sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Vanha hyvä kirjeaika, osa 3/3

1990-luvun loppupuolella Koululainen-lehti sai viikoittain jopa 30-60 kirjeenvaihtoilmoitusta, ei siis ihme, etteivät ne kaikki päätyneet lehteen saakka. Numerossa 1/1998 kaksi kirjeenvaihdon harrastajaa kertoi omasta harrastuksestaan. 

12-vuotias Jaana kertoi, miten hän sai ilmoituksensa julkaisun jälkeen jopa 50 vastausta. "Kirjoitan noin yhden kirjeen viikossa. Vastaan yleensä heti. Helposti tulee kirjoitettua sivu tai kaksi. Asiaa keksii harrastuksista, musiikista ja koulusta", hän kertoi jutussa "Nyt puhutaan kirjeenvaihdosta".

Klikkaamalla isommaksi! Skanneri ei oikein tehnyt yhteistyötä, joten taite jäi jonnekin. Pahoittelen.


Toinen haastateltu oli 11-vuotias Sonja, joka oli vastannut Jaanan ilmoitukseen. "Olin tosi iloinen, kun Jaana kirjoitti minulle. Olen vastannut aika moniin kirjeenvaihtoilmoituksiin. Suurimmalta osalta en ole saanut kirjettä."

Jutussa vinkattiin myös IYS:sta, eli International Youth Servicesta, jonka kautta saattoi saada kirjeenvaihtokamun ulkomailta. Onko jollakulla kokemusta siitä?

Myös jutussa esitellyt postimerkit ovat todella söpöjä! Nykyään postimerkit maksavat maltaita - ainakin jos on himopostittaja ja niitä kuluu paljon - ja kirjepapereiden löytäminen saattaa olla työn ja tuskan takana. Törmäsin ongelmaan viime kesänä. Paikoissa, joissa käyn, on kuitenkin vuoden sisällä vähän panostettu aiheeseen. Ehkä siksi, että olen monessa liikkeessä kysynyt kirjesettien perään. Kirppiksiltäkin niitä löytää onneksi toisinaan. Yksi ongelma on kuitenkin se, että melko harvat setit ovat oikeasti hienon näköisiä.

Kaikki kirjeenvaihtoon! Itsekin voin kyllä alkaa jollekulle kirjeenvaihtokaveriksi, jos kiinnostusta löytyy :) Pitäisiköhän perustaa oma kirjeilmoituspalsta...

MUOKS.
Olen saanut monta kirjeenvaihtopyyntöä. Kiitos niistä! Osalle olen joutunut sanomaan valitettavasti sen, etten voi alkaa kirjeenvaihtoon enää uusien ihmisten kanssa, sillä aikani ja viitseliäisyyteni ei siihen riitä. Pahoittelen tätä! Ehkäpä te kirjekavereita haluavat voisitte löytää seuraa toisistanne? :) Olen erittäin iloinen siitä, että kirjeenvaihto tuntuu yhä edelleen vuonna 2015 kiinnostavan monia. Ihanaa!

14 kommenttia:

  1. Mulla on kaks kirjeenvaihto kaveria. :)
    Alatko mun kaa kirjeenvaihtoon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin alkaa, jos laitat osoitteesi vaikka mun sähköpostiin :) :)

      Poista
    2. Viestiä laitettu. :) Nyt mun pitää lähteä metsästää niitä kivoja kirjepapereita joita ei tosiaankaan meinaa mistään nykyään löytyä.

      Poista
  2. Ja voi että mä muistan nuo ihanat raaputettavat postimerkit. <3 Onneksi niitä on vanhoissa kirjeissä kiinni ja näin ollen tallessa. :)

    VastaaPoista
  3. Luulin eilen laittaneeni kommentin, mutta se ei vissiin tullut perille. Anyway, muistan tämänkin jutun niin elävästi :D Tilasin Koululaista monen vuoden ajan ja keräsin lehtiä niille tarkoitettuun kansioon. Ei siitä varmaan ole edes kovin montaa vuotta kun ne lehdet heitin menemään. Nyt vähän harmittaa...

    Kirjeenvaihto on kyllä ihan paras harrastus! <3 Minäkin ottaisin mieluusti vastaan uusia kirjekamuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos haluat, niin tässä ois kirjekamu! ^_^ Voit laittaa mulle mailia (tuuve_ at hotmail.com)

      Poista
    2. Heitin sua sähköpostilla! ^_^

      Poista
  4. Kuvittelin, että tähän tulisi enemmänkin innokkaita kirjeenvaihtajia, vaan ei näköjään.

