torstai 7. marraskuuta 2013

Trollit

"Vanhojen tarujen mukaan peikoilla on taikavoimia, ja ne haluavat saada ihmiset hymyilemään ja tehdä heidät onnellisiksi. Näin myös TROLL-ONNENPEIKOT. Hymyä huuleen."
Suuri Lelukirja, 1992.

Kuva: Wikipedia.

Trolli-nuket keksi vuonna 1959 tanskalainen Thomas Dam. Tarina kulkee niin, että hänellä ei ollut rahaa ostaa lapselleen Lilalle kunnon joululahjaa, joten hän päätti itse tehdä nuken oman mielikuvituksensa pohjalta. Kun lapsen ystävät näkivät tämän nuken, hekin halusivat samanlaisen. Damin oman yritys alkoi pian tehdä näitä nukkeja muovista nimellä Good luck trolls (tai kenties oikeasti sama tanskaksi). Nuket tulivat suosituksi ympäri Eurooppaa jo 1960-luvulla, vuonna 1964 niitä myytiin yksin Yhdysvalloissa jo yli miljoona. 1990-luvulle sijoittu trollien uusi suuri buumi. Kiinnostavaa 1990-luvun kannalta on mm. se, että 90-luvulla trolleja yritettiin saada myös poikien suosioon esimerkiksi luomalla sarja Turtles-Trolleja! Mutta niiden suosio jäi parhaimmillaankin marginaaliseksi.

Suuri Käsityö julkaisi vuonna 1993 kaavat lukijan suunnittelemiin Trollien vaatteisiin. Ideat oli lähettänyt Kristiina Mäkelä Raisiosta.

"Ompele itse suloista trollille". Suuri Käsityö 1993.

1990-luvulla markkinoilla oli itseasiassa eri valmistajien trolleja, myös niitä aitoja Damin peikkonukkeja. En oikein tiedä, onko tämä kaikenmaailman trollien tehtailu ollut edes kovinkaan laillista, mutta en ole varma, miten Thomas Dam oli mahtanut patentoida nukkejaan, vai oliko lainkaan. Troll Dolls Guiden mukaan 90-luvulla oli markkinoilla paljon Russ-merkkisiä trolleja, jotka olivat Dam-nukkeihin verrattuna huonommin valmistettuja ja siksi paljon halvempia. Monet muutkin ovat kyllä peikkoja valmistaneet. Nimenomaan näitä Dam-nukkeja pidetään nykyään vintagenukkeina ja tietysti arvokkaimpina. Niiden hiukset valmistettiin mohairista (ja sitä oli paljon), vaatteet huovasta ja ne olivat kovaa muovia. Lisäksi niillä oli tietyt standardikoot. Dam Companyn 1990-luvulla valmistamia nukkeja kutsutaan Norfin-nukeiksi. Kasvoiltaan ne olivat erilaisia näihin varhaisiin Dam-nukkeihin verrattuna.


Suuri lelukirja, 1992.


Nämä Suuren lelukirjan tarjoamat trollit ovat näitä Norfinin nukkeja, niiden kasvonpiirteet kun todella ovat aika erilaisia kuin noiden vanhempien trollien. Tämän vertailun tein Troll Doll Guiden kuvien perusteella - ja lisäksi tuo pellepeikko löytyy myös tuolta oppaasta, Norfinin nukkena siis. Ja toisaalta, sanotaanhan mainoksessakin, että "Hellyyttävät aidot trollit on valmistettu kestävistä ja turvallisista materiaaleista!"

Itseltänikin trolleja kyllä löytyi. Pienimmillään ne olivat vain noin yhden sentin mittaisia, vuonna 1994 pääsiäismunista tulleita trolleja, keskikokoisimmillaan parin kolmen sentin mittaisia trolleja (avaimenperä ja lyijykynä-"topper", miksi sitä nyt pitäisikään kutsua suomeksi?), suurimmillaan about noin 15 senttiä korkeita trolleja. Ja voisin hyvin vahvalla varmuudella väittää, että ainakaan noista pienimmistä trolleista mikään ei ollut lainkaan aito Dam-peikko. Ainakin nuo "kynäkorut" olivat kaiketi juuri Russ-merkkisiä peikkoja.

Koska nimenomaan nuo Russ-merkkiset tuotteet olivat kaikkein halvimpia ja niitä oli valikoimaltaan eniten erilaisia, niin voisin arvata nimenomaan niitä olleet muillakin - ainakin enimmäkseen! Lisäksi nuo Russ-merkkiset trollit olivat kasvonpiirteiltään lähempänä niitä vanhoja 60-luvun trolleja ja siksi kasvoiltaan ainakin minulle tutuimman näköisiä.


Oikealla puolella pääsiäismunasta tullut Trolli,
tuon ruskean läpyskän olemusta on ennenkin
ihmetelty.

Minä tai sinä emme suinkaan ole ainoita 90-luvun lapsia, tässä nimittäin yksi 1990-luvun lapsi,  Cheryl Lin, puhuu Trolleista. Ihan mahtavaa! Myös tässä jutussa puhutaan aitojen trollien ja muiden trollien eroista.



Good luck Trollsien nettisivut löytyvät arkistoituina täältä.
Lisää voi lukea myös Troll Dolls Guidesta sekä tietysti myös Wikipediasta.

4 kommenttia:

  1. Oi trollit! Yhdessä vaiheessa olin aivan trollihullu. Minulla oli enimmäkseen noita Russin trolleja, joita itseasiassa silloin pidin "aitoina", varmaan koska niitä oli eniten markkinoilla. Luulen, että minulla oli kuitenkin muutama noita Norfinin trolleja.

    Muistan, kun äitini teki minulle puun oksasta ja pahvilaatikosta hienon trollitalon. Se oli suosikkini pitkään! Sain myöhemmin ihan "aidonkin" trollitalon, mutta käytin silti tuota äidin tekemää ahkerasti.

    Trollien radioshow oli yksi suosikkivideoistani. Youtubesta löytyy yksittäisiä "musiikkivideoita" sarjasta haulla "trollies radio show 1992".

    VastaaPoista
  2. Tuo trollivideo! <3 Muistan vieläkin niitä lauluja :D "Trolliradiota kuunnellaan, satayks pilkku kuusketkuus" ja "Ei hätää, kun jytää!"

    Sanomattakin selvää, että olin trollifani siinä 10-vuotiaana <3 Löysin kirpparilta pari sellaista isoa trollia ja keräilin myös niitä pienen pieniä trolleja. Olin superkade ystävälleni, joka keksi tehdä sellaisista korvikset :'D

    VastaaPoista
  3. Multa on jääneet nämä trollivideot aivan pimentoon. Onko tätä näytetty televisiossa? Vai saiko noita vhs:nä? Valaiskaa vähän :) Hauskalta näyttävät, mutta nostalgisia viboja ei kylläkään herää.

    VastaaPoista
  4. Kaverillani ainakin oli Trolli-VHS, en tiedä onko myös telkkarissa esitetty :D

    Kyseisen videon biiseistä on myös tehty soundtrack, jonka joskus löysin kirppikseltä kasettina. Pitäisikin kaivaa se esille x)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, muru! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.