perjantai 14. helmikuuta 2014

Kouludisko, viimeiset hitaat, popcornia rinnuksilla



Juustonaksujen hajuinen hengitys, hikisen tahmeat kädet, Wish you were here diskovalon loisteessa joko sen ihanan tyypin kolmiraitaverkkatakkiin tai liikuntasalin seinään puolapuita vasten nojaten. Nyt lähdetään koulun diskoon! Suorastaan Nuoruusdiskoon! Ystävänpäivädiskoon!

Sinne lähtivät myös tarkkiksen pojat Tommi ja Janne jo 1980-luvulla.




Kuvat ovat siis 1980-luvun 8-osaisesta tv-sarjasta Tarkkis. Jaksossa numero kolme Janne ja Tommi lähtevät tantsuihin.

Omassa nuoruudessani niin sanottujan koulun diskoja ei oikeastaan ollut. Sen sijaan me harrastimme nojailua leikikoulun diskossa toukokuun lopulla sekä lukuisissa "kotibileissä" perjantai-iltaisin kuudesta yhdeksään. Ja olen aivan varma, että suurimmalla osalla teistä on mitä ihanimpia muistikuvia koulubileistänne. Seuraava pitkä tarina ei ole omani, vaan yhdeltä lukijaltani. Kiitos Emppu! Halusin ehdottomasti julkaista sen täällä Nuoruusdiskossa, kiitos kun sain luvan siihen :)

* * *

Kolmasluokkalaiset pääsevät jo koulun diskoon ja tästä syksyn ensimmäisestä (ja myös meidän luokallemme ensimmäistä kertaa avoimesta) diskosta on kuhistu viikkoja. Isot ja kypsät kutosluokkalaiset järjestävät diskon ja epäilemättä odotettavissa on vuosisadan bileet. Välitunnit kertaamme diskoasujamme pieneen piiriin kasautuneena, joku kertoo että diskossa on ennustajakin! Näin on, ja vesipajatso, josta voi voittaa valtavan säkin karkkia! Diskossa saa myös lähettää nimettömiä kortteja, ja sitten on tietysti illan huipentuma, viimeiset hitaat. Minä hymyilen, sillä aion hakea tanssimaan jotakuta kolmesta ihastuksestani.

Diskoilta, varttia vaille viisi. Vielä tunti ja viisitoista minuuttia aikaa. Äiti silitti vaaleansinisen housuhameeni, yhdistän sen kimaltavaan paitaan. Äiti kreppaa tukkaani ja sohii raudalla huolimattomasti osuen kivuliaasti korvaani, mutta en valita, sillä itse en osaa krepata ja tämä ilta todella vaatii kreppausta. Tummanruskea huulipuna äidin antamista pikkunäytehuulipunista löytää tiensä huuliin ja violetti kynsilakka nysiksi syötyyn kynsiini. En osaa laittaa ripsiväriä mutta korvaan sen kirkuvanpinkillä glitter-luomivärillä, jota taputtelen reilulla kädellä kulmakarvohin saakka ja lyhyen harkinnan jälkeen teen sillä myös kimaltavat viirut poskiini posket sisäänpäin imettynä. Ovikello soi, se on ystäväni Silja joka ei saanut meikata kotona. Salaliittomme on sovittu jo etukäteen ja autan Siljaa bilelookin luomisessa kuin ystävä ainakin.

Tuulitakit kahisten pyöräilemme koulun pihaan näyttäen tyrmääviltä. Ovet aukeavat puolen tunnin kuluttua mutta jono ovelle on jo pitempi kuin odotimme. Käymme jonon hännille ja kuulemme jonon etuosasta poikien kommentin: "KIVAT HUULIPUNAT, SILJA!". Silja hätääntyy ja pyyhkii huulipunaa kiivaasti käsillään, se tahriintuu leukaan ja saa huulet näyttämään rohtuneilta. "Älä välitä", kuiskaan ja olen salaa kateellinen siitä, että kukaan ei kiusannut minua huulipunasta.

