MM-Jääkiekkoa ja kaikkien aikojen joukkue 1995



Viime perjantaina Venäjällä käynnistyneet jääkiekon mm-kisat osoittanevat jälleen kerran, että suomalaiset ovat kiekkokansaa ja jääkiekko yksi kansallislajeistamme. Teemu Selänne on yksi tunnetuimmista ja suosituimmista suomalaisista urheilijoista; Saku Koivun ja postimerkkiin päässeen Mikael Granlundin tietävät kaikki. Helposti kuitenkin unohtuu, ettei Suomi suinkaan aina ole ollut jääkiekkomaa, ja kansainvälinen menestys jääkiekossa on niinikään vieläkin melko tuore asia.

Suomen maajoukkue saavutti ensimmäisen mm-kullan Ruotsin kisoissa vuonna 1995, kuten me ihan kaikki tiedämme. Erityisesti tuolloin, vuonna 1995, menestys jääkiekossa oli sitä uudempi asia. Vaikka kyseessä oli ensimmäinen maailmanmestaruus, ei Suomi ollut tuohon mennessä saavuttanut muitakaan mitaleita kovinkaan montaa.

..

...Kuten yllä olevasta kuvastakin voi nähdä! Olympialaisissa Suomi oli tuohon mennessä saavuttanut kaksi mitalia: hopeaa Galgaryssa 1988 sekä pronssia Lillehammerissa 1994. Ruotsi muuten saavutti ensimmäisen mm-kultansa vuonna 1953 Sveitsin kisoissa. 1920-luvulta alkaen lajia dominoi Kanada, 1960-luvulta alkaen taas Neuvostoliitto. 1990-luvulta alkaen, voisin sanoa, voittajien kirjo ei ole tuonut voittajien joukkoon moniakaan uusia maita, mutta vuosikymmenien pituisia hallintaputkia millään maalla ei enää ole. (Nippelitietona: vuosina 1963-1986 voittaja mm-jäillä oli aina Neuvostoliitto tai Tsekkoslovakia. Ruotsi voitti 1987 ja sen jälkeen Neuvostoliitto vielä kahdesti ennen hajoamistaan. Olympiakisoja tarkastellessa asia ei ole kovinkaan erilainen)

Alkuvuonna 1995 julkaistu All Star Finland - Kaikkien aikojen joukkue -kirja (Ari Mennander, Jari Porttila, Mauno Saari, Otava 1995) alkoi esipuheella, jossa kirjoittajat muotoilivat seuraavasti: "Tämä kirja kertoo Suomen jääkiekon unelmajoukkueesta, Dream Teamista. Useimmat pelaajat, joista kerromme, kuuluvat Tukholman MM-kisoissa taistelevaan Suomen maajoukkueeseen. Kaikki eivät sinne pääse, muun muassa NHL-kiireittensä takia. Mutta unelmajoukkue on tässä! Tällä joukkueella, johon kuuluu muutama "varamieskin", tulisi mielestämme olla hyvät mahdollisuudet voittaa mikä tahansa muu joukkue. Siis mikä tahansa!"

Melko enteellistä, voisi näin jälkiviisaana todeta. Ja mikäs sitä on hehkuttaessa: edellisenä vuonna 1994 Suomi oli saavuttanut mm-hopeaa ja olympiapronssia.

He myös kirjoittavat, kuinka vielä "muutama vuosi sitten" jokin suomalaisessa urheilussa muuttui. Aina ennen oltiin sitä mieltä, että vain yksinäiset sudet, kuten kuuluisat pitkän matkan juoksijat Paavo Nurmi, Ville Ritola ja Lasse Virén voisivat olla maailmanluokan suomalaisia voittajia. Joukkuelajeissa ei olisi mahdollisuuksia menestykseen. Muutoksen avaimeksi Mennander, Porttila ja Saari nostavat eritoten mukaan palkatun ruotsalaisen valmentajan, Curt Lindströmin.

All Star Finland -kirjassa käydäänkin sitten läpi uutta pelityyliä ja - mikä mielestäni kiinnostavampaa - pelaajien henkilökuvia ja uria. Tilastojakin löytyy eri vuosikymmenien kisoista ja Suomen menestyksestä niissä. Kaikkein hauskinta luettavaa ovat kirjan lopussa olevat värikuvin varustetut niin sanotut fact filet maajouekkupelaajista.



Näiden tietolaatikoiden antia:
Suosikkibändi on useimmiten Eppu Normaali, Rolling Stones, U2 ja Dire Straits.
Lempileffoja ovat muun muassa Sademies, Grease, Kummisedät, Tanssii susien kanssa, Forrest Gump, Uhrilanmpaat

Jostain tuntemattomasta syystä pelaajilta on myös kysytty myös "suosikkipuoluetta" ja "suosikkipoliitikkoa". Miltei kukaan ei ole vastannut näihin - harvat jotain sanoneet ovat ilmeisesti kannattaneet Kokoomusta. Ja yksi nuorsuomalaisia. 

*****


Luultavasti Suomen aiempi kovin harvinainen menestys jääkiekossa, tuossa kaupunkilajissa, varmasti selittää sitä intoa, jolla 1995 mm-kulta otettiin vastaan. Vaan eipä se juhlinta nykyään vähäisempää ole, osoittavat jo nuortenkin mm-kultien juhlinnat aiemmin tänä vuonna. 

Leijonille tsemppiä Pietariin ja Venäjän-kisoihin!

PS. Katso myös vuodentakainen kirjoituksen Maailmanmestaruus 1995 - Nevöforget!




Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, muru! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pikaopas: 90-luvun teemabileet

Ysäri-tietovisa

Kaupan kylmähyllyllä - Valion 1990-luvun tuotteita

Suosituinta musiikkia elokuussa 1997

Anttilan syysmuotia vuodelta 1993

90-luvun korut: papukaijat, tarrakorvikset ja kaulapannat

Ruokahistoriaa: Kun einekset ja mausteet alkoivat rynniä keittiöihin

90-luvun muistoja haussa!