maanantai 28. toukokuuta 2012

Suomen Spice Girls

Rakkauden vuosikymmenellä, joka myös tyttöbändien vuosikymmenenä tunnetaan ja ysärinä muistetaan, maustetyttöjen vanavedessä suomalaisella medialla oli mitä kutkuttavin tarve löytää maastamme typologioita vastaamaan kansainvälisiä trendejä. Ja mihinkäs kettu hännästään pääsisi: onhan meillä edelleenkin vaikkapa Suomen Justin Bieber eli ihana puspus Robin.

Mutta olihan se ongelmallista. Sillä meidän viisimiljoonaisesta kansasta ei siis vain kertakaikkiaan tuntunut löytyvän mitään Spice Girlsin veroista! Eurohumppaa tehtiin paljon laadukkaammin, mutta entäs se samaistuttava tyttöbändi? Nylon Beat nyt mielestäni ei vaan ollut ihan tyttöbändi. Spaissarimaisen (tai edes lähigalaksiin yltävän) yhtyeen ja laululinturyhmän puutetta kuvaa mielestäni sekin, että niistä harvoista 90-luvun suomalaisista tyttöbändeistä juuri mikään ei tehnyt yhtä levyä enempää, ja kappaleita ei muista kukaan. Ja tarkemmin: eihän niitä bändejäkään enää muista, sen sijaan Spaissareiden maine on aika legendaarinen.

Plus. Leikekirjaikuistus. Klassikko on myös alkuperäinen kuvateksti siitä,
että tytöt "lupaavat ampua kovilla, jos joku vielä väittää heidän olevan
Suomen Spice Girls."

Yksi ihan potentiaalinen yrittäjä oli yhtye nimeltä Plus. Tuon nelihenkisen ryhmän taustalta löytyi samoja musiikintekijöitä kuin XL5:ltäkin, mutta ei löytynyt Kauniille Pedolle vertaa. Plussan suurin hitti lienee ollut Yhteen yöhön, jonka muistaa lähinnä siinä vaiheessa, jos kappaleen kuulee. Mutta kappaleen arvo(ttomuus) voidaan laskea myös siinä, että YouTubesta löytyy kappaleesta ainoastaan yksi remix-versio, ei siis edes alkuperäistä viisua lainkaan. Muiden "hittien" kanssa ihan sama ongelma. Plus julkaisi vain yhden pitkäsoiton, vuonna 1997 ilmestyneen läpyskän nimeltä Palapeli. Pakko vielä irvailla tuolle ylläolevan kuvan kuvatekstille (tämä on siis Avusta tai Seurasta peräisin), että tytöt lupaavat ampua kovilla, jos heitä vielä sanotaan Suomen Spice Girlsiksi. Voin luvata tytöt, että varmasti kukaan ei ainakaan enää vertaa teitä Spice Girlsiin, paitsi no minä tietysti. Ja niin kova oli suomalaisten tyttöbändin kaipuu, että Seiskalla oli juttu ihan vain siitä, että Plus tulee pian heittämään ensimmäisen keikkansa:


Leikekirjani, uuhlalaa! Juttu visuaalisesta ilmeesta 
päätellen Seiskasta.

Yrittäjiä oli kyllä muitakin. Kuten Sitruunapippuri, joka julkaisi samana armon ja hyvän tahdon vuonna 1997 ainoaksi jääneen levynsä Sitruunapippuri. Ilokseni voin todeta, että yhtye oli turkulainen.

Sitruunapippuri. Kuva omasta leikekirjasta, alunperin Avusta tai Seurasta.

Ei liene ihan sattumaa, että yhtyeen nimi oli spaissarien hengessä nimenomaan Sitruunapippuri. Meidän ihkaomat maustetyttömme tässä siis.



Sitruunapippuri: Mä haluun lentää (1997).