Ovet aukeavat, ryntäämme kiljuen sisään. Musiikki pauhaa kovalla, irtokarkkeja myydään kappaleittain, ja tuolla todella on vesipajatso, aivan niin kuin huhut kertoivat! Viemme takit naulaan, löydämme viisi muuta luokkakaveriamme ja suuntaamme sydän pamppaillen kohti liikuntasalia, josta neonvalot välkkyvät. Vitosluokkalaiset tanssivat jo villisti keinuen, heittelevät tukkaansa puolelta toiselle. Me muodostamme sanattomasta sopimuksesta ringin ja alamme tanssia. Sivulle-viereen-sivulle-viereen. Ujostuttaa, mutta samalla kutkuttaa. Bändin nimi on Rasmus, en ole kuullut siitä aiemmin mutta cooleimmat tytöt laulavat mukana ja minä liikutan huuliani.

Olen aivan hikinen jännityksestä ja tanssimisesta kun joku tytöistä haluaa meidän menevän ennustajalle, viisi markkaa. Pimeässä huoneessa huiviin itsensä verhonnut kutosluokan Anna katsoo kämmenen viivoja ja kertoo että 30-vuotiaana menen jalkapalloilijan kanssa naimisiin, mutta ennustusta ei saa kertoa kenellekään. Eräs kolmesta ihastuksestani, Tuomas, pelaa jalkapalloa, joten en malta olla paljastamatta kuulemaani Siljalle. Silja ei kuitenkaan kerro, mitä hänelle sanottiin, mistä olen hieman pettynyt.

Lisää tanssia, lasipullokokista, vesipajatsoon hukattuja kolikoita. Rahaa karkkiin ei jää, mutta Silja antaa omistaan. Puoli yhdeksältä jaetaan nimettömät kortit, ja sydämeni pamppailee odottavasti, mutta en saa yhtään korttia. Silja saa kortin ja ilahtuu suunnattomasti, kunnes selviää että se olikin pilakortti hänen isoveljeltään. En lähettänyt korttia Tuomakselle, Juholle, enkä Jonille, mutta luotan siihen, että pääsen tanssimaan My Heart Will Go Onia kädet takataskuissa.

Kello ei ole vielä varttia vaille yhdeksää kun kutosluokkalainen, komea DJ (pimeässä hieman Nick Carterin näköinen) kiljaisee mikrofoniin "VIIMEISET HITAAAAAT!". Etsin katseellani luokan poikia ja samassa mieleeni kirkastuu erittäin selkeänä tieto siitä, etten hakisi ketään tanssimaan. Vielä hetki sitten usein toistettu mielikuva siitä, miten keinuvin askelin lähestyn onnekasta poikaa ja kuiskaan "Läheksä tanssii mun kaa?" samalla kun tämä kiertää kätensä ympärilleni, katoaa kuin tuhka tuuleen. Asetumme toiveikkaana salin reunoille ja katsoisin merkitsevästi Tuomasta, Juhoa tai Jonia, mutta Juhoa ja Jonia ei näy enää lainkaan ja Tuomas lähestyy nelosluokan Petraa määrätietoisin askelin. Nothing's gonna change my love for you, laulavat Westlifen pojat, ja itku kuristaa kurkkuani. Miksen IKINÄ minä? Silja vieressä hymyilee urheasti, hänkään ei tanssi tänään mutta osaa peitellä pettymyksensä paremmin kuin minä.

"No, mitenkäs disko meni? Pääsitkö tanssimaan?" isä kysyy ennen kuin olen paukauttanut ulko-oven perässäni kiinni.
"Ihan jees, ei siellä oikein kukaan tanssinut!", valehtelen urhoollisesti ja potkaisen lenkkarit seinään hieman liian kovaa ollakseni uskottava.

* * *

Kiitos Emppu tekstistä!

2 kommenttia:

  1. Ihana kertomus! Siinä pääsi oikein tunnelmaan. Varsinkin tuon viimeisen kappaleen tunteet olivat tuttuja itsellekin aikoinaan.

    VastaaPoista
  2. Ihana tarina/muistelu! Ja lämpimästi muistelen myös meidän kotibileitä... ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, muru! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.