lauantai 3. marraskuuta 2012

Varaston aarteita: Lastenkirjoja 90-luvulta

Aiemmin olen kirjoittanut 1990-luvulla lukemistani nuortenkirjoista, nyt siirrytään todella loogisesti ajassa vielä vähän taaemmas. Jo lapsena vietin paljon aikaa kotikuntani kirjastossa. Sen kellarikerroksessa oli toisinaan satutunteja, joissa kävin monien muiden lasten tapaan. Lastenosastolta hamstrasin loputtomia kasoja kaikenlaisia lastenkirjoja, ja niitä minulle runsaasti luettiinkin. Kirjarakkauteni juuret ovat syvällä :)

Jokin aika sitten tavallaan löysin entisen kotikaupunkini kirjaston varaston ja olin tietysti hurmioitunut. Lastenosaston hyllyistä löytyy edelleen suurimpia klassikkoja, kuten Mauri Kunnasta, ihan niinkuin 1990-luvullakin, mutta suurin osa kirjoista on kuitenkin siirretty pois uudempien tieltä. Täällä nykyisessä kotikaupungissani puoliksi järkytyin ja puoliksi huvituin viime kesänä, kun sen lastenosaston "Varaston aarteita" -hyllyyn oli nostettu 40-luvun tyttökirjojen rinnalle joitain minulle hyvin rakkaita 80- ja 90-luvun lastenkirjoja. Siinä tuntee itsensä vanhaksi.

Seuraavista löytynee teillekin ainakin jotain tuttuja!

Tammen kultaisia kirjoja on olemassa pitkälti toistasataa, ja osaa niistä myydään edelleen, uusina painoksina tietysti. Minulle suurimpia klassikoita ovat kuitenkin useat sellaiset, joita nykyään ei kirjakaupoissa näe, erityisesti eräskin Herra Pähkinäinen, josta tulossa postausta myöhemmin. Siksi olinkin erittäin onnellinen löytäessäni suuren kultaisten kirjojen kokoelman sieltä kirjaston varastosta. En tietenkään kuvannut jokaista hieman tutunnäköistä kirjaa tätä blogia varten, mutta muutamia kuitenkin.

Tammen kultaiset kirjat 154: Hanna ei saa unta.

Hanna ei saa unta oli selaillessa mitä tutuimmannäköinen, samaten tämä alapuolella oleva pikku syömäri, Arttu Alligaattori.

Tammen kultaiset kirjat 174: Arttu Alligaattori.

Jo 1990-luvulla kirjastoista löytyi myös suuria määriä tällaisia samankokoisia kirjasarjoja, näitä neliönmallisia kirjoja kuin tässä alla. Oli Sannaa, Samulia, Teemua, pupu Jussia, Pandaa ja lisäksi ne kaikki, joita juuri nyt en saa mieleeni. Erityisesti Sanna- ja Teemu-kirjoja meillä luettiin kotona, mutta ovat nämä muutkin tietysti tuttuja.

Gunilla Wolde: Sanna ja Samuli.

Oda Taro: Panda lääkärinä.


Ulf Löfgren: Jussi ja puhelin.

Ja lopuksi vielä tällainen erikoisuus. Itse en ole ihan varma, onko tämä Kirppu ja Korppu minulle tuttu kirja vai ei. Se näyttää jotenkin kamalan tutulta, ja selaillessakin melkein, mutten silti ole varma. Ehkä kyse on lopulta vain siitä, että noita muita kirjoja minulle on luettu kymmeniä kertoja, mutta Kirpun ja Korpun seikkailuja vain kertaalleen.



Lisää kirja-asiaa tulossa!

5 kommenttia:

  1. Minulla on muistoissa monia kirjoja, jotka muistan tavallaan tosi kirkkaasti, mutta joita en ole kuitenkaan vuosiin nähnyt. Esimerkiksi kirja, jossa oli kertomuksia pupuista. Onneksi minulla oli paljon kirjoja myös omana, joten niihin muistoihin voi palata helposti.

    Näistä kirjoista ainoastaan Arttu-Alligaattori oli sellainen, jota olen lukenut.

    Eilen juuri näin kummipoikani perheen luona kirjan, jota minulle luettiin pienenä. En ollut vuosiin nähnyt kirjaa, mutta tunnistin sen heti. Kirjoihin voi liittyä todella voimakkaita muistoja!

    VastaaPoista
  2. Meillä luettiin myös Sanna- ja Teemu- sarjoja (olivat kai samalta tekijältä, koska kirjat olivat niin samankaltaisia). Myös tuo Kirppu ja Korppu on tuttu, niitä meillä oli seikkailun 1. ja 2. osat. Mulla on sellainen mielikuva, ettei enempää valmistettu, mutta en tiedä pitääkö paikkansa. Myös Tammen kultaiset kirjat olivat tuttuja (niin kovina kuin pehmeinä versioina).

    Lisäksi muistan mm. seuraavat kirjasarjat: Puppe (ja muut sellaiset, missä sai availla luukkuja ja muita ulokkeita), Rasmus-nalle, Fabulandia, Miina ja Manu, Pupu Tupuna, Älä välitä -kirjasarja, Minttu, Mikko Mallikas, Mauri Kunnaksen kirjat, ym.

    VastaaPoista
  3. Menee ehkä enemmän 80-luvun puolelle, mutta siitä huolimatta kysyisin, että satutko muistamaan Otto-Nalle-nimistä kirjasarjaa? Googlettamalla pitäisi löytyä jotain pientä faktatietoa. Monille ilmeisesti jäänyt hieman vähemmälle huomiolle kun monet kaveritkaan ei kyseisiä kirjoja muista. Itse kuitenkin muistaa kun taisin lastentarhassa kirjoja lukea ja muistissa on hyvin se, että sain myös lapsena joitain Otto-Nalle kirjoja synttärilahjaksi. Harmi vaan kun ei ole itellä enää noita kirjoja tallessa, kun ikää tuli lisää ja eikä enää satukirjat kiinnostaneet niin taisimme kaupata niitä sitten eteenpäin. Nyt olisi mukavaa kaivaa nostalgiamielessä kyseisiä kirjoja esiin ja alkaa lukemaan. Otto-Nalle oli ainakin itselle suuri osa omaa lapsuutta. :)

    VastaaPoista
  4. Jyri, eikä!! Otto-nalle, ihana suosikkini! Olen tehnyt jo valmiiksi seuraavan lastenkirjoja käsittelevän postauksen, ja siinä on osuus Otto-nallestakin.
    Satuin myös pari viikkoa sitten tilaamaan itselleni Ifolor-vuosikalenterin, ja sen sisäkanteen tuli Otto-nallen kuva :D

    VastaaPoista
  5. Siinä tapauksessa sanon vielä, että hienoa että joku muukin muistaa Otto-Nallen. Ajattelin jo että olenkohan ainoa kasariajan lapsi joka nuo kirjat muistaa vai olenko nähnyt vaan unta kyseisistä kirjoista. :D Tosiaan kun monelta kavereilta kysellyt että muistattekos niin kaverit vaan pudistaneet päätään, että ei mitään tietoa. Hieno juttu siis että joku muukin mun lisäksi muistaa nuo kirjat. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, muru! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.