perjantai 22. elokuuta 2014

Avaimenperiä: Trolli, tuttikoru ja Hugo

Tuttikorut olivat jännittävä 1990-luvun ilmiö, joka taisi hiipua lopulta melko nopeasti. Kiistämätön tosiasia kuitenkin lienee, että tuttikorut - juuri nämä tietynlaiset tutit - olivat varsinkin tyttöjen ysäriä parhaimmillaan niin Suomessa kuin maailmallakin.


Yllä on tuttiavaimenperä, mutta ysärillä nämä kovaa muovia olevat tutit taisivat ensisijaisesti olla kaulakoruja. Niitä oli erikokoisia, ja parhaimmillaan niitä roikkui kaulassa paljon, ehkä jopa kymmeniä. Itselläni oli kaksi tuttikorua: Tällainen isompi turkoosinsininen ja kaksi pienempää, valkoinen ja punainen. Olettaisin käyttäneeni niitä joskus päiväkodin ja eka/tokaluokan tuntumilla, eli 1990-luvun puolivälissä. Hauskaahan näissä on se, että nämä tutit ilmeisesti olivat alunperin abortinvastaisen liikkeen symboleita. Siitä ne muuntuivat pikkutyttöjen koruiksi, sillä, no, ovathan ne ihan söpöjä.

Joku voisi sanoa, että yksi 1990-luvun kauheimmista trendeistä. No, ne oli niitä aikoja.


Trollit ovat tietysti kaikille tuttuja ysärileluilla. Tämä yksilö on paitsi avaimenperä niin mitä ilmeisimmin myös sopiva lyijykynän koristeeksi. Mietin, onko avaimenperään kuuluva ketju kiinnitetty tähän jälkikäteen, sillä kynän kärjessä heiluva nukke+avaimenperä olisi aika epäkäytännöllinen. Tosin toisaalta kaikenlaiset painavat killuttimet lyijykynässä ovat joka tapauksessa epäkäytännöllisiä.

Trolleista olen aiemmin kirjoittanut erityisesti viime syksynä, juttu on tässä.


Tämä Hugo-avaimenperä löytyi täysin iskemättömän näköisenä joskus kirppikseltä, ja sittemmin se päätyi viime vuoden puolella arvontapalkinnon osaksi ja yhdelle lukijalleni. Hugo-peikko seikkaili melko yksinkertaisissa peleissä, niin televisiossa kuin kotikoneillakin. Pelit saivat rinnalleen monenlaisia oheistuotteita, joista olen nostanut esiin ruokatavaroita aiemmassa kirjoituksessani, se on tässä.

6 kommenttia:

  1. Eiih :D Olin niin unohtanut nuo tuttikorut. Mulla on niitä iso läjä ja ne oli niiiin hienoja silloin. Kunnes ne sitten enää yhtenä päivänä ei olleetkaan...

    VastaaPoista
  2. Itselläni roikkuu auton taustapeilissä punainen ysäritutti nauhassaan :D

    Nuo trollit ovat kai tekemässä jonkin sortin paluuta. Ainakin eräässä Haaparannan kaupassa bongasin trolleja leluhylystä :)

    VastaaPoista
  3. ^Ja Tukholmassa muistaakseni Åhlensin tavaratalon leluostastolla näin huhtikuussa kokonaisen hyllyllisen nimenomaan näitä ysäritrolleja, ei mitään päivitettyjä 2000-luvun versioita.

    Eli ehkä kohta voimme taas ostaa avaimenperiä suoraan kaupasta. ;)

    Mulla oli hopeiset tuttikorvikset ala-asteella. Oli niistä niin ylpeä, kun ne oli ihan aitoa hopeeta. :)

    VastaaPoista
  4. Tunnustan myös käyttäneeni tuttikoruja. Mulla oli ainakin sellainen isompi tutti kullanvärisenä kaulakoruna. Nykyään en laittaisi sellaista kaulaani, mutta neljäs-viidesluokkalaisena se oli niiiiin siistiä. :D

    Ja trolleja oli joka lähtöön, perus leluja, magneetteja ja avaimenperiä.

    VastaaPoista
  5. Muistanpa hyvinkin nuo tuttikorut, niitä roikkui kaulassa ja olihan mulla tuttikorviksetkin! Ponnarikin oli, hiukan epäkäytännöllinen niitten tuttien kanssa.

    VastaaPoista
  6. Meillä liikkui tuttikoruista urbaanilegenda, että sisällä oleva ilmakupla aiheuttaa syöpää. Sen vuoksi tutteja ei saanut imeä.

    Minulla oli iso vihreä tutti, iso punainen tutti ja tosi monta pienempää.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, muru! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.