torstai 22. tammikuuta 2015

Kokoelmalevyt




Kokoelmalevyt ovat oiva keksintö. Ne kokoavat yhteen tietyn aiheen sisällä eri artistien musiikkia ilman, että kuluttajan pitäisi hankkia jostain suurimmat hitit erikseen monilta eri levyiltä. Samalla kokoelmalevyiltä löytyy miltei aina joku kappale, jota ei ole muualta kuullut. Siinä voi saada itselleen uusia suosikkeja.

1990-luku oli kokoelmalevyjen kulta-aikaa, vaikkeivat ne sen vuosikymmenen keksintö tietysti olleetkaan. Cd-levyt tulivat markkinoille ja Suomessa ilmestyi lukuisia kokoelmalevysarjoja. Näitä olivat esimerkiksi F1 Hits (ilmestyi 1994-2000), Hittibuumi (1994-1999), Absolute Hits sekä Kiss FM Hits. Kokoelmalevyt olivat varsin suosittuja ja niitä ilmestyi monia sarjoja vielä 2000-luvun alkupuolellakin. Kansainvälisesti yksi pisimmistä kokoelmalevyjen historioista on Now that's what I call music -kokoelmilla, jota on julkaistu vuodesta 1983 alkaen - suuressa maailmassa siis. Iso-Britanniassa sarjaa julkaistaan edelleen, ja osia on jo 90! Suomessa ilmestyneet Now...-kokoelmat olivat nimenomaan tänne tehtyjä versioita. Kansallisia versioista riitti useimpiin muihinkin Länsi-Euroopan maihin sekä mm. Yhdysvaltoihin, Austaliaan ja Kiinaan.

F1-95 -kokoelma.
Kuva: Wikipedia.
Itselleni nykypäivänä läheisin on Hittibuumi, jotka olen yhtä lukuunottamatta (voi niiska osa 4, missä luuraat!) onnistunut löytämään kirpputoreilta. Sitä julkasitiin Suomessa vuosina 1993-1999, joten sen kohdalla voidaan puhua todellisesta 90-luvun helmestä. Noin 18 biisiä sisältäneet levyt pysyivät ulkomuodoltaan samankaltaisina 10 ensimmäisen osan verran, jälkeen tulleet numerot 11-14 olivat taas erityylisiä. 



Eri kokoelmalevysarjoilla oli hieman omat tyylinsä. Esimerkiksi Hittibuumien musiikki oli etupäässä kevyttä poppia eurodance-twistillä, sisältäen kaikenlaista Spice Girlsista Captain Jackiin ja Enigmasta Eros Ramazottiin - unohtamatta suomalaisia artisteja, kuten Mascara ja Aikakone. F1-kokoelmat taas kallistuivat enemmän eurodancen lisäksi teknoon ja danceen.

Vuosikymmenelle oli tyypillistä, että samassa sarjassa ilmestyi usein, erityisesti tultaessa kohti 90-luvun loppua, useita levyjä vuodessa.

Ihan hauskoja kokoelmalevyjä ovat myös ne levyt, joissa on keskitytty vain jonkun tietyn vuoden musiikkiin. Olen löytänyt esimerkiksi kolme eri kokoelmaa, joissa juhlitaan Aquan Barbie Girlin tahtiin, eli ollaan vuodessa 1997: Best of 1997, Greatest hits 1997 sekä Total hits 1997.


1990-luvulla itselläni oli muutamia kokoelmalevyjä - pari Jyrki Hit circus -c-kasettia sekä Kiss fm hits 6 -kasetti. Absolute hits 1 taas löytyi cd:nä, jotain ajat muuttuivat nekin!

Kokoelmalevyissä on se hauska puoli, että niiden kautta tuli kuunnelleeksi artisteja, joista ei muuten olisi luultavasti tiennyt yhtikäs mitään. Samalla omaan lapsuuteni ja nuoruuteni musiikkimaisemaan tuli liitetyksi melko randomisti hittejä, jotka vain sattuivat olemaan omilla levyilläni. Jollekin kaverilleni samojen bändien suurimmat ja muistettavimmat hitit ovat usein jotain ihan muuta kuin minulle. Se on sattumasta ja levyvalinnoista kiinni.

Mitä kokoelmalevyjä sinun hyllystäsi löytyi?

4 kommenttia:

  1. Hehee! Muistan kun olisin sillon aikoinaan halunnut tuon alimman kuvan alimman Kiss Fm -levyn :D

    VastaaPoista
  2. Oi, Hittibuumit ja tuo pinkki Kiss Fm! <3 Niitä tuli huudatettua kasettimankasta nupit kaakossa. :D
    Pahoin pelkään, että kaikki ovat kadonneet, mutta seuraavan kerran äitillä käydessä täytyy vähän tonkia laatikoita...

    VastaaPoista
  3. Marika: En ihmettele, sillä se on harvinaisen hyvä levy! Tosin tuo alin on vol2, ja itse pidän enemmän vol3:lta. Makuasioita :)

    Milla: Klassikkolevyjä! Oma kokoelmani ei kyllä myöskään ole 90-luvulta, vaan olen ostellut kaikki kirpputoreilta viimeisen kahden vuoden aikana.

    VastaaPoista
  4. Minulla oli vain muutama kokoelmalevy, mutta ne olivat hyviä juuri sen vuoksi, että niissä oli kaikkia uusiakin tuttavuuksia.. Tuskin olisin E-typeä löytänyt ilman HittiBuumia.. :)
    Oma lempparini on ehdottomasti tuo pinkki KissFm hits ja toinen on DanceHits2.. Ensimmäinen itse ostamani CD.. :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, muru! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.