    VastaaPoista
  5. Hihii, ihanaahan se olisi, jos tänä päivänä voisi tuollainen vanhan ajan kirjeenvaihtopalsta olla vielä voimissaan. Mikä into onkaan kirjeen kirjoittamisessa, sen postittamisessa (itse ainakin mietin kirjeen vastaanottajaa, ja toivon, että hän ilostuu kirjeestäni) ja sitten se jännitys, kun saa postia! On se vähän toista tänä päivänä, kun kännykkää voi vilkuilla vähän väliä, nähdä sähköpostit, face- ja whatsupp -viestit saman tien...
    Puolensa ja puolensa.. :)
    P.S. Voi että, aika hauska tarjous kirjeenvaihtoon ryhtymisestä! :)

    VastaaPoista
  6. Jopas sattui :) mun kaksi ekaa kirjekaveria tulivat international youth servicen kautta. Ruotsalainen tyttö ja kiinalainen poika. Ruotsalaisen tytön kanssa kirjoittelin koko ala-asteen ajan. Kiinalaisen pojan kanssa ei ollut hirveästi yhteistä niin se loppui lyhyeen. Tällä hetkellä mulla on. Noin 10 kirjekaveria. Facebookista löytyy ihan kirjekaveri ja etanaposti ryhmiä. Suomessa on tosiaan hankala löytää kirjepaperia. Isommista posteista löytyy sillon tällöin.

    VastaaPoista
  7. Oi Koululainen ja kirjeenvaihtoilmoitukset!

    Itse laitoin ilmoituksen juuri Koululaiseen kun olin ehkä 9 tai 10. Sain aivan valtavasti vastauksia, postilaatikko tulvi monta päivää! Hyvänen aika kun niitä kirjeitä luin ja ihmettelin. En muista valintakriteereitäni mutta vastasin varmaankin noin 20 tytölle joiden kanssa halusin aloittaa kirjeenvaihdon. Monta monta vuotta kirjoittelin, matkan varrella tippui kirjekavereita syystä tai toisesta. Jossain vaiheessa mukaan tulivat slämyt ja muut sellaiset joita hartaudella tehtiin ja läheteltiin. Ja nyt vasta tajusin että jo silloin oli Fb/äfbee eli friend book! Nykyään siis lyhenne tietenkin on tuttu naamakirjan kautta. Oi että...

    Mutta tosiaan, yhden tytön kanssa kirjoiteltiin jopa 20-22 vuotiaiksi. Koskaan ei nähty ja sitten siinä aikuistuessa on jäänyt kirjoittelukin. Melkein nyt tekisi mieli laittaa kirje tai kortti hänelle.

    IYS:kin tuli kokeiltua, ja sain kirjekaveriksi turkkilaisen pojan. Ei kuitenkaan montaa kertaa kirjoitettu. Taisi olla että olisin tytön kanssa kuitenkin kirjoitella mieluummin.

    Ja kirjepaperit.. Olen aina rakastanut paperitavaraa ja noitakin kertyi vaikka muille jakaa! Tein myös paljon itse kirjekuoria esim. seinäkalentereitten kuvista. Hienoimpiahan ei oikein edes raaskinut käyttää. Siitä syystä sekä papereita ja että kuoria löytyi vielä muutama vuosi sitten iso nippu. Mietin pitkään mitä niille teen, mutta laitoin sitten kirppikselle myyntiin, parilla eurolla koko nippu. Toivottavasti ovat päässeet hyvään käyttöön ilahduttamaan ihmisiä ympäri maita ja mantuja :)

    VastaaPoista
  8. Tulipas pitkä kommentti jo... Kirjeenvaihto oli rakas harrastus ja tää postaus herätti tunteita :)

    Sen verran vielä halusin lisätä että toki siis kirjoittelin myös samalla paikkakunnalla olevien kavereitteni kanssakin, myös muutaman jotka olivat samalla luokalla. Jestas että ollaan niille jutuille naurettu nyt aikuisena makeasti :D

    Jotenkin muuten tuntuu että kirjepapereita alkaa taas olla enemmän myynnissä, se on ihana asia! En halua kuulostaa oudolta, mutta mulla on sellanen toivo/usko/teoria että kun tää nykyinen somettuminen ja netittyminen menee yli, ja tulee tarpeeksi vakavia tietoturvallisuustapauksia ilmi, niin aletaan taas käyttämään kirjeitä enemmän, ihan vain koska ovat "turvallisempia". Jos joku vielä viiden vuoden päästä osaa käsin mitään kirjoittaa meinaan :D

    VastaaPoista
  9. Ihania muistoja ja kommentteja sulta, Jenni T :) Mullekin kirjeenvaihto on ihan yhtä tärkeää ja rakasta.

    Olen pannut merkille saman, että nyt kirjepapereita alkaakin taas löytyä, kun taas kesä 2014 oli siinä suhteessa aivan onneton aika. Viime viikkoina olen löytänyt hienoja kirjesettejä niinkin mielikuvituksettomasta paikasta kuin Citymarketista! Ja siitä olen kovin iloinen. Iloinen olen siitäkin, että usein löytyy myös vähän muitakin kirjepapereita kuin muumikuosisia, vaikka monesti nekin voivat silti olla ihan hienoja :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, muru! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.