sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Ysäridelfiini Flipper

Minulle 1990-luvun tunnetuimmat delfiinit löytyvät Titanic-elokuvasta, kun Jack ja Fabrizio huomasivat laivan keulassa tuulettaessaan keulan edellä hyppivät delfiinit. Ja kyllä, Tampereen Särkänniemen delfiinit esiintyivät, halusivat tai eivät, näytöksissä kesälomamatkalaisille, eikä keskustelua delfinaarion eettisistä puolista vielä käyty.

Luultavasti se yleisesti tunnetuin ysäridelfiini oli kuitenkin Flipper.



Nuortensarja Flipper  kertoi paitsi delfiinitutkijoista ja Flipper-delfiinistä myös teini-ikäisistä turkoosinkirkkaan veden äärellä. Vuosina 1995-2000 valmistunut tv-sarja näkyi meillä MTV3-kanavalla viikonloppuaamuisin - tai ainakin sivistyneenä arvauksena heittäisin tuon ajan ja kanavan. Selailin tammikuun 1996 ja 1997 tv-ohjelmia parista lehdestä, mutta Flipperiä ei näkynyt ollenkaan. Valitettavasti käyttämäni lähteet ovat vähän rajalliset.

Vuoden 1995 Flipper oli itseasiassa uudelleenlämmittely 1960-luvun samannimisestä sarjasta. Sarja sijoittui Floridaan, mutta oli suurimmalta osin kuvattu Australiassa, loogisesti. Sarjaa tehtiin yhteensä neljä tuotanto kautta ja 88 jaksoa - en osaa sanoa, näytettiinkö sarja aivan kokonaisuudessaan Suomessa.

Sarjan alussa  Keith "Bud" Ricks (Brian Wimmer), johtava delfiinitutkija, saa tiimiinsä kauniin naistutkija Pam Bondellin (Colleen Flynn). Pamin mukana Floridaan muuttaa tämän 14-vuotias poika Mike (Payton Haas), joka ei muutoksesta ole kovinkaan innoissaan, kunnes hän tapaa ikäisensä kiehtovan tytön, Mayan (Jessica Alba). Mayalla on erityinen yhteys Flipper-delfiinin kanssa. Tuotantokausien edetessä tästä alkunelikosta kirjoitettiin hiljalleen henkilöt pois sarjasta samalla kun uusia totta kai tuli tilalle ja ympäristökin laajeni tutkimuskeskuksen ulkopuolelle. En siis ihmettelisi, jos sarjasta olisi lopulta nähty Suomessa vain yksi tai kaksi ensimmäistä kautta.

Flipperistä oli Jessica Albaan keskittynyt juttu Suosikissa 2/1997.


Sarjaa alettiin esittää Suomessa alkuvuonna 1997. Perusideana oli, että sarjan hahmot joutuivat yleensä jakson aikana erilaisiin hankaluuksiin, joista Flipper heidät sitten lopulta pelasti. Suosikissa 2/1997 on Payton Haasin ihailijakuva ja juttu etupäässä Jessica Albasta. Suosikissa kerrotaan:

"Sarjan tapahtumat sijoittuvat aurinkoiseen Etelä-Floridaan. Ryhmä valtameren tutkijoita tarkkailee delfiinien kykyä kommunikoida keskenään. Ryhmää johtaa tohtori Keith Ricks, jota esittää mm. China Beach -sarjasta tuttu Brian Wimmer. Ricksin työparina on kaunis laivaston tutkija Pam Blondel (Colleen Flynn). Pam on eronnut yksinhuoltajaäiti, joka yrittää työnsä ohessa kasvattaa 14-vuotiasta poikaansa Mikea. Tehtävä ei ole ihan yksinkertainen, sillä Mike onnistuu toistuvasti hankkiutumaan hankaliin tilanteisiin.
   Mike on ihastunut tutkimuskeskuksen lähellä asuvaan paikalliseen tyttöön Mayaan, mutta Mayaa kiinnostaa enemmän vedenalainen elämä. Sulavaliikkeinen tyttö uskoo olevansa merenneitojen sukua. Hän asuu yksin paratiisimaisessa poukamassa ja odottaa, että "serkut" tulisivat hakemaan hänet mukaansa. [...]"

Kuuluiko Flipper sinun viikonloppuaamuihisi?

2 kommenttia:

  1. Kyllähän minä Flipperin muistan. <3

    VastaaPoista
  2. Oi flipper!!!!!!!! Hitto en mä muistanu et Alba oli siinä!! :'D Sitten Alban kanssa flipper vaihtu dark angeliin :D Mut joo tota tuli kyylättyä... Ja sit jossain vaihees sitä jotain toista missä oli se vissiin alien likka joka oli niinkun merenneito.... Nimim. Tv:n orja since birth

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, muru! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.