adidaksen eikä äitintekemä. Luultavasti kirppislöytöjä.

Tuulessa hytinää 1990-luvun loppupuolella jonkinmoisella

retkellä, ehkä Korkeasaaressa. Kotialbumista.

Ja Tropic-pillimehua, jossa hahmona Sylvester!