maanantai 25. toukokuuta 2015

Riks, raks ja poks! Aamiaismuroja

Muroista tulevat ensimmäisenä mieleen Kellog's-merkin murohiutaleet, ja nimenomaan niitä 1990-luvulla eniten mainostettiinkin. Tuotemerkiltä löytyi muun muassa sellaisia aamiaispöydän herkkuja kuin Rice Krispies -riisimuros, Smacks-hunajamurot ja Frost Flakes -sokerihuurretut maissimurot. Sekä ne perinteiset Corn Flakesit.

Noissa lapsille suunnatuissa, usein erittäin sokerisissa, muroissa niin sanottuina tunnushahmoina oli erilaisia eläimiä, jotka hyppivät myös näiden murojen tv-mainoksissa: parhaiten mieleen muistuu Toni-tiikeri. Riisimuroissa taasen olivat Riks, Raks ja Poks -hahmot.

Corn Flakes ja Rice Krispies -muroja vuodelta 1998.
Mukana Mulan-popup-kortteja.


Kellogg'sin tuotteita vuodelta 1997. Lähinnä Frost Rice Krispies näyttää aivan vieraalta.



Kultaisella 1990-luvulla (ja varmasti myös sitä ennen ja sen jälkeen) muropakkauksista löytyi usein jotain "keräilyesineitä", mikä tietysti korostaa tuotteen suuntaamista nimenomaan lapsille. 

Suurin klassikkolelu taitavat olla muoviset lusikat, jotka (kylmässä maidossa) muuttivat väriään, esimerkiksi valkoisesta vaaleanpunaiseksi. Näiden muovilusikoiden kahvaosassa oli esimerkiksi  Riks, Raks ja Poks -hahmoja.

Mukana saattoi olla myös muovisia figuureja tai pop up -kortteja. Muistan, miten joskus sain jääkiekkoilija Esa Keskisen pop up -kortin muroista. Se oli erityisen siistiä, koska kortissa oli Keskisestä tietoja - muun muassa hänen lempinimensä Essi, joka siis on oma etunimeni. Voi sitä riemun päivää!

Vuonna 1998 Kellogg's pakkauksissa oli uusimman Disney-elokuvan Mulanin pop up -kortteja.



Tv-mainoksissa seikkaili muun muassa aina urheilussa mukana olevan Toni-tiikeri. Muistatte varmasti näiden mainosten huudahduksen "Peliin tiikerin tuot!"

Kellogg's Frotiesti mainos vuodelta 1991:



Kellogg's Rice Crispies -mainos vuodelta 1990:




Coco Pops -mainos:



Kuten voitte seuraavasta tv-mainoksestakin huomata, Corn Flakesit on suunnattu mainonnan perusteella ihan muille kuin lapsille. Sokerin määrässäkin sen toki huomaa:

Corn Flakes -mainos v. 1994:




Loppuun vielä vähän muuta, nimittäin Weetabix. Tuote, jota en ole koskaan ymmärtänyt.
Weetabix-mainos 1990-luvun puolivälistä:


7 kommenttia:

  1. Muropakettejen mukana tuli myös tietokonepelejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuli! Edelleen haikailen yhden muropaketin mukana tulleen Kellogspelin perään! Siinä hypittiin maita läpi joko Tony-tiikerillä, Coco-apinalla tai riks/raks/poks hahmoilla :D

      Poista
    2. Oli muuten hyvä peli! :D Meiän porukoilla on toi varmasti jossain vielä tallessa.

      Poista
  2. Itse en ole koskaan oikein osannut muroja syödä ja toisinaan muksuna kinusin juuri noita riisimuroja sen mukana tulevan muovisen leluyllätyksen takia. Yks kolmasosa pussin sisällöstä jäi aina syömätä. :D

    VastaaPoista
  3. Nuo mainokset ovat kyllä ihan huippuja! =) Kiva kun jaksat linkittää.

    VastaaPoista
  4. Mä löysin kirpparilta noin kuukausi sitten juuri kyseisen kellogs pelin :D Hintaa taisi olla huimat 0,50€ ja sinne jätin...

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, muru! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.