Monenlaista pikkutilpehööriä ja muuta tavaraa tässäkin blogissa on jo mainittu, mutta erityismaininnan osana 1990-luvun arjen kulttuurihistoriaa ansaitsevat kyllä ehdottomasti tarrat, nuo liimataustaiset pikkukuvat, jotka meitä niin riemastuttivat.
1990-luvulla lapsia ilahduttivat tietysti erittäin monenlaiset tarrat. Niitä olivat esimerkiksi...
Titanic-elokuvan tarrat:
Suosikin välissä tulleet tarrat, jotka parhaimmillaan Kultaturbo-numeron välissä olivat kultareunaisia:
 |
| Nämä Suoskin mukana tulleet tarrat ovat varsinaisesti kyllä jo 2000-luvun puolelta. |
Erinomaisen tarrakattauksen on saanut aikaan reppukansan oma lehti Koululainen:
 |
| Koululainen 5/1997. |
Ja ne tarrat kerättiin tarrakirjoihin.
Omasta tarrakirjasta on löytynyt muun muassa tällaisia:
Mukana on siis muun muassa samettisia tarroja sekä kiiltäviä koiria ja kissoja. Nuo Barbie-tarrat ovat kaiketi tikkareista, niistä samanlaisista kuin Spice Girls -tikkaritkin tarroineen.
1990-luvun alussa minulla ei vielä ollut tarrakirjaa, vaan liimailin niitä erilliseen tarravihkoon. Sieltä löytyy muun muassa tällaisia:
Näistä ylläolevista nuo Barbie- sekä alarivin Muumi-tarra tulivat aikanaan niistä pienistä laatan mallisista purukumeista, jotka olivat aluksi erittäin makeita, ja muuttuivat sitten koviksi ja mauttomiksi klönteiksi. Mutta kauhean kivoja tarroja!
Niihin aikoihin kirjakaupoissa ja kenties vielä Tiimarissakin oli telineessä tarjolla pieniä tarrarullia, joista saattoi ostaa pienen neliönmuotoisen palasen. Noin muuten tarroja kerääntyi kaikenlaisista yhteyksistä, kuten hammaslääkäristä, mistä on esimerkkinä ainakin tuo alimman kollaasin oikean alareunan kissa (?) joka harjaa hampaitaan. Lisäksi niitä tuli lehtien mukana, muropaketeista ja ties mistä.
Keräsittekö ne tarroja, ja yltyikö se tarrojen vaihteluun kavereiden kanssa?
Entä raaskitteko myös liimata tarroja jonnekin, vai talletitteko ne vain tarrakirjoihin ja kansioihin?
Me liimattiin tarrat huoneen oveen, onneksi sisäpuolelle, vanhemmat kiittää eniveis :))
VastaaPoistaNuo Suosikki-tarrat olivat kyllä huippuja, niitä oli sitten joka vihon kannessa oltava.
Tuli kyllä keräiltyä tarroja ja edelleen on yksi tarrakirja tallella. Erityisesti nuo samettipäälysteiset alias nukkatarrat oli suosiossa. Ja koulussa selattiin toisten kokoelmia ja tehtiin vaihtareita.
VastaaPoistaMahtoko olla ysäriin liittyvä juttu vai joku satunnainen oman porukan villitys? Kavereiden kanssa tehtiin salakielellä kirjeitä. Jokaista kirjainta vastasi joku merkki ja sillä idealla kirjoitettiin kirje. Kirjeen takapuolella oli tuo koodin avain. Niin ja joidenkin kanssa vaihdettiin c-kasettiin itse puhuttuja kirjeviestejä. Kaikissa kasettisoittimissa ei ollut ymmärtääkseni tuota valmiutta puheennauhoitukseen.
Mulla myös ovat tarrat kyllä edelleen tallessa, toki olen osan myös tässä vuosien varrella käyttänyt kortteihin ja muuhun. Mulla oli suuri kokoelma Turtles-tarroja (just noista laatan mallisista purkista), jotka liimasin aikoinaan leikkimökin oveen. Voi älyn riemuvoitto! :D Nyt ovi on maalattu ja nuo, ah, kulttuurihistoriallisesti arvokkaat tarrat jääneet ikuisiksi ajoiksi maalin alle pimentoon. Tuli tässä samalla mieleen, että liimasin myös hedelmissä olleita tarroja kirjahyllyni sivuun...edelleen on rumat repimisjäljet siinä.
VastaaPoista90-luvun puolivälissä taisi alkaa se meidän seudun tarrojen vaihtelu. Joka välitunnilla vaihdeltiin tyttöjen kesken tarroja, yhtä isoa vastaan useampi pienempi. Yhtä vaihtaria kadun vielä tänäkin päivänä; mulla oli aivan ihana afgaaninvinttikoira-tarra, jota tuntui olevan se himotuin tarra sitten kun eka luokkakaveri sen mun tarrakirjassani näki. Pitkään kärttivät että kuinka moneen ja mihin tarroihin sen vaihtaisin. Harmittaa vieläkin kun lopulta suostuin sen vaihtamaan.
VastaaPoistaTeininä tuli sitten just noita Suosikin tarroja liimailtua kirjoituspöytäni pulpettikannen alla olevaan peiliin, vaihtamiset jäi sinne 90-luvulle.
Kimaltavat tai muuten erikoiset tarrat olivat tietenkin parhaita! Joitain harvoja ja valittuja saatettiin laittaa kouluvihkojen kansiinkin, mutta yleensä niitä säilytettiin visusti siellä tarrakirran kansien välissä.
VastaaPoistaVuonna 2000 syntyneen pikkuveljenikin luokalla harrastettiin tuota tarrojen vaihtelua jossain vaiheessa ala-astetta, ihan poikienkin kesken. Ei siis nähtävästi ole mikään kadonnut luonnonvara :)
Salla: Ai niin, hedelmätarrat! Niitä oli jossain vaiheessa kirjahyllyn oven sisäpinnalla. Toooosi kauniita.
VastaaPoistaTuhannen sanan saattaja: Ou, mullakin oli jossain vaiheessa kirjoituspöytä, jossa oli avattava ja sisällään peilin pitävä kansi! ^_^ Taisi sinnekin joku tarra mennä.
Tuuve, mulla on vielä samainen kirjoituspöytä, joskin nykyään ilman tarroja.
VastaaPoistaSiis todellakin tarravihkot vielä tallessa (osa tarroista mennyt kylläkin vuosien saatossa kortteihin). Ja pehmoiset samettitarrat olivat ne kaikkein himoituimmat. En ole vieläkään niitä raaskinut käyttää, vaan tallessa ovat. Minulla oli oikein kaksi tarravihkoa yksi yleinen, jossa oli kaikenlaista sekalaista ja yksi hevostarroille pyhitetty. Hyviä muistoja =)
VastaaPoistaKeräilin tarroja koko lapsuusajan, omistin useamman tarrakirjan. Nyt olen koittanut etsiä niitä käsiini, mutta kun en muista mihin ne on jemmattu :P Olis kiva katella taas.
VastaaPoistaOi, kyllä muistan tarroja keräilleeni. Yksi pieni tarrakirja on jopa tallessa ja sieltä onneksi löytyy ne kaikkein tärkeimmät - ihanat Spaissari-tarrat (tikkareista ja purkkapaloista). ^^
VastaaPoistaNuistan myös hämärästi, miten ihania ja erityisiä ne samettipintaiset tarrat oli, mutta kaikkein vahvimmin mulle kuvastaa ysäritarroja ne pyöreät, hopeataustaiset tarrat, joita sunkin tarrakirjasta näemmä löytyy. :)