Ja olihan meillä myös ihanan epäsovinnainen Mascara, joka pukeutui lähinnä muoviin, jossa oli Kveeni-niminen jäsen ja joka lauloi vakavalla naamalla "Olen erittäin hyvä ellen täydellinen". Sydämeni itkee joka hetki muistaessaan että ai niin, tuota sävellystaiteen helmeä ei löydy elämän suolaa tarjoavasta YouTubesta.

Ja kuinka moni näistäkään bändeistä on jäänyt elämään edes siinä määrin kuin XL5? Senhän tietävät kaikki, vaikka varsinainen fanittaminen ei tietysti muodikasta olekaan. Lopputuloksena vain se, että ei, ei ihan onnistunut tämä Spice Girlsin suomalaistaminen. Pelkkiä tähdenlentoja. Niitähän on 90-luku täynnä.

Mascara ja Erittäin hyvä -sinkun kansi.


PS. Onhan meillä Tik Tak! Mutta se on jo 2000-lukua.

7 kommenttia:

  1. Hämärästi nuo nimet Plus ja Sitruunapippuri sanovat jotain, mutta yhtään sinkkubiisiä ei tule millään mieleen. Sen muistan, että jollain 1997 Rantarock-kokoelmalla löytyy joku Sitruunapippurin biisi, mutta hyppäsin sen yli aina, sillä 90-luvullakaan ei ollut kyseisestä yhtyeestä mitään käsitystä.

    Mascara kuului omiin hetkellisiin suosikkeihini (apua!) ja olin jopa niin perehtynyt ko. bändiin, että olin valinnut sieltä suosikkini ja löytyypä yhdeltä VHS-kasetilta live-esiintyminen Jyrkissä.

    Mutta tosiaan, eipä löytynyt Suomesta Spaissareita, mutta XL5 taisi olla melkein Suomen Backstreet boys.

    VastaaPoista
  2. Ei vedä kyllä vertoja Wannabelle tuo Mä haluun lentää. Aika järkyttävää suorastaan. Sitruunapippurin nimen sentään muistan, mutta Plussasta en ollut ikinä kuullutkaan. Mascaran sentään muistan. Tai ainakin tuon nimenomaisen kappaleen (ja sen smurffiversion, kuten melkein kaikista muistakin ysärihiteistä).

    Kyllä Spaissarit on vaan ne ainoat oikeat!

    VastaaPoista
  3. Todentotta, nää bändit ei tosiaan tehneet kovin hyvää musiikkia...

    VastaaPoista
  4. Nyt sait uuden lukijan. Tulin tännee Ai Karkkii! -blogista. Elin itse lapsuuteni 70-80-luvuilla, mutta 90-luvulla katsoin Turtlesit ja Prätkähiiret poikkuveljeni seurassa. Paljon kivoja muistoja tulee mieleen tätä blogia selatessa. Kiitos erityisesti Valion maitomainoksesta!

    VastaaPoista
  5. Voi miten mukava kuulla, Susanna :) Toivottavasti viihdyt tulevaisuudessakin!

    VastaaPoista
  6. Kiitos tästä iiihanasta blogista! ♥ Se on mitä parhainta tyydytystä nostalgiannälkään tällaiselle v. 88 syntyneelle. :)

    Nykyään löytyy Mascaraakin jo tuubista!
    https://www.youtube.com/watch?v=syy9J-yQZJQ

    Sitruunapippurilta muistan Kesäkissa-biisin. Meillä oli ala-asteella parin tyttökaverin kanssa jos jonkinlaisia ''bändejä'' ja yhden nimi oli Sitruunatrio. :D Epäilemättä Sitruunapippurin innoittamana...

    Plussasta mullakaan ei ollut mitään käryä, eikä tuo Yhteen yöhön-biisikään kuulostanut tutulta. Makeat naurut se silti tarjosi sanoituksellaan - ''yhteen yöhön tää romanssi saada jää''. Saada jää, really? :D

    VastaaPoista
  7. Voi kiitos KisuKipinä!
    Olin niin iloinen, kun joskus huomasin Mascaraa ladatun Youtubeen. Erittäin hyvä on kuitenkin 90-luvun tarttuvimpia hittejä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, muru! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.