Poimintoja Lego-kuvastoista, 1992 ja 1995



Tällä kertaa lueskellaan 1990-luvun Lego-kuvastoja. Nämä kaksi selailukappaletta ovat vuosilta 1992 ja 1995.

Itselleni Legot olivat hyvin suosittuja leluja. Parasta oli tietysti rakentaminen, ja leikkejä kehiteltiin niillä vähemmän, mutta joskus kuitenkin.






Meillä ei kotona ollut montaakaan valmista settiä, vaan enemmän rakennettiin ja pelattiin ihan niillä peruspalikoilla. Mutta, toki joitain erikoisuuksia sentään! Minä ja siskona näin tyttöinä ei juuri saatu leikkeihin kummallisia avaruushärveleitä tai öljynporausaluksia, mutta kaikki ei silti ollut vain vaaleanpunaista. Meillä tosiaan oli tuo yltä löytyvä asuntoauto, joka koottiin luultavasti kerran kokoon, ja josta sitten vähitellen irtosi katoja parempiin tarkoituksiin. Mutta olihan se silti hieno!

Alta löytyy monia muitakin itselleni tuttuja Legoja: keltainen, sinilasinen auto rullaili monesti ja myös tuo kuuden hahmon kokonaisuus löytyi kotoa. En tosin koskaan ymmärtänyt tuota jonkinlaista työkonetta, joka figuuririvistön oikeimmalta löytyvältä tyypiltä löytyy. Tuolla sinisellä "jutulla" ei siis tehnyt yhtikäs mitään. Kuten ei muuten ratsastajan lassollakaan.






 Joo tiedän, että tämä kuva on täällä nyt kahdesti, mutta en vain voinut itselleni mitään! Ilmeisesti vanhempanikin olivat vuonna 1992 innostuneet Legoista - tai sitten niitä sai paikallisesta marketista hyvällä alennuksella - sillä tästä kaupunkinäkymästä löytyy todella monta itselleni tuttua juttua. Ehkä jokin on tuttu teillekin!





Vuonna 1992 Lego toi markkinoille Paradisa-sarjan, jonka vaaleanpunaisen värimaailman vuoksi voisi otaksua olleen suunnattu etupäässä tytöille. Ja eihän siinä kummallisia hirviöitä vastaan taisteltukaan, vaan syötiin jäätelöä rannalla ja katseltiin lainelautailevia tyyppejä.

Paradisaa oli kaupan myös vuonna 1995. Ja koska olin tyttö, meilläkin oli kotona joitakin Paradisan osia, ja kyllähän tuo nyt omassa söpöydessään vetoaa minuun edelleen :)






Löytyikö tuttuja? Oliko sinunkin leikeissäsi jokin kummallinen lego, jonka todellista tarkoitusta et koskaan saanut selville?

Kommentit

  1. Olipa tutn näköistä! Mulla oli tietysti Paradisa-sarjaa, joku onnenpyörä ja jätskikoju ainakin, ja isoveljeltä löytyi valtava laatikollinen avaruus-, sotilas- ja merirosvoaiheisia Legoja. Erityisesti tykkäsin leikkiä hevostallia, rakensin ison tallin jonne asutin kaikki sotilaslegoista tulleet hevoset ja välillä ukkelit pääsivät ratsastamaan. :D Mieleen on jäänyt myös jostain fantasiasetistä tullut lohikäärme ja pimeässä hohtava kummitus. Ostin tutulle 5-vuotiaalle hiljattain pienen merirosvolegon, niitä siis saa vieläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun sanoit, niin mullakin on jonkinlainen kaukainen muistikuva tuosta "onnenpyörästä", olisikohan meilläkin ollut se.
      Tuo hevostallileikki kuulostaa ihan huipulta ^_^

      Poista
  2. Tuo sininen "juttu" on varmaankin auton nostoon tarkoitettu hallitunkki, ainakin itselle tuli ensimmäisenä mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta, tämä työkalumaailma ei ihan ole mulla hallussa :)

      Poista
  3. Paradise sarjaa taisi olla itelläkin, yksi harvempia tuollaisia isoja settejä mitä omistin.Yleensä sillätuli leikittyä sittne jotain hiekkarantaa. EN omistanut tuon lisäksi kuin yhden isomman pohjan ja siihen sitten aina rakensin hotellin ja leikin rantaelämää.
    Minulla oli kanssa tuo sininen vekotin, leikin aina sne olevan ruohonleikkuri :)
    Ystävällini oli aikoinaan tuo Kokolattiamaton mainitsema lohikäärme, se ol itodella hurja. Halusin kanssa itselleni sellaisen pienenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sininen vekotin on ollut niin monikäyttöinen :D

      Poista
  4. Minulla oli asuntoauto ja jäätelöbaari näiden kuvastojen legoista. Ihania :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SÖpöjä! Jäätelöbaari oli ihana :)

      Poista
  5. Olikos Belvillet Legon alasarjaa kanssa? Niitä mulla oli paljon! Nykyisin vissiin Friends on aika vastaava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan oikein, Belvillet ovat myös Legon tuotteita. Niitäkin löytyy yksi aukeama tuosta vuoden 1995 kuvastosta :) Ehkäpä laitan niistäkin kuvan tähän postauksen perään.

      Poista
  6. Voi että! Tuo sinikattoinen, keltainen auto löytyi, samoin Paradisan lasikupolinen huvila, jätskikoju ja taisi olla hevostalli/-katoskin! Ylipäätään Legoja oli meillä aika tolkuttomasti, poliisiasema, satama.

    Minulla oli myös Belvillen hevostalli, johon kuului kaksi ratsastajatyttöä ja kaksi hevosta sekä varsa. Edelleen harmittaa, kun vein tytöt ja hevoset kerran ulos "ratsastusleirille" ja yön aikana molemmat tytöt makuupusseineen olivat kadonneet! Asuimme keskellä korpea, eli veikkaan jonkun pikkujyrsijän huomanneen pehmeät makuupussit ja napanneen ne pesäntäytteeksi. Missähän nukkeparat hengaavat tätä nykyä? :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, muru! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pikaopas: 90-luvun teemabileet

Ysäri-tietovisa

Kaupan kylmähyllyllä - Valion 1990-luvun tuotteita

Suosituinta musiikkia elokuussa 1997

Anttilan syysmuotia vuodelta 1993

90-luvun korut: papukaijat, tarrakorvikset ja kaulapannat

Ruokahistoriaa: Kun einekset ja mausteet alkoivat rynniä keittiöihin

90-luvun muistoja haussa!