tiistai 13. maaliskuuta 2012

Hey, Macarena!

Alunperin jo vuonna 1993 Los del Rio -yhtyeen julkaisemasta Macarenasta tuli maailmanlaajuinen hitti vuonna 1996, kun ihmiskunta pääsi nauttimaan kappaleen tempaavuudesta englanninkielisine sanoineen. Kappaleeseen jäi espanjaa vain hiukan, lähinnä kertosäkeeseen.
Dale a tu cuerpo alegria Macarena

Que tu cuerpo es pa' darle alegria y cosa buena

Dale a tu cuerpo alegria, Macarena

Hey, Macarena!
Kappale oli suositumpi kuin olisin muistanutkaan, wikipedian mukaan se nimittäin oli Yhdysvalloissa Bilboard-listalla ykkösenä neljättä kuukautta eli 14 viikkoa, ja koko listalla jopa 15 kuukautta! Itse olen varmasti kuunnellut Macarenaa ja tanssinut sitä, vaikka tarkkoja mielikuvia tapauksista ei olekaan. 

Lähinnä kappaleen musiikkivideon avulla kappaleen ohella maailmalle levisi lauluun kuuluva yksinkertainen tanssi. Kappale oli tarttuva ja tanssi helppo, joten ei ihme, että monet meistä aikakauden ihmisistä osaavat liikkeet yhä, vaikka se espanjakielinen kertsi ei menisikään ihan niin sulavasti. Tanssiliikkeet havaittiin varmasti erittäinkin koukuttaviksi, sillä paria vuotta myöhemmin Spice Girlsin toisen pitkäsoiton Spiceworldin Stop-kappaleeseen liitetyt tanssiliikkeet olivat niin kovin samanlaisia, ainakin minun mielestäni. Ja Las Ketchupin Aserejé nyt tietenkin kuuluu myös samaan sarjaan. Aikanaan osasin Spaissarien tanssimuuvit Macarenaa paremmin, Aserejé meni vähän ohi, vaikkei siltä millään vuonna 2002 voinutkaan välttyä.

(kuvat musiikkivideosta Los del Rio: Macarena)

Macarenan musiikkivideo on mielestäni mitä oivin ajankuva, sillä videossa keikuttelevat ja laulelevat tytöt tulevat vaatteissaan antaneeksi perin kattavan otoksen vuoden 1996 tienoon naistenmuodista! (ja meikkityylistä ja kampauksista kyllä myös.) Pirullista kyllä, kappale jää edelleen helposti mieleen soimaan.

Itseeni iskevät (voi herranpieksut -akselilla) erityisesti musta karvainen "puuhka", navan yli tulevat minihameet, tumma huulipuna sekä hopeanhohtoinen jakkupuku. Ja on noi muoviset kirkkaanvihreät housutkin aika nostalgiset. Nice!

¡Y ahora bailamos!


2 kommenttia:

  1. hei hauska idea tällainen nostalgiajuttu! pakko myöntää, että näin tuon macarenan videon kyllä nyt vasta ensi kertaa. mun lapsuudessani ei ihan niin tota mtvtä katseltu :):) paitsi salaa aina joskus hihi

    VastaaPoista
  2. Juu, mullakaan ei ole Macarena-videosta kauheasti ysärimuistoja, mutta kaipa sen olen joskus nähnyt, koska tuntui tutulta, enkä mä näin "vanhoilla päivillä" ole sitä ainakaan muistaakseni katsellut :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, muru! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.