Klassikkolastenohjelmia Ylellä

Television lastenohjelmat täyttävät tänä keväänä 50 vuotta!

Tänään Yle TV2:ssa alkaa Parasta ikinä -ohjelmaputki, jossa muistellaan ja katsellaan Yleisradion vanhoja lastenohjelmia. Ohjelma tulee klo 18 tästä maanantaista tämän viikon perjantaihin (14.-18.4.2014) Kakkosella, ja osia ohjelmista tulee myös Areenaan. Ohjelmassa nykypäivän aikuiset muistelevat lapsuutensa televisio-ohjelmia. Juttua on tulossa ainakin Kylli-tädistä, Heikkopeikoista, Käytöskukasta, Kössi kengurusta, Arja-tädistä, Hapsiaisesta, Pelle Hermannista sekä Ansasta ja Oivasta.

Luvassa tiistaina 15.4.
Pitkäperjantaina on luvassa Lasten nostalgiaperjantai klo 8-10. Perjantaiaamuissa katsellaan nostalgisia ohjelmia aina 30.5. saakka.

Ohjelmistoon voi tutustua Ylen sivuilla ainakin tästä sekä tästä.

Eli:

tällä viikolla 14.-18.4. TV2 klo 18-19: Parasta ikinä!
perjantaina 18.4. TV2 n. klo 8: Nostalgiaperjantai


Tämän viikon perjantaina nostalgiaperjantaissa on luvassa Uppo-Nalle -elokuva vuodelta 1991. Muina tulevina perjantaipäivinä vanhoja ohjelmia on ripoteltu koko aamun lastenohjelmien sekaan. Siellä näyttäisi olevan tulossa muun muassa Kössi Kengurua, Rölliä, Pelle Hermannia, Haukkapalaa ja Grimmin satuja.

Kommentit

  1. Oi ihanaa! Kiitos vinkistä!! Nyt boksia ajastelemaan :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, muru! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pikaopas: 90-luvun teemabileet

Ysäri-tietovisa

Kaupan kylmähyllyllä - Valion 1990-luvun tuotteita

Suosituinta musiikkia elokuussa 1997

Anttilan syysmuotia vuodelta 1993

90-luvun korut: papukaijat, tarrakorvikset ja kaulapannat

Ruokahistoriaa: Kun einekset ja mausteet alkoivat rynniä keittiöihin

90-luvun muistoja haussa!